Helsingin Sanomien kirjoituksessa 7.10.2002 kerrottiin porvoolaisen kaupunkisuunnittelupäällikön rakennushankkeesta otsikolla ”Porvoon kaavapäällikön talonrakentamisessa runsaasti epäselvyyksiä”. Jutussa selostettiin yksityiskohtaisesti lupa-asioiden sekavuutta, asemakaavan vastaisuutta, rakentamisessa havaittuja virheitä ja rakennettavan omakotitalon keskeneräisyyttä. Siinä viitattiin vuonna 1994 ostetun tontin kauppakirjaan, jonka mukaan tontin on oltava rakennettu viiden vuoden kuluessa. Muuten kaupunki voi vaatia sopimussakkoa. Kirjoituksen mukaan ”kaupungilta ei heru täsmällistä tietoa, pidetäänkö tonttia rakennettuna vai onko lisäaikaa myönnetty”. Tontille on aikaisemmin valmistunut paritalo, mutta omakotitalo on edelleen keskeneräinen. Paritalon kaupunkisuunnittelupäällikkö myi 90-luvun puolivälissä. Hän joutui ostamaan sen takaisin, ”kun sen kauppaa käsiteltiin Porvoon käräjäoikeudessa.” Jutussa kuultiin myös kaupunkisuunnittelupäällikköä, joka kiisti rakentamisensa virheet ja epäselvyydet.KANTELUJutusta kannelleen kaupunkisuunnittelupäällikön mukaan rakennushankkeessa ei ole mitään epäselvää sen enempää rakennusluvissa kuin muissakaan asioissa. Hän pitää kunniaansa syvästi loukkaavana vihjailua siitä, että hänen virka-asemansa olisi jotenkin vaikuttanut lupamenettelyyn. Hänen mukaansa väitteet, että rakennusluvat olisivat asemakaavan vastaisia, ovat täysin tuulesta temmattuja. Myös väite siitä, että paritalon kauppaa olisi käsitelty käräjäoikeudessa, on kaupunkisuunnittelupäällikön mukaan virheellinen. Oikeusprosessi keskeytettiin sen jälkeen, kun kumpikin osapuoli oli luopunut kaikista vaatimuksista toista kohtaan. Tästä huolimatta jutussa selostettiin yksityiskohtaisesti haastekirjelmän totuudenvastaisia väitteitä paritalon rakennevirheistä ilman, että hänelle on kohta kohdalta annettu mahdollisuutta kumota asiat. Tässä yhteydessä jutussa mainittiin nimeltä vain kaupunkisuunnittelupäällikkö, ei haastekirjelmän jättänyttä kiistan toista osapuolta.LEHDEN VASTAUSHelsingin Sanomien vastaavan päätoimittaja Janne Virkkunen toteaa jutussa tuodun esille mm. kauppasopimuksen, asemakaavan ja rakennusluvan vastaisia menettelyjä kaupunkikuvallisesti merkittävällä tontilla. Sen omistaja on Porvoon kaupunkisuunnittelusta vastaava johtava virkamies ja siksi hänen yksityiset hankkeensa ovat yleisesti merkittäviä ja journalistisesti mielenkiintoisia silloin, kun ne kytkeytyvät vahvasti hänen oman virka-alaansa. Häntä kuultiin uutisessa ja hänen näkemyksensä julkaistiin näyttävästi jutun yhteydessä.Jutun tiedot perustuivat asiakirjoihin, virkamiesten haastatteluihin sekä paikalla käyntiin. Helsingin Sanomien saamien tietojen mukaan Porvoon kaavoitus- ja kiinteistölautakunta ei ole myöntänyt jatkoaikaa rakentamisvelvollisuuteen, vaan kaupungissa on tulkittu rakennuslupien jatkamisen riittävän, jotta sopimussakkoa ei tarvitse maksaa. Nyt keskeneräisenä olevan rakennuksen rakennusluvalle haettiin jatkoaikaa vasta kauppakirjan viiden vuoden määräajan päättymisen jälkeen keväällä 2000. Kaupunkisuunnittelupäällikkö myi tontilla olevan paritalon vuonna 1995 keskeneräisenä. Kun korjaustyöt eivät edenneet ostajan toivomalla tavalla eikä rakennusvirheitä korjattu, ostaja jätti lopulta toukokuussa 2002 haastehakemuksen Porvoon käräjäoikeuteen. Se päätti jättää asian käsittelyn sillensä, koska osapuolet olivat päässeet neuvottelutulokseen ja kaupunkisuunnittelupäällikkö puolisoineen lunasti huoneiston takaisin ostajalta. Paritalon ostajan eli haastekirjelmän jättäjän nimen mainitseminen ei uutisessa ollut perusteltua, koska hän on yksityishenkilö vailla julkista tehtävää, eikä hän ole lähteenä jutussa.Päätoimittaja Virkkunen toteaa paikallislehtien kertoneen Helsingin Sanomien uutisen jälkeen, että kaupunkisuunnittelupäällikkö aikoo kannella uutisesta JSN:oon. Helsingin Sanomat otti häneen yhteyttä oikaistakseen oma-aloitteisesti mahdolliset virheet. Puhelinkeskustelussa kaupunkisuunnittelupäällikkö ei kuitenkaan halunnut yksilöidä virheitä eikä pyynnöstä huolimatta toimittanut oikaisuvaatimusta myöskään jälkikäteen. Hän ei ollut kiinnostunut myöskään vastinemahdollisuudesta. RATKAISUHyvän journalistisen tavan mukaan vakavat syytökset on pystyttävä perustelemaan. Erittäin voimakkaan arvostelun kohteeksi joutuvalle on varattava mahdollisuuksien mukaan tilaisuus kertoa omat näkemyksensä samassa yhteydessä (JO 22). Velvollisuus samanaikaiseen kuulemiseen ei kuitenkaan tarkoita sitä, että toimittajan olisi juttua tehdessään kuultava kohdetta kaikista väitteestä. Journalistin ohjeiden 24. kohdan mukaan yksityiselämään kuuluvia, asianomaiselle tai hänen lähiomaisilleen haitallisia seikkoja ei pidä julkaista, ellei niillä ole yleistä merkitystä. Neuvosto toteaa, että jutussa käsitelty talokauppa ja omakotitalon rakennushanke ovat sisältäneet monia poikkeuksellisia piirteitä. Lehdellä oli neuvoston mielestä perusteltuja syitä nostaa esiin kysymykset tontin kauppasopimuksen, asemakaavan sekä rakennusluvan vastaisesta menettelystä. Kirjoituksen väitteet kohdistuivat kaavan vastaiseen rakentamiseen, rakentamisen venymiseen ja muihin sellaisiin seikkoihin, joilla on selvä liittymäkohta kantelijan virkaan. Näin ollen kyse ei ollut kantelijan yksityiselämän suojan piiriin kuuluvasta asiasta. Jutussa ei myöskään käsitelty pelkästään kantelijan oman asunnon rakennushanketta, vaan siinä kerrottiin myös samalla tontilla olevasta, ulkopuoliselle myydystä paritalosta ja siihen liittyneistä ongelmista. Lehti oli kuullut kantelijaa rakentamisen virheellisyyksistä, lupa-asioista ja sopimussakosta, ja kantelija sai vastata niistä esitettyihin väitteisiin artikkelin kainalojutussa. Mikäli juttuun oli kuulemisesta huolimatta jäänyt totuudenvastaisia väitteitä, kantelija olisi voinut pyrkiä käyttämään vastineoikeutta tai vaatimaan oikaisua. Kanteluasiakirjojen mukaan hän ei ole pyrkinyt tekemään kumpaakaan, vaikka lehti oli oma-aloitteisesti tarjonnut hänelle niihin mahdollisuutta. Näillä perusteilla Julkisen sanan neuvosto katsoo, että Helsingin Sanomat ei ole rikkonut hyvää journalistista tapaa.
Menu