Päätökset

Julkisen sanan neuvosto tekee käsittelyyn otetusta kantelusta joko vapauttavan tai langettavan päätöksen. Langettavaan päätökseen voi sisältyä myös vakava huomautus. JSN:n päätökset on tallennettu sähköisesti vuodesta 1995.

Hae päätöksiä

  • Journalistin ohjeet

  • Ratkaisu

  • Media

  • Asiasana

Vuosi

Vapauttava

2402/SL/96

Yleisradio
Radion dokumenttiohjelmassa työtoverit ja paikkakuntalaiset muistelivat kymmmenkunta vuotta sitten kuollutta paikallista työmiestä, jonka sutkaukset olivat jääneet elämään paikkakunnalle ja muodostuneet osaksi sen historiaa. Jotkut tarinoista kertoivat arkaluontoisina pidetyistä asioista, muun muassa perhe-elämän tapahtumista. Kertojien kommenteissa korostettiin tarinoiden luonnetta koko silloisen työyhteisön ja ihmisten kuvana. Keskushenkilössä tiivistyivät yhteisön piirteet. Muisteluiden sävy oli lämminhenkinen ja arvostava, eikä ohjelmassa neuvoston mielestä rikottu hyvää journalistista tapaa.

Vapauttava

2395/SL/96

Helsingin Sanomat
Sanomalehti kertoi kahden henkilön esittämistä väärennösväitteistä, jotka kohdistuivat kantelijan väitöskirjatyöhön. Sekä artikkelien otsikoista että niiden sisällöstä ilmeni, että kyse oli kiistanalaisesta asiasta, väitteestä. Artikkelia varten haastateltu kantelija puolestaan kyseenalaisti omassa osuudessaan kriitikoiden motiivit ja muistutti siitä, että syytökset oli tutkittu useilla ulkopuolisilla tahoilla, eikä virheitä ollut löytynyt. Vaikka kantelijaa oli kuultu jo varsinaisessa artikkelissa, oli hänelle kiistan luoteen vuoksi perusteltua myöntää vielä vastineoikeus. Vastineeksi tarkoittamassaan kirjoituksessa kantelija kuitenkin syytti toimittajaa muun ohessa herjauksesta, eikä lehdellä ollut velvollisuutta julkaista kirjoitusta. Kun lehti vielä tarjosi kantelijalle mahdollisuutta uuden vastineen laatimiseen, ei sen katsottu rikkoneen hyvää journalistista tapaa.

Vapauttava

2391a+b/SL/96

Ilkka-Pohjalainen
Kantelija tuomittiin alioikeudessa ehdottomaan vankeusrangaistukseen vero- ym. rikoksista. Hovioikeus palautti jutun alioikeuteen perustelujen puutteellisuuden vuoksi. Maakunnan kaksi sanomalehteä kertoivat alioikeuden päätöksestä, mutta jättivät hovioikeuden palautuspäätöksen uutisoimatta. Kumpikin lehti ilmoitti, että ne eivät olleet saaneet tietoa tästä päätöksestä. Neuvosto tähdensi, että tiedotusvälineen on, kerrottuaan jostain oikeudenkäynnin vaiheesta, seurattava juttua sen lopulliseen ratkaisuun asti. Lehtien laiminlyönnillä oli nyt kuitenkin vähäisempi merkitys kuin jos kyse olisi ollut varsinaisesta päätöksestä. Tässä tapauksessa olisi ollut myös mahdollista, että asianosainen olisi itse informoinut lehtiä hovioikeuden palautuspäätöksestä. Neuvosto ei ryhtynyt kantelun johdosta enempiin toimiin.

Vapauttava

2381a+b/YLE/96

Yleisradio Oy/Lapin Radio, Radio Perämeri
Alueradion aamulähetyksissä väitettiin, että turkkilaisessa turistikohteessa olisi räjähtänyt pommi. Samalla kerrottiin, että kohteessa oli jouduttu muuttamaan erään seurueen majoitusta ja yhdistettiin tämä pommiräjähdykseen. Virheellinen väite pommiräjähdyksestä korjattiin viipymättä, kun asiasta saatiin selvitys. Vireillä ollut, majoituspaikan muutokseen perustuva korvauskiista asettui samalla oikeaan yhteyteensä. Ohjelmissa esitetty väite, jonka mukaan matkustajille olisi jo luvattu korvausta, saattoi olla ylitulkinta. Tällä epätarkkuudella ei ollut kuitenkaan olennaista merkitystä.

Langettava

2399/AL/96

Se!
Kantelijoista oli aikanaan otettu kuva, jossa he poseerasivat bikinityyppisissä esiintymisasuissa. Aikakauslehti julkaisi nyt tämän arkistokuvan Viipurin prostituutiosta kertoneen artikkelin kuvituksena. Tämä leimasi kuvassa näkyneet kantelijat prostituoiduiksi. Vaikutelmaa vahvisti heti kuvan alla ollut otsikkoteksti "Tyttö maksaa 200,-/tunti". Lehdelle annettiin huomautus hyvän journalistisen tavan rikkomisesta.

Vapauttava

2389/YLE/96

Ilta-Sanomat,Helsingin Sanomat, YLE/TV 2
Sanomalehdessä/televisio-ohjelmassa kerrottiin oikeudenkäynnistä, jossa kantelijaa syytettiin murhasta. Surmatyö oli ollut poikkeuksellinen ja herättänyt laajaa huomiota. Kantelijan tausta huomioon ottaen voitiin myös arvioida, että nimen julkaiseminen ei sanottavasti lisännyt hänelle tai hänen lähipiirilleen asiasta koitunutta kärsimystä. Tiedotusvälineen ei katsottu rikkoneen hyvää journalistista tapaa.

Vapauttava

2386/SL/96

Ilta-Sanomat,Helsingin Sanomat, YLE/TV 2
Sanomalehdessä/televisio-ohjelmassa kerrottiin oikeudenkäynnistä, jossa kantelijaa syytettiin murhasta. Surmatyö oli ollut poikkeuksellinen ja herättänyt laajaa huomiota. Kantelijan tausta huomioon ottaen voitiin myös arvioida, että nimen julkaiseminen ei sanottavasti lisännyt hänelle tai hänen lähipiirilleen asiasta koitunutta kärsimystä. Tiedotusvälineen ei katsottu rikkoneen hyvää journalistista tapaa.

Vapauttava

2385/SL/96

Ilta-Sanomat,Helsingin Sanomat, YLE/TV 2
Sanomalehdessä/televisio-ohjelmassa kerrottiin oikeudenkäynnistä, jossa kantelijaa syytettiin murhasta. Surmatyö oli ollut poikkeuksellinen ja herättänyt laajaa huomiota. Kantelijan tausta huomioon ottaen voitiin myös arvioida, että nimen julkaiseminen ei sanottavasti lisännyt hänelle tai hänen lähipiirilleen asiasta koitunutta kärsimystä. Tiedotusvälineen ei katsottu rikkoneen hyvää journalistista tapaa.

Langettava

2375/AL/96

Nykyposti
Aikakauslehden artikkeli rakentui sille, että toimittaja ja kuvaaja olivat seuranneet artikkelissa nimettyä henkilöä tämän ollessa asiakkaana pelikasinolla. Asiakkaalta ei ollut kysytty suostumusta jutun tekoon. Illan kulusta julkaistiin tästä huolimatta yksityiskohtainen kuvaus, joka sisälsi yleisiä arveluja ja väitteitä hänen pelitavoistaan. Kyseinen henkilö on tunnettu erilaisten pelien suunnittelijana, tuottajana ja juontajana, joten mahdollisilla peliharrastuksilla oli jonkinasteinen liittymäkohta hänen työhönsä. Tämä ei kuitenkaan riittänyt perusteeksi lehden julkaisemalle yksityiskohtaiselle, osittain vihjailevaan sävyyn kirjoitetulle kuvaukselle tai kasinolta otetun valokuvan julkaisemiselle. Artikkelin katsottiin rikkoneen asianosaisen yksityiselämän suojaa ja lehdelle annettiin huomautus.

Vapauttava

2347/YLE/96

Yle, TV 1
Television kuluttajaohjelmassa käsiteltiin palkkiota, jonka lakimies oli perinyt erään taloyhtiön home- ja kosteusvauriokiistan hoitamisesta. Ohjelmassa arvosteltiin lakimiehen laskutusta voimakkaasti, osin kiistanalaiseksi jäänein perustein. Lakimiehelle tarjottiin toistuvasti tilaisuutta omien näkemystensä esittämiseen, mutta hän kieltäytyi haastattelusta korostaen, että taloyhtiö oli hyväksynyt laskun ja että jatkokeskusteluun ei tämän vuoksi ollut syytä. Neuvosto totesi, että ohjelmassa olisi pitänyt selvästi kertoa, että taloyhtiö oli maksanut laskun eikä ollut riitauttanut asiaa. Kun kantelijalle oli kuitenkin toistuvasti tarjottu mahdollisuutta näkemystenstä esittämiseen, ei kantelu johtanut enempiin toimiin.

Vapauttava

2388/AL/96

Nykyposti
Aikakauslehti kertoi kaupunginosasta, josta väkivaltaisena pidetty moottoripyöräkerho oli hankkinut itselleen tilat. Artikkelin mukaan kaupunginosassa vallitsi nyt pelko. Artikkelin ensimmäinen aukeama oli kuvitettu suurella yleiskuvalla aluetta halkovasta tiestä. Kuvasta erottui sähköpylvääseen kiinnitetty tontinmyynti-ilmoitus yhteystietoineen. Neuvoston mielestä nämä yhteystiedot eivät olleet sellaisia yksityiselämään kuuluvia asioita, että kuvan julkaiseminen olisi edellyttänyt asianosaisten suostumusta. Lehden ei katsottu rikkoneen hyvää journalistista tapaa.

Vapauttava

2377/SL/96

Vantaan Sanomat
Sanomalehti kertoi, että syyttäjä oli pyytänyt jatkotutkimuksia kavallusepäilyistä, jotka liittyivät paikallisesti merkittävän yhdistyksen konkurssiin. Artikkelissa lueteltiin se henkilöpiiri, johon jatkotutkimus aiottiin ulottaa. Kaksi henkilöistä esiintyi artikkelin yhteydessä olevassa valokuvassa. Heillä molemmilla oli ollut keskeinen asema kyseisessä yhdistyksessä ja he olivat muutenkin johtavassa asemassa paikkakunnalla.Yhdistyksen varainkäytöstä ja kavallusepäilyistä oli kerrottu jo aiemmin julkisuudessa. Jatkotutkimuksista uutisoiminen olisi joka tapauksessa merkinnyt sitä, että tutkimuspyynnön kattama henkilöpiiri olisi ollut laajalti tunnistettavissa. Lehti oli ilmoituksensa mukaan yrittänyt tavoittaa valokuvassa olleita henkilöitä heidän kommenttiensa saamiseksi. Lehden ei katsottu rikkoneen hyvää journalistista tapaa.

Langettava

2372/SL/96

Iltalehti
Iltapäivälehti kertoi pankkiryöstöön syyllistyneelle henkilölle langetetusta, kahden vuoden ja kolmen kuukauden vankeusrangaistuksesta. Uutisen mukaan ryöstö tehtiin leikkipistoolilla ja ryöstösaalis oli 50 000 markkaa. Neuvosto totesi, että tuomitun rangaistuksen pituus ei riitä nimen julkaisemisen perusteeksi, vaan huomiota on kiinnitettävä niin teon laatuun, tekijän asemaan kuin julkaisemisajankohtaankin. Nyt oli kyseessä vakava teko ja nimi julkaistiin vasta oikeuden annettua asiasta päätöksensä. Toisaalta tekijä oli ensikertalainen, eivätkä hänen asemansa tai työtehtävänsä puoltaneet nimen kertomista. Neuvoston mielestä huomattava yleinen etu ei edellyttänyt tuomitun nimen julkaisemista. Lehdelle annettiin näin ollen huomautus hyvän journalistisen tavan rikkomisesta. Päätöksestä äänestettiin luvuin 8-1.

Vapauttava

2369/PR/96

Radio City
Kantelija oli osallistunut homoseksualismista käytyyn julkiseen keskusteluun mielipidekirjoituksillaan, joissa homoseksualismiin suhtauduttiin poikkeuksellisen kielteisesti. Paikallisradion ohjelmassa esitettiin tämän jälkeen kantelijan ruotsinkielinen puhelinhaastattelu, jossa toimittaja käänsi kantelijan vastaukset suomeksi. Käännöksissä parodioitiin kantelijan näkemyksiä sekä sanavalinnoin että äänenkäytöllä. Se, että toimittaja ei pyrkinytkään sanatarkkaan kääntämiseen, kävi kuulijalle heti ilmeiseksi. Samaten kommentit, joita toimittaja heitti kantelijan seksuaalielämästä, olivat selkeää irvailua. Kantelija oli itse esittänyt julkisessa keskustelussa poikkeuksellisen jyrkkiä mielipiteitä toisten ihmisten seksuaalisista taipumuksista. Hänen täytyi tämän vuoksi olla varautunut näiden kannanottojen kärkeväänkin arviointiin. Paikallisradion ei katsottu rikkoneen hyvää journalistista tapaa.

Vapauttava

2354/SL//96

Helsingin Sanomat
Sanomalehden lukemistoliitteessä kerrottiin ryhmästä nuoria naisia, jotka työn ja kodinhoidon lisäksi panostivat omaan hyvinvointiinsa. Artikkelin saattoi kokea monin eri tavoin, aina lukijan omista lähtökohdista riippuen. Samalla neuvosto piti ymmärrettävänä sitä, että kantelija katsoi artikkelin sisältäneen itseensä ja elämäntapoihinsa kohdistunutta ironiaa ja ivaa. Kantelija kuitenkin oli suostunut haastatteluun. Tyylilajin ja näkökulman valinta on puolestaan aina tiedotusvälineen päätettävissä. Lehden ei katsottu rikkoneen hyvää journalistista tapaa.

Vapauttava

2371/SL/96

Etelä-Suomen Sanomat
Sanomalehdessä kerrottiin naishenkilön tappoa koskevia tutkimuksia sivuten eräästä miehestä, jota oli kuulusteltu asiassa. Uutisesta ilmeni henkilön kotipaikka, ikä ja se, että hän oli kuulunut surmansa saaneen henkilön tuttavapiiriin. Nämä tunnistetiedot olivat niin vähäiset, että kukaan sellainen, joka ei ollut tapahtumista perillä jo muutenkin, ei voinut niiden perusteella tunnistaa uutisoinnin kohdetta. Lehden ei katsottu rikkoneen hyvää journalistista tapaa.