2402/SL/96

Vapauttava

Radion dokumenttiohjelmassa työtoverit ja paikkakuntalaiset muistelivat kymmmenkunta vuotta sitten kuollutta paikallista työmiestä, jonka sutkaukset olivat jääneet elämään paikkakunnalle ja muodostuneet osaksi sen historiaa. Jotkut tarinoista kertoivat arkaluontoisina pidetyistä asioista, muun muassa perhe-elämän tapahtumista. Kertojien kommenteissa korostettiin tarinoiden luonnetta koko silloisen työyhteisön ja ihmisten kuvana. Keskushenkilössä tiivistyivät yhteisön piirteet. Muisteluiden sävy oli lämminhenkinen ja arvostava, eikä ohjelmassa neuvoston mielestä rikottu hyvää journalistista tapaa.

KANTELUYlen Ykkönen esitti 27.7.1996 ohjelmasarjassaan Todellisia tarinoita jakson : ”Pömö Pöntisen perintö”. Ohjelmaa mainostettiin mm. kertomalla Reino Pöntisen ”Jöyköt kököön” -karjaisusta ja toteamalla, että hänen kyvyttömyytensä lausua aata ja oota teki tavallisista tokaisuista oudon huvittavia. Kantelijat toteavat olevansa Reino Pöntisen perillisiä. Heihin ei kuitenkaan otettu yhteyttä ennen ohjelman tekoa. Ohjelmassa kerrotut tarinat palauttivat kantelijoiden lähiympäristössä asuvien mieliin sellaisia ikäviä tapahtumia, joista Reino Pöntisen lapset olivat jo aikanaan joutuneet kärsimään. Jutut olivat suurelta osin keksittyjä ja loukkaavia. Aiheet olivat sitä paitsi arkoja, yksityiselämän piiriin kuuluvia asioita. Kantelijat toteavat, että Reino Pöntisen kuolemasta on kulunut yhdeksän vuotta. Radio-ohjelman myötä jutut kantelijoiden isästä levisivät paikkakunnalla uudestaan ja aiheuttivat hankaluuksia kantelijoiden lapsille.YLE:n VASTAUSOhjelmajohtaja Olli Alho toteaa vastauksessaan, että ohjelma ”Pömö Pöntisen perintö” esitettiin nimikkeen ”Todellisia tarinoita ” alla. Näissä radiodokumenteissa pyritään itse tapahtuman lisäksi usein dokumentoimaan yhtä paljon itse kerrontatapahtumaa. Tämä oli myös kyseisen ohjelman lähtökohta ja näkyi ohjelman etukäteistiedotuksesta. Ohjelma vastasi tekijänsä luonnehdintaa, se sekä nauratti että liikutti. Tarinoiden sävy oli leppoisa ja ystävällinen, toisinaan nostalginen. Tarinoiden totuusarvoon suhtauduttiin korrektin varauksellisesti.Ohjelmajohtaja Alho sanoo ymmärtävänsä, että omaisten on mahdotonta suhtautua Pömö Pöntiseen tarinahahmona. Reino Pöntisestä oli tällainen kuitenkin muodostunut ja tämän vuoksi aiheeseen tartuttiinkin. Toimittaja koki epäilemättä olevansa tekemässä ohjelmaa tarinahahmosta, ei todellisesta henkilöstä, eikä tämän vuoksi ottanut yhteyttä omaisiin. Kyse oli perinteen keräämisestä, folkloristina toimimisesta. Ohjelmajohtaja Alho kertoo tulevansa esittämään omaisille valittelunsa. Samalla hän haluaa kuitenkin kiistää sen, että Ylen Ykkönen olisi rikkonut hyvää journalistista tapaa. RATKAISUHyvä journalistinen tapa edellyttää yksityiselämän suojaamista. Yksityiselämän rajoja on mahdotonta määritellä täsmällisesti, suojattava alue vaihtelee tilanteiden ja henkilön aseman mukaan. Hyvä journalistinen tapa velvoittaa kuitenkin aina suojaamaan kunniaa ja ihmisarvoa.Radiodokumentti Reino Pöntisestä koostui työtoverien ja paikkakuntalaisten kertomista tarinoista ja kommenteista. Tarinat olivat kiertäneet paikkakunnalla ja muodostuneet osaksi sen historiaa. Jotkut niistä kertoivat arkaluontoisina pidetyistä asioista, muun muassa perhe-elämän tapahtumista. Toisaalta samoja juttuja toistettiin pienin muutoksin, mikä jo kertoi kuulijalle, että kyse oli nimenomaan tarinoista. Kertojien kommenteissa korostettiin tarinoiden luonnetta koko silloisen työyhteisön ja ihmisten kuvana. Keskushenkilössä tiivistyivät yhteisön piirteet. Neuvosto haluaa vielä korostaa muistelusten sävyä. Se oli lämminhenkinen ja arvostava. ”Pömö Pöntinen” oli tarinoiden voittaja, huvittavista toilailuistaan ja tokaisuistaan huolimatta, ja juuri niiden vuoksi.Edellä mainituilla perusteilla neuvosto katsoo, että Yleisradio ei ole rikkonut hyvää journalistista tapaa.