3811/SL/07

Langettava

Lehti julkaisi kuvan rikokseen syyllistyneen kotipihalta, jossa oli ihmisiä. Lehti loukkasi yksityiselämän suojan periaatteita. Langettava.

Kantelu 10.11.2007
Kantelijan mukaan videopätkässä kuvattiin ampujan vanhempien kotitaloa. Nähtävissä oli selkeästi kadun nimi. Myös kotitalo esitettiin avoimesti ja tunnistettavasti. Lisäksi kuvattiin talosta poistuvia henkilöitä. Kantelijan mukaan tämä loukkaa selkeästi yksilönsuojaa, sillä uutisen tai tapahtumien kannalta ei ollut oleellista se, miltä kotitalo näyttää, eikä sen kuvaamiseen ollut varmasti saatu mitään lupaa.

Iltalehden vastaus 4.1.2008
Päätoimittaja Kari Kivelän vastauksen mukaan uutisvideo oli kuvattu koulusurmat tehneen henkilön kotikadulla. Kyse oli poliisin näkyvästä, huomiota herättävästä tutkinnasta, jonka kohteena oli myös surmaajan perheen kotitalo. Kuvaamisen kohteena oli ensisijaisesti poliisien läsnäolo paikalla. Uutisvideolla talon pihassa poliisiautoon asteleva henkilö ei ollut millään tavoin tunnistettavissa.

Lehti ei paljasta videolla tarkkaa osoitetta. On huomioitava, että surmaajan kotitalon osoite löytyy julkisista hakupalveluista perheen musiikkialan yrityksen kautta. Surmaajan vanhemmat ovat tuoneet osoitteen esille saman yrityksen yhteydessä internetissä. Tiedot levisivät näin satojentuhansien suomalaisten tietoon ilman yhdenkään tiedotusvälineen osallisuutta.

Ratkaisu
Yksityiselämään kuuluvia erityisen arkaluonteisia seikkoja voi julkaista vain asianomaisen suostumuksella tai jos niillä on poikkeuksellista yhteiskunnallista merkitystä. Yksityiselämän suoja on otettava huomioon myös kuvia käytettäessä (JO 27). Sairaus- ja kuolemantapauksista sekä onnettomuuksien ja rikosten uhreista uutisoitaessa on aina noudatettava hienotunteisuutta (JO 28). Julkisella paikalla tapahtuvaa toimintaa on yleensä lupa selostaa ja kuvata ilman asianosaisten suostumusta (JO 29).

Iltalehti julkaisi nettisivuillaan Jokelan ampumista seuranneena päivänä vajaan kahden minuutin videoraportin ampujan ”kodin suuri suru”. Alussa selostetaan ja kuvataan talon ja kadun autiutta, jonka poliisiauto rikkoo. Kadun nimi näkyy selkeästi videolta, mutta pihalla poliisiautoon menevää henkilöä on mahdoton tunnistaa.

Yhdeksän ihmisen ampuminen koulussa on ainutlaatuinen tapahtuma Suomen rikoshistoriassa. Siksi on ymmärrettävää, että tiedotusvälineet pyrkivät raportoimaan myös itsensä surmanneen ampujan lähipiiristä. Ihmisten kuvaaminen yksityisellä pihalla loukkaa kuitenkin heidän yksityiselämänsä suojaa. Tässä tapauksessa tekijän lähipiiri on rinnastettavissa tragedian muihin uhreihin. Sen vuoksi myös heidän kohtelunsa vaatisi journalistin ohjeissa mainittua erityistä hienotunteisuutta. Neuvoston mielestä Iltalehti ei ole noudattanut näitä periaatteita.

Julkisen sanan neuvosto katsoo, että Iltalehti on rikkonut hyvää journalistista tapaa ja antaa lehdelle huomautuksen.