3670/SL/06

Langettava

Lehti julkaisi jääkiekkoilun maailmanmestaruuskisojen aikaan kuvallisen jutun kisakaupungin prostituutiosta. Lehden tarkoitus oli estää haastateltujen suomalaisten henkilöllisyyden paljastumisen, mutta se ei ollut riittävän huolellinen. Lehti ei julkaissut jutusta tunnistetun omaa kannanottoa.
Langettava äänin 5-3.

Iltalehti julkaisi 10.5.2006 jääkiekkoilun maailmanmestaruuskisojen aikaan kuvallisen jutun kisakaupungin prostituutiosta. Lehti yritti estää haastateltujen suomalaisten henkilöllisyyden paljastumisen. Lehti ei julkaissut jutusta tunnistetun omaa kannanottoa.

Kantelu 3.8.2006

Kantelijan mukaan Iltalehti antaa jutussaan 10.5.2006 vaikutelman, että 32-henkinen matkaseurueemme olisi käyttänyt prostituutiopalveluja. Lisäksi lehti julkaisi 13.5.2006 seurueesta otetun kuvan harhaanjohtavasti. Lehti ei julkaissut 15.5.2006 lähetettyä vastinetta eikä 22.5.2006 lähetettyä vastinetta, vaikka siitä oli korjattu hotellia koskenut virheellinen väite. Lehti ei pyynnöstä huolimatta yksilöinyt vastineen virheitä.

Kantelija kertoo suostuneensa haastatteluun sillä ehdolla, että seuruetta ei liitetä prostituutioon. Hän myöntää antaneensa luvan käyttää lempinimeä, sukunimeä ja asuinpaikkaa, koska ei ymmärtänyt missä yhteydessä niitä käytetään. Lisäksi seurueen jäsenet olivat vahvassa humalatilassa, mikä kantelijan mukaan kyseenalaistaa lehtijutun uskottavuuden. Jutussa on kantelun mukaan harhaanjohtavia väitteitä ja seurueen ulkopuolisten sitaatteja. Kokonaisuus antaa kuvan, että seurue olisi käyttänyt seksipalveluja.

Ensimmäisen jutun yhteydessä julkaistu kuva ei ole suomalaisseurueesta, vaikka kuvan päällä on kantelijan sitaatti. Kolme päivää myöhemmin lehti julkaisi kuvan, jossa kantelija on mukana, ministerin haastattelun yhteydessä. Kuvatekstissä sanotaan, että monet suomalaisturistit ostavat baltialaisprostituoitujen palveluja. Vaikka kasvot on sutattu, henkilöt tunnistaa kantelijan mukaan pelipaidoista.

Iltalehden vastaus 7.9.2006

Päätoimittaja Kari Kivelä vastaa, että kantelijaa haastateltiin juttua varten. Toimittaja ja kuvaaja esittäytyivät asianmukaisesti ja kertoivat, että tarkoitus on tehdä juttu nimenomaan kisakaupungin prostituutioon liittyen. Lehti kiistää kantelijan väitteet jutun virheistä. Kuvaan kantelija suostui vapaaehtoisesti. Kuvaa käytettiin aiheeseen liittyvän jatkojutun yhteydessä ja henkilöt käsiteltiin tunnistamattomiksi.

Toimittaja halusi suojata haastateltavien yksityisyyttä ja pyysi nimimerkit, joita voitaisiin käyttää jutussa. Vastuu nimimerkin valinnasta on haastateltavalla.

Juttua varten haastateltiin kantelijan lisäksi muita seurueen jäseniä, kisaturisteja, hotellin työntekijää, poliisia ja Suomen suurlähetystön konsuliasioiden hoitajaa. Kantelijan seurueen jäsenistä osa kertoi joidenkin käyttäneen prostituutiopalveluja. Kantelija oli toista mieltä, ja se kerrotaan myös jutussa.

Kantelijaa kuultiin juttua tehtäessä. Kantelijalle kerrottiin, että hänen vastinettaan ei voitu sellaisenaan julkaista, koska se sisälsi niin paljon virheellisiä ja jopa valheellisia väittämiä. Kantelija suostui poistamaan vain yhden näistä väitteistään.

Ratkaisu

Jos selvästi tunnistettavissa olevan henkilön tai tahon toiminnasta aiotaan esittää tietoja, jotka asettavat tämän erittäin kielteiseen julkisuuteen, kritiikin kohteelle tulee varata tilaisuus esittää oma näkemyksensä jo samassa yhteydessä (JO 21). Ellei samanaikainen kuuleminen ole mahdollista, voi erittäin kielteisen julkisuuden kohteeksi joutunutta olla tarpeen kuulla jälkeen päin. Jos näin ei tehdä, hyvään tapaan kuuluu julkaista hänen oma kannanottonsa (JO 22). Ellei kannanotto ole julkaisukelpoinen, sen korjaamisesta on syytä neuvotella laatijan kanssa. Vaikka yksimielisyyteen ei päästäisi, olennainen sisältö on suositeltavaa julkaista asiallisessa muodossa (JO 25).

Iltalehdessä raportoitiin urheilukilpailuihin liittyvästä prostituutiosta. Lehti pyrki suojaamaan haastateltuja pyytämällä heiltä nimimerkkejä ja käsittelemällä kasvot kuvista tunnistamattomiksi. Kantelija kuitenkin tunnistettiin, sillä hän ilmoitti oman sukunimensä, lempinimen ja asuinpaikan. Kantelija tarjosi lehdelle vastinetta, jota lehti neuvottelun jälkeen ei kuitenkaan suostunut julkaisemaan.

Osapuolten kertomukset tapahtuneesta menevät osittain ristiin, eikä neuvostolla ole keinoja kaikkien yksityiskohtien selvittämiseksi. Iltalehti on haastatellut kantelijaa ja pyrkinyt suojaamaan tämän henkilöllisyyden muun muassa käsittelemällä kasvot valokuvassa. Lehti ei kuitenkaan ollut riittävän huolellinen, koska se muun muassa käytti kantelijasta tämän omaa sukunimeä. Jutun aiheen, myöhemmin julkaistun valokuvan ja suorasukaisen kuvatekstin vuoksi kantelija joutui erittäin kielteiseen julkisuuteen. Julkisen sanan neuvoston mielestä Iltalehden olisi pitänyt julkaista kantelijan oma kannanotto vaikka toimituksen lyhentämänä.

Julkisen sanan neuvosto katsoo, että Iltalehti on rikkonut hyvää journalistista tapaa ja antaa lehdelle huomautuksen.