5463AB/SL/14

Vapauttava

Lehti julkaisi entisen huumepoliisin haastattelun, jossa kerrottiin poliisien syyllistyneen työssään rikoksiin. Vaikka kantelijat kiistivätkin haastatellun tiedot, eivät he pyytäneet virheiden korjausta tai tarjonneet omaa kannanottoaan julkaistavaksi. Helsingin poliisi kieltäytyi samanaikaisesta kuulemisesta.

Kantelut 7.3. (A) ja 18.3.2014 (B)

Kantelut kohdistuvat Helsingin Sanomien verkkolehdessä 28.12.2013 julkaistuun juttuun “Kaikkihan siellä tekevät rikoksia” ja painetussa lehdessä 29.12.2013 julkaistuun juttuun “Entinen huumepoliisi potee huonoa omaatuntoa”. Kantelijoina on 59 huumepoliisiin kuuluvaa henkilöä (A) ja henkilö joka on aiemmin toiminut yksikössä tutkijana ja tutkinnanjohtajana (B).

Kantelu A:
Helsingin Sanomat syyttää kirjoituksessaan koko huumepoliisin henkilökuntaa moraalittomista ja rikollisista menettelytavoista. Kantelun mukaan lehti kertoo, että sen lähteenä on ollut entinen huumepoliisi, “Pekka”. Aukeaman kokoinen artikkeli alkaa “Pekan” lauseella: “Kaikkihan siellä tekevät rikoksia. Minäkin tein”.

Jutun mukaan huumepoliisi antaa anteeksi vinkkimiestensä hyvinkin isoja rikoksia, tekee laittomia kotietsintöjä ja vääriä merkintöjä asiakirjoihin. Päällystöä syytetään siitä, että se ei valvo alaistensa toiminnan lainmukaisuutta, ja poliisilaitoksen johtoa siitä, että se ei valvo huumepoliisin toimintaa. Kantelun mukaan mikään näistä väitteistä ei pidä paikkaansa.

Jutun mukaan huumepoliisin epäterveestä kilpailusta johtuvan rikollisen ja moraalittoman toiminnan alkuunpanijana oli yksikön silloinen johtaja. Kantelun mukaan erittäin arvostettu rikosylikomisario on kuollut, joten hän ei kykene puolustautumaan.

Kantelijat vetoavat Journalistin ohjeiden lähdekritiikkiä koskevaan kohtaan, jonka mukaan tietolähteisiin on suhtauduttava kriittisesti. Erityisen tärkeää se on kantelun mukaan kiistanalaisissa asioissa, koska lähteen motiivi on tuntematon ja hän voi toimita hyötymis- tai vahingoittamistarkoituksessa.

Ohjeiden mukaan kritiikin kohteelle on varattava tilaisuus esittää oma näkemyksensä samassa yhteydessä. Kantelun mukaan lehti ei näin tehnyt, vaan julkaisi uutisensa täysin ilman Helsingin huumepoliisin henkilökunnan vastinetta. Lehti on saanut vastaavanlaisesta anonyymin tietolähteen käytöstä langettavia päätöksiä jo vuonna 2008, mutta ei kantelun mukaan ole kuitenkaan korjannut menettelytapojaan.

Yhden, entiseksi huumepoliisiksi kutsutun anonyymin henkilön tunteenomaisella vuodatuksella on saatettu koko henkilökunta erittäin kielteisen julkisuuden kohteeksi. Kantelun mukaan juttu loukkaa huumepoliisin henkilökuntaa syvästi, aiheuttaa ongelmia perhepiirissä ja ystävien sekä muiden kollegojen halveksuntaa.

Ohjeiden mukaan yleisön on voitava erottaa tosiasiat mielipiteistä ja sepitteellisestä aineistosta. Jutun tarkoitushakuiselta vaikuttava tapa sotkea “Pekan” väitteitä mm. ajallisen ulottuvuuden suhteen muuhun aineistoon jättää kantelun mukaan tosiasioiden erottamisen mahdollisuuden kritiikille alttiiksi.

Kantelu B:
Helsingin Sanomat on kantelijan mielestä jättänyt noudattamatta hyviä journalistisia periaatteita. Lehden siteeraama “Pekka” -niminen ex-huumepoliisi kertoo mm. “Kaikkihan siellä tekevät rikoksia”. Tässä yhteydessä “Kaikki” viittaa kantelun mukaan Helsingin poliisilaitoksen huumerikosyksikön työntekijöihin. Kantelija toimi aiemmin ko. yksikössä tutkijana ja tutkinnanjohtajana. HS ei suostunut vastaamaan, kun kantelija kolmeen otteeseen sähköpostitse pyysi kertomaan, mitä rikoksia hän mahdollisesti on tehnyt virassaan saatikka oikaisemaan perättömiä väitteitään.

Lehti ei myöskään kantelijan tietojen mukaan varannut huumerikosyksikön edustajille mahdollisuutta kommentoida artikkelissa esitettyjä väitteitä ennen artikkelin julkaisemista. Mahdollisesti katkeroituneen “Pekan” väitteisiin olisi ollut kantelijan mielestä syytä suhtautua kriittisesti, kuten Journalistin ohjeissa edellytetään.

Kantelija katsoo, että hän on ollut helposti tunnistettavissa huumepoliisiksi, koska on maininnut asian vaalikampanjoissaan eduskunta- ja kunnallisvaaleissa. Juttu aiheutti sen, että useat ihmiset ovat kyselleet kantelijalta mahdollisesti hänen tekemistään rikoksista.

Helsingin Sanomien vastaus 8.4.2014
Päätoimittaja Kaius Niemi vastaa, että kantelun kohteena olevat jutut liittyvät aihepiiriä koskevaan laajempaan juttusarjaan, joka on tehty puhtaasti journalistisin perustein. Jutut ovat käsitelleet yhteiskunnallisesti hyvin merkittävää asiaa. Näitä lähtökohtia kantelijatkaan eivät kiistä. Poliisi, ja nimenomaan huumepoliisi, käyttää runsaasti salaisia tiedonhankinta- ja pakkokeinoja. Päätoimittaja Niemen mukaan on yhteiskunnallisesti erittäin merkittävää, käyttääkö poliisi sille suotuja valtuuksia soveltuvien säännösten ja määräysten mukaisesti, ja onko valtuuksien käyttöön liittyvä valvonta tehokasta.

Salaisten tiedonhankintakeinojen käytön valvonta on haasteellista jopa laillisuusvalvontaviranomaisille, vaikka niillä on pääsy myös salaisiin asiakirjoihin. Valvonnan vaikeudesta kertoo Niemen mukaan se, että Helsingin poliisin tietolähdetoiminnasta on aloitettu esitutkinta HS:n 19.11.2013 julkaiseman, aihetta koskevan artikkelin perusteella. Tutkintaa johtavat syyttäjät siis katsovat, että huumerikosyksikön tietolähdetoiminnassa on syytä epäillä rikosta siitä huolimatta, että laillisuusvalvontaviranomaiset ovat jatkuvasti tarkastaneet yksikön tietolähde- ja muuta toimintaa.

Totuudenmukaisuus, tietojen tarkistaminen, tosi ja sepite sekä lähdesuoja
HS aloitti tiedonhankinnan juttusarjaansa syyskuun 2013 alussa. Tässä yhteydessä HS kuuli yhteensä yli 70:tä tietolähdettä. Yksi heistä päätoimittaja Niemen mukaan on ”Pekka”, jonka esittämistä näkemyksistä kantelijat ovat eri mieltä. HS tapasi ”Pekan” useita kertoja. Haastattelut olivat pitkiä ja yksityiskohtaisia, ja ne myös nauhoitettiin.

Niemen mukaan Journalistin ohjeiden lähtökohta on, että käytettäessä jutussa nimetöntä haasteltavaa lukijalle annetaan haastateltavasta ja tämän lausumista mahdollisimman paljon tietoa, jotta lukija itse pystyy muodostamaan näkemyksensä esitettyjen tietojen luotettavuudesta. Tässä tapauksessa lukijalle on kerrottu nimettömän haastateltavan tausta. ”Pekka” on entinen poliisi, joka on käytännössä tehnyt koko uransa Helsingin huumerikosyksikössä. Niemen vastauksen mukaan ”Pekka” kertoo haastattelussa nimenomaan omasta toiminnastaan. Hän kertoo syyllistyneensä rikoksiin, mutta ei kertomansa mukaan ole ollut tässä suhteessa ainoa: hänen toimintansa on vastannut yksikössä yleisesti hyväksyttyä linjaa.

”Pekka” selvittää jutussa omia käsityksiään siitä, miten huumerikosyksikön sisäinen kulttuuri on muodostunut sellaiseksi kuin se on. Hän avaa poliisin tietolähdetoimintaa ja siihen liittyviä ongelmia omiin kokemuksiinsa nojaten. Lukijalle käy päätoimittajan mukaan täysin selväksi, että kyse on ”Pekan” omista mielipiteistä. Hänen kertomuksensa on johdonmukainen ja looginen, ja hän myös perustelee kantansa.

”Pekan” kertomus tuo kokonaan uuden näkökulman Helsingin huumepoliisiin liittyvien epäselvyyksien käsittelyssä. Hän on ensimmäinen helsinkiläinen huumepoliisi, joka on tässä laajuudessa kertonut yksikön toimintatapaan ja -kulttuuriin liittyvistä epäkohdista. Päätoimittaja Niemi painottaa, että ”Pekka” kertoi haastattelussa myös sellaisia yksityiskohtia, jotka pystyttiin tarkistamaan mm. julkisista asiakirjoista. Näiden yksityiskohtien julkaiseminen ei kuitenkaan ollut mahdollista, sillä ne olisivat paljastaneet ”Pekan” henkilöllisyyden.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) on vakiintuneessa ratkaisukäytännössään katsonut, ettei medialle voi asettaa kohtuutonta näyttötaakkaa luotettaviksi arvioimiensa lähteiden antamien tietojen todenperäisyydestä. EIT on myös linjannut, että mitä suurempi yhteiskunnallinen merkitys asialla on, sitä vähemmän näyttöä tiedotusvälineiltä voidaan edellyttää. Tässä tapauksessa kyse on Niemen mukaan poliisin erittäin salaisista menetelmistä, joihin liittyvien väärinkäytösten toteennäyttäminen on ongelmallista jopa viranomaisille.

HS on Niemen vastauksen mukaan joka tapauksessa suhtautunut ”Pekkaan” ja lukuisiin muihin lähteisiinsä tavanmukaisella kriittisyydellä ja tarkistanut esitetyt tiedot niiltä osin kuin on ollut mahdollista.

Päätoimittaja Niemi toteaa, että kantelijat eivät ole edes pyrkineet taustoittamaan tai perustelemaan jutuista poikkeavaa näkökulmaansa. Kantelijat tyytyvät ainoastaan toteamaan yleisluonteisesti, että väitteet eivät pidä paikkaansa. Niemi huomauttaa, että lehti on saanut useista muistakin lähteistä ”Pekan” kertomusta vastaavat tiedot muun muassa siitä, että Helsingin huumepoliisi katsoo vinkkimiestensä rikoksia sormien läpi. Näitä on käsitelty muun muassa juttusarjan ensimmäisessä osassa (HS 19.11.2013).

HS on pyrkinyt totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen. HS on myös tarkistanut tiedot mahdollisimman hyvin. HS:n käsityksen mukaan yleisöllä ei ole ollut vaikeuksia erottaa kantelun kohteina olevissa jutuissa tosiasioita mielipiteistä ja sepitteellisestä aineistosta.

Lähdekritiikki
HS on edellä kuvatuin tavoin tehnyt laajaa taustatyötä ja haastatellut mm. runsaasti eri ihmisiä. HS on suhtautunut lähteisiinsä kriittisesti ja tehnyt juttunsa tiukasti journalistisin perustein. HS ei Niemen mukaan havainnut juttuja tehdessään, että ”Pekalla” olisi ollut minkäänlaista kaunaa huumerikosyksikköä kohtaan. Hänelle ei koitunut haastatteluista tai jutun julkaisemisesta mitään erityistä hyötyä – motiiviksi yhteydenottoonsa hän kertoi huonon omantunnon yksikön käyttämistä menettelytavoista.

Samanaikainen kuuleminen
Kantelijoiden väitteestä poiketen HS on päätoimittajan mukaan juttusarjaa tehdessään tarjonnut hyvissä ajoin sekä huumerikosyksikölle että Helsingin poliisilaitoksen johdolle lukuisia tilaisuuksia kertoa oma näkemyksensä asiaan. Haastattelupyynnöissä ja yhteydenotoissa HS on kertonut, että kyse on huumerikosyksikön toimintaan, erityisesti tietolähdetoimintaan, liittyvistä epäselvyyksistä.
 
Toimitus yritti tavoitella huumerikosyksikön päällikköä, rikosylikomisario Jari Aarniota lukuisia kertoja niin puhelimitse, tekstiviesteillä kuin sähköpostillakin 5.9.2013 alkaen, siis ennen juttujen julkaisemista. Hän ei Niemen mukaan reagoinut yhteydenottopyyntöihin millään tavalla. Helsingin poliisilaitoksen viestintäjohtaja Juha Hakolan välityksellä Aarnio lähetti viestin, ettei hän halua antaa HS:lle haastattelua.

Myöhemmin HS pyysi Hakolan välityksellä Aarniolta ja laitoksen johdolta haastattelua nimenomaan tietolähdetoiminnasta, mutta myös tähän pyyntöön tuli päätoimittajan mukaan kielteinen vastaus. Aarnio otettiin kiinni 12.11.2013, joten sen jälkeen häneltä ei edes teoriassa ole ollut mahdollisuutta saada kommentteja.

Myös Helsingin poliisilaitoksen johto on kieltäytynyt haastatteluista. HS on pyytänyt haastattelua sekä laitoksen päälliköltä, poliisikomentaja Jukka Riikoselta että apulaispoliisipäälliköltä Ilkka Koskimäeltä. Koskimäen kanssa käydyn puhelinkeskustelun jälkeen HS lähetti Niemen vastauksen mukaan sähköpostitse haastattelun teemat. Tästä käy ilmi, että kyse on ollut nimenomaan tietolähdetoiminnasta. HS:n vastauksessa on mukana Helsingin poliisilaitoksen 11.10.2013 päiväämä kirje, jolla haastattelupyynnöt on torjuttu ja josta ilmenee selvästi, että HS on pyytänyt haastattelua juuri niistä aiheista, joista kantelun kohteena olevissa jutuissa on ollut kyse.

Kirjeestä ilmenee Niemen mukaan myös muun ohella poliisilaitoksen paheksuneen sitä, että HS on tarjonnut laitoksen työntekijöille lähdesuojaa pyrkiessään selvittämään tätä yhteiskunnallisesti hyvin merkityksellistä asiaa. Kirje osoittaa täysin yksiselitteisesti, että HS on yrittänyt saada juttusarjaansa kommentteja sekä laitoksen johdolta että työntekijöiltä. Työntekijöille on tarjottu tilaisuutta esittää näkemyksensä nimettömästi. Poliisilaitos ja huumerikosyksikön johto ovat edellä esitetyin tavoin tehneet selväksi, etteivät ne kommentoi yksikön toimintaan liittyviä epäselvyyksiä ja tietolähdetoimintaa millään tavalla. Kieltäytyminen haastattelulausumien antamisesta ei Niemen mukaan kuitenkaan tarkoita demokraattisessa yhteiskunnassa sitä, että medialla ei olisi oikeutta tehdä työtään.

Vielä poliisilaitoksen kirjeen jälkeen kotimaantoimituksen silloinen esimies otti yhteyttä poliisilaitokseen ja kysyi poliisikomentaja Jukka Riikoselta haastattelua.  Myös tähän tuli Niemen mukaan kielteinen vastaus. Aarnion kiinnioton jälkeen HS yritti myös saada kommentteja Aarnion sijaiseksi määrätyltä rikostarkastaja Petri Rainialalta. Hän totesi pitävänsä parempana, että tässä vaiheessa näitä asioita kommentoi laitoksen johto. Journalistin ohjeiden kielteistä julkisuutta koskevat säännökset eivät Niemen käsityksen mukaan voi tarkoittaa sitä, että tiedotusvälineen olisi otettava yhteyttä kaikkiin jutussa käsitellyn yksikön työntekijöihin ja tarjottava jokaiselle erikseen mahdollisuutta asian kommentoimiseen.

HS on noudattanut kantelun kohteina olevien artikkelien tekemisessä erityistä huolellisuutta. Kahdessa haastattelussa oli jutut kirjoittaneen toimittajan lisäksi läsnä toinen aiheeseen perehtynyt toimittaja. Kun juttuja viimeisen kerran tarkistettiin ”Pekan” kanssa, läsnä oli myös yksi lehden päätoimittajista.

Ratkaisu

JO 8: Journalistin velvollisuus on pyrkiä totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen.

JO 10:Tiedot on tarkistettava mahdollisimman hyvin – myös silloin kun ne on aikaisemmin julkaistu.

JO 11: Yleisön on voitava erottaa tosiasiat mielipiteistä ja sepitteellisestä aineistosta. Myöskään kuvaa tai ääntä ei saa käyttää harhaanjohtavasti.

JO 12: Tietolähteisiin on suhtauduttava kriittisesti. Erityisen tärkeää se on kiistanalaisissa asioissa, koska tietolähteellä voi olla hyötymis- tai vahingoittamistarkoitus.

JO 14: Journalistilla on oikeus ja velvollisuus pitää tietoja luottamuksellisesti antaneen henkilöllisyys salassa siten kuin lähteen kanssa on sovittu.
Jos yhteiskunnallisesti merkittävien tietojen julkaisusta aiheutuu erittäin kielteistä julkisuutta, toimituksen on suotavaa avata yleisölle, miten nimettömän lähteen ja siltä hankittujen tietojen luotettavuus on varmistettu.

JO 21: Jos selvästi tunnistettavissa olevan henkilön tai tahon toiminnasta aiotaan esittää tietoja, jotka asettavat tämän erittäin kielteiseen julkisuuteen, kritiikin kohteelle tulee varata tilaisuus esittää oma näkemyksensä jo samassa yhteydessä.

JO 22: Ellei samanaikainen kuuleminen ole mahdollista, voi erittäin kielteisen julkisuuden kohteeksi joutunutta olla tarpeen kuulla jälkeen päin. Jos näin ei tehdä, hyvään tapaan kuuluu julkaista hänen oma kannanottonsa.

Helsingin Sanomat haastatteli anonyymisti entistä huumepoliisia. Poliisin edustajat kieltäytyivät kommentoimasta haastattelun tietoja samassa yhteydessä. Toinen kantelijoista, myös entinen huumepoliisi, on ollut yhteydessä toimitukseen ja pyytänyt lehteä yksilöimään, mitä rikoksia hän on tehnyt, ja pyytänyt lehteä oikaisemaan perättömät väitteet. Kumpikaan kantelijoista ei ole tarjonnut lehdelle omaa kannanottoaan.

Entisen huumepoliisin haastattelu julkaistiin aikana, jolloin huumepoliisin päällikkö oli ollut noin kuukauden tutkintavankeudessa epäiltynä vakavista rikoksista omissa virkatehtävissään. Julkisen sanan neuvoston mielestä entisen huumepoliisin haastattelussaan paljastamilla seikoilla on varsinkin tässä yhteydessä huomattavaa yhteiskunnallista merkitystä. Neuvosto painottaa, että lehdistön tehtävä on paljastaa epäkohtia ja kertoa niistä kansalaisille. Tiedotusvälineiden tehtävä ei ole löytää oikeudellisesti päteviä todisteita, vaan kertoa myös epäilyistä, kun niille on riittävän painavat perusteet.

Helsingin Sanomat yritti Journalistin ohjeiden mukaisesti saada Pekan haastattelun yhteyteen myös poliisin kommentit väärinkäytösepäilyihin. Poliisi kuitenkin kieltäytyi kommentoinnista salassapitovelvollisuuteen vedoten. “Pekan” esittämä yleisluontoinen väite “kaikkihan siellä tekevät rikoksia” tai hänen raportoimansa kokemukset poliisiajoilta eivät velvoittaneet lehteä kysymään kommenttia erikseen jokaiselta nykyiseltä tai entiseltä huumepoliisilta.

Lehti kertoi yhden poliisin kokemuksiin perustuen epäillyistä laittomuuksista huumepoliisissa. Poliisin edustajien kieltäydyttyä samanaikaisesta kuulemisesta kantelijat olisivat voineet tarjota Helsingin Sanomille julkaistavaksi oman näkemyksensä esimerkiksi mielipidekirjoituksena. Kyse ei kuitenkaan voinut olla virheen korjauksesta, koska entinen poliisi kertoi omista kokemuksistaan haastattelussa.

Journalistin ohjeiden mukaan anonyymeissa jutuissa “toimituksen on suotavaa avata yleisölle, miten nimettömän lähteen ja siltä hankittujen tietojen luotettavuus on varmistettu”. Lehti kertoi vain, että haastateltu “Pekka on “pitkän uran Helsingin huumepoliisissa tehnyt entinen poliisi”. Helsingin Sanomat kertoo vastauksessaan JSN:lle olennaisia lisätietoja haastatteluista ja tietojen luotettavuuden varmistamisesta. Lehden olisi ollut hyvä informoida lukijoita samalla tavalla jutussaan. Lehti jätti myös kertomatta, että se yritti, mutta ei saanut kommenttia poliisilta. Nämä ovat selkeitä puutteita, mutta pelkästään näillä perusteilla neuvosto ei näe aiheelliseksi antaa langettavaa päätöstä.

Julkisen sanan neuvosto katsoo, että Helsingin Sanomat ei ole rikkonut hyvää journalistista tapaa.

Ratkaisun tekivät:
Risto Uimonen (pj), Kalle Heiskanen, Jyrki Huotari, Timo Huovinen, Ulla Järvi, Anssi Järvinen, Lauri Karppi, Heli Kärkkäinen, Riitta Ollila, Jaakko Ujainen, Heikki Valkama ja Heikki Vento.