Kantelu 4.11.2023
Kantelu kohdistuu Helsingin Sanomien 30.10.2023 julkaisemaan verkkojuttuun Materiaalipula uhkaa maailmaa.
https://www.hs.fi/tiede/art-2000009734381.html
Kantelun mukaan jutussa oli asiavirheitä, joita lehti ei korjannut pyynnöstä huolimatta. Kantelija oli tyytymätön toimitukselta saamaansa selvitykseen jutun väitteiden perusteista ja pyysi osaan kohdista korjauksia vielä uudelleen.
Virheväite 1:
Jutussa kerrottiin seuraavasti: ”Geologian tutkimuskeskuksen apulaistutkimusprofessori Simon P. Michaux laski vuonna 2021, miten paljon fossiilisista polttoaineista luopuminen vaatisi materiaaleja, jos kaikki energia tuotetaan Euroopan unionin tavoitteen mukaisesti uusiutuvilla lähteillä vuonna 2040.”
Kantelun mukaan vuonna 2021 julkaistu raportti ei sisältänyt laskelmia siitä, kuinka paljon materiaaleja siirtyminen fossiilipolttoaineista pois vaatisi. Koko tuhannen sivun raportissa oli vain yksi kuvaaja, joka osoitti summittaisen mineraalitarvearvion akkujen osalta, mutta näitä lukuja ei tarkemmin eritelty missään osassa raporttia. Lisäksi kantelun mukaan Euroopan Unionin tavoitteena ei ole tuottaa kaikki energia uusiutuvilla energianlähteillä 2040 mennessä, eikä kyseinen raportti erityisesti koskenut vuotta 2040 tai EU:ta.
Virheväite 2:
Juttu jatkui näin: ”Tulos järisytti. Fossiilisista polttoaineista irtaantuminen vaatii enemmän materiaaleja kuin nykyisellä teknologialla kyetään tuottamaan.”
Kantelun mukaan raportissa ei keskitytty materiaalintuotantokykyyn vaan energiajärjestelmän mallintamiseen ja lähes mitättömältä osin varantojen riittävyyteen, eikä kyseisiä riittävyysarvoja mainittu kyseisessä raportissa tai laskelmissa.
Virheväite 3:
Jutussa sanottiin Michaux’n laskeneen raportissaan, että litiumin menekki autojen akkuihin on neljä kertaa suurempi kuin tunnetut malmivarat.
Kantelija otaksuu, että jutussa viitattiin edelleen samaan vuonna 2021 julkaistuun raporttiin. Kantelun mukaan raportissa ei ollut jutussa väitettyä mainintaa. Lisäksi litiumvarannot riittävät kantelun mukaan helposti sähköautoille. Kantelijan laskelmien mukaan maailman tieliikennekäytössä oleva autokanta on noin 1,3 miljardia ja yksi sähköauto tarvitsee noin 7 kg litiumia. Näin ollen kaikkien autojen sähköistäminen vaatii noin 9,1 megatonnia litiumia. Maailman tiedossa olevat, taloudellisesti hyödynnettävät litiumvarannot olivat viime vuonna 26 megatonnia. Nykyiset varannot riittäisivät siis lähes neljälle miljardille autolle. Kantelun mukaan lukijat ovat saaneet väärän kuvan litiumin riittävyydestä.
Virheväite 4:
Jutussa sanottiin, että laskelmien mukaan kobolttivarat riittävät taloudellisesti kannattavasti kattamaan vain kymmenesosan siitä, mitä vihreä käänne nielee.
Kantelun mukaan koboltti autojen akuissa käytetään tulevaisuudessa uudelleen korkealla kierrätysasteella. Kantelija tulkitsee, että laskelmilla viitattiin jälleen Michaux’n raporttiin, jossa ei kuitenkaan mainita missään muodossa, että kobolttivarat ”riittävät laskelmien mukaan vain kymmenesosaan” tarpeesta.
Virheväite 5:
Jutun mukaan noin 80 prosenttia kobolttikaivoksista sijaitsee alueilla, joilla niiden vaikutuksesta lajien häviämiseen ei piitata. Kantelun mukaan väite olisi vaatinut lähdeviittauksen, koska koboltin ja kuparin kaivaminen ovat yleensä yhteydessä toisiinsa.
Kantelun mukaan kyse on tahallisesta väärän tiedon levittämisestä. Tiede-lehden artikkeleilla on kantelun mukaan erityinen painoarvo Helsingin Sanomien muihin juttuihin nähden. Kantelun mukaan niiden tulisi perustua kiistattomaan tietoon eikä epämääräisiin väitteisiin, joille ei löydy tarkastelun jälkeen lähteitä eikä katetta.
Kantelun mukaan apulaistutkimusprofessori Michaux’n tekemiä laskelmia ei pitäisi käyttää tieteeseen vetoavan lehtiartikkelin lähteenä, sillä niitä ei ole kantelijan käsityksen mukaan julkaistu kirjallisessa muodossa. GTK ja Michaux ovat julkaisseet aiheeseen liittyen vuonna 2021 raportin Assessment of the Extra Capacity Required of Alternative Energy Electrical Power Systems to Completely Replace Fossil Fuels. Kantelun mukaan raportti ei pidä sisällään yhtään niistä numeraalisista määritteistä materiaalien riittävyydestä, joihin Helsingin Sanomien jutussa vedottiin. Kantelun mukaan kyseinen noin tuhatsivuinen selvitystutkimus ei ole tieteellisesti vertaisarvioitu, joten sitä ja sen sisältöä ei pidä pitää materiaalitieteen tieteellisinä tosiasioina.
Neuvosto käsittelee kantelun siinä mainittujen Journalistin ohjeiden kohtien 8, 10, 12 ja 20 näkökulmasta. Kantelussa myös mainitun kohdan 11 käsittelyyn neuvosto ei nähnyt perusteita. Neuvosto soveltaa kantelun käsittelyssä 30.9.2024 asti voimassa olleita Journalistin ohjeita.
Päätoimittajan vastaus 17.9.2024
Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja Erja Yläjärvi toteaa, että kantelun kohteena olevan laajan tiedeartikkelin näkökulma ja kysymyksenasettelu tulivat selkeästi esille jutun ingressissä, jossa viitattiin maailman väestönkasvuun ja sähköistymiseen. Tästä esitettiin johtopäätös, että ”tulevina vuosikymmeninä ihmisten täytyy louhia enemmän mineraaleja kuin 70 000 viime vuoden aikana yhteensä”. Tästä edelleen johdettiin jutun ydinkysymys: ”Riittävätkö raaka-aineet vihreään siirtymään?”
Päätoimittajan mukaan juttu perustui laajaan lähdemateriaaliin. Jutun toimittaja oli tehnyt huolellista työtä. Luonnonvaroja ja energiatekniikkaa ja sen tulevia näkymiä luotaavia raportteja oli tutkittu, ja niiden sisältämät tiedot tarkistettu. Kokonaisuuden kannalta olennaiset asiakohdat oli lähteytetty, ja lukija oli ohjattu alkuperäisen tiedon pariin myös linkkaamalla lähde juttuun. Tällä pyrittiin avoimuuteen lähteiden käytössä.
Päätoimittajan mukaan journalististen juttujen tekemisessä ei ole kyse akateemisesta tutkimuksesta, vaan tutkimuksen referoimisesta journalistisella tavalla. Lehtiartikkeli laaditaan uuden tiedon pohjalta esitetyn lähdeaineiston perusteella. Lukijalle ei jäänyt epäselväksi, mihin jutussa esitetyt tiedot perustuivat.
Päätoimittajan mukaan Helsingin Sanomat suhtautuu kaikkeen lähdeaineistoon aina kriittisesti. Kantelun kohteena olevaa artikkelia varten oli käyty läpi kymmenittäin luotettavien tahojen julkaisemia tutkimuksia ja perehdytty myös laajasti eri energia- ja luonnonvara-alan toimijoiden raportteihin. Kaikkia hankittuja tietoja ei julkaistu sellaisenaan, vaan artikkeli läpäisi normaalin journalistisen prosessin.
Päätoimittaja katsoo, että lehti pyrki totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen, tiedot tarkistettiin, artikkeli perustui tosiasioihin ja tietolähteisiin suhtauduttiin asiaankuuluvan kriittisesti.
Kantelija kokee keskeiseksi ongelmaksi sen, että jutussa viitattiin Geologian tutkimuskeskuksen apulaistutkimusprofessori Simon P. Michaux’n tekemiin laskelmiin. Lehden vastauksen mukaan Michaux laski vuonna 2021 tutkimusraportissaan, miten paljon fossiilisista polttoaineista luopuminen vaatii maaperästä kaivettavia luonnonvaroja eli mineraaleja, jos kaikki energia tuotettaisiin uusiutuvilla lähteillä vuonna 2040. Hän päätyi pessimistiseen johtopäätökseen: ei ole lainkaan varmaa, riittävätkö kaivannaiset fossiilienergiaan perustuvan järjestelmän korvaamiseen ajatellulla tavalla.
Päätoimittaja siteeraa vastauksessaan GTK:n verkkosivujen esittelyä kyseisestä tutkimusraportista:
”Geologian tutkimuskeskuksen apulaistutkimusprofessori Simon Michaux’n tutkimusraportti (julkaistu 20.8.2021) osoittaa, että jos haluamme siirtyä pois fossiilisista polttoaineista, louhintaa ja uudenlaista mineraalien kierrättämistä teollisuusjätteestä on lisättävä merkittävästi. Aiheen tutkimustyö jatkuu.
Mitä mineraaleja tulevaisuudessa tarvitaankaan, niitä tarvitaan suuria määriä, sillä uusiutuvien energianlähteiden, kuten tuuli- ja aurinkoenergian, vaatiman infrastruktuurin valmistamiseen tarvitaan valtavia mineraalivaroja.
Meillä on myös haaste. Tutkimusraportin laskuharjoitus sisältää eri ajoneuvoluokkien ajoneuvot vuonna 2018 ja niiden määrän muuttamisen sellaisenaan sähköisiin ajoneuvoihin. Se osoittaa, että tällä hetkellä tiedossamme olevat mineraalivarat eivät riitä maailmanlaajuisesti 1,4 miljardin ajoneuvon raaka-ainetarpeisiin nykyisenlaisessa globaalissa teollisessa ekosysteemissä. Tämä laskelma on yksi hahmotus mittakaavasta, ei ennakointia tulevasta kehityskulusta. Tulevasta ajoneuvojen määrästä ja ajoneuvokannan muutosnopeudesta on hyvin erilaisia arvioita. Akkujen kierrätys tulee helpottamaan myös muutosta 10–15 vuoden kuluessa, muttei yksinään ratkaise haastetta.
Tarvitsemme päättäväisiä toimia, joilla monipuolistetaan materiaalien/metallien/mineraalien kestävää hankintaa siten, että valmistus voidaan tehdä erilaisia materiaalikemioita vaativilla rinnakkaisilla teknologiajärjestelmillä. Näin toimimalla tiedossamme olevat mineraalivarat riittävät mahdollisesti pitkänkin aikavälin tarpeeseen.”
Päätoimittajan mukaan kyse oli alustavista laskelmista, ei kiveen hakatuista faktoista, kuten tieteen luonteeseen kuuluu. Päätoimittaja toteaa, että tutkimustulokset ovat totta kunnes toisin todistetaan.
Päätoimittaja toteaa, että apulaistutkimusprofessori Michaux laskelmineen mainittiin jutussa kaksi kertaa, ja nämä kohdat olivat vain pieni osa kokonaisuutta. Valtaosa jutusta perustui muihin lähteisiin ja lukijalle hahmotettu kokonaisuus siten laajaan lähdeaineistoon.
Kantelija viittaa erityisesti siihen, että Michaux’n tutkimusraporttia ei ollut vertaisarvioitu. Päätoimittaja toteaa, että tällaiset preprint-julkaisut, raportit ja työpaperit ovat nykyisin tiedemaailmassa arkea. Tutkimusta pyritään kehittämään entistä avoimempaan suuntaan, ja moni tutkija ja tutkimusryhmä julkaisee alustavat havaintonsa kaikkien nähtäville niin pian kuin mahdollista. Oletuksena on, että tulokset ilmestyvät myöhemmin vertaisarvioidussa tieteellisessä julkaisussa.
Päätoimittajan mukaan läheskään kaikilla tieteenaloilla työpaperit eivät aina johda julkaisuun, mutta julkaisemattomuus ei heikennä tutkimuksen arvoa, kunhan sen menetelmiä, tuloksia ja johtopäätöksiä ja luotettavuutta päästään puntaroimaan. Näin on tapahtunut myös Michaux’n tutkimustuloksille, joiden pohjalta GTK on julkaissut aihetta kokoavan sivuston ”On aika herätä”.
Vielä julkaisemattomia tutkimuksia on tapana esitellä tieteellisissä konferensseissa ja tutkijatapaamisissa, missä tiedeyhteisö pääsee pureksimaan tuloksia. Michaux’n laskelmat ovat herättäneet kiinnostusta ja huomiota tiedepiireissä ympäri maailmaa. Niitä hän on myös esitellyt laajalti, päätoimittaja toteaa ja viittaa australialaisen Queenslandin yliopiston ja Michaux’n omille verkkosivuille.
Päätoimittajan mukaan kysymyksiä on herättänyt lähinnä Michaux’n tutkimuksen mittakaava. Hänen laskelmansa tarkastelevat erityisesti sitä, mitä vaadittaisiin, jos globaali energiajärjestelmä ja esimerkiksi autokanta muutettaisiin kokonaan uusiutuvaksi. Aiemmissa tutkimuksissa on tarkasteltu sähköautomarkkinaa lähinnä kysyntään pohjaavien markkinalukujen pohjalta. Ei siis siinä mittakaavassa, jota ilmastokriisin rajoittaminen 1,5 asteeseen oikeasti vaatisi. Päätoimittajan mukaan toistaiseksi ei ole ilmaantunut varteenotettavia tieteellisiä tarkasteluja, jotka haastaisivat Michaux’n laskelmat.
Alla ovat Helsingin Sanomien vastaukset virheellisiksi väitettyihin kohtiin.
Vastaus virheväitteeseen 1:
Kantelun mukaan jutussa mainittu Michaux’n 2021 julkaisema raportti ei pidä sisällään laskelmia siitä, kuinka paljon materiaaleja siirtyminen fossiilipolttoaineista pois vaatisi. Kantelun mukaan EU ei myöskään tavoittele tuottavansa kaikkea tarvitsemaansa energiaa vuonna 2040 uusiutuvilla energialähteillä.
Lehden vastauksen mukaan jutussa ei väitetty missään kohtaa, että laskelmat olisivat ehdottoman lopullisia ja eksakteja. Juttu käsitteli materiaalien tuotannon rajoituksia eikä pelkästään Michaux’n työtä. Hänen esittämänsä laskelmat vihreään siirtymään tarvittavien mineraalien nykyvarannoista ja niiden lisääntyvästä tarpeesta olivat päätoimittajan mukaan varteenotettava lähde, ensimmäisiä lajissaan. Michaux on antanut näitä tietoja raportissaan ja muissa julkaisuissa myös materiaalien kulutuksesta.
Jopa tarkat laskukaavat siirtymän vaatimista materiaalimääristä löytyvät Michaux’n sekä kolmen muun tutkijan tutkimuksesta, joka käsittelee sitä, mitä Suomen nykyisen, fossiilisiin polttoaineisiin perustuvan teollisen ekosysteemin korvaamiseen vaadittaisiin.
Saksalaisen taloustutkimuslaitoksen DIW:n julkaisu European Green Deal: Using Ambitious Climate Targets and Renewable Energy to Climb Out of the Economic Crisis kertoo, että Euroopan ”Green Deal” -ohjelman ja Pariisin sopimuksen tavoitteiden saavuttaminen edellyttäisi fossiilisten polttoaineiden käytön lopettamista vuoteen 2040 mennessä. Se tarkoittaa, että jo vuonna 2040 energian tulisi olla uusiutuvaa tai muuten päästötöntä. Päätoimittajan mukaan juttu antoi siis oikeanlaisen kuvan tilanteesta.
Vastaus virheväitteeseen 2:
Päätoimittaja toteaa, että juttu käsitteli materiaalien tuotannon rajoituksia eikä pelkästään Michaux’n työtä. Michaux lähtee oletuksesta, että realististen tulevaisuusarvioiden vihreästä siirtymästä tulee perustua tällä hetkellä tiedossa oleviin mineraalivaroihin ja nykyteknologian tarjoamiin mahdollisuuksiin. Tulevaisuuteen perustuviin laskelmiin sisältyy aina epävarmuuksia, sillä emme tiedä, mitä uusia teknologioita tulevaisuus tuo tullessaan.
Päätoimittaja toteaa Michaux’n arvioineen, että uusiutuvan energian tuotanto kasvattaisi tiettyjen mineraalien kysyntää mahdottoman paljon. Tämä on myös laskenut, ettei maailman kaivostoimintaa uusien varantojen löytämiseksi ja hyödyntämiseksi voida mitenkään lisätä kasvavien tarpeiden mukaan. Pula ei ole vielä käsillä, mutta ongelman aiheuttaa pullonkaula, nopea aikataulu. Uusiutuvan energian ratkaisuja joudutaan kehittämään ripeää tahtia, mikä lisää merkittävästi luonnonvarojen kysyntää lyhyellä aikavälillä. Mineraalivarastojen hyödyntäminen ja uusien kaivosten avaaminen on sen sijaan hidas prosessi. Päätoimittajan mukaan mineraalivarantojen riittävyys tulee Michaux’n tutkimuksissa riittävällä tavalla huomioiduksi.
Vastaus virheväitteeseen 3:
Jutussa sanottiin: ”Simon Michaux laski raportissaan, että litiumin menekki autojen akkuihin on neljä kertaa suurempi kuin tunnetut malmivarat.”
Lehden vastauksen mukaan Michaux esitti arvionsa litiumin riittävyydestä esityksessään Challenges and Bottlenecks for the Green Transition. Arvioita tarkennettiin myös tutkimusraportissa. “The mass of lithium ion batteries required to power these 1.39 billion lithium ion batteries, would be 282.6 million tonnes (see Section 27.2).” (raportin sivu 663) Ja edelleen “To make just one battery for each vehicle in the global transport fleet (…), it would require 48.2% of 2018 global nickel reserves, and 43.8% of global lithium reserves.”
Lehden vastauksessa todetaan, että fossiilisista polttoaineista vapautuminen vaatii 980 miljoonaa tonnia litiumia. Maailman varannot vuonna 2022 olivat 22 miljoonaa tonnia eli 2–3 prosenttia tarpeesta. Päätoimittajan mukaan on aina mahdollista, että litiumin tarve on tulevaisuudessa esimerkiksi akkukemioiden kehityksen vuoksi pienempi ja reservit suurempia, mutta oletusten varaan ei voi päätelmiä laskea. Jos tarve olisi kaksi kertaa pienempi eli 490 miljoonaa tonnia ja reservit kaksi kertaa suuremmat eli 44 miljoonaa tonnia, jäisi vielä merkittävä aukko täytettäväksi. Suurin ongelma päätoimittajan mukaan on kuitenkin materiaalien ja energian menekki litiumin kaivamiseen maasta, jalostukseen ja akkujen tuotantoon. Niukka resurssi on myös aika. Euroopan tutkimuslaitoksen julkaisu on varoittanut maailmanlaajuisesta kuilusta tarjonnan ja kysynnän välillä.
Vastaus virheväitteeseen 4:
Kantelun mukaan jutussa väitettiin virheellisesti, että ”taloudellisesti kannattavasti [koboltti]varat riittävät laskelmien mukaan kattamaan vain kymmenesosan siitä, mitä vihreä käänne nielee”.
Lehden vastauksessa todetaan, että Michaux’n esittelemistä materiaaleista käy ilmi (taulukko s. 23), että useiden mineraalien kuten koboltin varat riittävät alle viiteen prosenttiin tarpeesta. Tällä tarkoitetaan käyttökelpoisia varoja, jotka ovat pieni osa fysikaalisesti maapallolla löytyvistä metallimääristä. Vastauksen mukaan nyrkkisääntönä voi yleistää, että vihreään käänteeseen tarvittavista mineraaleista noin kymmenesosa on saatavissa seuraavien 20–30 vuoden aikana.
Kantelija tarjoaa ratkaisuksi kierrätystä. Päätoimittaja huomauttaa, että se on kuitenkin vasta kehitysasteella, ja kierrätys tulee mahdolliseksi silloin, kun jotain on ensin kerran tuotettu. Kansainvälinen energiajärjestö IEA on arvioinut, että toimivalla kierrätyksellä voitaisiin kenties leikata muutamien keskeisten uusien mineraalien tarvetta reilulla kymmenellä prosentilla vuoteen 2040 mennessä.
Vastaus virheväitteeseen 5:
Lehti vastaa seuraavasti sen jutun toteamuksen osalta, että noin 80 prosenttia kobolttikaivoksista sijaitsee alueilla, joilla niiden vaikutuksesta lajien häviämiseen ei piitata:
European Economic Review -tiedejulkaisun mukaan kaksi kolmannesta maailman tunnetuista kobolttivaroista sijaitsee Kongon ja Sambian alueella. Yhdessä Venäjän ja Kuuban kanssa Kongo kattaa koboltin tuotannosta noin 80 prosenttia. Päätoimittaja viittaa myös konsultti- ja tutkimusyhtiö Systemiqin raporttiin Critical raw materials for the energy transition in the EU.
Lukuisten tutkimusten mukaan (mm. tutkimusartikkeli Mining and biodiversity: key issues and research needs in conservation science) kaivosteollisuus aiheuttaa merkittäviä uhkia luonnon monimuotoisuudelle ja kiihdyttää lajikatoa. Toimivat kaivokset sijaitsevat enimmäkseen alueilla, joilla ihmisen ekologinen jalanjälki on suuri. Kongon kaltaisissa luonnonkirjoltaan rikkaissa maissa kaivosten riskit ovat suuret. Asian on nostanut esiin muun muassa YK:n ympäristöohjelma UNEP. Venäjää tai Kuubaa ei tunneta esimerkillisyydestään luonnonsuojelun saralla.
Näillä perusteilla Helsingin Sanomat katsoo, ettei se ole rikkonut Journalistin ohjeita. Toimitus käsitteli kantelijan lähettämät oikaisuvaateet, ja oikaisupyyntöön pystyttiin vastaamaan kohtuullisessa ajassa sen laajuudesta ja aihepiirin vaativuudesta huolimatta. Kantelija sai oikaisupyyntöönsä päätoimittajan mielestä asianmukaisen vastauksen. Toimituksen arvion mukaan juttu ei sisältänyt olennaisia, oikaisua vaativia asiavirheitä.
Ratkaisu
JO 8: Journalistin velvollisuus on pyrkiä totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen.
JO 10: Tiedot on tarkistettava mahdollisimman hyvin – myös silloin kun ne on aikaisemmin julkaistu.
JO 12: Tietolähteisiin on suhtauduttava kriittisesti. Erityisen tärkeää se on kiistanalaisissa asioissa, koska tietolähteellä voi olla hyötymis- tai vahingoittamistarkoitus.
JO 20: Olennainen asiavirhe on korjattava viipymättä ja niin, että se tavoittaa mahdollisimman kattavasti virheellistä tietoa saaneen yleisön. Korjaus on julkaistava sekä tiedotusvälineen toimituksellisilla verkkosivuilla että julkaisussa tai kanavassa, jossa virhe on alun perin ollut.
Helsingin Sanomien julkaisemassa tiedejutussa käsiteltiin metallien ja muiden raaka-aineiden riittävyyttä niiden kysynnän kasvaessa maapallolla muun muassa vihreän siirtymän takia. Jutussa viitattiin muun muassa Geologian tutkimuskeskuksen apulaistutkimusprofessorin tekemiin laskelmiin.
Julkisen sanan neuvosto toteaa, ettei jutussa ollut viitteitä lähdekritiikin laiminlyömisestä. Tiedotusvälineillä on oikeus valita lähteekseen myös vertaisarvioimatonta tutkimusta.
Neuvosto katsoo, että jutussa oli kuitenkin olennainen asiavirhe, kun siinä väitettiin apulaistutkimusprofessorin laskeneen, että litiumin menekki autojen akkuihin on neljä kertaa suurempi kuin tunnetut malmivarat. Hän ei ole esittänyt tällaista tulosta pelkkien autojen akkujen osalta, eikä lehden kanteluvastauksesta löytynyt väitteelle tukea. Lehti ei korjannut virhettä pyynnöistä huolimatta eikä tarkistanut asian paikkansapitävyyttä riittävässä määrin. Tämä ei kuitenkaan neuvoston kokonaisarvion mukaan osoita, että lehti olisi laiminlyönyt pyrkimyksen totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen.
Muissa kantelussa yksilöidyissä kohdissa oli kyse lähteiden epätarkasta kuvailusta ja yhdistelystä, mikä ei kuitenkaan ylittänyt olennaisen asiavirheen kynnystä.
Julkisen sanan neuvosto katsoo, että Helsingin Sanomat on rikkonut Journalistin ohjeiden kohtia 10 ja 20, ja antaa sille huomautuksen.
Ratkaisun tekivät:
Eero Hyvönen (pj.), Tommi Hatinen, Marja Keskitalo, Johannes Koponen, Anssi Marttinen, Sanna Mattila, Minna McGill, Sara Nurmilaukas, Margareta Salonen, Timo Sipola, Asta Tenhunen, Mari Tuohiniemi ja Marjukka Vainio-Rossi.