Kantelu 6.2.2008
Kantelijan mukaan hänet leimataan osalliseksi halveksittavaan käyttäytymiseen, johon hän ei ole syyllistynyt. Lehti kirjoitti juttuun vastauksen kantelijan sanomassa muodossa: ”Sdp:n kansanedustaja Esa Lahtela (58) sanoo, ettei puhu rivouksia uskonnollisen vakaumuksensa takia”. Tämä ei poista lehden vastuuta, koska kirjoitus jatkuu seuraavasti: ”Silti hänet nimetään huonosti käyttäytyviin miehiin” – siis syylliseksi seksuaaliseen häirintään, johon otsikko viittaa. Artikkeli on loukannut kantelijaa syvästi ja aiheuttanut perhepiirissä, läheisten ja tuttavien sekä äänestäjien keskuudessa halveksuntaa, epätietoisuutta ja ahdistusta.
Kantelija kertoo puhelinhaastattelussa kiistäneensä häneen kohdistuvat väitteet seksuaalisesta häirinnästä. Kantelija myös kertoo tivanneensa väitteiden esittäjien nimiä, paikkoja ja tarkempia perusteluja. Toimittaja oli kieltäytynyt ja vedonnut lähdesuojaan. Kantelija kiinnittää huomiota myös haastateltujen valintaan: listalle pääsi, jos sattui vastaamaan puhelimeen. Kantelija myös epäilee, että toimittaja on sekoittanut hänen johonkin toiseen henkilöön.
Kantelun mukaan lehti on rikkonut Journalistin ohjeiden totuudenmukaisuusvaatimusta ja viitannut lukijaa hämäävästi eduskunnan tasa-arvoselvitykseen, jossa ei nimiä kuitenkaan esiinny. Kantelijan kuvan käyttö harhaanjohtavan otsikon alla leimaa häntä törkeällä tavalla. Lehti ei ole tarkistanut saamiaan tietoja. Kantelija kokee, että jutussa on kyse hänen mielipiteistään johtuvasta ajojahdista, jossa on vahingoittamistarkoitus. Siksi lehden olisi pitänyt erityisen tarkasti käydä läpi saamiensa lausuntojen antajien vilpittömyys siitä, ettei kyse ole likaisesta poliittisesta pelistä, jolla lyödään syytöntä ihmistä. Mitä ilmeisimmin toimittajalle on tapahtunut erehdys henkilössä, ja rikkomukset ovatkin jonkun muun kuin kantelijan tekemiä.
Helsingin Sanomien vastaukset 25.2. ja 11.3.2008
Päätoimittaja Janne Virkkunen sanoo, että lehden kirjoituksen taustalla oli eduskunnan tasa-arvotoimikunnan teettämä Eduskunnan kanslian tasa-arvoselvitys. Siitä kävi ilmi, että eduskunnassa esiintyy seksuaalista ja sukupuoleen perustuvaa häirintää. Toimitus ryhtyi tutkimaan asiaa haastattelemalla tahoja, jotka saattaisivat tietää ilmi tulleista häirintätapauksista. Lukuisat haastatellut yhtyivät tutkimuksen lopputulokseen ja mainitsivat kukin nimeltä mainiten samoja miespuolisia kansanedustajia. Toimituksella oli kaikki syyt luottaa haastateltavien yhtäpitävien kertomusten luotettavuuteen. Haastateltavat tiesivät, miksi heitä haastateltiin. Oman asemansa puolesta he kuitenkin asettivat lausumiensa julkaisemisen ehdoksi toimittajan lähdesuojan, johon oli vahvat perusteet. He ovat työyhteisössään siinä asemassa, että omalla nimellä esiintyminen olisi voinut johtaa jopa työpaikan menetykseen.
Toimitus päätti Virkkusen mukaan kysyä tietolähteiden nimeämiltä kansanedustajilta asiaa henkilökohtaisesti. Heitä ei kysymyksenasettelussa syytetty mistään, vaan heille varattiin mahdollisuus lausua käsityksensä asiasta. Naistyöntekijöiden haastatteluihin perustuen kirjoituksessa todetaan, että ”osalla miehistä, tietyllä ydinporukalla, juttu menee mauttomaksi. — Mitä nämä miehet sanovat väitteistä?” Kantelijoilta haluttiin kysyä, miten he suhtautuvat siihen, että heidät nimetään tähän ydinporukkaan. Jutusta noin kolmannes käytettiin lausuntojen esille tuontiin – negatiivisessa valossa mahdollisesti näyttäytyville henkilöille varattiin tilaisuus tulla kuulluksi saman tien.
Virkkusen mukaan tiedotusvälineen rooli yhteiskunnallisen vallankäytön seuraajana korostuu, kun kyse on kansanedustuslaitoksesta. Eduskunta säätää lait, luo muulle yhteiskunnalle normistoa. Siksi kansanedustajien toimintaan kohdistuu erityisiä julkisuus- ja nuhteettomuusodotuksia. Tässä tapauksessa on kyse nimenomaan kansanedustajan toimen harjoittamisesta – ei esimerkiksi edustajien yksityiselämästä. He ovat alttiita julkisuudelle ja paikoin kovallekin arvostelulle.
Seksuaalinen ja sukupuoleen kohdistuva häirintä on vakava yhteiskunnallinen ongelma, jonka käsittely julkisuudessa on välttämätöntä. Tasa-arvoselvitys ja toimituksen tiedonhankinta tekivät selväksi sen, että kyse on ainakin osittain myös kulttuurieroista. Osa edustajista ei välttämättä edes ymmärrä sopimattomaksi sitä, mikä toisen mielestä ylittää lain tarkoittaman sukupuoleen perustuvan häirinnän rajat. Henkilöiden kautta päästiin kiinni yhteiskunnallisesti relevanttiin kysymykseen: rajanvetoon siitä, mikä on sopimatonta, mikä ei.
Nyt mainittujen kansanedustajien nimet tulivat kaikki ilmi keskusteluissa useiden lähteiden kanssa. Kyse ei ollut kenenkään kohdalla sekaannuksesta tai väärinkäsityksestä – toisin kuin Lahtela kantelussaan esittää.
Ratkaisu
Tietolähteisiin on suhtauduttava kriittisesti. Erityisen tärkeää se on kiistanalaisissa asioissa, koska tietolähteellä voi olla hyötymis- tai vahingoittamistarkoitus (JO 12). Journalistilla on oikeus pitää tietoja luottamuksellisesti antaneen henkilöllisyys salassa. Toimituksen on kunnioitettava tätä periaatetta (JO 14). Jos selvästi tunnistettavissa olevan henkilön tai tahon toiminnasta aiotaan esittää tietoja, jotka asettavat tämän erittäin kielteiseen julkisuuteen, kritiikin kohteelle tulee varata tilaisuus esittää oma näkemyksensä jo samassa yhteydessä (JO 21).
Helsingin Sanomat kertoo eduskunnassa paljastuneesta seksuaalisesta häirinnästä jutussaan, jossa haastatellaan seitsemää, nimeltä mainittua ja kuvassa esiintyvää kansanedustajaa. Kantelija on yksi heistä. Hän sanoo jutun mukaan, ”ettei puhu rivouksia uskonnollisen vakaumuksensa takia”. Heti tämän jälkeen tekstissä kuitenkin väitetään, että ”silti hänet nimetään huonosti käyttäytyviin miehiin”.
Kansanedustajan on asemansa vuoksi varauduttava kärjekkääseenkin arvosteluun ja kestettävä sitä varsinkin silloin, kun kritiikki kohdistuu hänen toimintaansa eduskunnassa. Julkisen sanan neuvosto katsoo, että kantelija on tässä tapauksessa joutunut erittäin kielteiseen julkisuuteen. Lehti on kuullut häntä samanaikaisesti, mutta se ei neuvoston mielestä korjaa syntynyttä vahinkoa. Lisäksi on huomattava, että kantelija ei haastattelulausumassaan anna minkäänlaista viitettä seksuaalisen häirinnän suuntaan.
Lehden olisi pitänyt yksilöidä tarkemmin se arvostelu, joka kantelijaan kohdistettiin. Silloin myös yleisöllä olisi ollut parempi mahdollisuus puntaroida, millaisesta häirinnästä on kyse. Myös kantelija olisi tällöin voinut puolustautua paremmin, ja neuvostolla olisi ollut tilaisuus arvioida artikkelin totuudellisuutta ja näyttöjen riittävyyttä, kuitenkin ilman vaaraa lähteiden paljastumisesta.
Neuvosto ei tällä päätöksellään halua missään nimessä sulkea pois nimettömien lähteiden käyttöä. Tarvittaessa tiedotusvälineen pitää kuitenkin pystyä osoittamaan tietojen paikkansapitävyys muilla keinoin.
Julkisen sanan neuvosto katsoo, että Helsingin Sanomat on rikkonut hyvää journalistista tapaa ja antaa lehdelle huomautuksen.
Jaana Hallamaan ja Tarja Liuhan eriävä mielipide:
Olemme vapauttavan päätöksen kannalla. Jutun lähtökohta on eduskunnan teettämä tasa-arvokysely ja jutun ydin kyselyssä esiin tullut seksuaalinen häirintä, jonka esiintymistä Helsingin Sanomat on tarkentanut kysymällä häirinnästä eduskunnan työntekijöiltä. Jutussa ei syytetä ketään, vaan se välittää kuvan hämmästelevistä kansanedustajista, jotka valikoituivat haastateltaviksi taustahaastattelujen perusteella.
Kokonaisuutena juttu osoittaa selvästi, että kyse on myös sukupuolikulttuurien ja käyttäytymisen maailmojen erilaisuudesta. Jutussa mainitut kansanedustajat eivät ilmeisesti olleet tulleet ajatelleeksi, että heidän puheensa tai käytöksensä voisi aiheuttaa mielipahaa tai loukata. Seksuaalista häirintää ja sen luonnetta koskeva keskustelu on välttämätöntä edelleenkin, vaikka häirinnän kieltävä tasa-arvolaki on ollut voimassa jo yli 20 vuotta.
Helsingin Sanomat teki jutun tärkeästä aiheesta. Kansanedustajat saivat kertoa näkemyksiään samassa yhteydessä. Lisäksi heillä olisi ollut mahdollisuus tarkentaa näkemyksiään laatimalla juttuun vastine. He eivät ole kuitenkaan käyttäneet tätä oikeutta.
Jutussa haastatelluille eduskunnan työntekijöille annettu lähdesuoja on perusteltu, koska häirintää suojaa usein hiljaisuuden kulttuuri. Häiritty voi pelätä eikä hän uskalla puhua asiasta, koska hänen asemansa työyhteisössä voi vaarantua. Tämä välittyy myös Helsingin Sanomien jutusta. Juttua heikensivät siinä käytetyt halventavat ja asenteelliset luonnehdinnat, mutta JSN tulkitsee vain journalistien eettisiä ohjeista, ei jutun hyvyyttä tai huonoutta.
Esimiehen tai vastaavassa asemassa olevan häirintä koetaan kielteisempänä kuin vaikka kollegan, ja siihen on myös vaikeampi puuttua. Tässä tapauksessa kansanedustajia suojaa vielä heidän erityinen luottamusasemansa.