Kantelu 21.6.2011
Kantelijan mukaan Journalistin toimittaja on käyttänyt artikkelinsa pääaiheena kantelijan sivulauseessaan sanomaa kommenttia ja vieläpä väärällä tavalla. Artikkelin alussa toimittaja lainaa kommenttia, joka koskee Aurinkorannikon Suomalaista Peruskoulua. Perään hän hämmästelee, miksi haastateltu vihoittelee suomalaiselle koululle. Kantelija sanoo keskusteluissaan ja viesteissään toistaneensa toimitukselle, että kommentti ei koskenut koulua laitoksena vaan rakennuksena – sen estetiikka ei aivan vastaa ympäristön muita kouluja.
Toimittajan vierailusta Aurinkorannikolle oli kulunut vuosi ja kun kantelijalle jo edelliskesänä selvisi, että hän tulee kirjoittamaan aivan eri aiheesta kuin mitä hänen alun perin annettiin ymmärtää, pyysi kantelija, ettei haastattelua ja kuvaa käytettäisi. Toimitus ei kuitenkaan toiminut pyynnön mukaisesti, mutta ei käyttänyt koko kaksituntisesta haastattelusta ainuttakaan kommenttia täkäläisestä lehtimaailmasta.
Kantelijan mielestä Journalistin toimittaja selvästi loukkaa Journalistin ohjeiden kohtia 11, 12, 17 ja 21. Hän ilmaisee omia mielipiteitään ilman perusteluja koko artikkelin läpi. Toimittaja on hyväksynyt ”oikeina” tietoina kilpailijoideni sekä kantelijan entisten liikekumppanien hänelle kertomat asiat, mutta ei kerro kantelijan mielipidettä niistä. Haastateltava sai haastattelua tehtäessä aivan eri käsityksen siitä, millainen artikkeli oli työn alla. Tämän lisäksi kantelijan näkemyksiä ei lukuisista pyynnöistä huolimatta ole tuotu artikkelissa julki.
Journalistin vastaus 9.9.2011 ja 17.1.2012
Päätoimittaja Markku Lappalainen vastaa, että Journalisti 12/2011 julkaisi artikkelin Aurinkolammikon toimittajat, jossa tarkasteltiin ulkosuomalaista mediaa Espanjan Aurinkorannikolla. Lähtökohtana oli tehdä reportaasi lehdenteosta ja suomalaisten lehdentekijöiden elämästä ulkomailla. Jutun näkökulma ja käsittelytapa olivat auki vielä siinä vaiheessa, kun Journalistin toimitussihteeri Manu Marttinen artikkelin toimittajana kävi paikan päällä haastattelu- ja tiedonhankintamatkalla kesällä 2010. Kokonaisuus muotoutui kenttätyön, haastattelujen ja muun tiedonhankinnan tuloksena. Aurinkorannikolla tehtyjen haastattelujen ja havaintojen lisäksi toimittaja täydensi tietojaan perehtymällä kirjalliseen materiaaliin ja tekemällä täydentäviä haastatteluja kotimaassa.
Artikkelin taustatyön ja tietojentarkistuksen yhteydessä paljastui jatkuvasti Aurinkorannikon suomalaismediaan liittyviä uusia seikkoja ja tietoja, joiden selvittäminen teetti lisätöitä kotimaassa ja otti myös aikansa. Kyse oli päätoimittajan mukaan aivan normaalista journalistisesta tiedonhankinnasta ja asioiden jäsentelystä. Jutun työstäminen liikkeellelähdöstä julkaisemiseen kesti noin vuoden.
Artikkelin kärjessä oli keskeisesti esillä Olé-kustannuksen ja Aurinkorannikon suomalaisen koulun välinen ristiriita, jonka kantelija tuli kiteyttäneeksi ”sivulauseessa”, kuten hän itsekin toteaa. Sivulauseet, puolivahingossa lausutut heitot ovat usein journalistisesti kiinnostavia: niistä löytyy asioita, jotka antavat aiheen perusteellisempaan tutkintaan. Tässäkin tapauksessa ilmeni, että lehden ja koulun ristiriita on edelleen arkea, vaikka välirikkoon liittyneistä tapahtumista on kulunut aikaa jo puolenkymmentä vuotta. Lehden ja koulun sovittamaton erimielisyys ja sen syiden tarkastelu ovat perustellusti osa artikkelia.
Haastattelutilanteessa kantelija ei Lappalaisen mukaan kommentoinut pelkkää koulurakennusta ja sen esteettisiä arvoja. Hän kertoi näkemyksensä kouluun liittyvistä ongelmista ja raha-asioista sekä rehtorin pätevyydestä. Sittemmin selvisi, että koulun ja lehden välit ovat edelleen poikki. Muuten toimittaja ei olisi ryhtynyt edes selvittämään asiaa.
Artikkelia varten tehdyt haastattelut ja muu taustatyö tukevat tietoa, että Aurinkorannikon lehdet kilpailevat keskenään rajustikin. Se kävi ilmi haastattelujen yhteydessä. Moni ryhtyi kertomaan yksityiskohtia lehtikilpailun arjesta varsinaisen haastattelun päätteeksi: ”kun nauhuri napsahtaa kiinni – -”, kuten artikkelissa asiaa havainnollistetaan. Toimittaja ei ole päätoimittajan mukaan harhauttanut kantelijaa, sillä hänellä ei ole ollut haastattelutilanteessa tarkkaa suunnitelmaa siitä, millainen kokonaisuus aiheesta lopulta syntyy. Näkökulma ja käsittelytapa muuttuivat työprosessin seurauksena – etukäteen näitä asioita ei voi päättää.
Kantelijan kuvaa käytettiin artikkelin kuvituksena, kuten muitakin kokonaisuudessa keskeisesti esillä olleiden henkilöiden kuvia. Kantelija antoi Journalistille haastattelun ja suostui kuvattavaksi. Hän on päätoimittajan mukaan keskeinen toimija Aurinkorannikon suomalaismediassa ja paikallispoliitikkonakin julkisuuden henkilö.
Kantelija viittaa Journalistin ohjeisiin ja toteaa, että artikkeli rikkoo tiedonhankintaa, haastateltavan oikeuksia ja virheen korjaamista koskevia ohjeiden kohtia. Väitteille ei päätoimittajan mielestä löydy perusteita itse artikkelista. Artikkeli ei ole sepite tai mielipide. Se perustuu normaalein journalistisin keinoin hankittuun tietoon ja sen prosessointiin. Sen tekemisessä on käytetty mainittujen haastateltujen lisäksi muita lähteitä. Kaikki haastateltavat – mukaan luettuna kantelija ja hänen isänsä, Olé-lehden perustaja – saivat tarkistaa lausumansa. Siinä yhteydessä kaikille on myös kerrottu kokonaisuus, johon heidän lausumansa on liitetty. Artikkelissa kantelija saa sanoa oman näkemyksensä. Asemansa vuoksi hänen työtään on aiheellista tarkastella kriittisesti.
Artikkelin tiedot ovat päätoimittajan mukaan peräisin useasta eri lähteestä – eivät pelkästään Olé-lehden kilpailijoilta, joita on kuultu tiedonhankinnan ja taustatyön yhteydessä. Aurinkorannikon mediaa kuvaavaa kokonaisuutta ei voi tehdä haastattelematta alueen toimijoita. Tietojen tarkistusvaiheessa ei ole ilmennyt mitään sellaista, jonka mukaan olisi aihe epäillä artikkelin pohjatietojen paikkansapitävyyttä.
Kantelija sai tilaisuuden täsmentää omia näkemyksiään Journalistissa 13/2011 julkaistussa kirjoituksessa, jota toimitus päätoimittajan mukaan käsitteli mielipidekirjoituksena – ei vastineena eli omana kannanottona. Samassa yhteydessä julkaistiin myös Olé-lehden toimittajien kirjoitus, jossa he kertoivat omasta arjestaan Aurinkorannikolla. Koska kantelijan mielipidekirjoituksesta sai käsityksen, että Journalistissa on julkaistu ”vääristelty kuva”, oli aiheellista julkaista myös toimittajan kirjoitus, jossa valaistaan alkuperäisen artikkelin taustaa ja tiedonhankintaa. Tarve korostui, koska alkuperäisen jutun ja mielipidekirjoituksen väli oli pitkä – noin kaksi kuukautta.
Ratkaisu
Yleisön on voitava erottaa tosiasiat mielipiteistä ja sepitteellisestä aineistosta. Myöskään kuvaa tai ääntä ei saa käyttää harhaanjohtavasti (JO 11). Tietolähteisiin on suhtauduttava kriittisesti. Erityisen tärkeää se on kiistanalaisissa asioissa, koska tietolähteellä voi olla hyötymis- tai vahingoittamistarkoitus (JO 12). Haastateltavalla on oikeus saada ennakolta tietää, millaisessa asiayhteydessä hänen lausumaansa käytetään. Hänelle on myös kerrottava, jos haastattelua voidaan käyttää useissa eri välineissä. Haastateltavalle pitää aina kertoa, onko keskustelu tarkoitettu julkaistavaksi vai ainoastaan tausta-aineistoksi (JO 17). Haastateltavan kieltoon julkaista lausumansa tulee suostua vain, jos olosuhteet ovat haastattelun antamisen jälkeen muuttuneet niin olennaisesti, että julkaiseminen olisi selvästi kohtuutonta (JO 19). Jos selvästi tunnistettavissa olevan henkilön tai tahon toiminnasta aiotaan esittää tietoja, jotka asettavat tämän erittäin kielteiseen julkisuuteen, kritiikin kohteelle tulee varata tilaisuus esittää oma näkemyksensä jo samassa yhteydessä (JO 21).
Journalistin (12/2011) juttu 16.6.2011:
http://www.journalistiliitto.fi/journalisti/lehti/2011/12/artikkelit/aurinkolammikon-toimittajat/
Kantelijan kirjoitus Journalistissa (13/2011) 11.8.2011:
http://www.journalistiliitto.fi/journalisti/lehti/2011/13/debatti/toinen-nakemys-aurinkorannikolta/
Toimittajan vastaus kantelijan kirjoitukseen samassa yhteydessä:
http://www.journalistiliitto.fi/journalisti/lehti/2011/13/debatti/toimittaja-vastaa/
Journalistin juttukokonaisuus on tyypillinen reportaasi, jossa myös toimittajan ääni kuuluu vahvana. Jutussa kuullaan monipuolisesti eri osapuolia, jotka saavat kommentoida Aurinkorannikon mediamaisemaa omista lähtökohdistaan. Kuva täydentyy myöhemmin julkaistuilla mielipidekirjoituksilla. Toimittajan ja haastateltavan välille on syntynyt erimielisyyttä haastattelun rajoista eli mitä ja miten haastateltavan sanomaa voi käyttää jutussa. Tämä esimerkki osoittaa, kuinka tärkeää toimittajan on aina tehdä haastateltavalle selväksi, missä kulkee julkaistavan ja taustoittavan keskustelun raja.
Julkisen sanan neuvosto ei pysty ottamaan kantaa siihen, mitä kantelija ja toimittaja ovat Espanjassa keskustelleet. Kantelijan omat käsitykset täsmentyivät lukijoille, kun Journalisti julkaisi hänen mielipidekirjoituksensa. Niin voimakasta jutun tuoma mahdollinen kielteinen julkisuus ei ollut, että kyseeseen olisi tullut vastine eli oma kannanotto. Tämän vuoksi toimittaja saattoi kommentoida samassa yhteydessä kantelijan esittämiä mielipiteitä, jotka kyseenalaistivat toimittajan ammattietiikan. Yleisesti ottaen olisi tyylikkäämpää, että toimitus pidättäytyisi samassa yhteydessä kommentoimasta julkaisemiaan puheenvuoroja.
Kantelija oli suostunut haastatteluun ja kuvaamiseen. Tekstin ja kuvan julkaisun kieltämiselle jälkeenpäin ei Julkisen sanan neuvoston mielestä ollut riittäviä perusteita, koska olosuhteet eivät olleet olennaisesti muuttuneet. Pelkkä tulkintaerimielisyys haastattelulausumasta ei riitä koko haastattelun julkaisemisen kieltämiseen. Haastateltava ei voi määritellä jutun sisältöä ja sen näkökulmia. Vastuu niistä kuuluu toimitukselle. Tässä tapauksessa olisi kuitenkin ollut kohtuullista, että toimitus olisi ottanut huomioon haastateltavan kommentteja lopulliseen artikkeliin, koska haastattelusta ehti vierähtää vuosi jutun julkaisuun.
Julkisen sanan neuvosto katsoo, että Journalisti ei ole rikkonut hyvää journalistista tapaa.
Ratkaisun tekivät:
Risto Uimonen (pj), Ollijuhani Auvinen, Hannele Haanpää-Holappa, Lauri Karppi, Salla Nazarenko, Riitta Ollila, Riitta Pollari ja Jaakko Ujainen.