4313/AL/10

Langettava

Julkisen sanan neuvoston langettava päätös vainajan hienotunteista kohtelua ja lapsen asemaa koskevassa asiassa. Lehti kertoo jutussa yksityiskohtaisesti yksinhuoltajaäidin kokemuksista ja tämän edesmenneen miehen mielenterveysongelmista ja itsemurhasta. Juttu paljastaa arkaluonteista tietoa vainajasta ja voi aiheuttaa kärsimystä omaisille.

Julkisen sanan neuvoston langettava päätös vainajan hienotunteista kohtelua ja lapsen asemaa koskevassa asiassa. Lehti kertoo jutussa yksityiskohtaisesti yksinhuoltajaäidin kokemuksista ja tämän edesmenneen miehen mielenterveysongelmista ja itsemurhasta. Juttu paljastaa arkaluonteista tietoa vainajasta ja voi aiheuttaa kärsimystä omaisille.

Kantelu 22.4.2010

Kantelija katsoo, että Me Naisten 15.4.2010 ilmestyneessä numerossa on esitelty hänen veljensä tunnistettavasti ja kerrottu yksipuolisesti tämän yksityisasioista ja viimeisestä elinvuodesta. Kantelijan mielestä esimerkiksi sellaisia yksityiskohtia kuin alkoholin ja masennuslääkkeiden käyttö, hiljattain synnyttäneen vaimon ja vastasyntyneen vauvan autokyytiin pakottaminen, perheen joutuminen turvakotiin ja itsemurhan tekeminen hirttäytymällä ei olisi pitänyt esittää toteutuneessa laajuudessa, koska tiedot eivät olleet reportaasin kannalta oleellisia eikä niillä ollut yhteiskunnallista merkitystä.

Jos vainajasta haluttiin kirjoittaa näin paljon, olisi kantelijan mukaan ollut asiallista haastatella myös muita läheisiä. Juttu on aiheuttanut kantelijalle ja vainajan muille läheisille paljon mielipahaa.

Me Naisten vastaus 20.5.2010

Päätoimittaja Riitta Pollari kirjoittaa, että lehdessä julkaistu tarina yksinhuoltajanaisesta on realistinen juttu ja esimerkki monimuotoisista perheistä, jotka näkyvät mediassa usein vain tilastoissa. Jutun keskiössä on henkilö, jonka elämäntarina koostuu tragedioiden ketjusta. Hän kuvailee, miltä elämä edesmenneen aviomiehen kanssa tuntui. Päätoimittajan mukaan edesmenneen miehen todellisuus on ollut myös vaimon todellisuutta sellaisena, kuin vaimo sen kuvaa. Tunteikasta tarinaa olisi ollut mahdoton kirjoittaa ilman yksityiskohtia, koska kysymys on lesken kokemuksista. Edesmenneen miehen vaikeuksista kerrotaan kaunistelematta ja tuomitsematta, mutta jutussa on myös kaipuuta ja yksityiskohtia hänen lämpimästä suhteestaan lapsiin.

Pollari kirjoittaa, että vainajasta kerrotaan vain etunimi eikä asuinpaikkaa mainita. Päätoimittaja arvelee, että ne, jotka miehen tunnistavat, ovat todennäköisesti olleet tietoisia jutussa kerrotuista tapahtumista.

Jutussa esiintyivät myös vainajan vanhemmat. He olivat mukana, kun juttua tehtiin ja suhtautuivat Pollarin mukaan toimittajaan erittäin positiivisesti.

Ratkaisu

Jokaisen ihmisarvoa on kunnioitettava (JO 26). Sairaus- ja kuolemantapauksista sekä onnettomuuksien ja rikosten uhreista uutisoitaessa on aina noudatettava hienotunteisuutta (JO 28). Julkistakin aineistoa julkaistaessa pitää ottaa huomioon yksityiselämän suoja. Kaikki julkinen ei välttämättä ole julkaistavissa. Erityistä varovaisuutta on noudatettava, kun käsitellään alaikäisiä koskevia asioita (JO 30).

Reportaasissa kirjoitetaan yksinhuoltajaäidistä, joka ”on kokenut lähes kaiken rankan, minkä nainen voi”. Hänen kovien kokemustensa lakipisteenä kuvaillaan parisuhdetta ja kolme viikkoa kestänyttä avioliittoa miehen kanssa, joka päätyi itsemurhaan. Pariskunnan lapsi, joka oli jutun kirjoitushetkellä vuoden ikäinen, esiintyy jutussa nimellään ja kasvoillaan. Samalla tavalla esitellään myös päähenkilön kolme muuta alaikäistä lasta. Jutussa seurataan perheen arkea muutaman päivän ajan.

Parisuhdetta edesmenneen miehen kanssa kuvaillaan yksityiskohtaisesti. Leski esimerkiksi kertoo, kuinka hän vastusti aborttia viimeiseen asti ja kuinka lapsen isä lupasi lopettaa juomisen. Jutun mukaan mies ei kuitenkaan pitänyt lupaustaan, vaan pakotti juuri synnyttäneen vaimonsa ajamaan 800 kilometrin matkan, vaikka keskosena syntynyt kahden viikon ikäinen lapsi ei olisi saanut olla pakkasessa ja auton turvakaukalossa. Leski toteaa tapahtuneesta, että ”sen ihmisen tuntien ei paljon kieltäydytä”. Hän kertoo miehensä käyttäneen alkoholia ja masennuslääkkeitä ja pariskunnan elämän olleen ”sellaista tohelointia”, että sen kuluessa saattoi tulla keskellä yötä lähtö turvakotiin. Leski kertoo jutussa, että mies hirttäytyi tajuttuaan vaimonsa ja vauvan muuttaneen turvakotiin. Hän arvelee itsemurhapäätökseen vaikuttaneen senkin, että mies ”varmaan myös väsyi yrittämään olla selvin päin”. Nyt leski kertoo elävänsä tilanteessa, jossa edesmenneen miehen velkojatkaan eivät enää käy oven takana. Suhteen jälkeen hän kertoo olevansa edelleen ”säpsy ja ihmiskammoinen”.

Koskettavat elämäntarinat ovat tehokas keino välittää yleisölle tietoa suomalaisen yhteiskunnan realiteeteista. Me Naisten reportaasi antoi kasvot haastavassa elämäntilanteessa olevalle yksihuoltajaäidille ja lapsiperheelle. Kirjoituksen tyyli oli voimakkaan subjektiivinen, mikä on luontevaa tällaiselle juttutyypille.

Kun traumaattisista tapahtumista kerrotaan kuitenkin vain yhden henkilön näkökulmasta, toimituksen tulee varmistaa, ettei muista osapuolista paljasteta arkaluonteisia asioita.

Lehdessä kerrottiin, että leski oli ottanut edesmenneen miehensä sukunimen. Miehen etunimi mainittiin jutussa. Kun leski, lapsi ja miehen vanhemmat esiteltiin jutussa samalla sukunimellä, miehen nimi oli helposti pääteltävissä. Lesken nykyinen asuinpaikka ja jutussa mainittu turvakoti sijaitsevat samalla seudulla, joten miehen asuinpaikastakin voi tehdä päätelmiä. Myös miehen vanhempien esittely helpotti tunnistamista lähipiiriä laajemmin.

Edesmennyt mies oli yksityishenkilö, jolla ei jutun, kantelun eikä vastauksen perusteella ollut yhteiskunnallisesti merkittävää asemaa eikä hän ollut hakeutunut julkisuuteen. Näin ollen lehdellä ei ollut kestäviä perusteita heikentää hänen yksityisyyden suojaansa. Miehen teot olivat toisaalta osa hänen leskensä elämää, ja haastatellulla oli oikeus oman elämäntarinansa kertomiseen, mutta sairaan henkilön itsemurhatavan mainitseminen ja spekulointi teon syillä vaaransivat Julkisen sanan neuvoston mielestä uhrin hienovaraisen kohtelun ja olivat omiaan aiheuttamaan kärsimystä omaisille.

Yksityiskohtainen kuvaus edesmenneen isän vaikeuksista paljasti arkaluonteista tietoa myös lapsen elämästä. Vanhemman mielenterveysongelmat ja piittaamattomuus lapsen parhaasta olivat tässä tapauksessa seikkoja, joiden julkaiseminen ei neuvoston mielestä ollut lapsen edun mukaista. Julkisen sanan neuvosto korostaa, että toimitusten on noudatettava erityistä varovaisuutta käsiteltäessä alaikäisiä koskevia asioita – myös silloin, kun vanhempi haluaa tuoda asiat julkisuuteen. Vastuu yksityisyyden suojan piiriin kuuluvien asioiden kertomisesta on aina toimituksella.

Julkisen sanan neuvosto katsoo, että Me Naiset on rikkonut hyvää journalistista tapaa ja antaa lehdelle huomautuksen.

Ratkaisun tekivät:
Risto Uimonen (pj.) Merja Ahtiainen, Sari Autio, Jussi Eronen, Juha Kulmanen, Tuomo Lappalainen, Janne Laukkanen, Inkeri Pasanen, Susanna Reinboth, Matti Saari ja Titta Sinisalo.