Päätökset

Julkisen sanan neuvosto tekee käsittelyyn otetusta kantelusta joko vapauttavan tai langettavan päätöksen. Langettavaan päätökseen voi sisältyä myös vakava huomautus. JSN:n päätökset on tallennettu sähköisesti vuodesta 1994.

Hae päätöksiä

  • Journalistin ohjeet

  • Ratkaisu

  • Media

  • Asiasana

Langettava

3559/PL/05

Hollolan Sanomat
Kolumnisti käsittelee yhteiskunnan luokkaistumista ja nostaa esimerkiksi sukupuoliset vähemmistöt. Tekstin voi lukea niin, että kolumnisti rinnastaa pedofiilit ja sukupuoliset vähemmistöt toisiinsa. Tämä loukkaa vähemmistön ihmisarvoa.Langettava.

Langettava

3557B/MTV/05

Subtv

Tuotteen ja kioskiketjun tunnusmerkkien näkyminen televisio-ohjelmassa oli mainosmaista ja tarkoituksellista, mikä oli omiaan hämärtämään toimituksellisen aineiston ja markkinoinnin rajaa. Tuotteella ja kioskiketjulla ei ollut ohjelman sisällön kannalta merkitystä. Langettava.

Langettava

3557A/MTV/05

MTV3

Televisiossa ohjelman sponsori näkyi itse ohjelmassa liikemerkeillään eri yhteyksissä. Se oli tarkoituksellista ja mainosmaista eikä sillä ollut mitään tekemistä itse ohjelman sisällön kanssa. Toimituksellisen aineiston ja markkinoinnin raja hämärtyi. Langettava.

Langettava

3556/PL/05

Kauhava -lehti
Lehti julkaisi avioerotilanteessa perheen tyttären mielipidekirjoituksen, jossa tämä arvosteli äitiään voimakkaasti ja paljasti näin yksityisyyden suojan ydinalueeseen kuuluvia tietoja ilman asianomaisen suostumusta. Äidin asema, ammatti ja järjestötoiminta eivät olleet sellaisia poikkeuksellisia yhteiskunnallisia syitä, joilla julkaisemista olisi voinut perustella.Langettava.

Langettava

3550/SL/05

Iltalehti
Lehden kolumnisti vertasi nimeltä mainittua lääkäriä ja kansanedustajaa natsitohtori Mengeleen. Kirjoittaja asetti kyseenalaiseksi myös lääkärin ammattitaidon esittämättä perusteita väitteilleen.Langettava.

Vapauttava

3545/PL/05

Kuhmoisten Sanomat
Kuhmoisten Sanomat sai vapauttavan susikirjoittelustaan. Viime vuonna joka toisessa lehden numerossa kirjoitettiin jotakin susista. Kantelu kohdistui päätoimittajan kommenttiin, jonka hän kirjoitti mielipidekirjoitukseen.

Vapauttava

3558AB/KL/05

Uusi Rauma
Lehden kolumnissa käsiteltiin isän roolia. Sukupuolisia vähemmistöjä arvostellaan kärkevästi. Voimakkaan moralisoiviakin käsityksiä tulee voida sietää. Kolumni ei tahallisesti halvenna.Vapauttava.

Vapauttava

3555/SL/05

Itä-Häme
Lehti arvioi pääkirjoituksessaan suorasukaisesti ja kriittisesti kunnanvaltuutetun toimintaa. Poliittisen ja yhteiskunnallisen vallankäyttäjän on kestettävä kritiikkiä. Hän sai lisäksi puolustavan kantansa julki heti lehden seuraavassa numerossa.Vapauttava.

Vapauttava

3554/SL/05

Keskisuomalainen
Lehti julkaisi televisio-ohjelman ennakkojutun yhteydessä muuta tarkoitusta varten otetun lapsen valokuvan. Kuvan käyttö ei loukannut eikä johtanut harhaan.Vapauttava äänin 8-1. Eriävä mielipide.

Langettava

3546BCDF/KL/05

Uusi Lahti
Lehden päätoimittaja kirjoitti omalla palstallaan halventavasti sukupuolisesta vähemmistöstä.Langettava.

Vapauttava

3541/SL/05

Helsingin Sanomat
Lehti julkaisi käräjäuutisen surmasta, jossa isä tappoi perheen äidin ja kaksi lasta. Teksti oli asiallista eikä vaarantanut uhrien hienovaraista kohtelua.Vapauttava.

Vapauttava

3540/SL/05

Itä-Savo
Lehti teki virheen, mutta ei saanut kantelijan sähköpostitse lähettämää korjauspyyntöä.Vapauttava.

Vapauttava

3539/SL/05

Iltalehti
Lehti kertoi hovioikeuden tuomiosta, jonka perusteella kirkkoherra joutuu lähtemään virka-asunnostaan. Otsikolle ”Häätö pappilasta” oli näin kate. Kirkkoherran asumisesta voi kirjoittaa lehden palstoilla.Vapauttava.

Vapauttava

3538AB/SL/05

Ilta-Sanomat
Kantelun mukaan iltapäivälehden lööpissä ja etusivulla kerrottiin liian suorasukaisesti ja lapsia ajattelematta julmasta surmasta. Lööppi ja otsikot olivat totuudenmukaisia. Neuvosto kehotti kiinnittämään huomiota lööppien ja etusivun otsikoiden asuun. Vapauttava.

Vapauttava

3535/AL/05

Hymy ja toimittaja Anne Anttila
Lehti julkaisi kuvareportaasin alaikäisen pojan kalastusharrastuksesta. Neuvosto ei pystynyt ottamaan kantaa siihen, oliko jutun tekoon vanhempien lupa vai ei. Jutussa sinänsä ei ollut mitään loukkaavaa.Vapauttava.

Vapauttava

3527/SL/05

Karjalainen
Lehti julkaisi uutisen entisen kunnanjohtajan saamasta syytteestä. Samanaikainen kuuleminen ei olut välttämätöntä, koska kokonaisuutta on käsitelty lehden palstoilla useasti ja prosessi jatkuu.Vapauttava.