Päätökset

Julkisen sanan neuvosto tekee käsittelyyn otetusta kantelusta joko vapauttavan tai langettavan päätöksen. Langettavaan päätökseen voi sisältyä myös vakava huomautus. JSN:n päätökset on tallennettu sähköisesti vuodesta 1995.

Hae päätöksiä

  • Journalistin ohjeet

  • Ratkaisu

  • Media

  • Asiasana

Vuosi

Langettava

5006/SL/12

Österbottens Tidning

Lehti julkaisi avoimilla nettisivuillaan tiivistelmän printtilehden uutisesta. Tiivistelmä sisälsi olennaisen virheen, jota toimitus ei korjannut. Oikeakin tieto olisi löytynyt verkkolehdestä, mutta sen lukeminen olisi edellyttänyt kirjautumista palveluun.
 

Vapauttava

5003/AL/12

Urheilulehti

Lehti kertoi pesäpallojoukkueen kariutuneesta pelaajasiirrosta. Seura vaati ensin oikaisua juttuun, mutta luopui myöhemmin vaatimuksestaan. Jutussa nimeltä mainittu kantelija ei ollut yhteydessä toimitukseen.

Langettava

5000/SL/12

Ålandstidningen

Lehti julkaisi verkossa ja printissä jutun, jonka vuoksi yritys ja sen johto joutuivat erittäin kielteiseen julkisuuteen. Printissä julkaistiin jatkojuttu ja johtajan mielipidekirjoitus. Verkossa alkuperäinen juttu vaihdettiin yli kaksi kuukautta myöhemmin uuteen juttuun kertomatta siitä lukijoille. Muutoin tilanteeseen ei verkossa reagoitu mitenkään.

Langettava

4988/SL/12

Ilta-Sanomat

Lehti kertoi autoharrastukseen liittyvän tyttökalenterin kuvauksista. Lukijoille annettiin linkki ja suositeltiin kalenterin pikaista hankkimista. Juttukokonaisuus sisälsi runsaasti kalenteriin otettuja kuvia.

Vapauttava

4968/SL/12

Vartti/omakaupunki.fi

Lehti julkaisi verkkosivuillaan lukijan kirjoittaman uutisen, jossa vaadittiin kerrostaloja ja bussipysäkkejä tupakkavapaiksi alueiksi. Jutussa oli merkintä "lukijan uutinen" ja sen alla oli kirjoittajan nimimerkki. Kokonaisuudesta kävi riittävän selvästi ilmi, että kyseessä ei ollut toimituksen tekemä uutinen.

Langettava

4979/R/12

Radio NRJ

Kanavalla esiteltiin mainoshahmo oikeana musiikkiartistina. Toimitus hämärsi harkitusti journalistisen ja markkinointiaineiston rajaa ja johti yleisöä harhaan. Neuvoston mielestä kanava luovutti journalistista päätösvaltaansa mainostajalle.

Langettava

4961/SL/12

Länsi-Savo

Lehti julkaisi uutisen puhelinyhtiön valtataistelusta. Kantelija joutui vastapuolen lausumien vuoksi erittäin kielteiseen julkisuuteen, mutta lehti ei suostunut julkaisemaan hänen omaa kannanottoaan. Kantelijan mahdollisuus ennakkoon nähdä vastapuolen lausumat haastattelua tarkastaessaan ei poista oikeutta omaan kannanottoon, koska tarkastusoikeus koskee vain omia lausumia.

Vapauttava

4983/YLE/12

Yle, Pressiklubi

Kantelijasta esitettiin ohjelmassa väitteitä, joiden perusteella hänelle syntyi oikeus tulla kuulluksi jälkikäteen. Kantelijan omaa kannanottoa ei julkaistu kokonaisuudessaan kantelun kohteena olevassa ohjelmassa, vaan pelkästään verkossa. Koska kantelija itse piti tätä parhaana ratkaisuna, neuvostolla ei ole asiaan huomauttamista.

Vapauttava

4980/SL/12

Helsingin Sanomat

Jutussa 17-vuotias poika kertoi haluavansa huomiota herättävän kasvotatuoinnin. Hänellä oli oikeus kertoa mielipiteensä julkisuudessa, eikä lehdellä ollut velvollisuutta poistaa pojan nimeä verkkoarkistostaan.  Vapauttava päätös äänin 12-1. Päätöksen lopussa eriävä mielipide.  

Vapauttava

4976/SL/12

Lapin Kansa

Haastateltava kertoi jutussa avoimesti elämästään. Hän esitti entisestä puolisostaan ja avioerostaan väitteitä, joita kantelija piti kohtuuttomina. Erosta oli kulunut aikaa, ja entinen puoliso oli jo muuttanut toiselle paikkakunnalle.

Vapauttava

4965/SL/12

Ilta-Sanomat

Lehden julkaisemat ilmoitukset oli erotettu riittävän selkeästi journalistisesta aineistosta.

Vapauttava

4964/SL/12

Ilta-Sanomat

Lehti kertoi lampurin ampuneen kaksi koiraa. Jutusta ei käynyt selkeästi ilmi, että myös koirien omistajaa epäiltiin lain rikkomisesta. Lehti korjasi puutteen jatkojutussaan, joka julkaistiin kolme päivää myöhemmin.

Langettava

4955/SL/12

Etelä-Saimaa

Painetun lehden tekstiviestipalstalla rinnastettiin maahanmuuttajien vastaanottokeskuksen asukkaat "löyhkääviin mustiin pökäleisiin" ja kysyttiin, voisiko joku pelastaa seudun moisista. Teksti on asiaankuulumaton ja halventava.

Langettava

4950/AL/12

Urheilulehti

Lehti arvioi keskeisen jääkiekkovaikuttajan toimintaa ja persoonaa. Asemansa puolesta hänen on kestettävä kovaakin kritiikkiä. Syytökset vainoharhaisuudesta, vertaaminen Staliniin ja vihjailut perheen sisäisistä asioista kuitenkin olivat kohtuuttomia. Tällaisiin väitteisiin ei voi vastata omalla kannanotolla.

Vapauttava

4942/TV+SL/12

Nelonen, toimittaja Susanna Reinboth, Helsingin Sanomat

Televisiouutisissa haastateltiin lakiasiaintoimiston edustajaa, joka oli esiintynyt oikeustieteen maisterina ennen kuin tutkinto oli suoritettu loppuun. Uutista lainattiin myös kanavan omalla ja Helsingin Sanomien verkkosivulla. Jutulla oli yhteiskunnallista merkitystä, eikä se loukannut haastateltavan yksityisyyden suojaa. Toimittaja noudatti hyvää journalistista tapaa hankkiessaan jutun tietoja.

Vapauttava

4940AB/SL/12

Maaseudun Tulevaisuus

Lehti kertoi juttukokonaisuudessaan susien siirtoistutuksesta. Osan jutuista oli kirjoittanut päätoimittaja, joka on Metsästäjäliiton liittohallituksen puheenjohtaja. Luottamustehtävä ei estä häntä kirjoittamasta aiheesta, mutta lukijoita kohtaan olisi ollut reilua kertoa sidonnaisuudesta.