6277/SL/16

Langettava

Lehti kertoi tiedevilppiä selvittäneistä raporteista. Lehti antoi lukijoilleen virheellisen kuvan selvitysten sisällöstä, eikä oikaissut olennaista asiavirhettä.

Kantelu 1.7.2016

Kantelu kohdistuu Helsingin Sanomien 9.6.2016 julkaisemaan juttuun ”VTT:n selvitys ei tuonut varmaa näyttöä vilpistä – selvittäjät nostavat esille tiedeartikkelin vakavat puutteet”.

http://www.hs.fi/kotimaa/a1465362808819

Kantelijan mukaan juttu on aiheuttanut hänelle merkittävää vahinkoa ja ongelmia hänen yhteistyökumppaneilleen. Jutussa ei ole pyritty totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen eikä lukija pysty erottamaan jutun kirjoittajan mielipiteitä tosiasioista. Jutussa on virheitä.

Helsingin Sanomien jutun aiheena on VTT:n tekemä esiselvitys tutkimusvilppiepäilystä. Esitutkinnan tekijöinä oli kolme ulkopuolista asiantuntijaa. Kantelijan mukaan lukijalle jää virheellinen kuva siitä, että asiantuntijat olisivat löytäneen jonkinlaista näyttöä tutkimusvilpistä. Kantelijan mukaan HS sekoittaa, mahdollisesti tarkoitushakuisesti, tieteellisen vilpin ja tutkimusartikkelin tieteellisen arvioinnin käsitteet. Tieteellisen arvioinnin tavoitteena on arvioida tieteellistä laatua hyvin kriittisesti, mutta tutkimuksesta löytyvät mahdolliset puutteet eivät ole synonyymi tieteelliselle vilpille. Tieteellisen arvioinnin tavoitteena on löytää tutkimuksen mahdolliset heikkoudet, jotta tutkijat voisivat hyödyntää kritiikkiä tutkimustyönsä kehittämisessä. Lähes kaikista tieteellisistä artikkeleista, erityisesti kokeellisista tutkimuksista, voidaan löytää heikkouksia ja jopa (tahattomia) virheellisyyksiä. Tämä kuuluu tutkimuksen luonteeseen ja kritiikin antaminen kuuluu olennaisena osana tieteelliseen keskusteluun, kantelija kirjoittaa.

Kantelijan mukaan myös otsikko antaa virheellisen ja harhaanjohtavan kuvan tutkinnan tuloksista: lukija saa siitä kuvan, että asiantuntijat olisivat löytäneen jonkinlaista näyttöä tutkimusvilpistä. Kuitenkin kaikkien ulkoisten asiantuntijoiden lausunto on hyvin yksiselitteinen: näyttöä tutkimusvilpistä ei ole löydetty. Lisäksi teksti ”selvittäjät nostavat esille tiedeartikkelin vakavat puutteet” on kantelijan mukaan myös harhaanjohtava. Kantelijan mukaan yksi selvittäjistä kertoo loppupäätöksissään, että referoijana hän olisi ehdottanut artikkeliin vähäisiä korjauksia, toinen kritisoi jonkin verran tilastollisia analyysejä ja kolmannen lausunto on kriittinen tavalla, joka on tyypillistä tieteelliselle kritiikille.

Journalistin ohjeiden mukaan ”Journalistin velvollisuus on pyrkiä totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen.” Kantelijan mukaan tämä ei toteudu HS:n artikkelissa, jossa sivuutetaan täysin asiantuntijoiden keskeiset johtopäätökset. Artikkelissa ei selvästi kerrota, että kaikki kolme asiantuntijaa toteavat loppuyhteenvedossaan, että näyttöä tutkimusvilpistä ei ole löytynyt, vaan lukijalle jää kuva, että sitä ei vain ole pystytty yksiselitteisesti osoittamaan. 

Artikkelissa todetaan, että “Epäilyn selvittäminen pelkän artikkelin perusteella on selvittäjien mukaan mahdotonta.” Kantelijan mukaan tämä antaa harhaanjohtavasti kuvan, että asiantuntijat eivät ole mielestään pystyneet tekemään selvitystä riittävän perusteellisesti. Kantelijan mukaan toimittaja on ottanut yhden lauseen raportista ja käyttänyt sitä asiayhteydestään irrotettuna luomaan virheellisen kuvan asiantuntijan todellisesta lausunnosta. Kantelija toteaa, että Helsingin Sanomilla on hallussaan VTT:n aiemmin tekemän tutkinnan aineisto, jossa ulkopuoliset asiantuntijat ovat tarkistaneet tulokset saamansa raakadatan perusteella, ei pelkästään julkaisun perusteella – myöskään tässä tutkinnassa vilppiepäilyille ei löytynyt näyttöä. HS jättää kertomatta lukijalle tämän olennaisen tosiasian. Kantelijan mukaan on selkeästi harhaanjohtavaa journalismia ja näin ollen se ei ole JSN:n ohjeiden mukaista.

Kantelijan mukaan seuraava artikkelissa oleva väite ei pidä paikkaansa: ”Uusista raporteista ilmenee, etteivät selvittäjät ole vakuuttuneita artikkelin aiheena olevan tutkimuksen laadusta. Kuten aiemmatkin ulkopuoliset arvioitsijat, Huhtaniemi ja Mäkinen moittivat artikkelia liioitelluista väitteistä, vähäisten muutosten esittämisestä tilastollisesti pätevinä ja aineiston hyvin pienestä määrästä.” 

Kantelija on pyytänyt lehteä korjaamaan juttua, mutta lehti ei ole vastannut oikaisupyyntöön.

Helsingin Sanomien vastaus 8.8.2016

Helsingin Sanomien päätoimittaja Kaius Niemen mukaan kantelun kohteena tällä kertaa oleva HS:n uutinen kertoo VTT:n kolmelta ulkopuoliselta professorilta tilaamista selvityksistä. Hyvän journalistisen käytännön mukaisesti HS on pyrkinyt seuraamaan kertaalleen laajasti esiin nostamaansa aihetta tarkasti, jotta myös lukijoille syntyy ajantasainen kuva tilanteesta. Tässä tapauksessa HS onnistui hankkimaan haltuunsa etukäteen sekä professorien selvitykset, että VTT:n johtopäätökset sisältävän päätösluonnoksen. HS tutustui selvityksiin kokonaisuudessaan. 

Päätoimittajan mukaan aineistoon perehtyminen paljasti aiheeseen perehtyneelle HS:n toimittajalle nopeasti, että selvityksissä tarkastelu oli rajattu yksinomaan yhteen, Journal of Experimental Medicine –tiedelehdessä (JEM) julkaistuun diabetesartikkeliin. Selvittäjistä emeritusprofessori Ilpo T. Huhtaniemi toteaa, että perusteellinen selvitys edellyttäisi laboratoriopäiväkirjojen tutkimista ja suoritettujen kokeiden tarkastamista, alkuperäisdataa sekä tietoa, jätettiinkö aineistosta jotain pois. 

HS:n uutisen kärkenä oli päätoimittajan mukaan tieto siitä, etteivät selvittäjät VTT:n arvion mukaan löytäneet yksiselitteistä näyttöä tiedevilpistä. Tältä pohjalta VTT olisi päätösluonnoksen mukaan lopettamassa asiaa koskevat selvitykset. 

Uutisessaan HS kertoi selvittäjien työn johtopäätöksistä ja kiinnitti huomiota edellä mainittuun rajaukseen, joka käytännössä oli typistänyt professorien tarkastelukulman yhden tekstin arviointiin, ilman taustahaastatteluja ja alkuperäisdatan läpikäyntiä. Nyt arvioitiin tekstiä ja siihen kirjattuja päätelmiä vailla tietoa siitä, mitä alkuperäisdata todellisuudessa kertoi. 

HS raportoi uutisessaan myös selvittäjien näkemyksistä, jotka koskivat Orešicin tutkimusraportissa havaittuja tieteellisiä puutteita. Nämä olivat päätoimittajan mukaan erittäin merkityksellisiä, koska tiedevilppiepäilyissä oli ollut pitkälti kyse juuri tutkimustulosten valikoinnista tai esittämisestä vääristellysti. 

Päätoimittaja toteaa, että uutisessa ei kuultu erikseen kantelijaa, mutta siinä kerrattiin kantelijan ensimmäisessä artikkelissa esittämä näkemys. Tuon mukaan vilppiepäilyn keskiössä oleva diabetestapaus olisi vain tapausesimerkki, joka valittiin siksi, että kyseisestä tapauksesta oli olemassa pisin aikasarja. Uutisessa kerrattiin myös kantelijan näkemys siitä, että vilppiselvityksen kohteena olevaan tiedeartikkeliin olisi hänestä tullut liikaa materiaalia, jos tapauksen verrokkikuva olisi julkaistu. 

Kantelijan mielestä HS:n artikkelista eivät käy ilmi kolmen ulkopuolisen selvitysmiehen johtopäätökset, joiden mukaan ”vilppiepäilyt ovat perusteettomia”. Päätoimittajan mukaan tämä on HS:n käytettävissä olevien tietojen mukaan kantelijan oma tulkinta, joka ei vastaa todellisuutta. 

Päätoimittaja toteaa, että koska selvitys oli rajattu suppeaksi keskittyen yksinomaan yhteen tiedeartikkeliin, ei tuloksesta voi vetää suoraa johtopäätöstä siitä, että epäilyt olisivat täysin perusteettomia. HS:n laajan oman toimituksellisen selvitystyön ja selvitysmiesten kirjaaman käsityksen perusteella tämän todentaminen olisikin vaatinut laajempaa selvitystä kuin yhden tekstin arviointia. 

Päätoimittajan mukaan HS tekee uutisessaan – otsikkoa myöten – selkeän eron tiedevilpin ja tieteellisten puutteiden välillä. HS:n uutisessaan esittämät, professorien havainnoimat tieteelliset puutteet olivat kuitenkin HS:n toimituksellisen arvion mukaan merkityksellisiä ja kytkeytyivät nimenomaan epäilyihin tutkimustulosten liioittelusta. Tutkimustulosten valikoiva ja jopa vääristelty esittäminen oli noussut esiin aiemmissa vilppiselvityksissä, joista HS on raportoinut. 

Tutkimustulosten valikointi tai esittäminen vääristellysti on yksi tiedevilpin muoto. Tältä osin tieteellisellä arvioinnilla on myös vakavampia päämääriä kuin kantelijan mainitsemat ”tieteellinen keskustelu” ja ”tutkimustyön kehittäminen”. Tässäkin tapauksessa tutkimustuloksia on käytetty Suomen Akatemian apurahahakemukseen, joka johti 5,5 miljoonan euron rahoituksen saamiseen. Aiheella on sitenkin huomattavaa yhteiskunnallista merkitystä, päätoimittaja perustelee.

Päätoimittajan mukaan HS ei ole sivuuttanut asiantuntijoiden keskeisiä johtopäätöksiä, vaan referoinut niitä suoraan ja myös oman laajan toimituksellisen selvitystyönsä tuomien taustatietojen valossa. Päätoimittaja korostaa, että selvitysten rajaus oli tehty niin, ettei niillä ollut mahdollistakaan tuottaa aukotonta tietoa – ei mahdollisesta vilpistä eikä siitä, etteikö vilppiä olisi tapahtunut. Syyttömyysolettaman mukaisesti HS on johdonmukaisesti kertonut vilppiepäilyistä, ei vilpistä. 

Päätoimittajan mukaan Orešic antaa kantelussaan virheellisen todistuksen aiemmista vilppiselvityksistä. Ulkopuoliset asiantuntijat olivat aiemmin löytäneet tutkimustulosten luotettavuudesta merkittäviä puutteita. Aiemmat selvittäjät olivat epäilleet vähäisten ja osin sattumanvaraisten tulosten esittämistä tilastollisesti pätevinä. 

Päätoimittaja katsoo Helsingin Sanomien toimineen kantelun kohteena olevassa asiassa hyvän journalistisen tavan mukaan. HS on seurannut aktiivisesti prosessia, joka käynnistyi sen oman tutkivan journalismin työn tuloksena. HS on varautunut raportoimaan lukijoille kaikista mahdollisista olennaisista käänteistä, olivat ne kantelijan kannalta myönteisiä tai kielteisiä. VTT:n päätösluonnosta ja professorien selvityksiä on raportoitu asiallisesti ja totuudenmukaisesti. Käytössä olevasta laajasta aineistosta on uutiseen valikoitu ja tiivistetty ennen muuta tietoja, jotka sisältävät lukijalle uutta, olennaista informaatiota. Valinnat ja painotukset on tehty tarkasti journalistista harkintaa harjoittaen. HS katsoo, ettei kantelijalla tai tutkimuslaitoksella voi olla yksinoikeutta sen määrittelyyn, mitkä esille tulleista tiedoista ovat relevantteja ja kuinka vakavina epäilyjä on aiheellista pitää. Jos HS olisi luottanut yksinomaan kantelijan tai edes VTT:n arvioon selvityksen tuloksista, olisi lehti tosiasiallisesti luovuttanut journalistisen päätösvallan toimituksen ulkopuolelle. 

Päätoimittajan mukaan asiassa korostuu myös Journalistin ohjeiden kohdan 1 soveltaminen: Tiedonvälityksen sisältöä koskevat ratkaisut on tehtävä journalistisin perustein. Tätä päätösvaltaa ei saa missään oloissa luovuttaa toimituksen ulkopuolisille. 

Kantelija on lähestynyt lehteä 16.6.2016 päivätyllä oikaisupyynnöllä, jossa hän erittelee useita asiakysymyksiä. Päätoimittajan mukaan kyse ei ole asiavirheistä, vaan siitä, että kantelijan oma subjektiivinen käsitys selvityksiin liittyvistä seikoista ja vilppiepäilyistä on täysin eri kuin HS:lle laajan ja monipuolisen tiedonhankinnan myötä syntynyt kuva. 

Päätoimittaja toteaa, että kantelijan HS:n päätoimittajalle lähettämä oikaisupyyntö käsiteltiin perusteellisesti, ja vaatimukset todettiin perusteettomiksi. Joitakin päiviä myöhemmin kantelija lähestyi toimitusta toisellakin, seuraavaa uutista koskevalla oikaisupyynnöllä (19.6.2016). HS:n näkemyksen mukaan faktisesti kyse oli samasta asiasisällöstä kuin edellisessä oikaisupyynnössä. Päätoimittaja Päivi Anttikoski toimitti sähköpostitse kantelijalle heti seuraavan päivän (20.6.2016) kuluessa yksilöidyt vastaukset jälkimmäisen oikaisupyynnön vaateisiin. Huomion arvoista on myös se, että HS:n uutinen kytkeytyi tiiviisti asiasisältöön, josta kantelijan kanssa on hänen aiemmin esittämiensä hyvin seikkaperäisten vaatimusten ja Julkisen sanan neuvostolle tehdyn kantelun takia käyty jo aiemmin erittäin laajaa näkemysten vaihtoa. 

Päätoimittaja katsoo, että kantelun kohteena olevassa asiassa on toimittu Journalistin ohjeiden, hyvän journalistisen tavan mukaisesti. Uutisen kirjoittaja ja lehti ovat pyrkineet totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen, harjoittaneet riittävää lähdekritiikkiä ja pyrkineet muutenkin asianmukaisesti ja riittävällä tavalla tarkistamaan esitetyt tiedot. Tietoja ei ole esitetty harhaanjohtavasti. Helsingin Sanomat katsoo käsitelleensä uutisen vuoksi esitetyt oikaisuvaatimukset asianmukaisesti. Kantelu on kokonaisuudessaan hylättävä.

Ratkaisu

JO 8: Journalistin velvollisuus on pyrkiä totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen. 

JO 11: Yleisön on voitava erottaa tosiasiat mielipiteistä ja sepitteellisestä aineistosta. Myöskään kuvaa tai ääntä ei saa käyttää harhaanjohtavasti. 

JO 20: Olennainen asiavirhe on korjattava viipymättä ja niin, että se tavoittaa mahdollisimman kattavasti virheellistä tietoa saaneen yleisön. Korjaus on julkaistava sekä tiedotusvälineen toimituksellisilla verkkosivuilla että julkaisussa tai kanavassa, jossa virhe on alun perin ollut. 

Korjauksen huomioarvo on suhteutettava virheen vakavuuteen. Jos jutussa on useita asiavirheitä tai jos virheestä voi aiheutua suurta vahinkoa, toimituksen tulee julkaista uusi juttu, jossa virheellinen tieto yksilöidään ja korjataan.

Verkossa olennaisen virheen korjaamiseksi ei riitä virheellisen tiedon tai jutun poistaminen, vaan yleisölle on kerrottava virheestä sekä miten ja milloin se on korjattu.

Tiedotusvälineen on suotavaa tehdä yleisölle selväksi ne käytännöt ja periaatteet, joiden mukaan se korjaa virheensä. 

Helsingin Sanomat julkaisi 9.6.2016 jutun ”VTT:n selvitys ei tuonut varmaa näyttöä vilpistä – selvittäjät nostavat esille tiedeartikkelin vakavat puutteet”. Jutussa kerrottiin kolmesta selvitysmiesten tekemästä lausunnosta, jotka valtion tutkimuslaitos VTT oli tilannut tieteelliseen artikkeliin kohdistuneen tiedevilppiepäilyn selvittämiseksi. 

Kantelija on tutkija, joka on vilpilliseksi epäilyn tiedeartikkelin ensimmäinen kirjoittaja ja joka on joutunut hyvin kielteisen julkisuuden kohteeksi jutun ja myös HS:n aiempien tiedevilppiä käsittelevien juttujen vuoksi. Kantelija oli pyytänyt korjausta useisiin kohtiin juttua. Lehti ei edes vastannut hänen oikaisupyyntöönsä. 

Kaikki kolme selvitysmiestä toivat loppuyhteenvedossaan yksiselitteisesti esiin, että tiedevilppiä ei tullut esiin. Lehti toi kuitenkin selvittäjien arviot esiin siten, että ne tukivat vilppiepäilyjä. Se antoi lukijoille otsikkoa myöten kuvan, jonka mukaan vilppiä oli tapahtunut, mutta sitä ei vain pystytty osoittamaan. 

Selvitysmiesten raporteissa todettiin neutraalisti, että vilppiepäilyjä oli selvitetty vain toimeksiannon kohteena olleesta raportista. Helsingin Sanomissa tämä oli kääntynyt pahoitteluksi siitä, että ”epäilyjen selvittäminen pelkän artikkelin pohjalta oli mahdotonta”. 

Lehdellä on oikeus tehdä voimakkaitakin tulkintoja käsittelemistään aiheista, eikä käsiteltävää sisältöä tarvitse referoida sellaisenaan. Tässä tapauksessa Helsingin Sanomat kuitenkin referoi raportteja siten, että niistä syntyi virheellinen kuva, joka oli rakennettu tukemaan lehden aiemmin esittämiä tiedevilppiepäilyjä. Tämä saattoi jutun kohteena olleen tutkijan kohtuuttoman kielteiseen julkisuuteen virheellisin perustein.

Kyseessä oli olennainen asiavirhe, jota lehti ei suostunut korjaamaan. 

Julkisen sanan neuvosto katsoo, että Helsingin Sanomat on rikkonut hyvää journalistista tapaa ja antaa lehdelle huomautuksen.

Ratkaisun tekivät:

Elina Grundström (pj), Pirjo Auvinen, Hannu Helineva, Jyrki Huotari, Ulla Järvi, Anssi Järvinen, Pasi Kivioja, Antti Kokkonen, Heikki Kuutti, Paula Paloranta, Heikki Valkama ja Johanna Vehkoo.