Päätökset

Julkisen sanan neuvosto tekee käsittelyyn otetusta kantelusta joko vapauttavan tai langettavan päätöksen. Langettavaan päätökseen voi sisältyä myös vakava huomautus. JSN:n päätökset on tallennettu sähköisesti vuodesta 1994.

Hae päätöksiä

  • Journalistin ohjeet

  • Ratkaisu

  • Media

  • Asiasana

Langettava

6598/SL/17

Ilta-Sanomat

Lehti kertoi jutussa käräjäoikeuden tuomiosta. Jutusta sai käsityksen, että kantelija oli osallistunut erittäin epäasiallisiin keskusteluihin Whatsapp-viestiryhmässä. Tämä oli olennainen asiavirhe, eikä kantelijaa ollut yritetty kuulla samassa yhteydessä. Lehti poisti kantelijan nimen jutusta, mutta ei kertonut korjauksesta Journalistin ohjeiden mukaisesti yleisölle. Julkisuus oli niin kielteistä, ettei edes oma kannanotto olisi sitä korjannut.

Langettava

6597/SL/17

Iltalehti

Lehti kertoi kahdessa jutussa käräjäoikeuden tuomiosta. Jutuista sai käsityksen, että kantelija oli osallistunut erittäin epäasiallisiin keskusteluihin Whatsapp-viestiryhmässä. Tämä oli olennainen asiavirhe, eikä kantelijaa ollut yritetty kuulla samassa yhteydessä. Lehti korjasi virheensä asianmukaisesti, mutta se ei riittänyt poistamaan juttujen perusteella syntynyttä erittäin kielteistä julkisuutta. Julkisuus oli niin kielteistä, ettei edes oma kannanotto olisi sitä korjannut.

Langettava

6593/YLE/17

Yle

Ylen verkkojutussa tulkittiin virheellisesti kantelijan tekstiä, joka oli julkaistu nimettömänä kansanedustajan Facebook-sivulla. Yle ei oikaissut juttuaan kantelijan pyynnöstä huolimatta. Langettava äänin 8-2. Lopussa eriävä mielipide.

Vapauttava

6569/PL/17

Lauttasaari-lehti

Lehti lyhensi puolueen nimen kuntavaaligallupista julkaisemassaan taulukossa. Puolueen nimi oli kuitenkin oikein jutussa, johon taulukko liittyi. Kyseessä ei ollut olennainen asiavirhe. 

Vapauttava

6538/SL/17

Helsingin Sanomat

Lehti kertoi kuntavaaliehdokkaan juutalais- ja maahanmuuttovastaisuudesta. Koska ehdokas oli esittänyt julkisuudessa hyvin kärjekkäitä mielipiteitä, hän oli altistanut omankin persoonansa kärkevälle kritiikille. Julkisuus oli kielteistä, mutta ei erittäin kielteistä. Lisäksi lehti toi jutussa esille kantelijan oman näkemyksen hänen tiedotteensa perusteella.

Langettava

6547/YLE/17

Yle

Yle julkaisi verkkosivuillaan uutisen, jossa oli olennainen asiavirhe. Virheestä oli tehty kaksi oikaisupyyntöä, mutta Yle korjasi virheen vasta saatuaan tiedon kantelusta.

Vapauttava

6514/SL/17

Satakunnan Kansa

Lehti kertoi kuntavaaliehdokkaan rikostaustasta ja valehtelusta. Ehdokkaan nimen kertominen oli perusteltua. Lehti käytti huolimatonta ilmaisua käsitellessään ehdokkaan tulevaa oikeudenkäyntiä, mutta juttu kokonaisuudessaan ei ennakoinut hänen syyllisyyttään. Julkisuus oli erittäin kielteistä, mutta ehdokkaalla olisi ollut mahdollisuus oman kannanoton julkaisemiseen.

Vapauttava

6513/SL/17

Helsingin Sanomat

Lehti käsitteli laajasti samaan konserniin kuuluvaa sarjakuvalehteä ja sen hahmoja. Jutut eivät olleet mainosmaisia. Konserniyhteydestä ei ollut erillisiä mainintoja, mutta lehtien yhteinen historia tuli selvästi esiin juttujen sisällössä. Lasten sivujen jutuissa konserniyhteyden mainitseminen olisi ollut suositeltavaa. Vapauttava äänin 11 – 1. Päätöksen lopussa eriävä mielipide.

Langettava

6512/PL/17

Satakunnan Viikko

Lehti otti pääkirjoituksessaan kantaa puhelinyhtiöön liittyvään valtataisteluun. Päätoimittajalla oli asiassa ilmeinen kaksoisrooli ja lehtiyhtiö omisti osakkeita kiistaan liittyvästä yhtiöstä. Sidonnaisuuksista ei kerrottu lukijoille ja tämä oli omiaan heikentämään journalismin uskottavuutta.

Vapauttava

6500/YLE/17

Yle

Yle haastatteli uutislähetyksessä julkisuuden henkilöä, joka vaikutti päihtyneeltä. Haastattelu ei loukannut kenenkään ihmisarvoa eikä sekoittanut tosiasioita ja sepitettä.

Vapauttava

6476/AL/17, 6521/AL/17

Seura

Lehti kertoi Viipurissa toimivasta koiratarhasta ja sen toimintaan liittyvistä väärinkäytösepäilyistä. Koiratarhan pitäjä ja koiratarhaa tukeva suomalainen yhdistys joutuivat erittäin kielteisen julkisuuden kohteeksi. Osapuolet kuitenkin saivat esittää näkemyksensä laajasti jo jutussa, eikä juttu sisältänyt olennaisia asiavirheitä. Juttu ei loukannut koiratarhan pitäjän yksityisyyden suojaa.

Vapauttava

6467/PL/17

Nivala-lehti

Lehti kertoi oikeuden päätöstä käsittelevässä jutussa yksityiselämään liittyviä tietoja. Tiedot eivät kuitenkaan olleet erityisen arkaluonteisia.

Langettava

6480/AL/17

Urheilulehti

Lehti haastatteli henkilöä, joka kertoi poikansa joutuneen rikoksen uhriksi urheiluleirillä. Rikoksesta epäilty oli jutussa ainakin lajiyhteisön tunnistettavissa, mutta häntä ei ollut kuultu samassa yhteydessä. Juttu oli yksipuolinen ja kritiikitön, ja lähdekritiikin puuttuminen vahvisti jutun aiheuttamaa erittäin kielteistä julkisuutta

Vapauttava

6498/SL/17

Iltalehti

Lehti kertoi verkkosivuillaan yhden valmistajan pakastepizzoista ja niiden saapumisesta Suomeen. Juttu perustui valmistajan tiedotteeseen, mutta se oli luonteeltaan ruoka-aiheinen ilmiöjuttu. Vapauttava äänin 8-3.

Langettava

6484/SL/17

Kauppalehti

Talouslehti kertoi tutkijoiden olevan varmoja, että äskettäin havaitut radiosignaalit olisivat avaruusolentojen lähettämiä. Tiedot perustuivat toisen käden lähteeseen, jota oli referoitu virheellisesti ja harhaanjohtavasti, ja jota ei ollut merkitty selvästi lähteeksi.

Vapauttava

6461/PL/17

Lapuan Sanomat

Paikallislehti haastatteli mökkikylän asukasta välikohtauksesta, jonka tämä oli itse tuonut julkisuuteen aiemmassa mielipidekirjoituksessaan. Haastateltavalle oli kerrottu, missä asiayhteydessä hänen lausumiaan käytetään. Haastateltavan asumisjärjestelyn luvallisuuden käsitteleminen oli asiayhteyden takia perusteltua, ja hän sai esittää oman näkemyksensä aiheesta jo samassa yhteydessä.