Kantelu 17.6.2024
Kantelu kohdistuu Iltalehden 28.5.2024 julkaisemaan näkökulmakirjoitukseen, jonka otsikko oli Näkökulma: Ylen pakkokirjautumisesta repesi äläkkä – Taustalla on pitkä lista kummallisuuksia.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/ea7f4a0c-8b30-4513-a25f-f29baf93129c
Kantelija on Yleisradio. Kantelun mukaan jutussa oli asiavirheitä, joita lehti ei pyynnöstä huolimatta korjannut:
1) Jutun mukaan kukaan ei tiedä, paljonko Ylen osissa tarkkaan ottaen on työntekijöitä. Kantelun mukaan väite oli virheellinen, sillä yksikkökohtainen työntekijämäärä käy ilmi Ylen vuosikertomuksista.
2) Jutun mukaan Ylen toimitusjohtajan toimisto lähitoimintoineen työllistää 201 henkeä. Kantelun mukaan luku oli väärä: Ylen toimitusjohtajan toimistossa oli tuolloin töissä kaksi henkilöä. Kantelun mukaan lähitoiminnoiksi ei tulkita yleisesti toimintoja, jotka kirjoittaja näytti sellaiseksi laskeneen. Kantelun mukaan sanalla ”lähitoiminnot” tarkoitetaan yleiskielessä yhteenkuuluvuutta tai pientä etäisyyttä, ja kirjoittaja lavensi sanan tulkintaa tarpeettoman laajalle.
3) Myös myöhemmin jutussa esitetty väite Ylen brändi- ja viestintäyksikön kuulumisesta toimitusjohtajan toimistoon lähitoimintoineen oli kantelun mukaan virheellinen.
4) Jutun mukaan kukaan ei tiedä, mitä työntekijät tekevät, kun ohjelmat ovat pitkillä kesätauoilla. Kantelun mukaan tieto oli väärä. Työntekijät ovat joko vuosilomalla, muissa työtehtävissä tai valmistelevät ohjelmaa, jossa ovat mukana. Yleisesti on tiedossa, että suurin osa vuosilomasta pidetään Suomessa kesällä touko-syyskuun välillä.
5) Jutun mukaan Yle kerää kirjautuneista käyttäjistään yksityiskohtaista dataa. Kantelun mukaan väite oli erheellinen. Kirjautumiseen riittää sähköposti ja syntymävuosi. Kantelussa todetaan, että näiden asioiden kysymistä ei voi pitää yksityiskohtaisena tietojen keruuna.
6) Jutun mukaan tietojen luovuttaminen on pakollista Yle-veron mukaisen täyden palvelun saamiseksi. Jutussa väitettiin myös, että Ylen palvelut eivät olisi enää kirjautumisen jälkeen jokaisen saatavilla yhtäläisin ehdoin, kuten laki Yleisradio Oy:stä edellyttää. Kantelun mukaan tiedot olivat virheellisiä. Esimerkiksi Yle Areenaa voi käyttää ilman kirjautumista selaimen kautta. Yle Tunnus ei ole pakollinen, ja koko Ylen verkkotarjonta on saatavilla selaimen kautta ilman kirjautumista. Yle-vero ei ole käyttömaksu Ylen palveluista, vaan demokraattisesti päätetty tapa rahoittaa Ylen toimintaa. Kirjautuminen on hyväksytty Yle-lain mukaisesti. Tämän lisäksi televisioon ja radioon suunnattuja palveluja voi käyttää täysin vapaasti, ja nämä muodostavat Ylen palvelusta suurimman osan.
7) Ylen strategiassa on asetettu tavoitteeksi, että Yle tuntee ja tavoittaa kaikki suomalaiset. Jutun mukaan tavoittaminen ja tunteminen on jälleen yksi Ylen itse itselleen keksimä tehtävä. Kantelun mukaan näin ei ole, vaan Ylen strategiasta päättää Yle-lain 6 §:n mukaan hallintoneuvosto, ei Ylen operatiivinen johto.
Kantelussa todetaan, että yleisesti vapaus kielenkäyttöön on näkökulmakirjoituksessa suuri, mutta esitettävien mielipiteiden on perustuttava asiatietoon. Asioita voi journalismissa yleistää ja kansanomaistaa. Asia ei kuitenkaan saisi tämän takia muuttua toiseksi, kuten nyt kantelun mukaan muuttui.
Kantelun mukaan tässä tapauksessa kyse oli näkökulmakirjoituksesta, joka oli täynnä vakavaa asiaa, ja tällaisiin kirjoituksiin kohdistuu erityinen vaatimus tarkkuudesta kielenkäytössä. Kantelun mukaan tällaisessa kirjoituksessa asetetaan myös kielenkäytölle suurempi vaatimus tarkkuudesta.
Yleisradio pyysi Iltalehdeltä virheellisiksi katsomiensa väitteiden korjaamista, mihin Iltalehti vastasi kielteisesti. Yleisradio pyysi samassa yhteydessä, että Iltalehti julkaisisi Yleisradion oman kannanoton kirjoitukseen. Iltalehti ei julkaissut kannanottoa.
Myöhemmin Iltalehti teki juttuun yhden korjauksen ja merkitsi sen näkyviin. Tästä huolimatta juttuun jäi kantelun mukaan vielä joukko virheitä, jotka olivat jutun näkökulman huomioiden kantelun mukaan olennaisia.
Julkisen sanan neuvosto otti kantelun käsittelyyn 30.9.2024 asti voimassa olleiden Journalistin ohjeiden kohtien 11, 20 ja 22–25 näkökulmasta.
Päätoimittajan vastaus 25.3.2025
Iltalehden vastaavan päätoimittajan Perttu Kauppisen mukaan Iltalehden analyysi liittyi julkaisuhetkellä velloneeseen yhteiskunnalliseen keskusteluun Yleisradion rahankäytöstä, toiminnan avoimuudesta ja siitä, että yhtiö pani suositun Areena-suoratoistopalvelun ehdoksi kirjautumisen palveluun. Analyysin kirjoittaja ei ollut Iltalehden palveluksessa, mutta hän oli entisenä päätoimittajana seurannut tiiviisti keskustelua Yleisradion yhteiskunnallisesta asemasta.
Analyysin julkaisun jälkeen yhtiö lähestyi Iltalehteä siinä väitetysti olleista asiavirheistä. Tutustuttuaan oikaisupyyntöön Iltalehti vastasi Ylelle ja totesi yksityiskohtaisesti perustellen, miksei jutussa ollut Ylen oikaisupyynnössään esittämiä olennaisia asiavirheitä.
Päätoimittajan mukaan vastaavissa tilanteissa juttujen kohteena olevat tahot yleensä jatkavat keskustelua toimituksen kanssa. Koska Yleisradio ei vastannut enää Iltalehdelle, Iltalehti oletti, että Yleisradiokin katsoi perustelut pitäviksi ja tyytyi niihin.
Iltalehti huomauttaa, ettei kantelun kohteena oleva kirjoitus ollut uutinen vaan se oli selvästi merkitty vinjetillä näkökulmakirjoitukseksi. Alan yleisen käytännön mukaan näkökulmat ovat toimittajan mielipiteellisiä tekstejä, jotka sisältävät toimittajan omia tulkintoja ja näkemyksiä. Kantelun kohteena olevassa kirjoituksessa toimittaja perusteli esittämänsä väitteet, vaikka ne mielipiteelliselle tekstille ominaisesti kärjekkäitä olivatkin. Analyysien, kolumnien ja muiden mielipiteellisten tekstien tarkoituksena on toimia keskustelun herättäjinä ja tuoda esiin erilaisia näkökulmia kiistanalaisistakin aiheista. Mielipiteelliset kirjoitukset perustuvat aina kirjoittajan tulkinnoille, ja näistä tulkinnoista voi myös olla eri mieltä.
Iltalehti katsoo, että kantelun kohteena olevan jutun vinjetöinnin, otsikon ja tyylilajin perusteella lukijalle oli selvää, että kyse oli mielipiteellisestä kirjoituksesta eikä uutisesta. Mielipiteiden ja tosiasioiden sekoittumisen vaaraa ei siten päätoimittajan mukaan ollut.
Asiavirheväite 1
Jutun mukaan ”kukaan ei tiedä, paljonko Ylen osissa tarkkaan ottaen on työntekijöitä”.
Päätoimittaja toteaa, että näkökulmakirjoituksessa käytetään lajityypille ominaisesti vapaampaa ja lennokkaampaa kieltä kuin uutisissa. Päätoimittaja vetoaa Julkisen sanan neuvoston lukuisiin aiempiin ratkaisuihin, joiden mukaan mielipiteiden ja tulkintojen ilmaiseminen yhteiskunnallisessa keskustelussa on sananvapauden ydinaluetta ja tiedotusvälineellä on oikeus valita itse käyttämänsä ilmaisut.
On totta, että Ylen yksikkökohtainen työntekijämäärä käy ilmi Ylen vuosikertomuksista. Niissä kerrotaan, miten henkilöstö jakautuu Ylen kuuden eri yksikön ja näiden yhteisten tukitoimintojen välille. Päätoimittaja toteaa, että yhtiö ei kuitenkaan kerro, miten henkilöstö jakautuu näiden yksiköiden eri osastojen kesken. Iltalehden näkökulmakirjoituksessa käytetyllä ilmaisulla ”Ylen osissa” tarkoitettiinkin muita kuin yhtiön vuosikertomustason yksiköitä. Sillä tarkoitettiin esimerkiksi Yle News Labia, Pääpalveluiden johtaminen ja design -tiimiä, yle.deviä, Strategia-, suunnittelu- ja kehitystiimiä, Muutoksen muotoilu -tiimiä tai vaikkapa politiikan toimitusta.
Ylen sisällä varmasti joku tietää, miten suuria vaikkapa nämä tiimit ovat. Iltalehden päätoimittajan mukaan ilmaisu ”kukaan ei tiedä” oli retorinen kärjistys, joka on yleisesti hyväksytty journalistinen keino näkökulmakirjoituksissa. Tätä ei päätoimittajan mukaan voi pitää Journalistin ohjeiden tarkoittamana olennaisena virheenä. Ylen ulkopuolella kukaan ei tiedä, miten Ylen henkilöstöresurssit jakautuvat yksityiskohtaisesti.
Kirjoituksen tarkoituksena oli tuoda ilmi, ettei Ylen julkisesti saatavilla olevien tietojen perusteella saada kattavaa ja yksityiskohtaista kuvaa yksikkötason henkilöstöresursseista, jotka olisivat välttämättömiä läpinäkyvään keskusteluun yhtiön toiminnasta.
Asiavirheväitteet 2 ja 3
Kirjoituksessa todettiin, että Ylen toimitusjohtajan toimisto lähitoimintoineen työllistää 201 henkeä. Tieto perustui Yleisradion hallintoneuvostolleen toimittamaan materiaaliin, jonka Iltalehti hankki tietopyynnöllä. Tässä Ylen itse tuottamassa materiaalissa toimitusjohtajan toimisto, henkilöstöosasto, lakitoiminnot, taloushallinto, Strategia ja asiakkuus -tiimi ja Viestintä ja brändi -tiimit oli niputettu yhteen yhdeksi kokonaisuudeksi, jossa työskenteli 201 kuukausipalkkaista henkilöä. Tämä kokonaisuus oli kuvattu taulukossa ”yksikkönä”, jossa tiimien keskikoko on 6,4 henkilöä. Yksikkönä kokonaisuus vertautui vaikkapa uutis- ja ajankohtaistoimintaan tai Svenska Yleen. Iltalehti on liittänyt vastaukseen kuvan lehden lähteenään käyttämästä taulukosta.
Koska Yleisradio itse oli käsitellyt tätä kokonaisuutta yksikkönä, Iltalehti katsoo, että oli täysin perusteltua puhua toimitusjohtajan toimistosta lähitoimintoineen, ja näillä toiminnoilla todellakin oli se yhteenkuuluvuus, jota kantelussa perätään. Lehti katsoo, toisin kuin kantelija, että toimitusjohtajan lähitoiminnoilla tarkoitetaan yleisesti niin sanottuja konsernitoimintoja, kuten Ylen hallintoneuvostolleen antamassa taulukossa oli tehty.
Asiavirheväite 4
Kirjoituksessa todettiin, että ”kukaan ei tiedä, mitä työntekijät tekevät, kun ohjelmat ovat pitkillä kesätauoilla”. Päätoimittajan mukaan Ylen asiaohjelmien pitkät kesätauot ovat olleet uutisoinnin kohteena ennenkin. Koska vuosilomaa pidetään yleensä ottaen kesän aikana kolmesta viiteen viikkoa, on mahdotonta, että Ylen työntekijät olisivat lomalla kolmen kuukauden tauon ajan. Yle oli toistuvasti todennut, että työntekijät valmistelevat tauon aikana tulevia ohjelmia tai tekevät sisältöjä verkkoon. Esimerkiksi kaikkien A-studion juontajien tekemiä juttuja ei kuitenkaan löydy kesän ajalta. Päätoimittajan arvion mukaan on epäuskottavaa, että päivän uutisaiheissa kiinni olevia syksyn lähetyksiä voitaisiin valmistella kuukausia etukäteen.
Päätoimittaja toteaa, että Iltalehden käyttämä ilmaisu ”kukaan ei tiedä” oli näkökulmakirjoituksen tyyliin sopiva kärjistys. Esimerkiksi työntekijät itse varmasti tietävät, mitä he tekevät kesätauon aikana. Kukaan ulkopuolinen ei kuitenkaan voi tietää sitä, eikä Ylen toiminta tältä osin ole läpinäkyvää, vaikka verovaroin palkattujen työntekijöiden ajankäyttö ja työn tehokkuus on yhteiskunnallisesti merkittävä asia.
Asiavirheväite 5
Kirjoituksessa todettiin, että ”Yle kerää kirjautuneista käyttäjistään yksityiskohtaista dataa, jolla on huomattava liikearvo”. Kantelun mukaan Yle kerää kirjautumisen yhteydessä vain sähköpostin ja syntymävuoden.
Iltalehden päätoimittajan mukaan tietojen keräämisellä tarkoitettiin paitsi käyttäjän itse antamia tietoja, myös palvelua käytettäessä syntyvää analytiikkatietoa ja muuta dataa. Yle itsekin toteaa, että ”tunnuksen tavoitteena on tarjota ihmisille yksilöllistä palvelua ja sitouttaa ihmiset Ylen käyttäjiksi”. Käytännössä tämä tapahtuu esimerkiksi seuraamalla, mitä juttuja käyttäjä lukee ja miten pitkään, mitä ohjelmia hän katsoo ja mitä vastaavasti ei lue. Tämän datan perusteella palvelu voidaan esimerkiksi personoida kunkin halujen mukaiseksi.
Yleisradio itse kertoo, mitä evästeillä kerätään: Ylen sisältöjen käyttötiedot ja haut; sivu, palvelin ja verkkotunniste, jolta käyttäjä on siirtynyt Ylen sivuille; laitteen malli, yksilöllinen laite- ja/tai evästetunniste, tiedonkeruun kanava (internetselain, mobiiliselain, sovellus), selaimen versio, IP-osoite, istuntotunniste, istunnon aika ja kesto, näytön tarkkuus ja käyttöjärjestelmä; sekä maakoodi, jossa sisältö on kulutettu. Lisäksi kerrotaan, että käyttäjää ei voida tunnistaa pelkkien evästeiden avulla: ”Jos käyttäjä on luonut Yle Tunnuksen ja käyttää Ylen palveluita kirjautuneena, voimme täydentää palveluiden käyttöön liittyviä tietoja Yle Tunnuksen tiedoilla.”
Iltalehti pitää selvänä, että kantelija itsekin tietää Yleisradion keräävän käyttäjästä tietoa hyvin yksityiskohtaisesti ja yhdistävän sen Yle Tunnuksen tietoihin.
Asiavirheväite 6
Iltalehden näkökulmakirjoitus käsitteli Ylen päätöstä edellyttää Yle Areenan käyttäjiltä kirjautumista. Iltalehden päätoimittajan mukaan muutos herätti voimakkaan vastareaktion suomalaisissa. Kirjoituksessa todettiin muun muassa seuraavaa:
”Yleisradio alkaa vaatia Yle Areenan käyttäjiltään tilin perustamista ja kirjautumista, tai muuten palvelua ei pysty käyttämään kaikin ominaisuuksin, kuten sovelluksena.”
”[…] jos vielä tietojen luovuttaminen on pakollista Yle-veron mukaisen täyden palvelun saamiseksi, tietojenkeruuta voi perustellusti pitää vähintään tahdittomana”.
”[…] on kyseenalaista, kuuluuko ylipäänsä Ylen lainmukaisiin tehtäviin merkittävä investointi kirjautumiseen, datankeruuseen ja personointiin.”
”[…] jos osa ominaisuuksista vaatii kirjautumisen sähköpostiosoitteineen, palvelu ei ole enää jokaisen saatavilla yhtäläisin ehdoin, kuten edellyttää laki Yleisradio Oy:stä”.
Kantelun mukaan nämä tiedot ovat virheellisiä, koska Yle Areenaa voi käyttää ilman kirjautumista selaimen kautta eikä kirjautuminen ole muutenkaan edellytyksenä Ylen verkkotarjonnan kuluttamiseen selaimen kautta minkä lisäksi tv-ohjelmia voi katsoa ja radiota kuunnella kantelun mukaan täysin vapaasti.
Iltalehden päätoimittajan mukaan kirjoituksessa ei missään tapauksessa väitetty, ettei Ylen palveluja voisi lainkaan käyttää kirjautumatta. Ylen sovellukset kuten Areena ja uutissovellus kuitenkin edellyttävät kirjautumista. Esimerkiksi älytelevisiolla Areenaa voi käyttää vain sovelluksen kautta, ei selaimella. Käyttäjälle, joka ei halua kirjautua Ylen palveluihin, Areena on siis älytelevisiossa käyttökelvoton.
Iltalehti katsoo, että kirjoittajalla oli perusteet todeta, ettei palvelu ole yhtäläisin ehdoin kaikkien saatavilla. Mielipidekirjoituksessa oli perusteltua sanoa, ettei käyttäjä saa täyttä palvelua, jos hän ei voi käyttää lainkaan sovelluksia älypuhelimella tai älytelevisiolla. Näin ollen täyden palvelun saamisen kannalta on päätoimittajan mukaan täysin merkityksetöntä, että television lähetysvirtaa voi antenni- tai kaapeliverkossa katsoa ilman kirjautumista tai että radiota voi kuunnella ilman Yle Tunnusta.
Kantelijan mukaan ”kirjautuminen on hyväksytty lain mukaisesti”. Iltalehdelle lähettämässään oikaisupyynnössä kantelija viittasi siihen, että ”Ylen hallintoneuvosto totesi oikeudellisen analyysin perusteella kirjautumisen asianmukaiseksi”.
Iltalhden päätoimittaja toteaa, että Yleisradiolain 6a §:n mukaan hallintoneuvoston on tehtävä ennakkoarviointi sellaisista Ylen uusista palveluista ja toiminnoista, joilla on vähäistä suurempaa vaikutusta tarjolla oleviin sisältöpalveluihin. Yleisradion hallintoneuvosto päätti 28.11.2023, ettei kirjautumispakon osalta käynnistetä tällaista ennakkoarviointia. Tämä päätös perustui kahteen lausuntoon, jotka hallintoneuvosto oli tilannut asiantuntijoilta.
Iltalehden päätoimittaja toteaa, että koska ennakkoarviointia ei ole tehty, ei voida sanoa, että Ylen kirjautumiskäytäntö olisi lain mukainen – tästä on itse asiassa vain yhden, lausunnon antamisen aikaan maisteritasoisen juristin näkemys, johon hallintoneuvosto päätöksensä perusti. Päätoimittajan mukaan edelleen on muistettava, että hallintoneuvosto on Ylen oma toimielin – ei ulkopuolinen valvoja.
Päätoimittajan mukaan kiistatonta on myös, ettei palvelu ole yhtäläisesti saatavilla niille käyttäjille, jotka eivät halua kirjautua palveluun. Palvelun käytettävyys selaimella ei ole sama kuin sovelluksissa, eikä selainkäyttö onnistu esimerkiksi älytelevisioilla.
Asiavirheväite 7
Kantelun mukaan ei pidä paikkaansa, että jokaisen suomalaisen tavoittaminen ja tunteminen on Ylen itse itselleen keksimä tehtävä, koska Ylen strategiasta päättää hallintoneuvosto eikä Ylen operatiivinen johto.
Iltalehden päätoimittaja toteaa, että kirjoituksessa ei esitetä ”operatiivisen johdon” päättävän Ylen strategiasta. Näkökulmakirjoituksen totuudellisuuden kannalta on päätoimittajan mukaan merkityksetöntä, keksikö ”jokaisen suomalaisen tavoittamisen” Ylen operatiivinen johto vai hallintoneuvosto. Ylen hallintoneuvosto ei ole Ylestä irrallinen instanssi tai ulkopuolinen taho. Päin vastoin, hallintoneuvosto on lain mukaan Yleisradion ylin päättävä elin eli osa Yleisradiota (Yle yhtiönä -sivu).
Näin ollen Iltalehden väite siitä, että Yle on keksinyt itselleen tehtävän, pitää Iltalehden päätoimittajan mukaan paikkansa, vaikka lopullinen päätös olisikin tehty hallintoneuvostossa. Päätös on joka tapauksessa tehty Ylen sisällä eikä esimerkiksi eduskunnassa.
Yhteenvetona Iltalehti katsoo, ettei kirjoituksessa ollut Journalistin ohjeiden kohdan 20 tarkoittamia olennaisia asiavirheitä, jotka olisi pitänyt oikaista. Osa väitetyistä asiavirheistä oli päätoimittajan mukaan itsestään selviä totuuksia, osa näkökulmatekstille ominaista kärjekästä kieltä ja osa hyvin perusteltuja tulkintoja. Käytännössä kantelija väittää Iltalehden mielestä faktavirheiksi asioita, jotka on kirjoitettu journalistisena tehokeinona.
Iltalehden päätoimittaja huomauttaa, että Julkisen sanan neuvosto on useita kertoja aiemmin päätöksissään todennut, että kolumnin kaltaisissa mielipiteellisissä tekstityypeissä kirjoittajan sananvapaus on laajimmillaan. Näissä on sallittu hyvinkin kärkevät ilmaisut ja näkemykset.
JO 22–25
Journalistin ohjeiden kohdat 22–25 koskevat erittäin kielteisen julkisuuden kohteeksi joutuneen tahon oikeutta saada julkaistuksi oma kannanottonsa asiaan.
Yleisradio toimitti oikaisupyynnön ja oman kannanottonsa Iltalehdelle 30.5.2024. Koska oikaisupyyntö oli varsin pitkä, Iltalehden vastaava päätoimittaja vastasi siihen 3.6.2024. Vastauksessaan Iltalehti totesi, kuten tässäkin vastauksessa kanteluun, ettei oikaisupyynnössä osoitettu kirjoituksesta olennaisia asiavirheitä. Myöhemmin Iltalehdelle tuli Yleisradiosta uusi oikaisupyyntö, jossa esitetty virheväite oli aiheellinen. Virhe korjattiin juttuun, kuten Journalistin ohjeet edellyttävät.
Yleisradio ei tämän jälkeen palannut Iltalehden vastaukseen vaan teki asiasta kantelun Julkisen sanan neuvostolle.
Iltalehti katsoo, ettei näkökulmakirjoitus sisältänyt Journalistin ohjeen 22 edellyttämää ”erittäin kielteistä julkisuutta”, mikä oikeuttaisi omaan kannanottoon. Kirjoituksessa vedettiin yhteen julkisia tietoja, jotka olivat jo ennestään olleet yleisön tiedossa, ja jotka Ylen itsensä mukaan ovat täysin normaaleja ja lain mukaisia.
Journalistin ohje 24 lähtee siitä, ettei ”tavanomainen poliittinen, taloudellinen tai yhteiskunnallinen arviointi sekä vastaavan muun mielipiteen esittäminen synnytä oikeutta kannanottoon”. Iltalehden päätoimittaja toteaa, että Yleisradio on julkinen, verovaroin rahoitettu mediayhtiö, jonka toiminnan ja strategian kriittinen käsitteleminen näkökulmakirjoituksessa oli mitä ilmeisemmin Journalistin ohjeen 24 tarkoittamaa ”yhteiskunnallista arviointia”. Täten Yleisradiolle ei muodostunut oikeutta saada oma kannanottonsa julkaistuksi.
Iltalehti katsoo toimineensa hyvän journalistisen tavan mukaisesti ja pitää kantelua aiheettomana pyrkimyksenä rajoittaa sananvapautta.
Ratkaisu
JO 11: Yleisön on voitava erottaa tosiasiat mielipiteistä ja sepitteellisestä aineistosta. Myöskään kuvaa tai ääntä ei saa käyttää harhaanjohtavasti.
JO 20: Olennainen asiavirhe on korjattava viipymättä ja niin, että se tavoittaa mahdollisimman kattavasti virheellistä tietoa saaneen yleisön. Korjaus on julkaistava sekä tiedotusvälineen toimituksellisilla verkkosivuilla että julkaisussa tai kanavassa, jossa virhe on alun perin ollut.
JO 22: Ellei samanaikainen kuuleminen ole mahdollista, voi erittäin kielteisen julkisuuden kohteeksi joutunutta olla tarpeen kuulla jälkeen päin. Jos näin ei tehdä, hyvään tapaan kuuluu julkaista hänen oma kannanottonsa.
JO 23: Kannanotto on puheenvuoro, joka on syytä julkaista mahdollisimman nopeasti ilman sen yhteyteen liitettyjä asiattomia lisäyksiä.
JO 24: Tavanomainen kulttuurikritiikki, poliittinen, taloudellinen tai yhteiskunnallinen arviointi sekä vastaavan muun mielipiteen esittäminen ei kuitenkaan synnytä oikeutta kannanottoon.
JO 25: Ellei kannanotto ole julkaisukelpoinen, sen korjaamisesta on syytä neuvotella laatijan kanssa. Vaikka yksimielisyyteen ei päästäisi, olennainen sisältö on suositeltavaa julkaista asiallisessa muodossa.
Iltalehti julkaisi näkökulmakirjoituksen, joka käsitteli kriittisesti Yleisradiota ja muun muassa sen käytäntöä vaatia Areena-sovelluksen käyttäjiltä kirjautumista. Kirjoituksen mukaan kirjautumisesta seuraa käyttäjään kohdistuvaa tiedonkeruuta ja vaatimuksia. Tästä puolestaan kirjoittajan tulkinnan mukaan seuraa, että palvelu ei ole enää jokaisen saatavilla yhtäläisin ehdoin, kuten laki Yleisradio Oy:stä edellyttää.
Julkisen sanan neuvosto toteaa, että näkökulmakirjoitus lajityyppinä sallii kärjekkäidenkin tulkintojen ja mielipiteiden esittämisen. Merkittävänä yhteiskunnallisena toimijana Yleisradion on siedettävä kritiikkiä. Tässä tapauksessa kyse oli tavanomaisesta yhteiskunnallisesta arvioinnista, eikä Iltalehden siten ollut välttämätöntä julkaista Yleisradion omaa kannanottoa asiaan.
Neuvosto huomauttaa, että yksi tiedotusvälineiden ydintehtävistä on nostaa esiin mahdollisia yhteiskunnallisia epäkohtia. Siksi niiden on voitava tulkita myös lakien sisältöä ja esittää arvioita jonkin toiminnan mahdollisesta lainvastaisuudesta. Neuvosto on aiemmin todennut, että tiedotusvälineiden on tällöin syytä avata laintulkintojensa perustelut yleisölle. Tässä tapauksessa jutusta ilmeni, miten näkökulmakirjoittaja eteni tulkintaansa Yle-laista.
Kirjoituksen sisältämissä asiaväitteissä ei ollut olennaisia asiavirheitä, jotka lehden olisi tullut korjata. Muissa kantelijan esiin nostamissa kohdissa oli kyse kirjoittajan mielipiteistä, tulkinnoista ja johtopäätöksistä. Tämä oli riittävästi pääteltävissä kirjoituksen lajityypin, tyylin ja kielenkäytön kokonaisuudesta. Mielipiteet ja tosiasiat eivät sekoittuneet Journalistin ohjeiden vastaisella tavalla.
Julkisen sanan neuvosto katsoo, että Iltalehti ei ole rikkonut hyvää journalistista tapaa.
Ratkaisun tekivät:
Margareta Salonen (3.vpj), Vesa Heikkilä, Heli Koivuniemi, Paula Liesmäki, Anssi Marttinen, Sanna Mattila, Minna McGill, Teemu Niikko, Marjukka Vainio-Rossi, Riku Väisänen ja Teija Waaramaa.