Kantelu 8.9.2023
Kantelu kohdistuu Helsingin Sanomien verkossa 6.9.2023 julkaisemaan juttuun Kauniaisten uhria vastaan oli haettu lähestymiskieltoa.
https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000009836920.html
Kantelun kohteena oleva juttu käsitteli Kauniaisissa 3.9.2023 tapahtunutta murhan yritystä. Kantelussa todetaan, että kyseessä oli vakava rikos, josta uutisoiminen sinällään oli täysin perusteltua. Kantelun mukaan jutussa kuitenkin levitettiin rikoksen uhrista hänen yksityiselämäänsä koskevaa tietoa, joka ei millään tavalla liittynyt varsinaisen uutisoinnin kohteena olevaan rikokseen. Kantelun on tehnyt asianomainen asianajajansa välityksellä.
Rikoksesta tiedettiin julkaisuhetkellä siihenastisen uutisoinnin perusteella muun muassa, että poliisi tutki murhan yritystä, joka oli tapahtunut 19-vuotiaan naispuolisen tekijän asunnossa ja jonka uhri oli 40-vuotias mieshenkilö. Tekijä ja uhri olivat tunteneet jutun mukaan toisensa noin viikon ajan. Nainen oli poliisilta saatujen tietojen mukaan myöntänyt syyllistyneensä tekoon, ja hänet oli vangittu.
Kantelun kohteena olevassa jutussa kerrottiin, että rikoksen uhri oli ammatiltaan bussikuski ja että hän asui muutaman kilometrin päässä tekijän asunnosta. Jutussa oli myös kuva talosta, jossa teko tapahtui. Edelleen jutussa kerrottiin, että uhrilla oli vireillä avioeroprosessi ja että häntä vastaan oli vuonna 2020 haettu perheen sisäistä lähestymiskieltoa, jota koskeva hakemus oli kuitenkin sittemmin peruutettu. Kantelussa huomautetaan, että käytännössä koko lähestymiskieltoasiaa ei siis ollut ylipäätään tutkittu tuomioistuimessa, saati että uhri olisi tuomittu lähestymiskieltoon.
Kantelija katsoo, että nämä seikat uhrin perheestä ja sen historiasta eivät millään tavoin liittyneet uutisoinnin varsinaisena kohteena olevaan rikosasiaan. Sen sijaan kyse oli erittäin arkaluontoisista uhrin yksityis- ja perhe-elämään liittyvistä seikoista, joiden julkaiseminen oli paitsi perusteetonta, myös omiaan aiheuttamaan uhriin kohdistuvaa halveksuntaa ja siten lisäämään entisestään hänelle murhan yrityksestä aiheutunutta kärsimystä.
Vaikka uhrin nimeä ei mainittu jutussa, kantelun mukaan tieto hänen iästään ja ammatistaan sekä suuntaa antava tieto hänen asuinpaikastaan riittivät ohjaamaan ainakin lähialueen ihmiset oikean henkilön jäljille. Lisäksi kantelussa arvioidaan, että itse rikosasiassa tultaisiin aikanaan järjestämään oikeudenkäynti, joka todennäköisesti olisi ainakin osittain julkinen, eikä uhri siten jäisi asiassa tuntemattomaksi. Siten uhrin yksityiselämää koskevaa arkaluonteista tietoa päätyi kantelun mukaan huomattavan ihmisjoukon tietoon Helsingin Sanomien jutun myötä.
Kantelussa todetaan, että tapa, jolla rikosasian osapuolista uutisoitiin, lietsoi verkossa valheellista mielikuvaa, jonka perusteella rikoksen uhri olisi toiminut tilanteessa tavalla tai toisella aggressiivisesti ja tekijä ainoastaan puolustautunut. Julkisen sanan neuvostolle on toimitettu kantelun liitteenä kuvakaappauksia Helsingin Sanomien uutisen kommenttikentästä sekä Murha.info-keskustelufoorumilta. Joissain keskusteluissa oli kantelun mukaan myös rasistisia piirteitä.
Kantelija kertoo olleensa yhteydessä Helsingin Sanomiin ja pyytäneensä heitä poistamaan kantelun kohteena olevan uutisen, mihin tiedotusväline ei kuitenkaan suostunut.
Julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja otti kantelun käsittelyyn Journalistin ohjeiden 27, 28 ja 30 näkökulmasta.
Päätoimittajan vastaus 21.1.2024
Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja Erja Yläjärvi toteaa vastauksessaan, että kantelun kohteena oleva juttu oli jatkouutinen edellisenä viikonloppuna Kauniaisissa tapahtuneesta väkivallanteosta. Tapauksessa oli kyse murhan yrityksenä tutkitusta rikoksesta, jonka tekijäksi oli epäiltynä ja vangittuna 19-vuotias ukrainalaisnainen. Murhan yritys oli tapahtunut hänen kotonaan.
Päätoimittaja toteaa, että rauhalliseksi tunnetulla asuinalueella tapahtunut yllättävä väkivallanteko herätti laajaa huomiota erityisesti pääkaupunkiseudulla eli Helsingin Sanomien lukijoiden ydinalueella. Päätoimittajan mukaan raaka verityö järkytti ihmisiä ja tapauksesta vallitsi suuri lisätiedon tarve.
Päätoimittaja katsoo Helsingin Sanomien käsitelleen asiaa vakiintuneen journalistisen uutiskäytännön ja hyvän journalistisen tavan mukaisesti. Hän vetoaa vastauksessaan Journalistin ohjeeseen 1, jonka mukaan journalisti on vastuussa ennen kaikkea yleisölleen, jolla on oikeus saada tietää, mitä yhteiskunnassa tapahtuu.
Helsingin Sanomat pyrki täydentämään viranomaisten tarjoamaa niukkaa informaatiota omalla tiedonhankinnallaan, jotta lukijoille syntyisi mahdollisimman selkeä kuva tapauksesta ja sen merkityksestä muun muassa oman paikallisen turvallisuuden tunteensa näkökulmasta. Tapaus herätti päätoimittajan mukaan kysymyksiä muun muassa sen suhteen, oliko kyse sattumanvaraisesta vai ennalta määritellystä uhrista. Jutun julkaisuvaiheessa tapahtumien kulku ja tekijän mahdolliset motiivit olivat epävarmoja. Mahdollisia selityksiä naisen käyttäytymiselle saattoivat olla esimerkiksi itsepuolustus tai kosto, jolloin myös uhrin yhteys epäiltyyn tekijään ja siihen liittyvät taustatiedot olivat päätoimittajan mielestä journalistisesti perusteltuja tiedonhankinnan polkuja.
Kantelun kohteena oleva juttu oli osa kehittyvää uutista, ja Helsingin Sanomat pyrki täydentämään tilannekuvaa tiedon lisääntyessä. Päätoimittaja huomauttaa, että suurta huomiota saaneessa uutistapahtumassa myös huhut ja väärät tiedot leviävät helposti, ja journalismi ehkäisee tämänkaltaisissa tilanteissa tehokkaasti myös virheellisen tiedon leviämistä.
Jutun julkaisuhetkellä tiedettiin, että epäilty tekijä ja uhri olivat tunteneet toisensa lyhyen aikaa. Päätoimittajan mukaan oli todennäköistä, että teon mahdollinen motiivi saattoi liittyä parisuhteeseen. Tämän vuoksi Helsingin Sanomat pyrki hankkimaan lisätietoa sattumanvaraisuuteen tai ei-sattumanvaraisuuteen liittyen ja välittämään tästä tietoa yleisölleen.
Uhria vastaan aiemmin haettu lähestymiskielto oli toimituksen harkinnan perusteella olennainen taustatieto, vaikka varmuutta sen merkityksestä ei tuossa vaiheessa voinut olla. Tieto siitä, että naispuolinen hakija oli sittemmin peruuttanut lähestymiskieltohakemuksen, kerrottiin niin ikään jutussa. Tällä toiminnalla ei päätoimittajan mukaan spekuloitu jutussa tarkemmin eikä jutun tyyli ollut sellainen, että siinä olisi syyllistetty ketään. Helsingin Sanomat kuitenkin arvioi lähestymiskieltoprosessin tekijäksi, jonka merkitystä ei voinut myöskään sulkea pois. Päätoimittaja toteaa, ettei tietoa julkaistu asiattomasti taikka halventavalla tai loukkaavalla tavalla.
Uutisen keskiössä olivat tiedot uhrin ja epäillyn tekijän välisestä suhteesta. Päätoimittajan mukaan näillä tiedoilla oli yhteiskunnallista merkitystä uutisen julkaisuhetkellä, vaikka ei voitukaan olla varmoja, että juuri nämä tiedot sellaisenaan selittäisivät tapahtumia.
Päätoimittaja toteaa, että sen paremmin uhri kuin epäilty eivät olleet tunnistettavissa jutussa. Helsingin Sanomat ei julkaissut uhrin nimeä eikä muitakaan häneen liittyviä tunnistetietoja, joiden perusteella uhri olisi ollut lukijoiden yksilöitävissä, eivätkä lukijat päätoimittajan mukaan voineet päästä pelkästään niiden perusteella ”jäljille” henkilöiden identiteeteistä.
Päätoimittajan mukaan on journalistisesti vakiintunut käytäntö, että poikkeuksellisesta väkivallanteosta voi julkaista myös tapahtumia tai osapuolia yleisesti kuvaavia tietoja, kunhan henkilöt eivät ole niistä tunnistettavia. Helsingin Sanomat kertoo arvioivansa tällaisia tietoja julkaistessaan aina eri tietojen yhteismerkitystä. Mitä useampia kuvailevia tietoja julkaistaan, sitä huolellisempi tulee olla sen arvioinnissa, tuleeko kokonaisuudesta tunnistettava. Päätoimittajan mukaan kaikkea käytettävissä olevaa tietoa ei käytännössä koskaan julkaista. Tässä tapauksessa lukijalle kerrottiin taustana uhrin ammatti ja yleisellä tasolla asuinpaikka.
Päätoimittaja huomauttaa, että pk-seudulla työskentelee tuhansia bussikuskeja, ja pelkästään Koiviston Auto Helsinki kertoo työllistävänsä 800 kuljettajaa. Tunnistetietona tällainen ammatti on siten päätoimittajan mielestä rinnastettavissa yhtä yleisluonteiseksi kuin tuhansien ihmisten paikkakunta.
Lisäksi päätoimittaja toteaa, että muutaman kilometrin säde tapahtumapaikasta kattaa sekin pk-seudun asukastiheydellä kymmeniätuhansia ihmisiä ja hyvin rajatulla tulkinnallakin tuhansia (Kauniaisten asukastiheys on vajaat 2000 asukasta kilometrillä). Näin ollen jutussa esitettyjä tietoja ei yhdessäkään voi päätoimittajan mukaan pitää sellaisina, että ihminen olisi tunnistettavissa, eikä tietoja hänen mielestään käytetty asiattomasti.
Päätoimittaja toteaa, että tieto uhria vastaan haetusta lähestymiskiellosta oli saatavilla julkisista lähteistä, ja tieto oli arvioitu tapaukseen liittyvässä uutisoinnissa merkitykselliseksi. Tiedon merkityksellisyyttä voidaan tässä yhteydessä arvioida päätoimittajan mukaan ennen muuta julkaisuhetken näkökulmasta eikä sillä perusteella, onko tieto myöhemmässä tarkastelussa osoittautunut erityisen tärkeäksi vai ei.
Uutisessa kerrottiin päätoimittajan mukaan lähestymiskieltoon liittyvät tiedot tiiviisti ja spekuloimatta sillä, oliko niillä joku jo todettu yhteys veritekoon ja sen syihin. Uutisen alaotsikossa todettiin selkeästi, ettei uhrilla ollut rikoshistoriaa. Päätoimittaja katsoo, että toisin kuin kantelussa esitetään, uutinen itsessään ei ollut omiaan aiheuttamaan halveksuntaa uhria kohtaan. Kantelijan esittämät viittaukset eri verkkosivustoilla käytyyn keskusteluun eivät Helsingin Sanomien käsityksen mukaan kytkeydy uutisen muotoiluihin.
Erilaisissa rikostapauksissa on hyvin tavanomaista, että ”nettisalapoliisit” esittävät eri alustoilla erilaisia teorioitaan siitä, mistä tapauksissa voisi olla kyse. Nämä kommentoijat harjoittavat usein myös omaa tiedonhankintaa. Päätoimittaja toteaa, että Helsingin Sanomien oma kommenttipalsta on moderoitu ja kestää siten kriittisen tarkastelun. Helsingin Sanomat painottaa, ettei lehden vastuu ulotu eikä voi ulottua Murha.infon tai muiden vastaavien alustojen kommentointiin tai keskusteluun. Juttua ei voi päätoimittajan mukaan myöskään käsitellä ennakoiden mahdollisia tulevia tapahtumia, kuten oikeudenkäyntiä, vaan lehden julkaisupäätöksiä voi arvioida suhteessa Journalistisiin ohjeisin vain lehden omassa päätösvallassa olevien asioiden ja julkaisuhetken tietojen valossa.
Kantelijan sinänsä ymmärrettäviä huolia rikostapauksen oikeudenkäynnin aiheuttamasta mahdollisesta lisäkärsimyksestä ei päätoimittajan näkemyksen mukaan voi pitää oleellisina kantelun kohteena olevaa uutista arvioitaessa. Päätoimittaja katsoo, että Helsingin Sanomien uutisesta kantelijan henkilöllisyys ei ollut yksilöitävissä. Uhrin henkilöllisyys on myös hänen puolustuksensa esityksestä julistettu salaiseksi myöhemmin alkaneessa oikeudenkäynnissä, joten päätoimittajan mukaan Helsingin Sanomien julkaisemat tiedot eivät siten yhdisty yleisön silmissä keneenkään nimeltä tunnettuun yksityishenkilöön myöskään oikeudenkäynnin myötä.
Helsingin Sanomat katsoo toimineensa kantelun kohteena olevassa tapauksessa hyvän journalistisen tavan ja Journalistin ohjeiden mukaisesti ja että kantelu on kokonaisuudessaan hylättävä.
Ratkaisu
JO 27: Yksityiselämään kuuluvia erityisen arkaluonteisia seikkoja voi julkaista vain asianomaisen suostumuksella tai jos niillä on poikkeuksellista yhteiskunnallista merkitystä. Yksityiselämän suoja on otettava huomioon myös kuvia käytettäessä.
JO 28: Sairaus- ja kuolemantapauksista sekä onnettomuuksien ja rikosten uhreista tietoja hankittaessa ja uutisoitaessa on aina noudatettava hienotunteisuutta.
JO 30: Julkistakin aineistoa julkaistaessa pitää ottaa huomioon yksityiselämän suoja. Kaikki julkinen ei välttämättä ole julkaistavissa. Erityistä varovaisuutta on noudatettava, kun käsitellään alaikäisiä koskevia asioita.
Helsingin Sanomat käsitteli verkkojutussaan murhan yritystä. Rikoksesta epäilty nainen oli poliisilta saatujen tietojen mukaan myöntänyt syyllistyneensä tekoon, ja hänet oli vangittu, mutta teon motiivi ei ollut jutun julkaisuhetkellä tiedossa. Jutussa käytiin läpi epäillyn ja uhrin taustoja. Uhrista kerrottiin muun muassa tämän ammatti, ikä ja asuinpaikka muutaman kilometrin tarkkuudella. Lisäksi jutussa mainittiin, että uhrilla oli vireillä avioeroprosessi ja että häntä vastaan oli tehty aiemmin lähestymiskieltohakemus, jonka hakija oli sittemmin perunut. Tieto lähestymiskieltohakemuksesta oli nostettu myös jutun otsikoksi.
Journalistin ohjeiden mukaan yksityiselämään kuuluvia erityisen arkaluonteisia seikkoja voi julkaista ilman asianomaisen suostumusta vain, jos asialla on poikkeuksellista yhteiskunnallista merkitystä.
Rikoksen uhrista kerrottiin jutussa tunnistetietoja, jotka eivät liittyneet uutisoinnin kohteena olevaan rikokseen. Julkisen sanan neuvosto toteaa, että yksinomaan Helsingin Sanomien jutun perusteella uhri tuskin oli tunnistettavissa tuttavapiiriään, työtovereitaan ja mahdollisesti naapurustoaan laajemmin. Erityisen arkaluonteisten seikkojen paljastaminen rajatullekin ihmisjoukolle voi kuitenkin rikkoa yksityisyyttä, jos julkaiseminen laajentaa näistä tietävien ihmisten piiriä. Tässä tapauksessa rikoksen mahdollisiin motiiveihin liittyvien arvelujen esittäminen ei ollut neuvoston mielestä riittävä yhteiskunnallinen peruste julkaista tietoja uhrin avioeroprosessista ja häntä vastaan tehdystä mutta sittemmin perutusta lähestymiskieltohakemuksesta.
Lisäksi neuvosto huomauttaa, että tiedotusvälineiden tulisi olla varovaisia esittäessään arveluja rikosten mahdollisista motiiveista. Tässä tapauksessa jutussa luotiin mielikuvaa, että uhri olisi saattanut omalla käytöksellään vaikuttaa väkivallantekoon, mille ei ollut julkaisuhetkellä perustetta ja mikä ei oikeudenkäynnissä toistaiseksi ilmi tulleiden seikkojen valossa vaikuta pitävän paikkaansa.
Julkisen sanan neuvosto katsoo, että Helsingin Sanomat on rikkonut Journalistin ohjeiden kohtia 27, 28 ja 30, ja antaa sille huomautuksen.
Ratkaisun tekivät:
Eero Hyvönen (pj.), Tommi Hatinen, Marja Keskitalo, Johanna Konttori, Sanna Mattila, Minna McGill, Teemu Niikko, Sara Nurmilaukas, Alma Onali, Timo Sipola, Asta Tenhunen, Mari Tuohiniemi ja Marjukka Vainio-Rossi.