Päätökset

Julkisen sanan neuvosto tekee käsittelyyn otetusta kantelusta joko vapauttavan tai langettavan päätöksen. Langettavaan päätökseen voi sisältyä myös vakava huomautus. JSN:n päätökset on tallennettu sähköisesti vuodesta 1995.

Hae päätöksiä

  • Journalistin ohjeet

  • Ratkaisu

  • Media

  • Asiasana

Vuosi

Langettava

4755A/SL/11

Aamulehti

Julkisen sanan neuvoston langettava päätös toimittajan asemaa koskevassa asiassa. Lehti kertoi järjestämästään ammatti-ilotulitteiden valeostosta, jossa olisi tehty kauppaa ilman siihen vaadittavia lupia. Jutussa arvosteltiin erityisesti tukkuliikettä, jonka toimitusjohtajana kantelija työskentelee. Hän sai vastata printtilehdessä väitteisiin samassa yhteydessä. Myös hänen oma kannanottonsa julkaistiin. Langettava päätös perustuu jutun kirjoittaneen toimittajan asemaan. Hän oli jäävi tekemään tätä juttua liian läheisen henkilösuhteen vuoksi.

Langettava

4752/AL/11

7 päivää

Julkisen sanan neuvoston äänin 7-4 antama langettava päätös totuudenmukaista tiedonvälitystä ja tietojen tarkastamista koskevassa asiassa. Lehti kertoi kantelijan tapailleen kansanedustajaa. Lehti luotti nimettömiin lähteisiinsä eikä tarkastanut näiltä saamiaan tietoja riittävän hyvin. Lehti myös mitätöi haastateltavan kommentin. Jutun aiheuttamaa haittaa ei olisi voinut korjata oman kannanoton avulla. Eriävä mielipide päätöksen lopussa.

Vapauttava

4772/AL/11

Kirkko ja kaupunki

Julkisen sanan neuvoston vapauttava päätös ihmisarvon kunnioittamista ja pilapiirrosta koskevassa asiassa. Poliitikkojen on asemansa perusteella kestettävä kovaakin arvostelua. Pilapiirros ei tuonut esiin kansanedustajien henkilökohtaisia ominaisuuksia halventavasti tai asiaankuulumattomasti.

Langettava

4767/TV/11

MTV3

Julkisen sanan neuvoston langettava päätös piilomainontaa koskevassa asiassa. Maajussille morsian -ohjelmassa annettiin yhden elintarvikeyrityksen tuotteille silmiinpistävän paljon näkyvyyttä. Kysymys oli piilomainonnasta.

Langettava

4764/AL/11

Journalisti

Julkisen sanan neuvoston langettava päätös totuudenmukaista tiedonvälitystä ja lähteiden käyttöä koskevassa asiassa. Lehden mukaan kantelija oli antanut toimitukselle ohjeen käyttää talousjutun asiantuntijoina yhden pankkikonsernin edustajia. Lehti ei ottanut riittävästi huomioon kantelijan kommentteja, vaan esitti nimettömiltä lähteiltä saamansa väitteet tosiasioina.

Vapauttava

4749/SL/11

Iltalehti

Julkisen sanan neuvoston vapauttava päätös toimittajan omaa asemaa ja samanaikaista kuulemista koskevassa asiassa. Toimittaja saattoi käsitellä uutisessa rehtoriin mahdollisesti liittyviä rahaepäselvyyksiä, vaikka hän oli ollut aiemmin koulun hallituksen puheenjohtaja eli rehtorin esimies. Rehtoria kuultiin jutussa.

Langettava

4743/SL/11

Hämeen Sanomat

Julkisen sanan neuvoston langettava päätös omaa kannanottoa koskevassa asiassa. Kantelijasta esitettiin pakinatyylisessä tekstissä virheellisiä tietoja, joiden vuoksi hän joutui erittäin kielteiseen julkisuuteen. Lehden julkaisema toisen henkilön vastine ei poista kantelijan oikeutta omaan kannanottoon. Toimitus löi myös laimin neuvotteluvelvollisuuden.

Langettava

4736/SL/11

Aamulehti

Julkisen sanan neuvoston langettava päätös virheen korjaamista koskevassa asiassa. Lehti uutisoi sekä paperilehdessä että nettisivuillaan virheellisesti, että nuorisopalveluiden toimintakeskuksessa työskennellyt henkilö olisi tuomittu seksuaalirikoksesta. Oikaisu julkaistiin Journalistin ohjeiden mukaisesti viipymättä paperilehdessä, mutta netissä vasta kolme päivää myöhemmin. Virheellisten juttujen poistaminen netistä ei korvannut asiallista oikaisua. 

Vapauttava

4728/SL/11

Helsingin Uutiset

Julkisen sanan neuvoston vapauttava päätös journalistista päätösvaltaa, oikeita tietoja ja haastattelun tarkastamista koskevassa asiassa. Uutinen ja otsikko pitivät paikkansa. Toimituksella oli oikeus valita otsikkoon ja tekstiin haluamansa näkökulma. Haastattelun tarkastamiseen ei ollut mahdollisuutta aikataulusyistä.

Langettava

4705/SL/11

Keskisuomalainen

Julkisen sanan neuvoston langettava päätös loukkaavaa ilmaisua koskevassa asiassa. Pesäpalloilun otteluselostuksessa kirjoitettiin, että joukkueen pelinjohtaja on ostanut paikkansa. Väite on niin loukkaava, että sitä ei olisi voinut korjata edes omalla kannanotolla.

Langettava

4720/TV/11

MTV3

Julkisen sanan neuvoston langettava päätös piilomainontaa ja toimittajan ammatillista asemaa koskevassa asiassa. Urheilutoimittajan esiintyminen tv-mainoksissa selostamansa autokilpailun mainoskatkoilla hämärsi kaupallisen ja toimituksellisen aineiston rajan. Myös journalistinen päätösvalta joutui kyseenalaiseen valoon.

Vapauttava

4712/SL/11

Iltalehti

Julkisen sanan neuvoston vapauttava päätös lööpin harhaanjohtavuutta koskevassa asiassa. Lööpin esirivissä puhuttiin poliisin jättioperaatiosta. Sen alla, lööpin pääotsikossa, kerrottiin miehen teloituksesta. Poliisin rooli tarkentui itse jutussa.

Langettava

4709/SL/11

Iltalehti

Julkisen sanan neuvoston langettava päätös toimittajan tiedonhankintaa koskevassa asiassa.  Lehti kertoi sairaalan vahvistaneen, että julkisuudesta tuttu henkilö on siellä hoidettavana. Toimittaja ei kertonut ammattiaan soittaessaan sairaalan puhelinvaihteeseen. Tämän puhelun aikana lehti sai juttunsa kannalta olennaista tietoa. Toimittajan olisi tullut tehdä selväksi, että hän hankkii tietoa julkaisemista varten.

Vapauttava

4702/PL/11

Janakkalan Sanomat

Julkisen sanan neuvoston vapauttava päätös omaa kannanottoa koskevassa asiassa. Kantelijan puoliso pyysi omassa mielipidekirjoituksessaan seurakunnan edustajia vastaamaan hänen kysymykseensä. Edustajat toimivat pyydetyllä tavalla ja mainitsivat vastauksessaan myös kantelijan nimeltä. Kantelija ei joutunut vastauskirjoituksen perusteella niin kielteiseen julkisuuteen, että hänelle olisi syntynyt oikeus omaan kannanottoon.

Vapauttava

4692/SL/11

Satakunnan Kansa

Julkisen sanan neuvoston vapauttava päätös arkaluonteisen rikoksen alaikäisen uhrin henkilöllisyyden suojaa koskevassa asiassa. Lehti saattoi kertoa alaikäisiin kohdistuvista rikosnimikkeistä poikkeuksellisen yksityiskohtaisesti, koska kysymyksessä oli yhteiskunnallisesti merkittävä rikosvyyhti.

Vapauttava

4708/SL/11

Helsingin Sanomat

Julkisen sanan neuvoston vapauttava päätös totuudenmukaista tiedonvälitystä koskevassa asiassa. Lehden toimittajalla oli oikeus tulkinnalleen pankkikriisin vaikutuksista yritysten ja kuluttajien mahdollisuuksiin saada rahoitusta.