5769/SL/15

Vapauttava

Lehti kertoi koulukiusatun henkilökohtaisista kokemuksista. Juttu oli kuvitettu haastatellun vanhassa koulussa, joka mainittiin nimeltä. Koulun henkilökunta ei joutunut niin kielteiseen julkisuuteen, että siitä olisi syntynyt velvoite samanaikaiseen kuulemiseen tai oman kannanoton julkaisemiseen.


Kantelu 10.3.2015  

Kantelu kohdistuu Helsingin Sanomien verkkosivuilla 10.2.2015 julkaistuun juttuun ” ’Miks on noin rumia ihmisiä?’ – Karoliinaa kiusattiin kuusi vuotta”. Kantelija toimii rehtorina koulussa, jossa jutun päähenkilöä haastateltiin ja kuvattiin.  

Kantelu perustuu totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen, toimittajan tiedonhankintaan, samanaikaiseen kuulemiseen ja omaan kannanottoon. Artikkeli kuvaa kantelijan johtaman koulun henkilökunnan toimintaa tavalla, jota toimittaja ei ole tarkastanut henkilökuntaan kuuluvilta. Kantelun mukaan olisi ollut perusteltua kysyä koululta, millä tavoin kiusaamiseen puututaan.  

Toimittaja ilmoitti tekevänsä opintoihinsa liittyvää harjoitustyötä, jota ei välttämättä julkaistaisi missään. Kantelijan mukaan toimittaja lupasi olla yhteydessä ja ilmoittaa, missä kirjoitus julkaistaan ja milloin, mikäli julkaisu olisi ajankohtainen. Näin ei kuitenkaan tapahtunut.  

Koulun henkilökuntaa olisi pitänyt kuulla kirjoitusta tehtäessä, sillä tekstissä annetaan voimakkaasti ymmärtää, ettei koulussa puututa kiusaamistapauksiin eikä koulu pysty tarjoamaan oppilailleen hyvää oppimis- ja kasvuympäristöä. Etenkin kuraattorin toiminnasta kirjoitetaan kantelun mukaan tavalla, joka saattaa hänen ammattitaitonsa kyseenalaiseksi ja voisi pahimmillaan vaikeuttaa ammatin harjoittamista tulevaisuudessa. Asiasta tuli myös heti kirjoituksen julkistamispäivänä kysely huoltajalta.  

Koulun nimen runsas käyttö tekstin sisällä sekä kuvituskuvat liittävät koulun myös perusteettomasti sellaisiinkin haastatellun elämän tapahtumaketjuihin, jotka eivät kouluun millään lailla liity.  

Kantelija lähetti artikkelin kirjoittaneelle toimittajalle sekä vastaavalle päätoimittajalle sähköpostiviestit vastausta saamatta.  

Viesti toimittajalle:  

”Kävit syksyllä – – kuvaajan kanssa koulullamme tekemässä artikkeliasi ja ottamassa kuvituskuvia koulurakennuksesta. Käynti sujui mielestäni positiivisessa hengessä eikä kukaan yrittänyt millään lailla vaikuttaa artikkelin sisältöön tai sen tekemiseen. Sovimme tässä yhteydessä, että mikäli juttu julkaistaisiin jossain, olisit siitä yhteydessä etukäteen eli kertoisit, missä juttu julkaistaan ja milloin. Näin ei kuitenkaan tapahtunut.”  

Viesti päätoimittajalle:  

”Koulullamme kävi syksyllä toimittaja NN, joka kertoi tekevänsä opiskeluihinsa liittyvää artikkelia, ilmeisesti jonkinlaista harjoitustyötä. Hän pyysi kuvaajan ja haastateltavan kanssa pääsyä koululle ottamaan kuvituskuvia. Tämä sopi luonnollisesti minulle hyvin.  

Toimittaja sanoi, että hän on yhteydessä, mikäli artikkeli joskus julkaistaisiin, ja kertoisi missä ja milloin. Näin ei tapahtunut, vaan artikkeli julkaistiin eilisessä HS:n digilehdessä ilman etukäteisilmoitusta. Tämä ei mielestäni kuulu hyvään journalistiseen toimintatapaan.  

NN ei ole vastannut viestiini, jonka hänelle lähetin asiaan liittyen. Haastateltavan sinänsä erittäin tärkeä ja koskettava tarina oli liitetty kouluun mielestäni tarpeettoman kiinteästi. Hänen elämässään oli tapahtunut paljon sellaistakin ikävää, mille koulu ei valitettavasti voi mitään, mutta joka liitettiin meidän henkilökuntaamme ja koulurakennukseemme sellaisessa määrin, että kommentointioikeus koulun puolelta olisi ollut perusteltua.”  

Helsingin Sanomien vastaus 12.9.2015

Päätoimittaja Kaius Niemi vastaa, että jutussa kerrotaan yhden kiusatun henkilökohtainen tarina. Kyseessä on koulukiusaamista vuosia kokenut tyttö, joka oli aiemmin kertonut asiasta omalla videolla YouTube-videopalvelussa.  Juttu on kirjoitettu tarinallisesti yhden kiusatun kertomuksena. Kantelija ei kiistä tarinaa tai siitä jutussa esitettyjä asioita.  

Jutun kirjoittanut toimittaja teki artikkelin alun perin harjoitustyönä osana opintojaan. Hän ei päätoimittaja Niemen mukaan tuolloin tiennyt, missä teksti julkaistaisiin ja milloin. Tämän toimittaja oli tuonut avoimesti esiin pyytäessään pääsyä kiusatun entiselle koululle valokuvauksia varten. Hän kertoi myös avoimesti, että juttua tarjotaan julkaistavaksi viestimille sen valmistuttua.  

Toimittaja on siten esiintynyt avoimesti toimittajana ja myös järjestänyt kuvaukset avoimesti ottamalla yhteyttä kouluun. Hän oli jättänyt auki ainoastaan sen, missä viestimessä juttu ilmestyisi, koska asia ei ollut tekijän tiedossa artikkelia tehtäessä. Juttujaan eri tiedotusvälineisiin tarjoava toimittaja ei Niemen mukaan voi aina luvata jutun ilmestymistä tietyssä lehdessä tai tiettynä ajankohtana. Journalistin ohjeet eivät tällaista myöskään edellytä.  

Jutussa ei myöskään ollut sellaisia sitaatteja tai muita seikkoja, joihin koulun henkilökunnalla olisi ollut tarkastusoikeus ennen julkaisupäätöstä. Tieto jutun ilmestymisestä Helsingin Sanomissa ei tässä tapauksessa kulkeutunut kantelijalle ennen julkaisua. Tämä ei päätoimittajan vastauksen mukaan kuitenkaan ole journalistin ohjeiden rikkomista.  

Helsingin Sanomat on saanut sähköpostitse yhteydenoton kantelijalta artikkelin julkaisun jälkeen, mutta ei ole saanut harkittavakseen varsinaista, Journalistin ohjeiden kohdassa 22 mainittua jälkikäteistä kannanottoa. Mitä tulee mahdolliseen henkilökunnan kokemaan kielteiseen julkisuuteen, päätoimittaja Niemi korostaa, että ketään koulun henkilökunnasta ei mainita jutussa nimeltä. Heidän toimintaansa ei myöskään käsitellä jutussa laajemmin. Kuraattorin tehtävä on yksittäisenä tehtävänä mainittu jutussa, mutta hänen työnsä tai ammatillinen toimintansa ei ole jutun keskiössä. Koulun henkilökunnan ei siten voi katsoa joutuneen jutussa Journalistin ohjeissa määritellyn erittäin kielteisen julkisuuden kohteeksi.  

Kantelussa mainitaan jutun seurauksena yksi yhteydenotto koulun oppilaan huoltajalta, mutta tätäkään ei Helsingin Sanomien näkemyksen mukaan voida pitää ”erittäin kielteisenä julkisuutena” vaan tavanomaisena jutun herättämänä palautteena. Niemi katsoo, ettei kyseisessä artikkelissa ole keskitytty mainitun koulun tai sen henkilökunnan toiminnan käsittelemiseen tai kritisoimiseen, vaan kiusatuksi tulleen nuoren ihmisen henkilökohtaiseen selviytymistarinaan.  

Niemi kirjoittaa, että toimittaja on esiintynyt työssään avoimesti ja pyrkinyt jutussa totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen. Koulun henkilökunta ei ole joutunut jutussa sellaisen Journalistin ohjeiden tarkoittaman erittäin kielteisen julkisuuden kohteeksi, joka olisi edellyttänyt kuulemista ennakkoon. 

Ratkaisu  

JO 8: Journalistin velvollisuus on pyrkiä totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen.  

JO 9: Työtä tehdessään journalistin on suositeltavaa ilmoittaa ammattinsa. Tiedot on pyrittävä hankkimaan avoimesti. Jos yhteiskunnallisesti merkittäviä seikkoja ei voida muutoin selvittää, journalisti voi tehdä haastatteluja ja hankkia tietoja myös tavallisuudesta poikkeavilla keinoilla.  

JO 21: Jos selvästi tunnistettavissa olevan henkilön tai tahon toiminnasta aiotaan esittää tietoja, jotka asettavat tämän erittäin kielteiseen julkisuuteen, kritiikin kohteelle tulee varata tilaisuus esittää oma näkemyksensä jo samassa yhteydessä.  

JO 22: Ellei samanaikainen kuuleminen ole mahdollista, voi erittäin kielteisen julkisuuden kohteeksi joutunutta olla tarpeen kuulla jälkeen päin. Jos näin ei tehdä, hyvään tapaan kuuluu julkaista hänen oma kannanottonsa.  

Helsingin Sanomien julkaisemassa jutussa haastateltiin koulukiusaajien uhriksi joutunutta 17-vuotiasta. Osa kuvitusta ja haastattelua oli tehty nimeltä mainitussa koulussa, johon lähes kymmenen vuotta vanhat tapahtumat sijoittuivat. Jutussa ei kuultu koulun henkilökuntaa, joka ei myöskään tarjonnut lehdelle mielipidettään jälkeenpäin.  

Julkisen sanan neuvosto toteaa, että juttu perustui haastatellun henkilökohtaisiin kokemuksiin, tuntemuksiin ja muistikuviin koulukiusaamisesta. Laajahkossa jutussa mainittiin lyhyesti koulussa pidetyt turhat palaverit ja se kuinka ”kiusaaja onnistui kääntämään kuraattorin puolelleen”. Ala-asteen tapahtumista on kuitenkin kulunut lähes kymmenen vuotta, minkä vuoksi koulun silloinen henkilökunta ei joutunut erittäin kielteiseen julkisuuteen eikä sille näin ollen syntynyt oikeutta samanaikaiseen kuulemiseen tai omaan kannanottoon. Mielipidekirjoitustaan kantelija toki olisi voinut lehdelle tarjota.  

Kantelijaa ei juttuun haastateltu, joten hänellä ei ollut oikeutta saada tietää missä ja milloin juttu julkaistaan. Neuvoston mielestä toimituksen olisi ollut kohteliasta vastata kantelijan ihmetteleviin sähköpostiviesteihin, mutta Journalistin ohjeita vastaamattomuus ei riko. Lisäksi juttua tehdessään toimittaja oli avoimesti kertonut, että ei tiedä julkaistaanko harjoitustyönä tehtävää juttua missään. Neuvosto huomauttaa, että vain haastateltavalla on halutessaan oikeus saada tietää kyseiset tiedot ennen jutun julkaisua.  

Julkisen sanan neuvosto katsoo, että Helsingin Sanomat ei ole rikkonut hyvää journalistista tapaa.  

Ratkaisu tehty:  

21.10.2015  

Ratkaisun tekivät:

Risto Uimonen (pj), Pirjo Auvinen, Katariina Anttila, Jyrki Huotari, Jussi Lankinen, Anssi Järvinen, Niklas Vainio, Veera Ristikartano, Venla Mäntysalo ja Heikki Vento.