Kantelu 14.12.2023
Kantelu kohdistuu Metsälehden 12.12.2023 verkossa julkaisemaan mielipidekirjoitukseen, jonka otsikko on Kommentti: Luontopaneelin luontokatoraportti on roskaa.
https://www.metsalehti.fi/artikkelit/vuokkoluontopaneelista/#cdf1424c
Kantelun mukaan seuraavat kymmenen jutun kohtaa olivat asiavirheitä tai/ja tosiasiana esitettyjä mielipiteitä. Kohdat rikkoivat kantelun mukaan myös Journalistin ohjeiden vaatimuksia tietojen tarkistamisesta ja pyrkimisestä totuudenmukaisuuteen.
Kohta 1: ”Koska perusteet eli tiedot metsien tilasta ovat vääriä…”
Kantelun mukaan tekstissä esitettiin tosiasiana, että Luontopaneelin raportissa esiintyvät tiedot olisivat objektiivisesti vääriä. Tämä osa tekstiä ei kontekstissaankaan erottunut kirjoittajan mielipiteeksi eikä tätä näkemystä perusteltu tekstissä. Todellisuudessa ne Luontopaneelin raportit, joihin teksti viittasi, summaavat kirjallisuusviitteineen ajankohtaisen tiedon Suomen metsistä. Tieto perustui siis parhaaseen mahdolliseen tutkimustietoon.
Kohta 2: ”Valitettavasti mikään Luontopaneelin väitteistä ei ole tutkimuksin oikeaksi osoitettu, ei 30 prosentin suojelutavoite, ei luonnontilaisten tai vanhojen metsien erityisen suuri monimuotoisuusarvo eikä edes luontokato.”
Kantelija viittaa edellisen kohdan perusteluihin siitä, ettei teksti erottunut kirjoittajan mielipiteeksi. Lisäksi kantelun mukaan raportti ei sisällä väitettä, että vanhoilla metsillä olisi ”erityisen suuri monimuotoisuusarvo”. Raportissa lasketaan viitearvot luonnontilaisille metsille, jotka sisältävät runsaasti vanhojen metsien piirteitä, kuten järeitä puita, vanhoja puita sekä runsaasti lahopuuta. Joka tapauksessa vanhoilla boreaalisilla metsillä on myös erityisen suuri monimuotoisuusarvo, joka tunnustetaan esimerkiksi julkaisun Boreal Forests in the Face of Climate Change vanhoja metsiä käsittelevässä luvussa.
Kohta 3: ”Vanha metsä on niukkalajinen yhteisö, jossa oikeastaan vain lahonsyöjät voivat hyvin.”
Kantelun mukaan todellisuudessa vanhat metsät ovat boreaalisen metsäluonnon ”biodiversity hotspots” (monimuotoisuuden keskittymiä). Kantelussa viitataan edellä mainittuun vanhoja metsiä käsittelevään kirjan lukuun sekä suomalaiseen tietokirjaan Puiden asukkaat. Kantelija kaipaa lähdettä, johon Metsälehden kirjoituksen väite perustui. Lisäksi väite esitettiin kantelun mukaan tosiasiana, eikä se erottunut kirjoituksesta kirjoittajan mielipiteenä.
Kohta 4: ”Luonnonsuojelijat ja siinä samalla luontopaneelikin, ovat myöntäneet vanhan metsän yksipuolisuuden, kun he vaativat lehtojen hoitamista, siis estämään niiden kehittymisen vanhoiksi metsiksi.”
Kantelun mukaan Luontopaneeli ei ollut esittänyt tällaisia väitteitä. Lisäksi kantelun mukaan lehtojen hoito tehdään kuusettumisen estämiseksi eikä vanhojen metsien estämiseksi. Vanhat lehtometsät ovat erittäin tärkeitä luonnon monimuotoisuudelle eikä kuusettuminen liity siihen.
Kohta 5: ”Samalla tavalla tuoreitten kangasmaiden metsissä lajisto on runsaimmillaan nuorissa kehitysvaiheissa ja lahopuulajistoa lukuun ottamatta köyhtyy metsän vanhetessa.”
Kantelun mukaan väite esitettiin tosiasiana, eikä se erottunut selkeästi kirjoittajan mielipiteeksi. Kantelija katsoo, että koska väitteelle ei ole löytynyt lähdettä, sitä ei voinut esittää tosiasiana.
Kohta 6: ”Lahopuulajisto onkin ainoa eliöstön osa, joka on runsaimmillaan vanhoissa metsissä.”
Kantelun mukaan virke ei pitänyt paikkaansa, sillä vanhoissa metsissä on runsaimmillaan myös lajisto, joka on riippuvaista kookkaista/järeistä elävistä puista, vanhoista elävistä puista, haavoittuneista elävistä puista ja niin edelleen.
Kohta 7: ”Se [lahopuulajisto] muodostaa noin viidesosan koko metsän lajistosta. Tämäkin on arvio, jota ei ole tutkimuksella varmistettu.”
Kantelun mukaan metsälajistosta neljäsosa on riippuvaista lahopuusta ja tälle tiedolle löytyy tutkimusviite, jota raportissa käytetään.
Kohta 8: ”Neljä viidesosaa lajistosta kukoistaa siis metsän nuoremmissa kehitysvaiheissa.”
Kantelun mukaan virke ei ollut looginen johtopäätös edeltävistä virkkeistä, ja siksi asiavirhe.
Kohta 9: ”Kasvi- ja eläinlajisto ovat runsaimmillaan nuorilla uudistusaloilla.”
Kantelun mukaan väitteelle ei ole löytynyt lähdettä tai perusteluja, eikä väite ilmennyt mielipiteenä.
Kohta 10: ”Kansainvälisissä elinympäristöjen muutoksia ja koko lajistoa koskevissa vertailuissa Suomi maana ja boreaaliset metsät elinympäristönä ovat olleet parhaiden joukossa.”
Kantelun mukaan tällaisia kansainvälisiä koko lajistoa koskevia vertailuja ei ole koskaan tehty. Kirjoittajan kantelijalle ilmoittama lähde perustuu kantelijan mukaan Biodiversity Intactness -indeksiin (BII), joka ei kantelijan mukaan vertaile koko lajistoa, vaan perustuu peltopinta-alan muutoksiin liittyviin oletuksiin sekä Suomen osalta vain maakiitäjäisiin. Kantelun mukaan kyseinen indeksi ei siis sovellu lähteeksi väitteelle, jossa puhutaan koko lajistosta. Se ei sovellu lähteeksi myöskään, kun otetaan huomioon, että kommenttikirjoitus keskittyi kritisoimaan vain tiettyjä lajiryhmiä koskeneita tutkimuksia.
Kantelun mukaan lehti ei oikaissut kaikkia asiavirheitä, jotka kantelija oli lehdelle eritellyt, eikä kertonut perusteluja niiden jättämiselle tekstiin. Kantelija on huomannut päätoimittajan kirjoittaneen X-palvelussa, että oikaisuvaatimukset osoittautuivat paikkaansa pitämättömiksi tai Vuokon väitteille löydettiin tukea.
Kantelun mukaan lehti löi laimin myös lähdekritiikin, kun toimitus hyväksyi kommenttikirjoittajan sanan ainoaksi lähteeksi hänen esittämilleen väitteille. Kantelun mukaan kirjoittajaan olisi tullut suhtautua lähteenä kriittisesti, varsinkin näin hyökkäävässä ja tunnepitoisessa kirjoituksessa.
Kanteluun on liitetty kantelijan ja kirjoittajan sekä kantelijan ja Metsälehden välistä kirjeenvaihtoa.
Päätoimittajan vastaus 12.8.2024
Metsälehden päätoimittaja Petri Koskinen toteaa, että Metsälehti on julkaissut sekä paperilehdissä että verkossa lukuisia artikkeleita, kolumneja ja uutisia metsäluonnon monimuotoisuudesta ja sen edistämisestä metsänhoidossa.
Päätoimittajan toteaa mielipidekirjoituksen kirjoittajan Seppo Vuokon olevan pitkän kokemuksen omaava biologi, palkittu tietokirjailija sekä Metsälehden pitkäaikainen avustaja, joka seuraa aktiivisesti alan tutkimusta ja kansainvälisiä julkaisuja. Näin ollen oli luontevaa julkaista myös hänen mielipidekirjoituksensa, joka päätoimittajan mukaan oli kiistämättä poleeminen.
Luontopaneeli puolestaan on oman määritelmänsä mukaan tieteen ja politiikan rajapinnassa toimiva asiantuntijaelin. Sen raporteilla on vaikutusta poliittiseen päätöksentekoon, ja paneeli osallistuu aktiivisesti julkiseen keskusteluun saaden runsaasti huomiota mediassa. Siksi Luontopaneelin esityksiä on päätoimittajan mukaan oikeus kritisoida kärjekkäästikin.
Kirjoituksen kohteena ollut luontokatoraportti on päätoimittajan mukaan herättänyt hämmennystä metsänomistajien keskuudessa varsinkin laajasti uutisoidulla väitteellä, jonka mukaan 70 prosenttia Suomen luonnosta on tuhottu.
Päätoimittaja kertoo, että toimitus kävi kantelijan kaksi oikaisuvaatimusviestiä läpi omin voimin, ja oli yhteydessä myös kirjoittajaan. Toimitus löysi kaksi selkeää asiavirhettä, jotka oikaistiin kirjoitukseen ja ilmoitettiin tekstin lopussa. Lisäksi uutisvirrassa julkaistiin yksityiskohtaisempi oikaisu, joka linkitettiin kirjoitukseen.
Muissa oikaisuvaatimuksen kohdissa oli toimituksen mielestä kysymys biologien välisestä debatista ja erimielisyyksistä relevanteista tutkimuksista sekä tutkimusten tulkinnoista ja menetelmistä. Näissä kohdissa toimituksella ei ollut edellytyksiä ryhtyä erotuomariksi.
Kantelijalle tarjottiin mahdollisuutta osallistua keskusteluun omalla kirjoituksellaan, mutta hän kieltäytyi. Saman mahdollisuuden lehti tarjosi muillekin yhteydessä olleille kyseisen kommenttikirjoituksen kriitikoille. Kirjoitus toimitettiin myös Luontopaneelin tietoon.
Toimitukseen saapui kahden tutkijan yhteisesti kirjoittama vastaus sekä Luontopaneelin vastine, jotka molemmat julkaistiin Metsälehden verkkosivuilla vastaavassa paikassa kuin kantelun kohteena oleva kommenttikirjoitus.
Kirjoittajan vastaus 12.8.2024
Mielipidetekstin kirjoittaja, tietokirjailija Seppo Vuokko kiistää kaikki kantelijan väitteet perusteettomina. Kysymys on hänen mukaansa mielipiteistä ja erilaisista tulkinnoista.
Kirjoittajan mukaan hänen kirjoituksensa eivät ole tutkimusreferaatteja vaan oleelliselta osaltaan yhteiskunnallista keskustelua, jonka tarkoituksena on oikaista luontoon liittyviä vääriä käsityksiä. Kantelun kohteena oleva kirjoitus oli osa pitkää kolumnien ja keskustelupuheenvuorojen sarjaa, joissa on käsitelty luonnonsuojelujärjestöjen, ympäristöministeriön ja Euroopan unionin metsiin ja luontoon kohdistuvia vaatimuksia.
Kirjoittaja toteaa, että hän ei ole tutkija. Silti hän ei ole tyytynyt vain siteeraamaan toisten julkaisemia tutkimuksia, vaan on pohtinut asioitten yhteyksiä laajemminkin. Kirjoittajan mukaan hyvin usein omat havainnot ovat ristiriidassa ”tutkimuksen tuloksina” julkaistujen väitteiden kanssa.
Kirjoittajan kertoo tehneensä 1990-luvulla arvion metsälajien määrästä (25 000), ja lahopuulajien määrästä (viidennes siitä). Pohjana oli uhanalaisten lajien luettelo, joka oli siihen mennessä perusteellisin arvio Suomen koko lajistosta. Neljännes metsän lajeista lahopuulajien osuutena on kirjoittajan mielestä yhtä lailla arvio, sillä hän ei ole huomannut kenenkään tehneen kattavaa luetteloa metsän ja lahopuun lajeista.
Kirjoittaja pitää Valtakunnan metsien inventointia ainoana koko metsäluontoa ja valtakuntaa koskevana tieteellisesti pätevänä aineistona. Se on kattava vain puustotietojen osalta, mutta niistä on pääteltävissä pitkälti muun luonnon tila. Metsät ovat järeytyneet ja lehtipuiden osuus, järeiden puiden ja lahopuun määrä ovat kasvaneet päinvastaisista väitteistä huolimatta. Juuri noita seikkoja on pidetty lukuisten lajien uhanalaisuuden syynä. Kirjoittaja pitää monia muitakin inventointeja luotettavina, mutta hänen mukaansa niiden kattavuudessa on puutteita.
Kirjoittajan mukaan keskustelu luonnonsuojelun ja talouselämän suhteista on sekavaa siksikin, että käsitteitä sekoitetaan surutta. Termejä kuten vaatelias laji, uhanalainen, sukupuutto, lajikato, luontokato ja metsäkato käytetään tehosteina miettimättä sen kummemmin niiden merkitystä.
Metsien osalta ei ole kirjoittajan mukaan osoitettu muuta luontokatoa kuin rakentamisesta johtuvaa (pellonraivaus, tuuli- ja aurinkovoimalat, sähkölinjat, kulkuväylät, asunto- ja teollisuusrakentaminen). Muutoin kaikki hakatut metsät uudistuvat. Lajiston muutokset eivät ole luontokatoa.
Kirjoittaja katsoo, että luontoa koskevien tutkimusten merkitystä ei pidä liioitella eikä mystifioida. Vertaisarviointi ei vielä tee tutkimuksesta totta. Se varmistaa vain, että tutkimus on muodollisesti oikein laadittu, materiaali riittävä ja tilastollinen käsittely pätevä. Tutkimuksen tuloksina esitetyt johtopäätökset ovat tutkijan omaa tulkintaa, siis mielipide. Tutkimuksen sanoma vahvistuu vasta, kun toiset tutkijat ovat toistaneet sen samoin menetelmin ja saaneet yhtäläisen tuloksen. Kirjoittajan näkemyksen mukaan tutkimuksia tuskin on juuri toistettu.
Kirjoittajan mukaan ei ole tutkittu, miten metsän lajisto muuttuu metsän ikääntyessä. Silti väitetään, että vanha metsä on runsaslajisin ja tärkein metsän kehitysvaiheista. Kirjoittaja katsoo, että vanhojen metsien käsittely omana luontotyyppinään on vinouttanut keskustelua. Se on kuitenkin vain yksi vaihe metsän normaalissa kehityksessä.
Metsien nuorten vaiheiden kehitystä ja lajistoa ei ole kirjoittajan mukaan juurikaan tutkittu. Metsän ikääntyessä sen kasvilajien määrä, ja puita lukuun ottamatta myös biomassa, supistuu. Luonnon monimuotoisuuden perustana on kasvilajien monilajisuus, sillä suuri osa kasvinsyöjistä, loisista, lahottajista ja sienistä on erikoistunut tiettyjen kasvien seuralaisiksi. Kun kasvilajien määrä supistuu metsikön vanhetessa, supistuu myös eläin- ja sienilajien määrä. Kirjoittaja katsoo, että kun metsän nuorten kehitysvaiheiden lajistoa ei ole selvitetty, putoaa pohja väitteestä, että vanha metsä olisi lajistoltaan rikkain metsän kehitysvaihe. Kirjoittaja kertoo osoittaneensa omilla hakkuuaukkotutkimuksillaan, että jopa metsän nuorimmat kehitysvaiheet ovat hyvin runsaslajisia.
Kirjoittaja on liittänyt vastaukseensa viitteet kolmeen tieteelliseen artikkeliin, joissa hänen mukaansa eri perustein todetaan boreaalinen havumetsä yhdeksi parhaimmin säilyneistä ekosysteemeistä.
Ratkaisu
JO 8: Journalistin velvollisuus on pyrkiä totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen.
JO 10: Tiedot on tarkistettava mahdollisimman hyvin – myös silloin kun ne on aikaisemmin julkaistu.
JO 11: Yleisön on voitava erottaa tosiasiat mielipiteistä ja sepitteellisestä aineistosta. Myöskään kuvaa tai ääntä ei saa käyttää harhaanjohtavasti.
JO 12: Tietolähteisiin on suhtauduttava kriittisesti. Erityisen tärkeää se on kiistanalaisissa asioissa, koska tietolähteellä voi olla hyötymis- tai vahingoittamistarkoitus.
JO 20: Olennainen asiavirhe on korjattava viipymättä ja niin, että se tavoittaa mahdollisimman kattavasti virheellistä tietoa saaneen yleisön. Korjaus on julkaistava sekä tiedotusvälineen toimituksellisilla verkkosivuilla että julkaisussa tai kanavassa, jossa virhe on alun perin ollut.
Metsälehti julkaisi verkkolehdessään lehden pitkäaikaisen avustajan kirjoittaman kommenttikirjoituksen, jossa tämä kritisoi kärjekkäästi Suomen Luontopaneelin tuoretta, metsien tilaa sivunnutta raporttia. Myöhemmin lehti julkaisi Luontopaneelin vastineen, kahden tutkijan vastauksen sekä avustajan uuden kirjoituksen, jossa tämä täsmensi näkemyksiään.
Julkisen sanan neuvosto toteaa, että yleisö pystyi kommenttikirjoituksen luonteen ja sisällön perusteella tunnistamaan tekstin mielipiteiksi ja tulkinnoiksi. Niinpä neuvosto ei tarkastele kantelussa yksilöityjä kohtia asiavirheinä. Kirjoittaja esitti tulkinnoilleen myös perusteluja, joiden painavuutta yleisö pystyi itse arvioimaan. Osa tulkinnoista oli ymmärrettävissä kärjistyksiksi, jollaiset ovat mielipiteitä sisältävissä teksteissä sallittuja. Lehti ei laiminlyönyt lähdekritiikkiä kirjoituksen julkaistessaan.
Julkisen sanan neuvosto katsoo, että Metsälehti ei ole rikkonut hyvää journalistista tapaa.
Ratkaisun tekivät:
Eero Hyvönen (pj.), Heidi Finnilä, Johanna Konttori, Johannes Koponen, Paula Liesmäki, Alma Onali, Mari Paalosalo-Jussinmäki, Vivianne Pesonen, Jani Tanskanen, Mari Tuohiniemi ja Marjukka Vainio-Rossi.