Kantelu 8.6.2025
Kantelu kohdistuu Helsingin Sanomien 4.6.2025 julkaisemaan juttuun, jonka otsikko oli Suomalaisen poliisin viisumiretostelu Nigeriassa oli sopimatonta käytöstä mutta ei laitonta, arvioi syyttäjä.
https://www.hs.fi/tutkiva/art-2000011271965.html
Kantelija on jutussa mainittu, Nigeriassa Frontexin yhdysmiehenä toiminut poliisi. Hän katsoo olevansa jutusta hyvin tunnistettavissa. Kantelun mukaan juttu pilasi hänen maineensa ilman, että häneltä itseltään olisi kysytty mitään. Kantelijan mielestä juttu oli hänen kannaltaan leimaava, valheellinen ja lähdekritiikitön sekä perustui tarkoitushakuiseen narratiiviin.
Jutussa mainittiin kantelijan autonkuljettajan valittaneen muun muassa palkattomista töistä. Kantelun mukaan kuljettajan palkka maksettiin kuukausittain, ja kuljettajan työsopimukseen kuului, että tämä oli käytettävissä aina. Tämä johtui kantelijan työnkuvasta, johon kuului pääsääntöisesti yhteydenpitoa paikallisten yhteistyöviranomaisten kanssa. Kantelun mukaan autonkuljettaja ei ollut koskaan tekemisissä kantelijan lukuisten työkontaktien kanssa. Kantelija kertoo olleensa tyytymätön kuljettajaansa ja irtisanoneensa tämän kahdesti. Kanteluun sisältyy kuvailua autonkuljettajan menettelyistä, ja niiden pohjalta kantelija kyseenalaistaa kuljettajan motiivit tämän kertomuksiin.
Kantelun mukaan jutun toinen lähde oli kantelijan seuraaja yhdyshenkilön tehtävässä. Kantelija kertoo esittäneensä seuraajalleen, että tämä tulisi Nigeriaan hänen siellä vielä ollessaan tehtävien siirtoa varten, mutta tämä ei toteutunut. Kantelija kertoo tukeneensa ja neuvoneensa seuraajaansa uudesta tehtävästään käsin sen, minkä pystyi, mistä huolimatta tämä lopetti tehtävässä muutaman kuukauden jälkeen. Seuraajalla oli kantelijan oman arvion mukaan tarve selittää pikainen lopettaminen ja siten motiivi saattaa hänet huonoon valoon.
Jutussa kerrottiin, että seuraajan laatima muistio perustui lähes kokonaisuudessaan autonkuljettajan kertomaan. Kantelijan mukaan hänen työnkuvansa Nigeriassa edellytti jatkuvaa, paikan päällä tapahtuvaa henkilökohtaisten suhteiden ylläpitoa, sillä mikään ei edennyt toimistossa istuen ja sähköposteja lähetellen. Kantelija arvioi, ettei saanut tätä välitettyä seuraajalleen.
Kantelija kokee tehneensä työnsä hyvin, moitteetta ja tuloksellisesti, eikä mikään hänen mukaansa viitannut muuhun niiden vajaan neljän vuoden aikana, jotka hän oli maassa. Omien sanojensa mukaan kantelija ei ole koskaan lupaillut kenellekään viisumia, vaan hän on ainoastaan ohjannut ihmisiä lähestymään tiedusteluillaan virkamiehiä, joille asia kuuluu.
Kantelijan käsityksen mukaan jutussa mainittu suurlähetystön viisumivirkailija ja jutun kirjoittanut toimittaja tunsivat toisensa jo pitkän ajan takaa ja pitivät yhteyttä toisiinsa. Kantelun mukaan tästä kertoo, että juttu julkaistiin jo samalla viikolla, jona kantelija itse sai syyttäjältä kirjepostia Suomen kotiinsa. Kirjeen mukaan kantelija oli asianosainen esiselvitykseen, mutta esitutkintaa ei aloitettaisi eikä kantelijaa epäilty mistään rikoksesta. Helsingin Sanomien juttu kuitenkin julkaistiin saman tien.
Kantelun mukaan juttu oli hyvin toisen sisältöinen verrattuna syyttäjän päätökseen asiassa. Kantelija ei lähettänyt lehdelle pyyntöä virheen korjaamisesta, koska kertomansa mukaan pelkäsi joutuvansa uudelleen maalituksen kohteeksi.
Päätoimittajan vastaus 26.2.2026
Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja Erja Yläjärvi toteaa uutisen käsitelleen Suomen Nigerian-lähetystössä työskennelleen poliisin yhdyshenkilön toimintaa. Poliisimiehen toiminta oli johtanut esiselvitykseen, mutta ei varsinaiseen rikostutkintaan. Esitutkintaa virkavelvollisuuden rikkomisesta ei ollut käynnistetty. Lehti tulkitsee syyttäjän arvioineen, että kyse oli ollut ennemminkin sopimattomasta käyttäytymisestä kuin rikoksesta.
Päätoimittajan mukaan kaikki jutun tiedot perustuivat valtakunnansyyttäjän toimistosta saatuihin asiakirjoihin. Toinen asiakirjoista oli tutkinnanjohtajana toimineen syyttäjän 20.5.2025 tekemä päätös olla toimittamatta esitutkintaa, toisen muodostivat tapauksen esiselvitykseen liittyvät asiakirjat.
Päätoimittaja toteaa, että jutussa ei ollut lainkaan henkilölähteitä eli haastateltavia. Jutun lähdeaineisto koostui luotettaviksi arvioiduista, viranomaisten hankkimista tiedoista ja syyttäjän tapauksesta tekemästä arviosta. Uutinen ei sisältänyt mielipiteitä tai sepitteellistä aineistoa.
Päätoimittajan arvion mukaan ei pidä paikkaansa, että juttu olisi ollut kantelijaa maalittava ja hyvin toisen sisältöinen kuin oli syyttäjän kirjoittama päätös asiassa. Päätoimittajan mukaan jutussa selostettiin syyttäjän päätöstä täysin oikein ja totuudenmukaisesti. Lehden tulkinnan mukaan syyttäjän päätös sisälsi kantelijan käytökseen liittyvää moitetta, mutta epätavanomaiseksi arvioidun käytöksen ei katsottu ylittäneen esitutkintakynnystä.
Tapauksessa oli kyse epäilyistä, joiden mukaan poliisin yhdyshenkilön epäiltiin Nigeriassa lupailleen paikallisille asukkaille viisumeita vastapalveluksia vastaan. Päätoimittaja toteaa syyttäjän todenneen muun muassa, ettei kantelijalla ollut roolia viisumin myöntämisessä, vaikka ulkopuoliset olivat hänen puheistaan voineet saada tällaisen kuvan. Syyttäjä totesi, että tällaista menettelyä voidaan arvioida virkamiehen käyttäytymissääntöjen kautta. Päätoimittaja siteeraa syyttäjää: ”Käyttäytymiseen ja/tai toimintaan ja/tai eettiseen menettelyyn liittyvää ei ole erillisesti säädelty sopimuksin. Menettelyä ei esiselvityksen aikana kertyneen aineiston valossa voida kaikilta osin pitää tavanomaisena. Sen ei voida kuitenkaan arvioida olleen säädösten vastaista siten, että asiassa olisi syytä epäillä rikosta tai menettelystä, jossa virkamiehen harkintavalta on ilmeisellä tavalla ylitetty.”
Päätoimittaja toteaa Helsingin Sanomien pyrkineen kuvaamaan tapahtumat totuudenmukaisesti. Tapahtumien kulku ja lopputulema esitettiin jutussa viranomaisasiakirjojen pohjalta, eikä lehdellä ollut päätoimittajan arvion mukaan perusteita kyseenalaistaa selvityksessä ilmi tulleita seikkoja.
Päätoimittaja toteaa, että kantelijan mainitsemat taustatiedot hänestä kertoneiden mahdollisista henkilökohtaisista motiiveista eivät käyneet ilmi lehden haltuunsa saamista asiakirjoista. Päätoimittajan arvion mukaan kantelijan näkemys on tältä osin vahvasti subjektiivista arvailua ja luonnehdintaa. Esiselvityksessä oli kuultu useita suomalaisia virkamiehiä, jotka olivat antaneet lausuntonsa virkavastuullaan. Yksittäisten henkilöiden lausuntoja ei esitetty artikkelissa absoluuttisena totuutena, vaan kertomuksia siteerattiin osana syyttäjän teettämää esiselvitystä.
Päätoimittaja pitää huomionarvoisena, että syyttäjä ei yrityksestään huolimatta ollut tavoittanut poliisimiestä itseään, jotta tämä olisi voinut jo esiselvityksessä kommentoida häneen kohdistuneita epäilyjä. Päätoimittaja katsoo, että kantelija oli siten alun perinkin jättänyt käyttämättä hänen oikeusturvansa kannalta olennaisen puolustautumismahdollisuuden.
Päätoimittajan mukaan Helsingin Sanomat kertoi tapauksesta, koska suomalaisen virkamiehen toiminnalla, joka lehden tulkinnan mukaan oli todettu sopimattomaksi, oli kiistaton yhteiskunnallinen merkitys ja asian uutisoimiseen oli selkeät journalistiset perusteet. Yleisöllä on oikeus tietää tämänkaltaisista tapahtumista, ja perustaltaan kyse on suomalaisten luottamuksesta viranomaistoimintaan. Ulkomailla toimiessaan yhdysmies oli ollut osaltaan Suomen virallinen edustaja, jonka toiminnalla oli päätoimittajan arvion mukaan saattanut olla vaikutusta Suomeen ja suomalaisiin suhtautumiseen, maakuvaan ja kansainväliseen viranomaisyhteistyöhön.
Syyttäjä totesi, ettei kyse ollut rikoksesta, minkä päätoimittaja toteaa käyvän uutisesta selkeästi ilmi. Päätoimittajan arvion mukaan on ilmeistä, että yhdysmiehen toiminta on kuitenkin ollut omiaan horjuttamaan yleistä luottamusta poliisille kuuluvien tehtävien asianmukaiseen hoitamiseen.
Päätoimittaja huomauttaa, että tiedotusvälineellä on oikeus valita itse uutisaiheensa ja näkökulmansa. Uutiskynnyksen ylittyminen ei edellytä rikoksen tunnusmerkistön täyttymistä. Myös käytös, joka lehden tulkinnan mukaan oli katsottu sopimattomaksi, oli kantelun kohteena olevassa tapauksessa yleistä kiinnostusta herättävä ja yhteiskunnallisesti merkityksellinen uutisaihe. Päätoimittaja perustelee tätä sillä, että kyse oli poliisimiehestä, jonka tehtävä on valvoa muiden toiminnan lainmukaisuutta. Kyse oli myös hänen virkatoimistaan ja epäillystä virkarikoksesta, ei yksityiselämän piiriin kuuluvista asioista.
Länsimaihin pääsyn avaavat viisumit ovat Nigerian kaltaisessa maassa erityisen haluttuja, ja jo pelkästään epäilyt poliisimiehen osuudesta viisumiepäselvyyksiin ylittivät lehden uutiskynnyksen kirkkaasti. Poliisiyhdysmiehen asemamaan kertomisella oli tässä tapauksessa erityinen merkitys, päätoimittaja toteaa.
Päätoimittajan mukaan Helsingin Sanomat pyrki useita eri reittejä pitkin tavoittamaan selvityksen kohteena olleen virkamiehen, yrityksissään kuitenkaan onnistumatta. Samanaikainen kuuleminen ei siten ollut mahdollista. Tämä on kerrottu jutussa lukijalle, samoin kuin se, että myöskään syyttäjä ei onnistunut saamaan miestä kuultavaksi.
Päätoimittaja toteaa, että uutisesta ei ole sen julkaisun jälkeenkään esitetty oikaisupyyntöjä tai muutoin osoitettu asiavirheitä. Kyseinen poliisimies ei ole myöskään ollut toimitukseen yhteydessä sen jälkeen, kun on tullut tietoiseksi jutusta, esimerkiksi vaatiakseen oman kannanottonsa julkaisua. Päätoimittajan mukaan on hyvin poikkeuksellista, että kriittisen tarkastelun kohteena ollut henkilö kääntyy suoraan Julkisen sanan neuvoston puoleen ilman, että verrattain tavanomaisessa asiassaan lähestyisi ensin toimitusta. Päätoimittajan mukaan lehti olisi luonnollisestikin ollut halukas uutisoimaan kantelijan näkemyksen, mikäli hänet olisi tavoitettu, tai hän olisi itse lähestynyt toimitusta.
Päätoimittaja huomauttaa, että viranomaisen tai tuomioistuimen päätöksen uutisoinnissa ei perinteisesti ole edellytetty samanaikaista kuulemista. Hän katsoo myös, ettei uutisessa esitetty virkamiehestä sen kaltaisia tunnistetietoja, joiden perusteella hän olisi suuren yleisön tunnistettavissa. Hänestä kerrottiin virka-asema, ikähaarukka ja sukupuoli. Päätoimittajan mukaan miehen yksilöinti jutussa esitettyjen tietojen pohjalta ei ollut mahdollista, ellei lukijalla ollut käytettävissään häneen tai tapaukseen liittyviä riittäviä esitietoja. Henkilö on uutisen pohjalta tunnistettavissa käytännössä välittömässä läpipiirissään, ja uutisessa tapauksen yksityiskohdista kerrottiin vain sillä tarkkuudella, että lukijalle syntyi mahdollisuus saada käsitys tapahtumien kulusta, päätoimittaja toteaa.
Helsingin Sanomat katsoo toimineensa kantelun kohteena olevassa asiassa kaikilta osin Journalistin ohjeiden ja hyvän journalistisen tavan mukaisesti.
Vastauksen täydennys 16.3.2026
Julkisen sanan neuvosto on pyytänyt Helsingin Sanomia täydentämään vastaustaan kertomalla, kuinka jutun kohteena ollutta poliisia tavoiteltiin haastateltavaksi. Päätoimittaja Antero Mukan mukaan toimittaja pyrki aktiivisesti tavoittamaan tätä. Yhteystietoja yritettiin selvittää Keskusrikospoliisista, Helsingin poliisilaitokselta, Suomen Nigerian-suurlähetystöstä sekä Digi- ja väestötietovirastosta, mutta mikään taho ei voinut tai halunnut luovuttaa niitä. Numeropalvelusta löytyi runsaasti samannimisiä henkilöitä, mutta yksikään yhteystiedoista ei vaikuttanut oikealta.
Tässä vaiheessa toimitus totesi, että mies ei ollut kohtuullisin ponnisteluin löydettävissä ja tavoitettavissa. Lisäksi toimituksen tiedossa oli, että myös syyttäjä oli omassa selvittelyssään tuloksetta yrittänyt saada häneltä selvitystä asiaan.
Helsingin Sanomien toimituksen käsitys on, että kantelija oli tarkoituksella halunnut tehdä itsestään mahdollisimman heikosti tavoitettavan. Toimituksen näkemyksen mukaan kantelijalla on heikot perusteet väittää, ettei häntä ole jutussa kuultu, kun hän on ensin itse salannut kaikki tietonsa ja tehnyt tavoittamisen mahdottomaksi. Lehti tavoitteli miestä tässä yhteydessä ensimmäistä kertaa, eikä käytettävissä ollut aiempaa historiaa esimerkiksi hänen puhelinnumerostaan.
Helsingin Sanomien käsityksen mukaan samanaikainen kuuleminen pyrittiin toteuttamaan kaikilla käytettävissä olevilla keinoilla.
Kantelijan jatkokommentti lehden vastaukseen
Kantelijan mukaan ei pidä paikkaansa, että hän olisi tarkoituksella halunnut tehdä itsestään mahdollisimman heikosti tavoitettavan. Hän kertoo olleensa muun muassa Helsingin Sanomien tilaaja, joten hänen osoitteensa ja numeronsa olisivat olleet saatavissa suoraan lehden rekistereistä.
Kantelija pitää outona väitettä, ettei hänen yhteystietojaan ole annettu toimittajalle. Kantelijan mukaan hänen tavoittelunsa olisi onnistunut esimerkiksi jutussa mainitun suurlähetystössä työskentelevän virkailijan kautta. Kantelijan mukaan virkailija tiesi hyvin kantelijan puolison yhteystiedot ja todennäköisesti kantelijankin yhteystiedot. Kantelijan käsityksen mukaan myös häntä yhdyshenkilön tehtävässä seuranneella henkilöllä oli hänen yhteystietonsa, ja häneltäkin toimittaja olisi voinut niitä kysellä.
Kantelijan mukaan syyttäjäkin olisi varmasti saanut häneen tarvittaessa yhteyden, mikäli olisi halunnut. Kantelija pitää ilmeisenä, että syyttäjä ei tuntenut tarvetta tavoitella häntä, koska totesi päätöksessään, että tapaus ei täyttänyt miltään osin rikoksen tunnusmerkistöä.
Kantelija toteaa, että poliisin ammatin luonteen vuoksi hänen puhelinnumeronsa ei ole julkinen esimerkiksi numerohakupalveluissa, mutta hänen yhteystietonsa ovat olleet samoja vuosikausia. Kantelijan mukaan ne ovat monilla eri tahoilla tiedossa, hän ei ole salannut niitä eikä ole viranomaisen turvakiellossa. Kantelijan mukaan ei pidä paikkaansa, että hän olisi tehnyt tavoittamisensa mahdottomaksi. Kantelijan mukaan hän olisi taatusti halunnut kommentoida juttua ja kertoa asioista totuuden ennen jutun julkaisua.
Lehden vastaus kantelijan jatkokommenttiin
Päätoimittaja Antero Mukka toteaa lehden aidosti pyrkineen samanaikaiseen kuulemiseen. Myöskään syyttäjä ei ollut onnistunut tavoittamaan yhdysmiestä, vaikka viranomaisilla on käytettävissään keinoja, joita journalisteilla ei ole.
Helsingin Sanomat ei ryhdy arvailemaan, minkä vuoksi miehen työnantajat tai muut tahot eivät olleet halukkaita luovuttamaan tämän yhteystietoja. Päätoimittaja toteaa, ettei lehdellä ole ollut vaikutusvaltaa näiden tahojen harkintaan.
Helsingin Sanomien (Sanoma Media Finlandin) asiakasrekisteri ei ole toimituksen käytettävissä. Mediatilauksiin liittyvät asiakastiedot ovat GDPR-säädösten tarkoittama henkilörekisteri, jonka tietoja ei luovuteta nimenomaisen käyttötarkoituksen ulkopuolelle. Toimitus ei käytä tällaisia asiakastietoja missään tiedonhankinnassaan, päätoimittaja Mukka toteaa.
Ratkaisu
JO 7: Journalistin velvollisuus on pyrkiä totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen.
JO 9: Tiedot on tarkistettava mahdollisimman hyvin – myös silloin kun ne on aikaisemmin julkaistu.
JO 11: Yleisön on voitava erottaa tosiasiat mielipiteistä ja sepitteellisestä aineistosta.
JO 12: Tietolähteisiin on suhtauduttava kriittisesti. Erityisen tärkeää se on, kun asia on kiistanalainen tai kun tietolähteellä voi olla hyötymis- tai vahingoittamistarkoitus.
JO 21: Jos selvästi tunnistettavissa olevan henkilön tai tahon toiminnasta aiotaan esittää tietoja, jotka asettavat tämän erittäin kielteiseen julkisuuteen, tälle tulee varata tilaisuus esittää oma näkemyksensä jo samassa yhteydessä.
JO 22: Ellei samanaikainen kuuleminen ole mahdollista, tulee erittäin kielteisen julkisuuden kohteeksi joutunutta kuulla jälkeen päin. Jos tämä ei onnistu, tulee hänen oma kannanottonsa julkaista mahdollisimman nopeasti ilman asiattomia lisäyksiä. Ellei kannanotto ole julkaisukelpoinen, tulee sen korjaamisesta neuvotella ja pyrkiä julkaisemaan olennainen sisältö asiallisessa muodossa.
Tavanomainen kulttuurikritiikki, poliittinen, taloudellinen tai yhteiskunnallinen arviointi sekä vastaavan mielipiteen esittäminen ei kuitenkaan synnytä oikeutta kannanottoon.
JO 31: Kun kyse on vasta rikosepäilystä tai syytteestä, epäillyn tai syytetyn nimen, kuvan tai muiden tunnistamiseen johtavien tietojen julkaisemisessa on käytettävä huolellista harkintaa.
Helsingin Sanomat kertoi verkkojutussaan suomalaisesta poliisista, joka oli toiminut vuosia Afrikassa viranomaisten yhdyshenkilönä. Jutun mukaan syyttäjä oli teettänyt hänen toiminnastaan esiselvityksen saatuaan tietoonsa epäilyksen, että hän olisi muun muassa lupaillut Suomen viisumeita paikallisille vastapalveluksia vastaan. Syyttäjän mielestä ei ollut syytä epäillä rikosta, eikä asiassa näin ollen aloitettu esitutkintaa. Yhdyshenkilöä itseään ei saatu kuultua esiselvitykseen. Lehden juttu perustui materiaaleihin, jotka lehti oli hankkinut tietopyynnöllä valtakunnansyyttäjän toimistosta. Jutussa siteerattiin esiselvitystä varten annettuja lausuntoja, joissa eri tahot kuvailivat käsityksiään yhdyshenkilön toiminnasta.
Julkisen sanan neuvosto toteaa, että vaikka yhdyshenkilön nimeä ei mainittu jutussa, hän oli erikoisen asemapaikan, ajankohdan ja muiden tunnistetietojen kautta helposti tunnistettavissa vähintään tuttavapiirissään ja ammatillisissa yhteyksissä.
Neuvosto toteaa, että syyttäjän päätöksestä uutisoimisella oli yhteiskunnallista merkitystä, koska tapaus koski kansainvälisessä tehtävässä ollutta virkamiestä. Syyttäjän päätöksestä ja sen taustalla olleesta esiselvityksestä kertominen oli perusteltua, vaikkei esiselvitys ollut johtanut rikostutkintaan. Tämänkaltaisista tapauksista on voitava uutisoida muun muassa poliisien toiminnan ja syyttäjien päätösten arvioimiseksi.
Neuvosto toteaa, että jutussa siteeratut esiselvityksen kohdat perustuivat osin kuulopuheisiin. Juttu loi mielikuvia siitä, että selvityksen kohde oli toiminut ammatissaan sopimattomasti. Neuvosto katsoo yhdyshenkilön joutuneen niin kielteiseen julkisuuteen, että hänelle olisi pitänyt varata tilaisuus esittää asiasta oma näkemyksensä jo samassa yhteydessä.
Lehti katsoo tavoitelleensa yhdyshenkilöä juttua varten kaikilla käytettävissään olleilla keinoilla. Neuvosto ei kuitenkaan pysty lehden vastauksen pohjalta vakuuttumaan siitä, että tavoittelu oli jutun luonteeseen nähden riittävää. Tapauksessa ei ole näyttöä siitä, että yhdyshenkilö olisi esimerkiksi pyrkinyt tarkoituksella vaikeuttamaan itseään koskevaa uutisointia, mikä olisi voinut puoltaa jutun julkaisua tavoitteluyritysten epäonnistumisesta huolimatta.
Kun lehti kuitenkin päätti julkaista jutun, olisi sen neuvoston arvion mukaan tullut harkita tarkemmin, millaisia yhdyshenkilöä koskevia väitteitä jutussa julkaistiin tai kertoa hänestä vähemmän tunnistettavasti.
Neuvoston mielestä lähdekritiikkikin jätti toivomisen varaa, sillä jutussa siteerattiin esiselvitykseen annettuja lausuntoja arvostelun kohdetta kuulematta. Journalistin ohjeiden vähimmäisvaatimukset kuitenkin täyttyivät lähdekritiikin osalta.
Lehteä ei ole pyydetty korjaamaan jutusta virheitä, joten neuvosto ei ota kantaa jutussa esitettyjen väitteiden paikkansapitävyyteen tai siihen, oliko tietoja tarkistettu riittävästi. Mielipiteet eivät sekoittuneet jutussa tosiasioihin.
Julkisen sanan neuvosto katsoo, että Helsingin Sanomat on rikkonut Journalistin ohjeiden kohtaa 21, ja antaa sille huomautuksen.
Äänestyspäätös 9–1.
Langettavan puolesta äänestivät: Eero Hyvönen (pj.), Heidi Ekdahl, Saija Hakoniemi, Vesa Heikkilä, Heidi Laaksonen, Sara Nurmilaukas, Elina Partio, Terhi Pirilä-Porvali ja Kati Tommiska.
Vapauttavan puolesta äänesti: Mari Tuohiniemi.
Hänen eriävä mielipiteensä: Toimitus oli tavoitellut miestä useaa eri kautta ja tehnyt tarpeeksi yhteystietojen selvittämiseksi. Jutussa kerrottiin, ettei asianomaista ole tavoitettu ja lukijalla oli näin eväät ymmärtää, että henkilöön kohdistuvat väitteet voivat olla yksipuolisia.