Kantelu 31.10.2023 ja kantelun täydennys 16.2.2024
Kantelu kohdistuu Suomen Kuvalehden 15.8.2023 verkossa julkaisemaan juttuun Analyysi: Jos media ei halua näyttää osapuolelta, sen ei kannata ryhtyä sellaiseksi.
Kantelijan mielestä juttu asetti hänet erittäin kielteiseen julkisuuteen ja oli yleissävyltään erittäin haitallinen hänen kannaltaan. Jutussa yksilöitiin kantelija suoraan nimeltä ja spekuloitiin väitteillä häneen kohdistuvasta rikosepäilystä, eikä väitteiden todenperäisyyttä ollut pystytty varmistamaan luotettavasta lähteestä eli poliisilta. Kantelijalle ei ollut varattu mahdollisuutta kommentoida väitteitä eikä jutussa ollut avattu, miten nimettömän lähteen ja siltä hankittujen tietojen luotettavuus oli varmistettu.
Julkisen sanan neuvosto täsmentää, että kantelijan mainitsema rikosepäily liittyi Helsingin Sanomien kesällä 2022 julkaisemaan artikkeliin, jossa kirjoitettiin tuolloin kansanedustajana ja nykyisin ministerinä toimivasta Wille Rydmanista. Helsingin poliisin 4.3.2024 päivätyn tiedotteen mukaan tapauksen rikosnimikkeet ovat kunnianloukkaus, törkeä kunnianloukkaus, törkeä yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen ja päätoimittajarikkomus.
Kantelun mukaan Suomen Kuvalehden juttu yksilöi hänet nimeltä kyseisessä rikosepäilyssä. Kantelija asetettiin erittäin kielteiseen julkisuuteen, vaikka häneen ei ollut otettu yhteyttä tietojen todenperäisyyden todentamiseksi tai väitteiden kommentoimiseksi.
Kantelun mukaan myöskään poliisi ei ollut yksilöinyt rikosepäilyssä tutkinnan kohteena olevia henkilöitä tai sitä, epäilläänkö kantelijaa ylipäätään rikoksesta. Jutussa ei kantelijan mukaan tuotu riittävästi ilmi mahdollisuutta, ettei kantelija ollut syyllistynyt mihinkään lainvastaiseen. Lisäksi kantelijalle ei annettu mahdollisuutta kommentoida väitteitä, jotka asettivat hänet erittäin kielteiseen julkisuuteen. Kantelija katsoo lehden rikkoneen Journalistin ohjetta 21.
Kantelun mukaan lehti myös spekuloi jutussaan, että ”sekä toimittaja että lähde saattavat olla epäiltynä samassa rikosasiassa” kykenemättä kuitenkaan vahvistamaan tietoja luotettavasta lähteestä eli suoraan poliisilta. Kantelija korostaa, että koska poliisi ei ollut julkisesti kommentoinut rikosilmoituksen sisältöä tai siinä yksilöityjä henkilöitä, lehden mahdollisiin tietolähteisiin olivat voineet lukeutua käytännössä asianosaiset henkilöt, joilla oli tieto keskeneräisen ja siten salassa pidettävän esitutkinnan sisällöstä. Jutussa viitattiin nimettömään lähteeseen ainoastaan toteamalla yleisesti, että ”Suomen Kuvalehden tietojen mukaan rikosilmoitukseen on yksilöity kaikki kolme jutun kirjoittanutta toimittajaa sekä viisi jutun epäiltyä lähdettä.” Kantelijan katsoo lehden rikkoneen Journalistin ohjetta 14.
Kantelijan mukaan lähteenä oli toiminut henkilö, jolla on voinut olla ilmeinen vahingoittamistarkoitus. Kantelussa kerrotaan, että tällaisiin henkilöihin lukeutui jutun keskiössä ollut ministeri, jota kantelijan mukaan myös parhaillaan epäillään kantelijaan kohdistuneista rikoksista. Ennen kantelun kohteena olevaa juttua väitteitä kantelijaan kohdistuvasta rikosepäilystä oli esittänyt julkisuudessa ainoastaan kyseinen ministeri, kantelija kertoo. Kantelija korostaa, että lähdekritiikki on erityisen tärkeää kiistanalaisissa asioissa, koska tietolähteellä voi olla hyötymis- tai vahingoittamistarkoitus, ja katsoo, että lehti rikkoi Journalistin ohjetta 12.
Kantelija tuo esille, että mahdollisesta rikosepäilystä uutisointi aiheuttaa yksityishenkilölle väistämättä suurta mainehaittaa, mitä kantelija pitää keskeisenä ongelmana kantelun kohteena olevassa jutussa. Kantelijan mukaan Journalistin ohjeessa 32 todetaankin nimenomaisesti, että tunnistamiseen johtavien tietojen käytössä on syytä olla varovainen, kun kyse on vasta rikosepäilystä tai syytteestä.
Kantelijan mukaan häntä koskeva mainehaitta jää joka tapauksessa jollain tasolla lehden toiminnan myötä elämään, vaikka hänelle kielteistä julkisuutta aiheuttavaa väitettä ei ollut pystytty luotettavista lähteistä edes varmentamaan eikä hänelle missään vaiheessa tarjottu mahdollisuutta itse kommentoida näiden väitteiden paikkansapitävyyttä. Kantelija katsoo raskauttavaksi seikaksi sen, että taustalla oli oletettavasti toiminut tietolähde, joka oli pyrkinyt asemansa tuomaa julkisuutta hyödyntäen vahingoittamaan kantelijaa ulostuloillaan.
Päätoimittajan vastaus 28.2.2024
Suomen Kuvalehden vastaavan päätoimittajan Matti Kalliokosken mukaan kyse oli uutisanalyysista, joka arvioi kriittisesti Helsingin Sanomien journalistista toimintaa kansanedustaja ja myöhemmin ministeri Wille Rydmania koskevissa jutuissa. Kantelija keskittyy Suomen Kuvalehden jutussa kohtaan, jossa hänet mainitaan, ja perustaa kantelunsa voimakkaisiin oletuksiin jutun lähteistä sekä tulkintaan, että juttu asetti hänet voimakkaan negatiivisen julkisuuden kohteeksi. Kantelija myös virheellisesti väittää, että lehti olisi kirjoittanut kantelijaan kohdistuneesta rikosepäilystä, vaikka kyse oli osapuolen tekemästä rikosilmoituksesta, jonka merkitystä jutussa taustoitettiin.
Päätoimittaja viittaa jutun kohtaan, jossa kerrottiin, että Suomen Kuvalehden tietojen mukaan rikosilmoitukseen on yksilöity kaikki kolme jutun kirjoittanutta toimittajaa sekä viisi jutun epäiltyä lähdettä, ja yksi heistä on kantelija. Journalistin ohjeeseen 12 liittyen päätoimittaja katsoo, että kantelu perustuu oletukseen, että lähteitä olisi ollut yksi ja kantelija tietäisi lähteen. Lehdellä oli kuitenkin ollut käytettävissään kaksi toisistaan riippumatonta lähdettä, ja lehti noudatti asiaankuuluvaa lähdekritiikkiä. Päätoimittajan mukaan kummankin lähteen kohdalla oli arvioitu lähteen luotettavuutta ja sitä, miksi juuri heillä olisi ollut syytä valehdella tai antaa harhaanjohtavaa tietoa rikosilmoituksen henkilöistä. Arvioinnissa tietoja verrattiin muuhun saatavilla olevaan aineistoon.
Päätoimittaja toteaa, että lähdesuojan vuoksi lähteistä kerrottiin jutussa sen verran kuin voitiin, joten on kantelijan oma arvaus, että lähteillä olisi ollut hyötymis- tai vahingoittamistarkoitus. On myös kantelijan oma olettamus, että jutussa kerrotun tiedon ainoa lähde oli henkilö (esim. Wille Rydman), jolla oli voinut olla ”ilmeinen vahingoittamistarkoitus”.
Päätoimittajan mukaan on helposti pääteltävissä, että kun rikosilmoitus koskee Helsingin Sanomien alkuperäistä juttua, ja koska poliisin mukaan asiassa tutkitaan törkeää kunnianloukkausta, omalla nimellään Helsingin Sanomien jutussa esiintynyt kantelija saattaa olla ilmoituksessa eriteltyjen henkilöiden joukossa. Vaihtoehtoja on periaatteessa kaksi: joko on tai ei ole. Tieto ei ollut kokonaisuuden kannalta erityisen dramaattinen, mutta tämän kysymyksen varmistamiseen lehti oli käyttänyt omaa tiedonhankintaansa.
Päätoimittaja tuo myös esille, että sen suhteen, onko kantelija mainittu tutkintapyynnössä, ei ole osoitettu asiavirhettä, eikä myöskään tehty oikaisupyyntöä. Jutun tiedonhankinta tehtiin huolellisesti.
Journalistin ohjeeseen 14 liittyen päätoimittaja toteaa, että kantelussa ei kyseenalaisteta sitä, etteikö kyseessä olisi ollut yhteiskunnallisesti merkittävä aihe. Sen sijaan kantelu nojaa tulkintaan, että tietojen julkaisusta aiheutui erittäin kielteistä julkisuutta. Kantelija oli itse ollut aihepiiriin liittyen useita kertoja julkisuudessa omalla nimellään. Kantelija esiintyi Helsingin Sanomien alkuperäisessä jutussa (HS 19.6.2022) sekä myöhemmässä jutussa (HS 27.7.2023) omalla nimellään, ja näiden lisäksi kantelija oli asiaan liittyen ollut esillä muissakin lehdissä (esim. Iltalehti 21.6.2022 ja Ilta-Sanomat 2.8.2023). Lisäksi kantelija oli jakanut aiheeseen liittyviä kuvakaappauksia sosiaalisessa mediassa.
Päätoimittajan mukaan muiden tutkintapyyntöön eriteltyjen henkilöiden nimiä ei kerrottu jutussa, sillä nämä henkilöt eivät ole oma-aloitteisesti olleet esillä asiaan liittyen. Toimittajien nimet kerrottiin, sillä he tekevät julkista työtä ja asiasta oli uutisoitu laajemmin (esim. Yle 19.8.2022).
Päätoimittaja katsoo, että kantelijan nimeäminen jutussa oli välttämätöntä Helsingin Sanomien journalististen käytäntöjen arvioimiseksi. Kantelija oli ainut mainittu haastateltava Helsingin Sanomien 27.7.2023 julkaisemassa uutisessa, jossa käsiteltiin Rydmanin rasistisia tekstiviestejä. Kyseinen Helsingin Sanomien uutinen oli kirjoitettu rikosilmoituksen tekemisen jälkeen, ja juuri tämän takia oli olennaista mainita kantelijan nimi. Päätoimittajan mukaan näin Suomen Kuvalehden jutun lukija pystyi arvioimaan Helsingin Sanomien toimittajan päätöstä käyttää kantelijaa haastateltavana tilanteessa, jossa kummastakin (sekä toimittajasta että kantelijasta) oli tehty samassa asiassa rikosilmoitus.
Päätoimittaja korostaa, että jutussa kyseenalaiseksi asetettiin Helsingin Sanomien toimitusprosessi ja jutun kirjoittaneen toimittajan jääviys, ei kantelijan toiminta. Näin ollen erityisen negatiivisen julkisuuden kohteeksi joutui Helsingin Sanomien toimittaja ja päälliköt, joita oli kuultu asianmukaisesti. Se, että kantelijan nimi tuli esiin tällaisessa yhteydessä, ei voinut päätoimittajan mukaan olla suuri yllätys. Nimen tuominen esiin oli myös lukijan näkökulmasta perusteltua. Siksi kannattaa pohtia, oliko nimen mainitsemisesta aiheutunut kantelijalle ”erittäin kielteistä julkisuutta”.
Päätoimittaja korostaa, että kantelija oli itse puhunut aiheesta julkisuudessa toistuvasti omalla nimellään, eikä ollut mitenkään peitellyt rooliaan vaan päinvastoin tuonut sitä oma-aloitteisesti esille. Lehden tiedossa ei ole, että kantelija olisi maininnut itse sitä, että Rydman oli yksilöinyt hänet rikosilmoituksessa, mutta Suomen Kuvalehden jutussa esille tulleet uudet asiat eivät muuttaneet kantelijasta julkisuudessa olevaa kuvaa kielteisemmäksi.
Jutussa mainittu Rydmanin tekemä rikosilmoitus käsiteltiin osana Rydmanin ja kantelijan huonoja välejä, jotka kantelija oli itsekin tuonut esiin julkisuudessa. Päätoimittajan mukaan tämäkin heikentää tulkintaa, että kantelija olisi asettunut jutussa erittäin kielteisen julkisuuden kohteeksi.
Päätoimittaja katsoo, että kantelussa sanotaan virheellisesti, että kantelijaan kohdistuisi ”rikosepäily”. Näin jutussa ei sanottu, vaan kantelijan nimi mainittiin rikosilmoituksen yhteydessä. Rikosilmoituksen voi tehdä melkein kuka vain, eikä sen tehdäkseen tarvitse tuntea rikoslakia tai tietää tarkalleen mikä on rikos ja mikä ei. Rikosilmoitus ei itsessään ota kantaa syyllisyyteen. Siten pelkkä kantelijan nimeäminen rikosilmoituksessa yksilöidyksi ei ota kantaa hänen syyllisyyteensä.
Jutussa todettiin, että Suomen Kuvalehti ei tiedä, ketkä poliisin esitutkinnassa ovat epäiltyinä. Tämä kävi myöhemmin ilmi myös, kun jutussa pohdittiin, mitä Helsingin Sanomat tietää. Missään vaiheessa jutussa ei esitetty, että kantelijaa epäiltäisiin rikoksesta.
Päätoimittaja toteaa aiemmin esittämäänsä viitaten, että juttu ei asettanut kantelijaa erittäin kielteiseen julkisuuteen, joten Suomen Kuvalehti ei ole poikennut Journalistin ohjeesta 21. Lisäksi päätoimittaja viittaa Journalistin ohjeeseen 22 ja kertoo, ettei kantelija ole ollut yhteydessä toimitukseen edellyttäen kuulemista tai oman kannanoton julkaisemista.
Myös Journalistin ohjeen 32 osalta päätoimittaja viittaa jo esittämiinsä perusteluihin. Päätoimittajan mukaan kantelu perustuu virheelliseen väitteeseen, jonka mukaan kantelijaan kohdistuisi rikosepäily. Näin jutussa ei sanottu, vaan siinä kerrottiin rikosilmoituksesta, joka taustoitettiin osaksi kantelijan ja Rydmanin tulehtuneita välejä. Myös nimen julkistamiseen johtaneesta harkinnasta on kerrottu edellä.
Päätoimittaja katsoo, että lehti ei ole rikkonut Journalistin ohjeita missään kantelijan mainitsemassa kohdassa.
Ratkaisu
JO 12: Tietolähteisiin on suhtauduttava kriittisesti. Erityisen tärkeää se on kiistanalaisissa asioissa, koska tietolähteellä voi olla hyötymis- tai vahingoittamistarkoitus.
JO 14: Journalistilla on oikeus ja velvollisuus pitää tietoja luottamuksellisesti antaneen henkilöllisyys salassa siten kuin lähteen kanssa on sovittu.
Jos yhteiskunnallisesti merkittävien tietojen julkaisusta aiheutuu erittäin kielteistä julkisuutta, toimituksen on suotavaa avata yleisölle, miten nimettömän lähteen ja siltä hankittujen tietojen luotettavuus on varmistettu.
JO 21: Jos selvästi tunnistettavissa olevan henkilön tai tahon toiminnasta aiotaan esittää tietoja, jotka asettavat tämän erittäin kielteiseen julkisuuteen, kritiikin kohteelle tulee varata tilaisuus esittää oma näkemyksensä jo samassa yhteydessä.
JO 32: Tunnistamiseen johtavien tietojen käytössä on syytä olla varovainen, kun kyse on vasta rikosepäilystä tai syytteestä.
Suomen Kuvalehden juttu käsitteli eri tiedotusvälineiden uutisointia kansanedustajana toimineesta ja sittemmin ministeriksi nousseesta Wille Rydmanista. Jutussa arvioitiin kriittisesti Helsingin Sanomien journalistista prosessia. Helsingin Sanomat oli julkaissut kaksi artikkelia, joista ensimmäisestä oli tehty rikosilmoitus. Suomen Kuvalehden mukaan Helsingin Sanomien toisen artikkelin julkaisuajankohtana sekä artikkelin kirjoittanut toimittaja että molempien artikkeleiden tietolähde, eli kantelija, saattoivat olla epäiltynä samassa rikosasiassa koskien ensimmäistä Helsingin Sanomien julkaisemaa artikkelia.
Kantelija mainittiin Suomen Kuvalehden jutussa nimeltä, kun siinä kerrottiin, että lehden tietojen mukaan kantelija oli yksilöity rikosilmoituksessa. Jutun mukaan Helsingin Sanomilla ei ollut ainakaan virallisesti tiedossa, oliko kantelija ”edelleen epäilyjen joukossa vai ei”. Jutussa myös todettiin kantelijasta, että ”tutkinnan kohteena ei ole pelkkä toimittaja vaan myös jutun ainoa lähde” ja että ”esitutkinnassa oleva toimittaja on haastatellut samassa prosessissa olevaa henkilöä.”
Julkisen sanan neuvosto toteaa, että tiedotusvälineiden journalististen toimintatapojen arvioiminen on yhteiskunnallisesti merkittävää, ja jutulle oli journalistiset perusteet. Vastauksessaan neuvostolle päätoimittaja kertoo, että lehti oli tarkistanut tietonsa kahdelta itsenäiseltä lähteeltä, mikä olisi neuvoston mielestä ollut hyvä kertoa lukijoillekin. Neuvosto kuitenkin katsoo lehden osoittaneen riittävää lähdekritiikkiä. Neuvosto katsoo, että kantelijan henkilöllisyyden kertominen rikosilmoitusta kuvailtaessa oli perusteltua asian yhteiskunnallisen merkityksen ja henkilön keskeisen roolin vuoksi. Kantelija oli useasti aiemmin ollut nimellään esillä asiakokonaisuudessa.
Neuvosto toteaa, että juttu ei asettanut kantelijaa erittäin kielteiseen julkisuuteen. Lehti kertoi faktana sen, että kantelija oli yksilöity rikosilmoituksessa. Jutun mukaan kantelija saattoi olla rikoksesta epäilty, mutta asia jätettiin jutussa avoimeksi. Jutussa arvioitiin kriittisesti Helsingin Sanomien, ei kantelijan toimintaa, ja kantelijan henkilöllisyys oli keskeisessä asemassa tässä arvioinnissa. Kantelija ei ole esittänyt, että jutussa olisi ollut häntä koskeva asiavirhe, eikä hän ole pyytänyt lehdeltä oman kannanottonsa julkaisemista.
Neuvoston vakiintuneen tulkintalinjan mukaan Journalistin ohjeiden suositus avata nimettömän lähteen ja siltä hankittujen tietojen luotettavuutta ei ole ehdoton. Lisäksi suositus koskee ainoastaan tapauksia, joista aiheutuu erittäin kielteistä julkisuutta.
Lehti ei ottanut kantaa kantelijan syyllisyyteen, vaan totesi neutraalisti, että kantelija saattoi olla epäiltynä rikosasiassa.
Julkisen sanan neuvosto katsoo, että Suomen Kuvalehti ei ole rikkonut hyvää journalistista tapaa.
Ratkaisun tekivät:
Eero Hyvönen (pj.), Tommi Hatinen, Marja Keskitalo, Johanna Konttori, Sanna Mattila, Minna McGill, Teemu Niikko, Sara Nurmilaukas, Alma Onali, Timo Sipola, Asta Tenhunen, Mari Tuohiniemi ja Marjukka Vainio-Rossi.