2395/SL/96

Vapauttava

Sanomalehti kertoi kahden henkilön esittämistä väärennösväitteistä, jotka kohdistuivat kantelijan väitöskirjatyöhön. Sekä artikkelien otsikoista että niiden sisällöstä ilmeni, että kyse oli kiistanalaisesta asiasta, väitteestä. Artikkelia varten haastateltu kantelija puolestaan kyseenalaisti omassa osuudessaan kriitikoiden motiivit ja muistutti siitä, että syytökset oli tutkittu useilla ulkopuolisilla tahoilla, eikä virheitä ollut löytynyt.Vaikka kantelijaa oli kuultu jo varsinaisessa artikkelissa, oli hänelle kiistan luoteen vuoksi perusteltua myöntää vielä vastineoikeus. Vastineeksi tarkoittamassaan kirjoituksessa kantelija kuitenkin syytti toimittajaa muun ohessa herjauksesta, eikä lehdellä ollut velvollisuutta julkaista kirjoitusta. Kun lehti vielä tarjosi kantelijalle mahdollisuutta uuden vastineen laatimiseen, ei sen katsottu rikkoneen hyvää journalistista tapaa.

KANTELUHelsingin Sanomat julkaisi 18.2.1996 artikkelin ”Kärkölän myrkkyvuodosta nousi raju riita/Tutkija väittää, että viranomaiset käyttivät väärennettyä tutkimusta”. Artikkeli jatkui sisäsivuilla otsikoilla ”Vesi- ja ympäristöhallitus yritti voittaa Kärkölän myrkkyriidan väärennöksellä” ja ”Kärkölän myrkkyvuoto Suomen kallein maalla sattunut ympäristövahinko”. Asiassa oli käyty oikeutta siitä, oliko kyseinen fenolivuoto seuraus läheisellä sahalla olleesta tulipalosta niin kuin saha esitti, vai oliko vuoto ja siitä johtunut ympäristövahinko jo aiempaa perua. Saha voitti asian sekä Korkeimmassa oikeudessa että Korkeimmassa hallinto-oikeudessa. Ympäristöviranomaiset vaativat myöhemmin Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen purkua. Kantelija esitti puolestaan vuonna 1994 hyväksytyssä väitöskirjassaan pohjaveden virtausmallin, jonka perusteella kloorifenolia olisi vuotanut jo ennen sahalla sattunutta tulipaloa. Kantelijan väitöskirja oli juuri se tutkimus, jota koskevista väärennösväitteistä lehti nyt uutisoi.Artikkeli ja otsikko leimasivat kantelijan. Otsikossa väitettiin hänen jopa syyllistyneen rikokseen. Väite ”Vesi- ja ympäristöhallitus yritti voittaa Kärkölän myrkkyriidan väärennöksellä” on lisäksi syyteharkinnassa herjauslausumana. Kantelijan mukaan artikkelissa lainatut kaksi henkilöä ovat vuoden 1994 alusta lähtien esittäneet väärennystä koskevia väitteitään. Väitteet on arvioitu mm. tutkimuseettisen neuvottelukunnan menettelyohjeiden mukaisesti, ja asia katsottiin loppuun käsitellyksi kesällä 1994. Tämä jätettiin artikkelissa oleellisilta osin kertomatta. Artikkelissa esitetyt väitteet olivat lisäksi epäjohdonmukaisia. Vesi- ja ympäristöhallitus teki purkuhakemuksen Korkeimmalle hallinto-oikeudelle syksyllä 1992, ja kantelija ensimmäiset tutkimustulokset valmistuivat vasta joulukuussa 1993. Kantelija kiinnittää vielä huomiota siihen, että lehti julkaisi hänen nimensä siinä vaiheessa, kun kaksikon esittämät väitteet ovat poliisin tutkittavina.Kantelija kertoo nimenneensä toimittajalle useita asiantuntijoita, joilta tämä olisi voinut selvittää asian oikean laidan. Toimittaja ei kuitenkaan ottanut näihin yhteyttä, vaan haastatteli ainoastaan kantelijan esimiestä, joka tuntee kyseisen asian vain pintapuolisesti. Toimittaja ei myöskään ottanut uudelleen yhteyttä kantelijaan, toisin kuin tämä oli olettanut. Näin ollen kantelijaa kuultiin artikkelissa vain näennäisesti. Kantelijan vastinetta ei julkaistu. Syyn kantelija sai tietää viivyttelyn jälkeen, 1.3. Päätoimittajan mukaan vastine oli lehteä loukkaava, koska siinä oli todettu, että rikostoimittaja ei ollut paneutunut aiheeseen ja siinä oli käytetty herjaus-sanaa. Lehti julkaisi tosin kaksi muiden henkilöiden laatimaa oikaisua, mutta mielipidesivulla, joten useat kantelijan kollegoista eivät niitä lainkaan huomanneet.LEHDEN VASTAUSHelsingin Sanomien päätoimittaja Janne Virkkunen toteaa, että artikkelin lähtökohtana oli koko maassa tunnettu Kärkölän kloorifenolivuoto. Tapahtuman saama poikkeuksellinen julkisuus johti siihen, että tutkijoiden ammattiriitaa käsiteltiin lehdessä tavalla, joka poikkesi tieteellisestä väittelystä. Tutkijoiden välinen riita oli jo kauan ennen artikkelin julkaisemista karannut tutkijayhteisön ulkopuolella.Kantelijan tutkimusta arvostelleet henkilöt olivat alan ammattimiehiä, toinen heistä jopa työskenteli samassa virastossa kantelijan kanssa. Jos väitteiden esittäjillä ei olisi ollut asiantuntemusta, ei artikkelia oltaisi koskaan laadittu. Tutkijoiden väitteet oli artikkelissa selvästi erotettu muusta tekstistä. Jo otsikointi kertoi lukijalle, että kyse oli kahden tutkijan kannanotoista. Kritiikin kohteille, kantelijalle ja hänen esimiehelleen, annettiin samassa yhteydessä selkeästi mahdollisuus vastata esitettyihin väitteisiin. Kantelijan nimi mainittiin artikkelissa, koska hänet olisi jo ammattinimikkeensä vuoksi siitä tunnistettu ja häntä haluttiin kuulla samassa yhteydessä. Tutkimus on lisäksi ollut useita kertoja julkisuudessa.Kantelijan toimittama vastine oli lehteä ja toimittajaa loukkaava, eikä sitä olisi edes editoimalla saanut julkaisukelpoiseksi. Kantelijalta pyydettiin tämän vuoksi uutta vastinetta, mutta sitä hän ei toimittanut. Lehti julkaisi mielipidesivullaan sen sijaan kaksi kirjoitusta, joissa aihetta käsiteltiin. Toinen kirjoituksista oli kantelijan väitöskirjatyötä ohjanneen professorin laatima. RATKAISUKantelijan tutkimustyö kytkeytyi vakavaan ympäristövahinkoon, jonka vastuusuhteiden selvittely oli myös herättänyt suurta julkista huomiota. Kantelijan väitöskirjaan kohdistuneet väitteet olivat poikkeuksellisen kovia. Poikkeuksellisena voidaan pitää myös sitä, että väitteiden esittäjät pitävät niistä edelleen kiinni, huolimatta asiassa suoritetuista tutkimuksista. Kiistan luonne edellytti näin ollen erityistä kriittisyyttä. Toisaalta on selvää, että tiedotusvälineen on voitava kertoa asiasta jo senkin vuoksi, että väitteiden esittäjillä on ammatillista osaamista juuri kyseiseltä alueelta. Arvostelun voimakkuuden vuoksi kantelijalle oli kuitenkin varattava tilaisuus näkökantojensa esittämiseen samassa yhteydessä. Jo artikkelien otsikoista ilmeni, että kyse oli kiistanalaisesta asiasta, väärennystä koskevasta väitteestä. Varsinaisessa artikkelissa selostettiin tutkimusta kritisoineiden kahden henkilön toimia asiassa ja heidän perusteitaan. Lukijalle kävi selväksi, että kyse oli kahden henkilön esittämistä väitteistä. Myös kantelijaa ja hänen esimiestään kuultiin asiassa. Omassa osuudessaan kantelija kyseenalaisti kriitikoiden motiivit ja muistutti siitä, että syytökset oli tutkittu useilla ulkopuolisilla tahoilla, eikä virheitä ollut löytynyt.Vaikka kantelijaa oli näin kuultu jo varsinaisessa artikkelissa, oli hänelle kiistan luoteen vuoksi perusteltua myöntää vielä vastineoikeus. Näin lehti tekikin, mutta jätti kantelijan vastinekirjoituksen julkaisematta, koska piti sitä lehteä ja toimittajaa loukkaavana.Neuvosto toteaa, että lehti ei ole velvollinen julkaisemaan vastinetta, joka on sisällöltään lehteä tai ulkopuolista loukkaava. Mahdollista loukkaavuutta arvioitaessa on noudatettava samoja kriteereitä kuin arvioitaessa tiedotusvälineen itsensä julkaisemaa aineistoa. Näin ollen vastine voi sisältää kärjekästäkin lehteen kohdistuvaa arvostelua. Nyt kantelija kuitenkin syytti toimittajaa muun ohessa herjauksesta. Neuvoston mielestä vastine oli sisällöltään loukkaava, joten lehdellä ei ollut velvollisuutta julkaista sitä. Kantelijalle tarjottiin mahdollisuutta uuden vastineen laatimiseen.Edellä olevilla perusteilla neuvosto katsoo, että Helsingin Sanomat ei ole rikkonut hyvää journalistista tapaa.