3887/SL/08

Langettava

Kantelija joutui jutun vuoksi erittäin kielteiseen julkisuuteen. Samanaikainen kuuleminen ei korjannut vahinkoa. Lehti ei riittävästi yksilöinyt kantelijaan kohdistunutta arvostelua, jotta tämä olisi voinut puolustautua paremmin ja lukija olisi voinut puntaroida jutun totuudenmukaisuutta. Langettava äänin 8-2, eriävä mielipide.

Kantelu 10.3.2008
Kantelijan mukaan hänet nimettiin täysin perusteettomasti yhdeksi syylliseksi eduskunnassa tapahtuneeksi väitettyyn seksuaaliseen häirintään. Juttu perustui pelkästään nimettömien lähteiden varaan. Oleellisinta asiassa on kuitenkin, että lehden käyttämien nimettömien lähteiden esittämiä hajanaisia syytöksiä ei edes yritetty yksilöidä, eikä esitetty minkäänlaista näyttöä väitteiden tueksi. Väitteitä ei myöskään kohdistettu kehenkään määrättyyn henkilöön.

Kantelijan mielestä hänet leimattiin syylliseksi tarkemmin määrittelemättömään tasa-arvolain vastaiseen menettelyyn. Tämänkaltaisiin yksilöimättömiin ja vailla näyttöä oleviin syytöksiin on täysin mahdoton vastata ja siten niitä vastaan puolustautua. On vastuutonta, että maan suurimmassa sanomalehdessä tärkeästä yhteiskunnallisesta asiasta kirjoitetaan näin kevyin perustein. Esitetyt väitteet näyttäytyvät lukijoille tosiseikkoina ja jäävät sellaisina elämään.

Helsingin Sanomien vastaukset 25.2. ja 11.3.2008
Päätoimittaja Janne Virkkunen sanoo, että lehden kirjoituksen taustalla oli eduskunnan tasa-arvotoimikunnan teettämä Eduskunnan kanslian tasa-arvoselvitys. Siitä kävi ilmi, että eduskunnassa esiintyy seksuaalista ja sukupuoleen perustuvaa häirintää. Toimitus ryhtyi tutkimaan asiaa haastattelemalla tahoja, jotka saattaisivat tietää ilmi tulleista häirintätapauksista. Lukuisat haastatellut yhtyivät tutkimuksen lopputulokseen ja mainitsivat kukin nimeltä mainiten samoja miespuolisia kansanedustajia. Toimituksella oli kaikki syyt luottaa haastateltavien yhtäpitävien kertomusten luotettavuuteen. Haastateltavat tiesivät, miksi heitä haastateltiin. Oman asemansa puolesta he kuitenkin asettivat lausumiensa julkaisemisen ehdoksi toimittajan lähdesuojan, johon oli vahvat perusteet. He ovat työyhteisössään siinä asemassa, että omalla nimellä esiintyminen olisi voinut johtaa jopa työpaikan menetykseen.

Toimitus päätti Virkkusen mukaan kysyä tietolähteiden nimeämiltä kansanedustajilta asiaa henkilökohtaisesti. Heitä ei kysymyksenasettelussa syytetty mistään, vaan heille varattiin mahdollisuus lausua käsityksensä asiasta. Naistyöntekijöiden haastatteluihin perustuen kirjoituksessa todetaan, että ”osalla miehistä, tietyllä ydinporukalla, juttu menee mauttomaksi. — Mitä nämä miehet sanovat väitteistä?” Kantelijoilta haluttiin kysyä, miten he suhtautuvat siihen, että heidät nimetään tähän ydinporukkaan. Jutusta noin kolmannes käytettiin lausuntojen esille tuontiin – negatiivisessa valossa mahdollisesti näyttäytyville henkilöille varattiin tilaisuus tulla kuulluksi saman tien.

Virkkusen mukaan tiedotusvälineen rooli yhteiskunnallisen vallankäytön seuraajana korostuu, kun kyse on kansanedustuslaitoksesta. Eduskunta säätää lait, luo muulle yhteiskunnalle normistoa. Siksi kansanedustajien toimintaan kohdistuu erityisiä julkisuus- ja nuhteettomuusodotuksia. Tässä tapauksessa on kyse nimenomaan kansanedustajan toimen harjoittamisesta – ei esimerkiksi edustajien yksityiselämästä. He ovat alttiita julkisuudelle ja paikoin kovallekin arvostelulle.

Seksuaalinen ja sukupuoleen kohdistuva häirintä on vakava yhteiskunnallinen ongelma, jonka käsittely julkisuudessa on välttämätöntä. Tasa-arvoselvitys ja toimituksen tiedonhankinta tekivät selväksi sen, että kyse on ainakin osittain myös kulttuurieroista. Osa edustajista ei välttämättä edes ymmärrä sopimattomaksi sitä, mikä toisen mielestä ylittää lain tarkoittaman sukupuoleen perustuvan häirinnän rajat. Henkilöiden kautta päästiin kiinni yhteiskunnallisesti relevanttiin kysymykseen: rajanvetoon siitä, mikä on sopimatonta, mikä ei.

Virkkunen muistuttaa kantelijan kirjoittavan, että ”tämänkaltaisiin yksilöimättömiin ja vailla näyttöä oleviin syytöksiin on minun täysin mahdoton vastata ja siten niitä vastaan puolustautua”. Kirjoituksessa kantelijaa on haastateltu ja hän vastaa näin: ”Mutta viesti täytyy ottaa vakavasti. Täytyy katsoa peiliin ja parantaa tapansa”. Hän sanoo pyrkivänsä olemaan hauska seuramies: ”Joskus jutut ovat sitten ilmeisesti menneet liian pitkälle. Nyt pitää alkaa puhua harkitummin, mutta eihän se tarkoita, että olisi tylsempi”.

Ratkaisu
Tietolähteisiin on suhtauduttava kriittisesti. Erityisen tärkeää se on kiistanalaisissa asioissa, koska tietolähteellä voi olla hyötymis- tai vahingoittamistarkoitus (JO 12). Journalistilla on oikeus pitää tietoja luottamuksellisesti antaneen henkilöllisyys salassa. Toimituksen on kunnioitettava tätä periaatetta (JO 14). Jos selvästi tunnistettavissa olevan henkilön tai tahon toiminnasta aiotaan esittää tietoja, jotka asettavat tämän erittäin kielteiseen julkisuuteen, kritiikin kohteelle tulee varata tilaisuus esittää oma näkemyksensä jo samassa yhteydessä (JO 21).

Helsingin Sanomat kertoo eduskunnassa paljastuneesta seksuaalisesta häirinnästä jutussaan, jossa haastatellaan seitsemää, nimeltä mainittua ja kuvassa esiintyvää kansanedustajaa. Kantelija on yksi heistä.

Kansanedustajan on asemansa vuoksi varauduttava kärjekkääseenkin arvosteluun ja kestettävä sitä varsinkin silloin, kun kritiikki kohdistuu hänen toimintaansa eduskunnassa. Julkisen sanan neuvosto katsoo, että kantelija on tässä tapauksessa joutunut erittäin kielteiseen julkisuuteen. Lehti on kuullut häntä samanaikaisesti. Se ei neuvoston mielestä kuitenkaan korjaa syntynyttä vahinkoa, vaikka kantelijan omat haastattelulausumat ovatkin melko paljastavia.

Lehden olisi pitänyt yksilöidä tarkemmin se arvostelu, joka kantelijaan kohdistettiin. Silloin myös yleisöllä olisi ollut parempi mahdollisuus puntaroida, millaisesta häirinnästä on kyse. Myös kantelija olisi tällöin voinut puolustautua paremmin, ja neuvostolla olisi ollut tilaisuus arvioida artikkelin totuudellisuutta ja näyttöjen riittävyyttä, kuitenkin ilman vaaraa lähteiden paljastumisesta.

Neuvosto ei tällä päätöksellään halua missään nimessä sulkea pois nimettömien lähteiden käyttöä. Tarvittaessa tiedotusvälineen pitää kuitenkin pystyä osoittamaan tietojen paikkansapitävyys muilla keinoin.

Julkisen sanan neuvosto katsoo, että Helsingin Sanomat on rikkonut hyvää journalistista tapaa ja antaa lehdelle huomautuksen.

Jaana Hallamaan ja Tarja Liuhan eriävä mielipide:

Olemme vapauttavan päätöksen kannalla. Jutun lähtökohta on eduskunnan teettämä tasa-arvokysely ja jutun ydin kyselyssä esiin tullut seksuaalinen häirintä, jonka esiintymistä Helsingin Sanomat on tarkentanut kysymällä häirinnästä eduskunnan työntekijöiltä. Jutussa ei syytetä ketään, vaan se välittää kuvan hämmästelevistä kansanedustajista, jotka valikoituivat haastateltaviksi taustahaastattelujen perusteella.

Kokonaisuutena juttu osoittaa selvästi, että kyse on myös sukupuolikulttuurien ja käyttäytymisen maailmojen erilaisuudesta. Jutussa mainitut kansanedustajat eivät ilmeisesti olleet tulleet ajatelleeksi, että heidän puheensa tai käytöksensä voisi aiheuttaa mielipahaa tai loukata. Seksuaalista häirintää ja sen luonnetta koskeva keskustelu on välttämätöntä edelleenkin, vaikka häirinnän kieltävä tasa-arvolaki on ollut voimassa jo yli 20 vuotta.

Helsingin Sanomat teki jutun tärkeästä aiheesta. Kansanedustajat saivat kertoa näkemyksiään samassa yhteydessä. Lisäksi heillä olisi ollut mahdollisuus tarkentaa näkemyksiään laatimalla juttuun vastine. He eivät ole kuitenkaan käyttäneet tätä oikeutta.

Jutussa haastatelluille eduskunnan työntekijöille annettu lähdesuoja on perusteltu, koska häirintää suojaa usein hiljaisuuden kulttuuri. Häiritty voi pelätä eikä hän uskalla puhua asiasta, koska hänen asemansa työyhteisössä voi vaarantua. Tämä välittyy myös Helsingin Sanomien jutusta. Juttua heikensivät siinä käytetyt halventavat ja asenteelliset luonnehdinnat, mutta JSN tulkitsee vain journalistien eettisiä ohjeista, ei jutun hyvyyttä tai huonoutta.

Esimiehen tai vastaavassa asemassa olevan häirintä koetaan kielteisempänä kuin vaikka kollegan, ja siihen on myös vaikeampi puuttua. Tässä tapauksessa kansanedustajia suojaa vielä heidän erityinen luottamusasemansa.