5361/SL/13

Vapauttava

Lehti kertoi verkkosivujensa otsikossa, että televisiosta tuttu henkilö oli aiheuttanut kaaoksen kirkossa ja että lääkäriäkin oli huudettu apuun. Otsikolle löytyi sisällöstä riittävästi katetta.

Kantelu 26.11.2013

Kantelijan mukaan Ilta-Sanomissa 25.11.2013 julkaistun jutun otsikko ”Sarasvuo aiheutti kaaoksen kirkossa, lääkäri huudettiin apuun – katso kuvat!” herätti ajatuksen, että jotakin vakavaa on tapahtunut. Journalistin ohjeiden mukaan ”Otsikoille, ingresseille, kansi- ja kuvateksteille, myyntijulisteille ja muille esittelyille on löydyttävä sisällöstä kate.” Kyseisen uutisen otsikointi herätti kantelijassa ajatuksen, että jotakin vakavaa on oikeasti tapahtunut.

Katsottuaan kuvat kantelija havaitsi vain rauhallisia ihmisiä kuuntelemassa saarnaa. Kaaoksesta ei ollut merkkiäkään. Itse uutistekstistä ei muutoinkaan selviä, että ”saarnan aikana kutsuttiin myös lääkäriä apuun”, eikä kaaoksesta ole mainintaakaan. Uutisessa on myös linkki, jonka takaa kantelija ei löytänyt viitteitä otsikon väittämille.

Ilta-Sanomien vastaus 17.1.2014

Päätoimittaja Tapio Sadeoja vastaa, että Jari Sarasvuon esiintymisestä Kallion kirkossa muodostui Suomessa hyvin poikkeuksellinen tapahtuma, jonka laajuutta tuskin kirkko itse, saati paikalle saapuneet ihmisetkään osasivat ennakoida. Ilta-Sanomien toimittaja raportoi paikan päältä useaan otteeseen tilanteen epätavallisuudesta: tungos oli valtava, kaikki eivät mahtuneet edes sisälle kirkkoon ja Sarasvuo kehotti välillä sisällä olevia antamaan paikkoja ulkona värjötteleville.

Päätoimittaja Sadeojan mukaan otsikon maininnalle lääkärin huutamisesta löytyy tekstistä kate. Jutussa kerrotaan selvästi seuraavaa: ”Saarnan aikana kutsuttiin myös lääkäriä apuun. Yleisön joukosta huudettiin, missä on lääkäri, kertoo IS:n paikalla ollut toimittaja”. Jutussa valotetaan muutenkin tilanteen erityislaatuisuutta. Sadeojan mukaan lukijalle kerrotaan mm., että kirkko oli ääriään myöten täynnä ja että Sarasvuo joutui keskeyttämään saarnan kaksi kertaa. Tätä selitetään lisää linkitetyssä jutussa, johon kantelijakin viittaa. Siitä kävi ilmi, että ulkona olleet ihmiset halusivat päästä sisälle.

Jutun kuvat tukevat vahvasti sanomaa tilaisuuden poikkeuksellisuudesta. Suomen kielessä sana kaaos tarkoittaa Sadeojan vastauksen mukaan epäjärjestystä. Tämä näkyy myös lukijoiden lähettämistä kuvista: osassa toki näkyy rauhallisesti istuvia ihmisiä, mutta toisissa lukemattomat ihmiset seisovat tungoksessa käytävillä ja ulosmenoteillä, koska muuta tilaa ei ole. Myös urkuparvi on täynnä väkeä. Jos tätä ei Sadeojan mukaan voi pitää poikkeuksellisena, niin silloin ei ole vuosikymmeniin käynyt suomalaisissa jumalanpalveluksissa.

Sadeojan mukaan uutinen täytyy osasta suhteuttaa siihen paikkaan, josta uutisessa kerrotaan. On ymmärrettävä, että kirkko vetää ns. tavalliseen tapahtumaan vain harvoja ihmisiä. Jos kyse olisi ollut jonosta suosittuun rock-konserttiin, kaaos-sana olisi vaatinut jo paljon enemmän dramatiikkaa niin kuvilta kuin tekstiltäkin. Kirkossa tilanne on Sadeojan mukaan todella poikkeuksellinen: tällaista väkimäärää ei kirkossa ole edes jouluna.

”Jos suomalaiseen kirkkoon jonotetaan ulkona kylmässä, ihmiset tungeksivat kirkon keskikäytävällä ja eteisessä, tungoksen takia huudetaan lääkäriä apuun ja keskeytetään puhe, koska ihmisiä on vain liikaa, voidaan hyvällä syyllä puhua kaaoksesta”, päätoimittaja Sadeoja kirjoittaa.

Ratkaisu

Otsikoille, ingresseille, kansi- ja kuvateksteille, myyntijulisteille ja muille esittelyille on löydyttävä sisällöstä kate (JO 15).

Ilta-Sanomat kertoi kolmessa verkkojutussaan tilaisuudesta Kallion kirkossa, johon maallikkosaarnaaja houkutti niin paljon yleisöä, että kaikki eivät mahtuneet sisään ja osa kirkkoväestä seisoi käytävillä. Lehti kuvasi tilannetta otsikossaan kaaokseksi, jossa huudettiin lääkäriäkin apuun.

Ilmaisujen ”kaaos” ja ”lääkäri huudettiin apuun” rinnastaminen otsikossa saattaa saada lukijan ajattelemaan, että kirkkokansalle oli tapahtunut jotakin ikävää. Ilta-Sanomien otsikko oli Julkisen sanan neuvoston mielestä laadittu niin, että se houkutteli klikkaamaan jutun auki. Tämän vuoksi otsikossa oli sensaatiohakuisuutta. Tekstin, kuvien ja juttuun linkitettyjen muiden uutisten perusteella kuitenkin selvisi, mitä kaaos ja lääkärin huutaminen apuun todella tarkoittivat.

Julkisen sanan neuvosto katsoo, että Ilta-Sanomat ei ole rikkonut hyvää journalistista tapaa.
 

Ratkaisun teki:
Puheenjohtaja Risto Uimonen