Kantelu 15.11.2022
Kantelu kohdistuu Helsingin Sanomien 13.10.2022 printti- ja näköislehdessään julkaisemaan juttuun WWF vaatii luontokadon pysäyttämistä heti sekä saman jutun 13.10.2022 julkaistuun verkkoversioon, jonka alkuperäinen otsikko oli WWF: Yli kaksi kolmannesta maapallon eliölajeista kadonnut alle 50 vuodessa.
https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000009131317.html
Kantelun mukaan Helsingin Sanomat on virheellisessä jutussaan 13.10.2022 ja sen jälkihoidossa rikkonut Journalistin ohjeita. Kantelu kuuluu kokonaisuudessaan seuraavasti.
”WWF vaatii luontokadon pysäyttämistä heti -otsikolla varustetun jutun ingressissä todettiin, että “Kaksi kolmannesta eliölajeista on kadonnut alle 50 vuodessa”. Seuraavassa kappaleessa väite oli kääntynyt muotoon, että 69 prosenttia maapallon eliöstöstä olisi kadonnut. Kaiken kaikkiaan nämä hätkähdyttävät väitteet antoivat ymmärtää, että kaksi kolmannesta maailman lajeista, eläimistä, kasveista ja mikrobeista olisi kuollut sukupuuttoon. Tiedon lähteeksi esitettiin ympäristöjärjestö WWF:n Elävä planeetta -raportti.
Uutinen jatkui väitteellä, että Etelä-Amerikan lajikanta olisi kutistunut peräti 94 prosentilla. Lukijalle siis uskoteltiin, että Etelä-Amerikan lajeista olisi enää jäljellä vain kuusi prosenttia. Jokainen ajatteleva ihminen ymmärtää, ettei tämä tieto voi olla totta. Ja tuskin siitä seuraavakaan väite, että maailmanlaajuisesti makean veden eliöiden määrä olisi alentunut 84 prosentilla.
Maailman lajien ja niiden yksilömäärien kehityksestä on syytäkin olla huolissaan, mutta nämä Helsingin Sanomien ja WWF:n levittämät tiedot antavat kuvan, että maapallon luomakunta olisi jo suoranaisen maailmanlopun kourissa. Voidaan kysyä, kuinka paljon pelkoa ja ahdistusta tällainen kauhu-uutisointi herättää ihmisten ja erityisesti nuorten keskuudessa.
Uutisessa puhuttiin useassa kohdassa lajien ”katoamisesta”, ilman että olisi selvitetty, mitä katoamisella tarkoitetaan. Jos harvinainen laji häviää joltakin maantieteelliseltä alueelta, ilmaantuakseen kenties myöhemmin takaisin, voidaan puhua lajin paikallisesta katoamisesta. Mutta jos laji poistuu lopullisesti koko maapallolta, on kysymyksessä sukupuuttoon kuoleminen. Sanaa sukupuutto ei mainittu HS-uutisessa, mutta kun tarkastelukulma oli globaali, syntyy lukijalle oikeutetusti mielikuva sukupuuttokuolemien järkyttävästä kasvusta. Vain aihepiiriin perehtynyt lukija voi ymmärtää, että näin suuret, suorastaan apokalyptiset sukupuuttoluvut, eivät voi mitenkään pitää paikkaansa, ei edes likimain.
Laajasti omaksutun tieteellisen näkemyksen mukaan (mm. Stork, Nigel E. 1997:68 Measuring Global Biodiversity and its Decline) lajien sukupuuttovauhti on nykyisin n. 0,7 prosenttia 50 vuodessa. Maailmassa lienee tällä hetkellä enemmän lajeja kuin koskaan. (YK:n ympäristöohjelma UNEP 1995: 204, 206, 207).
Jutun ilmestyttyä otin samana päivänä yhteyttä jutun kirjoittajaan toimittaja Pekka Hakalaan, ja pyysin häntä toimimaan niin, että tälle ilmeisen sotkuiselle uutiselle saataisiin nopeasti sen käsitteellisiä väärinymmärryksiä sekä faktavirheitä korjaava juttu. Hakala myönsikin ”älyttömyydet”, jotka oli tullut kirjoittaneeksi iltavuoron päätteeksi, ja sanoi korjanneensa ne. Kirjeenvaihtoni Hakalan ja päätoimittaja Kaius Niemen kanssa on kantelun liitteenä.
Eräänlainen oikaisu ilmestyikin seuraavan päivän lehden Oikaisuja-palstalla. Se oli niin omituinen, että minulla oli aluksi vaikeuksia uskoa sitä pyytämäni korjauksen toteutukseksi. Sen ensimmäinen lause kuului seuraavasti: ”Toisin kuin torstaina 13. lokakuuta sivulla A 28 kerrottiin, maapallon selkärankaisista villieläimistä ei ole kadonnut 69 prosenttia,”
Tällaista lausetta ei kuitenkaan ollut HS-jutussa, enkä minäkään sellaiseen viitannut. Oikaisu jatkui: “vaan selkärankaisten villieläinten populaatiot ovat kutistuneet keskimäärin 69 prosenttia”.
Helsingin Sanomat siis oikaisi väitteen, jota se ei ollut edes esittänyt.
Sen sijaan vaille oikaisua jäi sen esittämä väite maapallon eliölajien katoamisesta, mikä on aivan eri asia kuin villieläinten populaatioiden kutistuminen.
Kyseinen oikaisu jätti myös huomiotta kaikki muut osoittamani virheellisyydet, väärinkäsitykset ja liioittelut HS:n lajikatojutussa.
Tajuttuani lopulta, että tuo 14.10. lehdessä ollut oikaisun irvikuva oli kaikki, mitä uutisen kirjoittaja aikoi asialle tehdä, kirjoitin päätoimittaja Kaius Niemelle ja pyysin häneltä kunnollista virheen oikaisua. En ole saanut häneltä enkä keneltäkään HS-toimituksesta minkäänlaista reaktiota pyyntöihini.
HS-julkaisee kiitettävästi päivittäisiä oikaisuja, jotka ovat usein melko triviaaleja, tyyppiä “koiran nimi ei ollutkaan Sasu vaan Sasou”, mutta hyvin harvoin lehdessä näkee todella tärkeitä uutisaiheita koskevia oikaisuja. Kysymys maapallon biosfäärin tilasta kuuluu kuitenkin niihin suuriin, eksistentiaalisiin uutisaiheisiin, joiden käsittelyssä tulisi noudattaa erityisen suurta kriittisyyttä, tarkkuutta sekä nöyryyttä asiallisten oikaisuvaatimusten edessä.
Näin myös edistettäisiin parhaiten ympäristömme tilaa koskevaa keskustelua.
Pidin selvänä, että HS/WWF-jutun virhesumaa ei voitaisi korjata vain Oikaisuja-palstan puitteissa, ja siksi pyysin toimitukselta aivan uuden lajikatoa ja -sukupuuttoa avaavan jutun tekemistä.
Tällaisen tarpeen tunnustavat myös Journalistin ohjeet todetessaan, että “Korjauksen huomioarvo on suhteutettava virheen vakavuuteen. Jos jutussa on useita asiavirheitä tai jos virheestä voi aiheutua suurta vahinkoa, toimituksen tulee julkaista uusi juttu, jossa virheellinen tieto yksilöidään ja korjataan.”
Katson, että hyvään journalistisen tapaan kuuluu myös velvollisuus vastata yleisön tekemiin asiallisiin oikaisupyyntöihin.”
Kantelun täydennys 4.2.2023
Kantelijan mukaan Helsingin jutun verkkoversiossa oli nostettu otsikkoon näköislehden ingressissä esitetty väite “Yli kaksi kolmasosaa maapallon eliölajeista on kadonnut alle 50 vuodessa”, ja näin verkkolehden versio oli paitsi virheellinen, niin vielä näköislehteäkin pelottavampi.
Kantelijan mukaan oikaistu otsikko “Selkärankaisten villieläinten kannat ovat kutistuneet merkittävästi alle 50 vuodessa” on sinänsä järkeenkäypä, mutta käsitesotku jatkuu, kun juttua lukee eteenpäin. Väittämä “Etelä-Amerikan lajikanta on kutistunut 48 vuoden aikana peräti 94 prosentilla”, toistaa alkuperäisissä jutuissa olleen virheen. Lajikanta on tietyn alueen lajien kokonaisuus ja lukumäärä, joten lajikannan kutistuminen ei tarkoita populaatioiden kutistumista, vaan lajien määrän vähenemistä, globaalissa katsannossa sukupuuttoa. Sen sijaan lajin kannan supistuminen tarkoittaa lajin tai sen populaation, eli yksilöiden määrän vähenemistä.
Kantelijan mukaan HS on yrittänyt selittää tarkoittaneensa lajien katoamisella lajien tai niiden populaatioiden kutistumista, tässä onnistumatta. HS ei selvästikään ymmärrä tai välitä perehtyä ns. luontokadon peruskäsitteistöön.
Päätoimittajan vastaus 21.2.2023
Helsingin Sanomien vt. vastaava päätoimittaja Antero Mukka toteaa, että lehti käsitteli verkkosivuillaan 13.10.2022 sekä samana päivänä ilmestyneessä painetussa lehdessä Maailman luonnonsäätiön WWF:n julkaisemaa Elävä planeetta -raporttia.
Päätoimittajan mukaan kyseessä oli tavanomainen uutisjuttu, jossa pyrittiin tiivistämään raportin olennainen sisältö suurelle yleisölle. Uutisen ytimessä oli raportin tieto siitä, että maailman selkärankaisten villieläinten populaatiot ovat kutistuneet keskimäärin 69 prosenttia 1970-luvulta vuoteen 2018. Muutos on tapahtunut alle 50 vuodessa.
Päätoimittajan mukaan tietoa oli syytä pitää luotettavana asiantuntija-arviona, eikä HS laiminlyönyt tietojen tarkistamista ja pyrkimystään todenmukaiseen tiedonvälitykseen.
Päätoimittajan mukaan valitettavasti inhimillisen erheen vuoksi raportin tiedot päätyivät uutiseen virheellisessä muodossa. Kyse oli kiireisessä uutistyössä tapahtuneesta käsitesekaannuksesta. Kun raportti kertoi tietoja lajikohtaisten populaatioiden kutistumisesta, uutisessa kerrottiin virheellisesti lajien katoamisesta. Tieto siitä, että kaksi kolmasosaa eliölajeista tai eliöstöstä olisi kadonnut 50 vuodessa, oli selkeästi virheellinen.
Päätoimittajan mukaan myös Etelä-Amerikan tilannetta kuvattiin virheellisellä käsitteellä, kun väitettiin, että lajikanta olisi supistunut 94 prosenttia. Makean veden eliöiden määrän vähentymisen oli niin ikään helppo lukea virheellisesti eliöiden kokonaismäärän romahduksena, vaikka kyse oli tässäkin populaatioiden koosta.
Päätoimittajan mukaan kantelija on oikeassa todetessaan alkuperäisessä uutisessa olleen oikaisua vaativia olennaisia asiavirheitä. Kantelijan otettua yhteyttä toimitukseen, aiheesta tehtiinkin oikaisu, jolla pyrittiin tiiviisti mutta kattavasti korjaamaan käsitesekaannuksesta syntynyt virheellinen tieto. Tällöin keskityttiin uutisen ydinväitteeseen, joka oli myös alkuperäisen verkkojutun otsikossa ja printtijutun ingressissä. Oikaisulla korjattiin siten virheellinen tieto, ettei kyse ollut eläinten kokonaismäärän romahdus vaan lajien kantojen eli populaatioiden kutistuminen. Tämä tieto tuli HS:n arvion mukaan oikaistua riittävällä tavalla, ja oikaisu tarjosi lukijalle lukuohjeen myös koko uutisen lukemiseen. Oikaisun muotoilu oli harkittu, jotta se olisi tarjonnut riittävän, korjaavan viitekehyksen koko uutiseen ja olisi oikaissut olennaisen ydinvirheen. Päätoimittajan mukaan tästä syystä oikaisun sanoitus ei kantelijan kuvaamalla tavalla vastannut täysin alkuperäisestä uutisesta löytyvää yksittäistä lausetta.
Päätoimittajan mukaan kantelijan näkemys, että myös uutisen viittaukset Etelä-Amerikan lajikantaan ja makean veden eliöiden vähentymiseen olisi erikseen tullut oikaista, on perusteltu. Pääväittämään nähden kyse ei kuitenkaan ollut samassa määrin oikaisua vaativista, olennaisista asiavirheistä, kun keskiössä ollut pääväittämä tuli korjattua. Toimituksen saatua Julkisen Sanan Neuvostolta tiedon kantelusta, myös nämä virheet on jälkikäteen asianmukaisesti oikaistu verkkojuttuun. Alkuperäistä oikaisua on myös tarkennettu vastaamaan virheellisen uutisen väittämää. Uutisen eri versiot ovat sisältäneet myös linkin alkuperäislähteeseen, jotta lukijalla on ollut koko ajan mahdollisuus perehtyä itse raporttiin.
Päätoimittajan mukaan HS katsoo pyrkineensä asiassa hyvän journalistisen tavan mukaiseen toimintaan, mutta epäonnistuneensa sekä alkuperäisen uutisen laadinnassa että kattavan oikaisun julkaisemisessa, sillä oikaisulla korjattiin vain pääväittämä. Oikaisuvaateeseen reagoitiin sinänsä nopeasti, ja virheellinen tieto pyrittiin korjaamaan välittömästi. Nyt käytettävissä olevin tiedoin on kuitenkin perusteltua päätyä kantelijan näkemykseen siitä, että uutisen ydinväitteen virheellisyys olisi edellyttänyt virheen korjaamista tavanomaista oikaisua perusteellisemmin, ja verkkojuttua onkin edellä kuvatusti oikaistu myös kantelun vireille tulon jälkeen. Toimituksen olisi kuitenkin mahdollisesti jopa ollut syytä julkaista uusi juttu, jossa virheellinen tieto yksilöidään ja korjataan.
Päätoimittajan mukaan kantelun kohteena koskevaan asiaan liittyi edellä kuvatusti HS:n näkökulmasta selkeästi lieventäviä asianhaaroja, joiden pohjalta katsomme, ettei lehti ole toiminut hyvän journalistisen tavan vastaisesti. Kyse oli inhimillisestä virheestä, josta toimitus ottaa opikseen.
Helsingin Sanomat katsoo toimineensa käsiteltävässä asiassa Journalistin ohjeiden ja hyvän journalistisen tavan mukaisesti. Kantelu on kokonaisuudessaan hylättävä.
Ratkaisu
JO 8: Journalistin velvollisuus on pyrkiä totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen.
JO 10: Tiedot on tarkistettava mahdollisimman hyvin – myös silloin kun ne on aikaisemmin julkaistu.
JO 12: Tietolähteisiin on suhtauduttava kriittisesti. Erityisen tärkeää se on kiistanalaisissa asioissa, koska tietolähteellä voi olla hyötymis- tai vahingoittamistarkoitus.
JO 20: Olennainen asiavirhe on korjattava viipymättä ja niin, että se tavoittaa mahdollisimman kattavasti virheellistä tietoa saaneen yleisön. Korjaus on julkaistava sekä tiedotusvälineen toimituksellisilla verkkosivuilla että julkaisussa tai kanavassa, jossa virhe on alun perin ollut.
Korjauksen huomioarvo on suhteutettava virheen vakavuuteen. Jos jutussa on useita asiavirheitä tai jos virheestä voi aiheutua suurta vahinkoa, toimituksen tulee julkaista uusi juttu, jossa virheellinen tieto yksilöidään ja korjataan.
Verkossa olennaisen virheen korjaamiseksi ei riitä virheellisen tiedon tai jutun poistaminen, vaan yleisölle on kerrottava virheestä sekä miten ja milloin se on korjattu.
Tiedotusvälineen on suotavaa tehdä yleisölle selväksi ne käytännöt ja periaatteet, joiden mukaan se korjaa virheensä.
Helsingin Sanomat käsitteli verkkosivuillaan sekä samana päivänä ilmestyneessä painetussa lehdessään Maailman luonnonsäätiön WWF:n julkaisemaa Living Planet 2022 -raporttia. Raportissa kerrottiin maailman selkärankaisten eläinten populaatioiden kutistumisesta kuluneiden 50 vuoden aikana.
Julkisen sanan neuvosto toteaa, että kyseessä oli yhteiskunnallisesti tärkeä uutisaihe, josta yleisöllä oli oikeus saada tietoa. Helsingin Sanomien jutut perustuivat WWF:n 13.10.2022 julkaisemaan englanninkieliseen Living Planet -raporttiin ja siitä lähetettyyn suomenkieliseen tiedotteeseen. Lehden lähdekritiikissä ei ollut puutteita ja se oli pohjannut juttunsa alkuperäislähteisiin.
Neuvosto toteaa, että lehden jutuissa oli kuitenkin kolme olennaista asiavirhettä, joista syntyi harhaanjohtava käsitysmaailman lajien uhanalaisuuden tilasta. Jutuissa kerrottiin virheellisesti muun muassa, että kaksi kolmannesta maailman eliölajeista oli kadonnut 50 vuodessa.
Neuvosto katsoo, että lehti ei korjannut juttujaan Journalistin ohjeen 20 edellyttämällä tavalla. Saatuaan kantelijan oikaisupyynnön lehti korjasi juttujaan vain yhden virheellisen väitteen osalta. Tämäkään korjaus ei kohdistunut selkeästi alkuperäiseen virheeseen. Lisäksi lehti korjasi verkkojuttuaan muiden virheiden osalta vasta saatuaan tiedon Julkisen sanan neuvostolle tehdystä kantelusta. Printtijuttuun jääneitä virheitä ei ole korjattu. Virheiden merkityksen huomioon ottaen lehdellä olisi ollut myös mahdollisuus julkaista aiheesta korjaava juttu.
Julkisen sanan neuvosto katsoo, että Helsingin Sanomat on rikkonut Journalistin ohjeiden kohtia 8 ja 20, ja antaa sille huomautuksen.
Ratkaisun tekivät: Eero Hyvönen (pj), Mona Haapsaari, Marja Keskitalo, Minna McGill, Valpuri Mäkinen, Kari Pyrhönen, Henrik Rydenfelt, Timo Sipola, Asta Tenhunen ja Marjukka Vainio-Rossi.