Päätökset

Julkisen sanan neuvosto tekee käsittelyyn otetusta kantelusta joko vapauttavan tai langettavan päätöksen. Langettavaan päätökseen voi sisältyä myös vakava huomautus. JSN:n päätökset on tallennettu sähköisesti vuodesta 1994.

Hae päätöksiä

  • Journalistin ohjeet

  • Ratkaisu

  • Media

  • Asiasana

Vapauttava

3633/SL/06

Aamulehti
Lehti julkaisi hallinto-oikeuden päätöksestä uutisen, jonka vuoksi kantelija joutui kielteiseen julkisuuteen. Hänen nimeään ei kuitenkaan mainittu uutisessa. Tieto jutun epätarkkuuksista tuli toimitukselle yli viikkoa myöhemmin juristien kirjeessä, jossa viitattiin muun muassa vastineeseen. Lehdelle ei kuitenkaan pyynnöstä huolimatta toimitettu vastinetekstiä, jossa mahdolliset virheetkin olisivat tulleet korjatuiksi. Vapauttava.

Vapauttava

3623/AL/06

Suomen Kuvalehti
Lehti julkaisi jutun ”Sisällissodan sekava saldo, 1+5+4=18”, joka valtaosin perustui tilastoja tutkineen matemaatikon haastatteluun. Jutun kritiikki kohdistui valtioneuvoston rahoittamaan sotasurmaprojektiin, josta kerrottiin löytyneen muun muassa käsittämättömiä laskuvirheitä. Projektin johtajaa ja toista tutkijaa kuultiin samassa yhteydessä, ja he saivat vastata menetelmäkritiikkiin. Juttu ei tuonut kantelijalle oikeutta omaan kannanottoon. Mielipidekirjoituksen julkaisemisesta lehti päättää aina itse. Vapauttava.

Vapauttava

3628AB/AL/06

Hymy ja Anne Anttila
Toimittaja esiintyi sosiaalitoimistoissa väärän henkilöllisyyden turvin eikä kertonut olevansa toimittaja. Hän halusi selvittää kuinka herkästi toimeentulotukea myönnetään. Tuet palautettiin ja asia selvitettiin jälkeenpäin kuntiin. Toimittaja voi käyttää poikkeuksellisia tiedonhankintakeinoja, jos tietoja ei muutoin yhteiskunnallisesti merkittävistä seikoista voi selvittää. Vapauttava.

Langettava

3627/SL/06

Aamuposti
Lehti julkaisi asunnonmyyntisivuillaan kuvan ja tekstin kokonaisuuden, jossa esiteltiin myytävä talo yksityiskohtaisesti, kritiikittömästi ja mainosmaisesti siten, että sen saattoi erottaa toimitukselliseksi aineistoksi ainoastaan graafisen asunsa perusteella. Langettava.

Vapauttava

3626/YLE/06

Yleisradio TV1
Altia Oy:n pääjohtaja vastasi television ajankohtaisohjelmassa Koskenkorvaa käsitteleviin kysymyksiin. Tämä ei neuvoston mielestä ollut piilomainonnaksi laskettavaa tuotesijoittelua, koska yhtiön päätuotteen mainitseminen ei ollut mainosmaista ja kritiikitöntä, vaan olennaista ohjelman kannalta. Vapauttava.

Vapauttava

3625/SL/06

Hufvudstadsbladet
Lehti julkaisi uutisen, missä poliisin kerrottiin tutkivan kolmea surmaa homopiireissä. Neuvoston mielestä uutisessa homoseksuaalisuus yhdisti epäillyn uhreihin, joita poliisi epäili löytyvän mahdollisesti vielä lisääkin. Seksuaalista suuntautumista ei tuotu esiin asiaankuulumattomasti tai halventavasti. Vapauttava.

Langettava

3619/PR/06

Radio Suomipop
Radion juontajapari luki vanhan runon ”Heikki ja neekeri” levyjen välissä. Neuvoston mielestä vanha runo on ajankuva, mutta sen jälkeen juontajien kommentit ja heidän esiintymistyylinsä toivat etnisen alkuperän esiin halventavasti. Langettava.

Langettava

3616DE/KL/06

AlueSanomat ja Uusi Rauma
Kaksi lehteä kertoi käräjäoikeuden tuomiosta, jossa isä tuomittiin kahden lapsensa surmaamisesta. Juttujen yksityiskohdista ja kuvista suurin osa ei rikkonut yksityiselämän suojaa. Lasten etunimien julkaisemisella ei kuitenkaan ollut sellaista yhteiskunnallista merkitystä, joka olisi kumonnut yksityiselämän suojan. Langettava.

Vapauttava

3616ABC/SL/06

Iltalehti, Ilta-Sanomat ja Länsi-Suomi
Kolme lehteä kertoi käräjäoikeuden tuomiosta, jossa isä tuomittiin kahden lapsensa surmaamisesta. Jutuissa mainitut yksityiskohdat ja julkaistut valokuvat eivät rikkoneet yksityiselämän suojaa, koska ne olivat tuomion kannalta olennaisia eivätkä laajentaneet asiasta jo tietävien piiriä. Vapauttava.

Vapauttava

3615/PL/06

Kuhmolainen
Lehti kertoi pääkirjoituksessaan metsänhoitoyhdistyksen fuusiopäätösten taustoista ja muistutti vanhoja ja uusia päättäjiä ratkaisujen vastuunkannosta. Viittaus vanhoihin taloudellisiin epäselvyyksiin ja oikeudenkäyntiin ei neuvoston mielestä ollut kohtuutonta kritiikkiä. Vapauttava.

Vapauttava

3614/SL/06

Ilta-Sanomat
Lehti kertoi huomattavan talousrikoksen tunnustaneen toimitusjohtajan nimen jo esitutkintavaiheessa. Neuvoston mielestä tämä ei ollut kohtuutonta, kun vastakkain asetetaan henkilökohtainen vahinko ja se yleinen merkitys, mikä teolla on. Vapauttava.

Langettava

3610/KL/06

Hollolan Sanomat
Toimittajan kirjoittama kolumni sisälsi kirosanoja, rivouksia ja luonnosta huolta kantavien sekä ruotsalaisten halventamista. Langettava.

Vapauttava

3609/KL/06

Hämeenlinnan Kaupunkiuutiset
Kantelija antoi www-sivujen palautelomakkeella palautetta kolumnin kirjoittaneelle toimittajalle. Palautekirjoitus käsitettiin vahingossa mielipidekirjoitukseksi ja julkaistiin. Sen nimettömyyttä vielä kummasteltiin toimittajan vastauksessa, joka julkaistiin kommenttina. Kirjoitus julkaistiin kuitenkin nimimerkillä, joten sen kirjoittaja jäi vain toimituksen tietoon. Vapauttava.

Vapauttava

3604/SL/06

Pohjalainen
Sanomalehti kertoi nimeltä mainiten johtavaan virkamieheen kohdistuvasta poliisin esitutkinnasta ja jutun siirtymisestä syyteharkintaan. Taustalla saattoi olla työpaikkakiusaaminen, jonka lehti toi esille, vaikka ei pystynytkään kuulemaan epäiltyä. Vapauttava.

Vapauttava

3603/SL/06

Turun Sanomat
Kantelu koskee rikosjutun oikeuskäsittelyn uutisointia. Kantelijan mielestä sanomalehti teki uutisia yksipuolisesti kuulematta syytettyä ja saattoi näin vaikuttaa oikeuden toimintaan. Neuvoston mielestä kyseessä oli normaali, portaittain etenevä oikeusprosessin uutisointi. Vapauttava.

Langettava

3599B/YLE/06

Yle, TV1
A-piste käsitteli suomalaisten ja neuvostoliittolaisten poliitikkojen yhteydenpitoa vuonna 1986. Ohjelma oli jatkoa A-studiolle, josta neuvosto antoi vapauttavan päätöksen (3599/YLE/06). Aihe laajeni kansanedustajan haastattelulausuman kautta maanpetokselliseen suuntaan. Sähköpostikysymykset ei neuvoston mielestä ollut riittävä keino samanaikaiseen kuulemiseen. Langettava äänin 7-2. Eriävä mielipide.