Julkisen sanan neuvosto teki marraskuun kokouksessaan kolme langettavaa ja kaksi vapauttavaa päätöstä.
Tekniikan Maailma julkaisi autoilijoiden ja pyöräilijöiden välisiä väistämissääntöjä koskevan väitteen, jonka neuvosto arvioi olennaiseksi asiavirheeksi. Lehti ei korjannut virhettä lukijansa pyynnöstä huolimatta. Alueviesti-lehden saama langettava päätös puolestaan johtui mielipidekirjoitukseen sisältyneistä, susia koskeneista asiavirheistä, joita ei korjattu Journalistin ohjeiden edellyttämällä tavalla. Neuvosto katsoi Alueviestin myös laiminlyöneen rooliaan huolehtia osaltaan siitä, että yhteiskunnallista keskustelua käydään tosiasioiden pohjalta.
Kolmas marraskuun kokouksessa tehty langettava päätös koski SeutuMajakka-lehteä, joka oli julkaissut samalla sivulla paikallisen yrityksen mainoksen ja yrityksestä kertoneen jutun. Vaikka kyse oli lehden mukaan vahingosta, neuvosto arvioi piilomainonnan kynnyksen ylittyneen.
Ilta-Sanomat sen sijaan sai vapauttavan päätöksen, vaikka ei ollut korjannut väitettään Suomen ”valitsemisesta” maailman onnellisimmaksi maaksi. Onnellisuuslistauksen taustalla ei ole ulkopuolisen tahon tekemä valinta, mutta neuvoston arvion mukaan kyse ei ollut korjaamista vaativasta olennaisesta asiavirheestä vaan epätarkkuudesta.
Kokous käsitteli myös Helsingin Sanomia koskeneen kantelun, jonka mukaan lehden jutussa muun muassa kuvailtiin henkirikokseen liittynyttä väkivaltaa tarpeettoman yksityiskohtaisesti. Neuvosto katsoi, ettei rikosuutisointia koskevaa hienotunteisuuden vaatimusta tässä tapauksessa kuitenkaan rikottu.
Lisätietoja: JSN:n puheenjohtaja Eero Hyvönen, [email protected].
Julkisen sanan neuvosto on tiedotusvälineiden kustantajien ja toimittajien perustama elin, jonka tehtävänä on tulkita hyvää journalistista tapaa ja puolustaa sanan- ja julkaisemisen vapautta. Sen päätökset perustuvat Journalistin ohjeiden tulkintaan. Neuvosto kokoontuu seuraavan kerran 16.12.2026.
*
Tiivistelmät 4.11.2026 tehdyistä päätöksistä
Päätökset julkaistaan kokonaisuudessaan osoitteessa www.jsn.fi.
Vapauttava 9961/UL/25, Ilta-Sanomat
Toimittajan näkökulmakirjoituksessaan esittämä toteamus siitä, että Suomi olisi valittu maailman onnellisimmaksi maaksi, oli epätarkkuus, ei olennainen asiavirhe.
Langettava 10344/UL/25, Alueviesti
Yleisönosastokirjoituksessa esitettiin varmana tietona, että Suomessa olisi tuhansia susia, ja että viranomaiset olisivat siirrelleet niitä vuosituhannen alussa. Lehti ei korjannut olennaisia asiavirheitä ja laiminlöi velvollisuutensa pyrkiä totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen. Äänestyspäätös langettavan perusteista 13–1.
Langettava 10566/UL/26, SeutuMajakka
Lehti julkaisi samassa yhteydessä yritystä koskevan jutun ja yrityksen mainoksen. Tämä saattoi antaa mielikuvan mainosmyynnin ja jutunteon yhteydestä ja siten vaarantaa luottamuksen journalistiseen riippumattomuuteen.
Vapauttava 10583/UL/26, Helsingin Sanomat
Henkirikosta käsitelleessä jutussa kuvailtiin yksityiskohtaisesti rikosta edeltäneitä tapahtumia ja raakaa tekotapaa. Niistä kertominen ei rikkonut rikosuutisoinnin hienotunteisuuden vaatimusta.
Langettava 10638/A/26, Tekniikan Maailma
Liikennesääntöjä käsitelleestä jutusta sai harhaanjohtavan käsityksen pyöräilijän ja autoilijan välisistä väistämissäännöistä. Tämä oli olennainen asiavirhe, joka olisi pitänyt korjata. Medioiden tulee olla erityisen huolellisia käsitellessään turvallisuuteen liittyviä aiheita.