Pohjoismaista yksituumaisuutta

Myös pohjoismaisten kollegoidemme mielestä Koutaniemen kuvat toimivat silpomista vastaan.
Oikeus tulla unohdetuksi

Verkkolehdet ja Google ovat eriasemassa jutun poistamisen suhteen.
Sananvapauden päivä lauantaina

Kansainvälistä sananvapauden päivää vietetään maailmanlaajuisesti 3. toukokuuta eli ensi lauantaina. Suomessa paikkana on Sanomatalo Helsingissä. Tilaisuus alkaa kahvi- ja teetarjoilulla kello 11.30. Paikalla voi nauttia musiikista, puheesta ja Georgiaa käsittelevästä valokuvanäyttelystä. Tilaisuus on kaikille avoin eikä sinne tarvitse ilmoittautua.Kello 12.15 alkavaan Sananvapauden päivän paneelikeskusteluun: ”Sananvapaus maksaa” osallistuvat Voiman toimittaja Susanna Kuparinen, Ylen uutispäätoimittaja Jouni Kemppainen, Helsingin Sanomien päätoimittaja Kaius Niemi, JSN:n […]
Nenne Hallman JSN:n valmistelevaksi sihteeriksi

Julkisen sanan neuvoston kannatusyhdistyksen hallitus on nimittänyt toimittaja, HuK Nenne Hallmanin JSN:n uudeksi valmistelevaksi sihteeriksi. Hallman aloitti JSN:n toimistossa 1.4.2014. Tehtävää aiemmin hoitanut Nina Porra siirtyi Journalistiliiton asiamieheksi. Nenne Hallman on aiemmin toiminut muun muassa julkaisujohtajana Susamurussa ja toimituspäällikkönä Otavamediassa sekä Aller Mediassa. Hän on työskennellyt myös Helsingin Sanomissa, Yleisradiossa, Radio Cityssä ja monissa muissa […]
Shekkivihkojournalismia ja salakuuntelua

Otteet David Beckhamin omaelämäkerrasta maksoivat 1,17 miljoonaa euroa.
Lapsi ei voi olla median riistaa

Journalistin ohjeet suojelevat alaikäisen yksityisyyttä.
Valmistelevasta sihteeristä pääsihteeri

Neuvoston kannatusyhdistyksen hallitus päätti kokouksessaan 10.2.2014 muuttaa valmistelevan sihteerin ja neuvoston sihteerin tehtävänimikkeet. Entisen valmistelevan sihteerin Ilkka Vänttisen uusi nimike on pääsihteeri. Hän ottaa vastaan kanteluita ja valmistelee päätösesityksiä neuvoston puheenjohtajalle. Vänttinen toimii myös kannatusyhdistyksen sihteerinä ja vastaa neuvoston taloudenhoidosta sekä muun muassa budjetin valmistelusta. Hän on virkaiältään vanhin sihteereistä. Neuvoston sihteeri Nina Porran titteli muutettiin valmistelevaksi […]
Neuvostolle kolmas varapuheenjohtaja

Neuvosto valitsi varapuheenjohtajat kokouksessaan 22.1. Vuonna 2014 neuvoston ensimmäisenä varapuheenohtajana jatkaa uutispäällikkö Timo Huovinen Yleisradiosta. Toinen varapuheenjohtaja on Kurikka-, Pohjankyrö-, Kyrönmaa- ja Tejuka-lehtien päätoimittaja ja toimitusjohtaja Jaakko Ujainen. Kolmanneksi varapuheenjohtajaksi valittiin yliopiston lehtori, OTT Riitta Ollila. Ollila edustaa neuvostossa yleisöä. Neuvoston puheenjohtajana toimii Risto Uimonen. Yleisön edustajalle varatun kolmannen varapuheenjohtajan vakanssi on uusi. Neuvoston kannatusyhdistys […]
Ennätysmäärä päätöksiä vuonna 2013

Vuonna 2013 neuvostolle tehtiin yhteensä 338 kantelua. Puheenjohtaja otti niistä neuvoston käsittelyyn 101 kappaletta. Vuonna 2012 kanteluita tehtiin 345. Päätöksiä tehtiin viime vuonna enemmän kuin koskaan. Neuvosto kokoontui vuoden aikana 12 kertaa ja teki 108 päätöstä. Lisäksi puheenjohtaja teki itsenäisesti 6 vapauttavaa ratkaisua. Vuonna 2012 päätöksiä tehtiin yhteensä 85. Vuosittain tehtyjen päätösten määrä löytyy […]
Neuvoston kokouspäivät keväällä 2014

Neuvosto kokoontuu kevätkaudella 22.1., 12.2., 26.3., 23.4., 21.5. ja 18.6. Kokousten välillä neuvoston puheenjohtaja voi tehdä itsenäisiä päätöksiä kanteluista, joilla ei ole neuvoston linjausten kannalta periaatteellista merkitystä ja joiden ratkaisu on selkeästi vapauttava.