Päätökset

Julkisen sanan neuvosto tekee käsittelyyn otetusta kantelusta joko vapauttavan tai langettavan päätöksen. Langettavaan päätökseen voi sisältyä myös vakava huomautus. JSN:n päätökset on tallennettu sähköisesti vuodesta 1994.

Hae päätöksiä

  • Journalistin ohjeet

  • Ratkaisu

  • Media

  • Asiasana

Vapauttava

6455/SL/17

Iltalehti

Lehti kertoi epäillystä rikoksesta, josta oli levinnyt videoita sosiaalisessa mediassa. Juttu perustui omaan tiedonhankintaan, ja siinä oli mainittu asiasta aiemmin kertonut tiedotusväline. Lehden ei tarvinnut mainita, että video oli jaettu myös sivustolla, joka ei ollut tehnyt omaa journalistista työtä.

Vapauttava

6412/YLE16, 6436/YLE/16, 6485/YLE/17

Yle, Katoava Pohjola

Yle kertoi luontosarjan jaksossa susista ja niiden salametsästyksestä. Tiedotusvälineellä oli oikeus valita oma näkökulmansa kiistanalaiseen aiheeseen, ja haastateltava oli saanut tietää lausumiensa asiayhteyden etukäteen.

Vapauttava

6383/SL/16

Iltalehti

Lehti julkaisi verkkolehtensä etusivulla mainostajan tuottamaa kaupallista sisältöä. Mainos erottui juuri ja juuri riittävän selvästi journalistisesta sisällöstä. Vapauttava äänin 13–1. Päätöksen lopussa eriävä mielipide.

Vapauttava

6511/AL/17

Kotiliesi

Lehti käsitteli jutussaan aihetta, josta oli julkaistu uusi tietokirja. Juttu perustui omaan tiedonhankintaan. Kirjasta otettujen lainausten lähde oli merkitty vasta jutun lopussa, mutta se täytti Journalistin ohjeiden perusvaatimukset.

Vapauttava

6508/SL/17

Satakunnan Kansa

Lehti kertoi entiseen toimitusjohtajaan kohdistuvista rikosepäilyistä. Se oli perusteltua toimitusjohtajan aseman ja asian yhteiskunnallisen merkityksen takia.

Vapauttava

6506/SL/17

Savon Sanomat

Lehti kertoi entiseen toimitusjohtajaan kohdistuvista rikosepäilyistä. Se oli perusteltua toimitusjohtajan aseman ja asian yhteiskunnallisen merkityksen takia.

Langettava

6475/SL/17

Iltalehti

Lehti kertoi kannessaan ja jutussaan julkisuuden henkilön perheenjäsenen sairastumisesta. Juttu perustui niin selvästi toisen tiedotusvälineen skuuppiin, että lähde olisi pitänyt mainita jo kannessa sekä jutun otsikossa tai sen alussa. Langettava äänin 11–1. Päätöksen lopussa eriävä mielipide.

Langettava

6474/SL/17

Ilta-Sanomat

Lehti kertoi kannessaan ja jutussaan julkisuuden henkilön perheenjäsenen sairastumisesta. Juttu perustui niin selvästi toisen tiedotusvälineen skuuppiin, että lähde olisi pitänyt mainita jo kannessa sekä jutun otsikossa tai sen alussa. Langettava äänin 11–1. Päätöksen lopussa eriävä mielipide.

Langettava

6473/SL/17

Ilta-Sanomat

Lehti kertoi kannessaan ja jutussaan julkisuuden henkilöön kohdistuvasta rikosepäilystä. Juttu perustui niin selvästi toisen tiedotusvälineen skuuppiin, että lähde olisi pitänyt mainita jo kannessa. Langettava äänin 11–1. Päätöksen lopussa eriävä mielipide.

Vapauttava

6442/AL/16

Tuulilasi

Autoilulehti teki nastarengastestejä yhden rengasvalmistajan omistamalla radalla. Yhteistyöstä olisi ollut hyvä kertoa lukijoille, mutta lehti osoitti huolellisuutta tietojen tarkistamisessa.

Vapauttava

6427/SL/16

Iltalehti

Lehti kertoi verkko- ja printtilehdessään entiseen toimitusjohtajaan kohdistuvista rikosepäilyistä. Se ei ollut kohtuutonta kantelijan aseman takia. Verkkojutun alkuperäisessä kuvassa olleet muut henkilöt eivät olleet tunnistettavissa, ja myöhemmin lehti vielä rajasi kuvaa.

Langettava

6425/SL/16

Iltalehti

Lehti referoi ennakkoon kirjaa, joka käsittelee paljon julkisuutta saaneen rikostapauksen tutkintaa. Tapauksen tutkinnanjohtaja joutui jutussa niin kielteiseen julkisuuteen, ettei edes oma kannanotto olisi sitä korjannut. Juttu myötäili kritiikittömästi syytetyn näkemyksiä ja otti ennakolta kantaa keskeneräiseen oikeusprosessiin. Langettava äänin 11–2. Päätöksen lopussa eriävä mielipide.

Vapauttava

6390/AL/16

Seura

Lehden jutussa esitettiin kritiikkiä yhdistystä kohtaan. Yhdistys sai vastata kritiikkiin verkkojutussa, mutta printtilehdessä lehti laiminlöi samanaikaisen kuulemisen. Yhdistys olisi kuitenkin voinut pyytää oman kannanoton julkaisemista. Vapauttava äänin 7–5. Päätöksen lopussa eriävä mielipide.

Vapauttava

6361/AL/16

Vasama

Ammattiliiton lehden kolumnissa arvosteltiin kilpailevia vaaliliittoja. Poliittinen arviointi ei synnyttänyt oikeutta omaan kannanottoon. Lehdessä julkaistu vaalimainos erottui huonosti mutta täytti Journalistin ohjeiden perusvaatimukset.

Vapauttava

6354/SL/16

Helsingin Sanomat

Lehti kertoi taloyhtiön ja asukkaan kiistasta. Jutuista selvisi turvakiellossa olleen asukkaan osoite. Lehti poisti tietoja verkkolehdestä mutta ei näköislehdestä. 

Vapauttava

6452/YLE/16

Yle

Yle uutisoi hallituksen luvanneen korkeakouluille lisärahaa, mutta kertoi harhaanjohtavan puutteellisesti, millaisesta rahoituksesta oli kyse. Yle tarkensi uutisointiaan jatkojutuilla vielä saman päivän aikana. Vaikka jatkojutut oli linkitetty puutteellisesti alkuperäiseen juttuun, kokonaisuus täytti Journalistin ohjeiden perusvaatimukset. Vapauttava äänin 5–3. Eriävä mielipide.