rikoksesta epäillyn tai tuomitun tunnistaminen

nimi rikosuutisissa, rikosuutisointi, rikosepäillyn tunnistaminen, nimen suoja, nimen julkaiseminen, alaikäisen henkilöllisyyden paljastaminen

Hae päätöksiä

  • Journalistin ohjeet

  • Ratkaisu

  • Media

  • Asiasana

Vapauttava

8899/A/23

Suomen Kuvalehti
erittäin kielteinen julkisuus, lähdekritiikki, lähdesuoja, rikoksesta epäillyn tai tuomitun tunnistaminen
Lehti kertoi kantelijan nimen kuvaillessaan rikostutkintaa, joka liittyi toisen tiedotusvälineen julkaisemaan artikkeliin. Lehden mediakriittisessä jutussa kerrottiin, että artikkelin kirjoittanut toimittaja ja lähde saattoivat molemmat olla epäiltyinä samassa rikosasiassa. Juttu ei asettanut kantelijaa erittäin kielteiseen julkisuuteen. Kantelijan henkilöllisyyden kertominen oli perusteltua asian yhteiskunnallisen merkityksen ja henkilön keskeisen roolin vuoksi.

Vapauttava

7364/SL/20

Helsingin Sanomat
ihmisarvo, mielipiteiden tai sepitteen erottuminen tosiasioista, olennainen asiavirhe, rikoksesta epäillyn tai tuomitun tunnistaminen

Lehti kertoi seurantajutussaan työntekijöiden laajamittaisesta hyväksikäytöstä nepalilaisissa ravintoloissa. Lehdellä oli perusteet kertoa yrittäjäpariskuntaan kohdistuvasta ihmiskauppaepäilystä nimet mainiten. Etnistä alkuperää ei tuotu jutussa esiin halventavasti. Jutussa ei ollut olennaisia asiavirheitä, eivätkä mielipiteet ja tosiasiat sekoittuneet siinä toisiinsa.