Kantelu 12.1.2023
Kantelu kohdistuu Iltalehden 13.12.2022 verkossa julkaisemaan näkökulmakirjoitukseen, jonka otsikko oli Analyysi: Yle ei kerro mihin käyttää veronmaksajien rahoja – salailu tekee keskustelusta mahdotonta.
https://www.iltalehti.fi/talous/a/d0062c1b-6910-4975-aada-3de75193cf5d
Kantelu kohdistuu myös 15.12.2022 julkaistuun saman jutun printtiversioon, jonka otsikko oli Ylen toimintaa voidaan myös tehostaa.
Kantelun on tehnyt Yleisradio Oy:n puolesta sen viestintä- ja brändijohtaja. Kantelun mukaan jutussa oli seuraavat virheet:
1) Kantelussa todetaan, että otsikko voi olla yleistys koko jutusta, mutta otsikon muotoilun myötä asia ei saa muuttua toiseksi. Nyt asia muuttui. Päinvastoin kuin verkkojutun otsikossa sanottiin, Yle kertoo rahankäytöstään muun muassa tilinpäätöksessä, toimintakertomuksessa, hallintoneuvoston kertomuksessa eduskunnalle ja verkkosivuillaan.
2) Jutuissa kerrottiin, että ”vuodesta 2017 alkaen Yle muutti raportointikäytäntöään niin, että kokous- ja matkakulut on hukutettu muiden kulujen sekaan, eikä niitä ole mahdollista eritellä.” Kantelun mukaan kokous- ja matkakulut ovat julkisesti nähtävillä ja eroteltuina, esimerkiksi vuosi 2018 täällä. Kantelun mukaan samat tiedot löytyvät julkisesti myös muilta vuosilta ja ne ovat vertailukelpoisia aiempien tilinpäätösten kanssa.
3) Jutuissa kerrottiin seuraavasti: ”Viimeaikaisia hankintoja ovat ainakin Yle News Labille ostettu tekoälyasiantuntija (arvioitu hinta 1,9 miljoonaa euroa neljälle vuodelle sekä kaksi front end -ohjelmoijaa (arvioitu hinta 1,67 miljoonaa euroa neljälle vuodelle). Urheilu ja tapahtumat -yksikköön puolestaan hankittiin 470 000 eurolla suunnittelija, jonka ’tavoitteena on tukea, jatkokehittää ja luoda ‘design drivereitä’ Ylen tarjonnan ohjaamiselle’.” Kantelun mukaan Yle News Lab on kilpailuttanut 1,9 miljoonalla AI-asiantuntemusta, ei yksittäistä AI-asiantuntijaa. Yleisradion tekemän korjauspyynnön jälkeen Iltalehti muutti sanan “tekoälyasiantuntija” muotoon “tekoälyasiantuntijuutta”. Muutoksesta ei tehty merkintää verkkojutun loppuun.
4) Kantelun mukaan Yle ei ollut ostanut jutussa mainittua asiantuntijuutta vaan asia oli vasta kilpailutettu. Kyse oli normaalista kilpailutuksesta, joiden yhteydessä ilmoitetaan kilpailutuksen teoreettinen maksimiarvo. Tässä tapauksessa maksimiarvo oli vielä kerrottu kahdella, koska kilpailutus sisälsi mahdollisuuden optioon. Kantelun mukaan Urheilu ja tapahtumat -yksikkö oli kilpailuttanut neljän vuoden ajalle ja koko yhtiön käyttöön sopimuksen, jossa kilpailutuksen voittanut yritys sitoutuu tarjoamaan projektipäällikön käyttöön korkeintaan sopimukseen kirjoitetulla summalla. Kilpailutuksessa Yle sitoutui vain ensimmäiseen projektiin ja alle 100 000 euron kustannukseen.
5) Jutuissa oli seuraava väite: ”Koodareiden ja konsulttien osalta Yle näyttää sairastavan julkishallinnossa yleistä tautia: omaa henkilöstöä ei haluta tai voida palkata, joten työpanosta ostetaan kalliimmalla ulkopuolelta.” Kantelun mukaan Yle on päinvastoin vähentänyt ulkopuolisten sovelluskehittäjien käyttöä ja palkannut kehittäjiä.
Kantelun mukaan Iltalehti rikkoi myös samanaikaisen kuulemisen vaatimusta, mutta sen osalta neuvosto ei ottanut kantelua käsittelyyn.
Päätoimittajan vastaus 15.3.2023
Iltalehden vastaava päätoimittaja Perttu Kauppinen vastaa, että Iltalehden analyysi liittyi julkaisuhetkellä velloneeseen yhteiskunnalliseen keskusteluun Yleisradion rahankäytöstä ja siitä, millä edellytyksillä Yleisradion rahoitusta mahdollisesti olisi voitu leikata samaan aikaan kun Suomessa etsittiin laajemmin säästökohteita verovaroin ylläpidetyistä palveluista.
Analyysissä kuvattiin yleisellä tasolla sitä, miten keskustelun käymistä haittasi se, ettei Yleisradion rahankäytöstä juuri ollut saatavilla yksityiskohtaista tietoa. Päätoimittaja toteaa, että julkiset asiakirjat kuten tilinpäätöstiedot antoivat verovarojen käytöstä hyvin suurpiirteisen kuvan.
Vastaus virheväitteeseen 1
Ensimmäinen väitetty asiavirhe liittyy otsikkoon. Päätoimittaja toteaa, että kantelun kohteena oleva juttu ei ollut uutinen vaan toimittajan mielipiteellinen analyysikirjoitus. Päätoimittajan mukaan on totta, että Yleisradio antaa rahankäytöstä suurpiirteisiä tietoja kantelussa mainituissa julkisissa asiakirjoissa. Myös jutussa todettiin, että Yle julkistaa toiminnastaan ja taloudestaan enemmän tietoa kuin yksityiset mediayhtiöt. Päätoimittajan mukaan kokonaisuudesta ei kuitenkaan niiden perusteella saa hienojakoista kuvaa, jota yhteiskunnallinen keskustelu esimerkiksi Ylen rahoituksen oikeasuuruisuudesta edellyttäisi.
Analyysissa todettiin esimerkiksi, ettei Ylestä saa ohjelma- tai edes yksikkökohtaisia taloustietoja – yksittäisistä ostoista puhumattakaan. Päätoimittajan mielestä nämä tiedot olisivat kuitenkin tarpeen, jotta Ylen rahoituksen leikkaamisesta ja siihen väistämättä liittyvästä toimintojen priorisoinnista voitaisiin käydä yhteiskunnallista keskustelua. Miten paljon esimerkiksi olympiakisojen lähetykset oikeuksineen ja muine tuotantoineen maksavat? Tai miten paljon Yleisradio käyttää rahaa johtamiseen ja edustuskuluihin? Miten paljon Yleisradio käyttää rahaa sisältöjen tuottamiseen Metan, Googlen ja TikTokin kaltaisille ulkoisille alustoille tuotettuihin sisältöihin ja miten paljon niiden mainostamiseen käytetään verovaroja?
Analyysikirjoituksessa nostettiin esille se, että vaikka Yle kertoo, miten henkilöstö jakautuu Ylen kuuden eri yksikön ja näiden yhteisten tukitoimintojen välille, yhtiö ei kerro, miten henkilöstö jakautuu yksiköiden eri osastojen kesken. Yle kertoo kyllä koko henkilöstön palkkasumman, mutta ei julkista palkkasummaa edes yksikkö- saati osastotasolle eriytettynä.
Päätoimittaja arvioi, että ero valtaosaan muista verovaroja käyttävistä toiminnoista on huikea. Julkisuuslain perusteella verovarojen käyttö on yleensä ottaen julkista yksittäisiä kahvikuitteja myöten. Iltalehti katsoo, että niin pitkään kuin Yleisradio ei halua antaa toiminnastaan paljon nykyistä yksityiskohtaisempia tietoja, otsikossa esitetty mielipide ja väite siitä, ettei Yle kerro mihin se käyttää veronmaksajien rahoja on täysin perusteltu.
Iltalehti huomauttaa, ettei Yle kantelussaan kiistänyt kirjoituksessa esitettyjen yksittäisten väitteiden ja perustelujen paikkansa pitävyyttä, ainoastaan niistä otsikossa tehdyn johtopäätöksen ja tulkinnan. Iltalehti katsoo, ettei analyysin otsikossa ollut olennaista asiavirhettä vaan mielipiteelliselle kirjoitukselle ominainen tulkinta, joka perusteltiin seikkaperäisesti analyysissa.
Vastaus virheväitteeseen 2
Iltalehden analyysissä kerrottiin kokouksiin ja matkoihin tilinpäätöksen mukaan käytetyistä summista. Iltalehti tähdentää, että tilinpäätösten laatiminen perustuu kirjanpitolakiin ja niihin kohdistuu ulkoinen tarkastus tilintarkastajan toimesta. Päätoimittajan mukaan tätä tilinpäätösraportointikäytäntöä on muutettu jutussa mainitulla tavalla.
Kun kantelija puhuu julkisesti nähtävillä olevista ja erotelluista kuluista, hän tarkoittaa Iltalehden päätoimittajan tulkinnan mukaan Yleisradion verkkosivuilla julkaistuja tilintarkastamattomia lukuja. Niiden löytäminen verkkosivuilta on päätoimittajan mukaan tehty lähes mahdottomaksi. Päätoimittajan vastauksen mukaan sivuilta ei löydy tietoa esimerkiksi kokous- ja matkakuluista vuodelta 2017.
Hakukoneiden avulla on mahdollista löytää vuotta 2017 käsittelevä tiedosto, mutta päätoimittajan mukaan on mahdotonta tietää, vastaavatko siitä löytyvät kuluerät vuoden 2016 tilinpäätöksessä yhdessä esitettyä erää ”Matkat ja kokoukset”. Vuosien 2018 ja 2019 osalta Iltalehti on löytänyt Ylen verkkosivuilta erän ”Matkat, edustus- ja kokouskulut”. Päätoimittajan mukaan on mahdotonta päätellä, vastaako erä tilinpäätöksessä aiemmin esitettyä erää ”Matkat ja kokoukset”. Ainakaan sanamuodon perusteella näin ei näytä olevan, päätoimittaja toteaa. Päätoimittajan mukaan vastaava tietojen löytämisen vaikeus ja vertailun mahdottomuus jatkuu myöhempiinkin vuosiin.
Iltalehti katsoo, että kantelijan väite julkisesti löydettävissä olevista tiedoista, jotka olisivat vertailukelpoisia aiempien tilinpäätösten kanssa, ei pidä paikkaansa.
Vastaus virheväitteeseen 3
Iltalehden analyysissa kuvattiin, miten Ylen ei tarvitse lain mukaan kilpailuttaa hintaviakaan ohjelma- ja sisältöhankintoja eikä Yle myöskään kerro niiden hintoja. Muidenkaan yksittäisten hankintojen hintoja Yle ei kerro, mutta niitä voidaan jossain määrin seurata kilpailutusten ja niihin liittyvien yleisöjulkisten hankintailmoitusten kautta. Iltalehden päätoimittaja toteaa, että näiden ilmoitusten sisällöstä nostettiin analyysissa esiin kaksi esimerkkiä, joiden sisältö kuvattiin täsmälleen niin kuin se on ilmoituksissa kirjoitettu.
Yleisradio teki Iltalehdelle korjauspyynnön, jossa se täsmensi kilpailuttaneensa 1,9 miljoonalla eurolla AI-asiantuntemusta, ei AI-asiantuntijaa, kuten hankintailmoitukseen oli kirjoitettu. Jutun julkaisun jälkeen myös kilpailutuksen voittaneen yhtiön edustajaksi esittäytynyt henkilö oli yhteydessä Iltalehteen kertoen, että jälki-ilmoituksen sanamuodosta huolimatta hankinnan arvioitu kokonaisarvo koski kahta, ei yhtä asiantuntijaa.
Päätoimittaja toteaa, että yleisöllä ei ole näkyvyyttä sopimuksiin muuten kuin hankintailmoitusten kautta, joten asiaa on mahdotonta tarkistaa mistään. Selitys oli kuitenkin uskottava, ja Yle omalta osaltaan vahvisti tiedon, joten Iltalehti muutti sanan muotoon ”tekoälyasiantuntijuutta”.
Iltalehti katsoo, ettei sanan asiantuntija korvaaminen sanalla asiantuntijuus voi olla Journalistin ohjeiden 20 tarkoittama olennainen virhe vaan varsin vähäpätöinen muotoiluero. Jos virhe olisi ollut merkittävä, päätoimittajan arvion mukaan Yleisradio olisi varmasti korjannut sen myös Hilma-järjestelmässä julkaistuun hankintailmoitukseensa, johon Iltalehden analyysin muotoilu perustuu.
Päätoimittajan tulkinnan mukaan Julkisen sanan neuvosto on ratkaisuissaan useaan otteeseen katsonut, ettei journalistiseen tekstiin tehtävistä vähäpätöisistä muutoksista ja stilisoinneista ole tarpeen kertoa yleisölle. Iltalehti korostaa, ettei lehdellä ole mitään halua tai tarvetta yrittää peitellä jutuista korjattuja olennaisia asiavirheitä.
Vastaus virheväitteeseen 4
Kantelijan mukaan Yle ei ollut ostanut mainittua asiantuntijuutta, vaan asia oli vasta kilpailutettu. Iltalehden päätoimittaja toteaa vastauksessaan, että Yle oli tehnyt tekoälyasiantuntijuushankinnasta niin sanotun jälki-ilmoituksen, joka linkitettiin myös Iltalehden analyysin verkkoversioon. Päätoimittaja toteaa, että jälki-ilmoitus tehdään, kuin kilpailutus on päättynyt ja hankinnasta on tehty sopimus. Jälki-ilmoituksella ilmoitetaan sopimuksen mukainen tiedossa oleva tai ennakoitu kokonaisarvo sisältäen sopimuksessa määritellyt optiot, ei Ylen oikaisupyynnössä ja kantelussa mainittua ”teoreettista maksimiarvoa”.
Päätoimittaja toteaa, että tekoälyasiantuntijahankinnasta tehdyn sopimuksen sisältö kuvataan jälki-ilmoituksella näin: ”Hankinnan kohteena oli senior-tason koodaava AI-asiantuntija, jolla on syvällistä osaamista moderneista tekoälymenetelmistä työskentelemään Yle News Labiin. Hankinta sisälsi lisäksi option tilata lisää asiantuntijaresursseja valitulta Palveluntuottajalta tarjouspyynnössä kuvatuin ehdoin. Hankinnan arvioitu kokonaisarvo ilman arvonlisäveroa on noin 1 900 000 e (neljälle vuodelle laskettuna, sisältäen option).”
Iltalehden analyysissa tämä kerrottiin siten, että Yle oli kilpailutuksen kautta ostanut ”tekoälyasiantuntijan (arvioitu hinta 1,9 miljoonaa euroa neljälle vuodelle)” sekä ”kaksi front end -ohjelmoijaa (arvioitu hinta 1,67 miljoonaa euroa neljälle vuodelle)”, mistä käy Iltalehden päätoimittajan mukaan selvästi ilmi, että kyse on Ylen omasta arviosta tehdyn sopimuksen kokonaisarvosta, kuten sen lain mukaan tuleekin olla.
Edellä mainittujen hankintojen kuvauksen jälkeen jutussa todettiin, että Urheilu ja tapahtumat -yksikköön puolestaan hankittiin 470 000 eurolla suunnittelija. Iltalehden päätoimittajan arvion mukaan asiayhteydestä käy selvästi ilmi, että kyse on kilpailutusten perusteella tehtyjen hankintasopimusten arvioiduista kokonaisarvoista. Jos ja kun Yle on ilmoituksissaan noudattanut hankintalain määräyksiä, on se ilmoittanut tehtyjen sopimusten ennakoidun kokonaisarvon. Niiden puitteissa jo tehtyjen tilausten arvoon Iltalehden on mahdotonta ottaa kantaa. Iltalehden päätoimittaja toteaa, että tulevista tilauksista puolestaan ei Ylekään tiedä, mutta hankintaprosessi on tehty 470 000 euron arvosta, kuten jutussa on kerrottu.
Päätoimittaja toteaa, että Ylelle on ”ostettu” eli tehty hankintasopimus tekoälyasiantuntijapalveluista arviolta 1,9 miljoonan euron arvosta neljälle vuodelle ja Ylelle on ”hankittu” eli tehty hankintasopimus arviolta 470 000 euron arvosta, kuten jutussa kirjoitettiin. Päätoimittaja katsoo, että näiltä osin jutussa ei ollut asiavirhettä. Päätoimittajan mukaan jutussa mainittiin selkeästi, että kyseiset summat ovat Ylen omia arvioita sopimuksen kokonaisarvosta. Se, että Yle kertoo tähän mennessä tilanneensa palveluita vasta sadalla tuhannella eurolla, ei muuta asiaa, sillä hankintasopimuksen mukainen kokonaisarvo koskee sopimuksen koko voimassaoloaikaa.
Kantelussa todetaan myös, että vaikka Ylen Urheilu ja tapahtumat -yksikkö on kilpailuttanut hankinnan, se on koko yhtiön käytössä. Hankintailmoituksessa todetaankin, että ”valittu Suunnittelija tulee ensimmäisen projektin osalta jäseneksi tarjonnan rakentamisen tiimiin Urheilu ja tapahtumat -yksikköön. Jatkossa projektikohtaisesti toiminnan kehittämistarpeiden mukaan. Suunnittelija voi osallistua myös muiden Ylen palveluiden ja toiminnan eri ratkaisuiden kehittämiseen, osaamisen ja sopivuuden puitteissa.” Iltalehden päätoimittajan mukaan analyysin muotoilu, jonka mukaan suunnittelija hankittiin Urheilu ja tapahtumat -yksikköön, oli paikkansa pitävä, vaikka hän voi tulevaisuudessa mahdollisesti osallistua myös muiden palveluiden kehittämiseen.
Vastaus virheväitteeseen 5
Iltalehden päätoimittajan mukaan pikavilkaisu hankintailmoituksiin osoittaa, että Yle ostaa jatkuvasti erilaisia ohjelmointi- ja asiantuntijapalveluita. Päätoimittaja toteaa, että Ylen väite omien sovelluskehittäjien palkkaamisesta ja hankintojen vähentämisestä voi pitää paikkansa. Se ei kuitenkaan kumoa jutussa mainittua seikkaa, jonka mukaan Yle toimii julkishallinnossa yleiseksi tulleella tavalla korvaten kalliilla ostopalveluilla omien työntekijöiden työtä.
Iltalehti katsoo toimineensa hyvän journalistisen tavan mukaisesti ja pitää kantelua aiheettomana.
Ratkaisu
JO 20: Olennainen asiavirhe on korjattava viipymättä ja niin, että se tavoittaa mahdollisimman kattavasti virheellistä tietoa saaneen yleisön. Korjaus on julkaistava sekä tiedotusvälineen toimituksellisilla verkkosivuilla että julkaisussa tai kanavassa, jossa virhe on alun perin ollut.
Korjauksen huomioarvo on suhteutettava virheen vakavuuteen. Jos jutussa on useita asiavirheitä tai jos virheestä voi aiheutua suurta vahinkoa, toimituksen tulee julkaista uusi juttu, jossa virheellinen tieto yksilöidään ja korjataan.
Verkossa olennaisen virheen korjaamiseksi ei riitä virheellisen tiedon tai jutun poistaminen, vaan yleisölle on kerrottava virheestä sekä miten ja milloin se on korjattu.
Tiedotusvälineen on suotavaa tehdä yleisölle selväksi ne käytännöt ja periaatteet, joiden mukaan se korjaa virheensä.
Iltalehti julkaisi verkossa ja painetussa lehdessä toimittajansa analyysikirjoituksen, jossa tämä käsitteli Yleisradion taloutta ja kritisoi erityisesti Ylen verorahojen käyttöä koskevan tiedon hankkimisen vaikeutta.
Julkisen sanan neuvosto toteaa, että analyysikirjoitusten lajityyppi sallii kirjoittajalta kärjekkäitäkin tulkintoja ja mielipiteitä, ja merkittävänä yhteiskunnan toimijana Yleisradion on siedettävä tällaista arviointia varsin pitkälle. Lehdellä oli perusteet myös otsikon tulkinnoille, että Yleisradion toiminta on salailua, ja että Yle ei kerro, mihin se käyttää veronmaksajien rahoja. Otsikossa on lupa kärjistää, eikä sen tarvitse olla kattava kuvaus jutusta.
Neuvosto toteaa, että jutuissa oli epätarkkuuksia kohdassa, jossa kuvattiin Ylen toteuttamia asiantuntijapalveluiden kilpailutuksia. Jutuissa niistä kerrottiin hankintoina tai ostoina hinnat mainiten, vaikka lehden mainitsemat summat sisälsivät myös vielä toteutumattomia optioita eli mahdollisuuksia myöhempiin tilauksiin. Jutuista kävi kuitenkin ilmi, että kyse oli arvioiduista hinnoista useamman vuoden ajalle.
Neuvosto katsoo, että jutuissa oli olennainen asiavirhe kohdassa, jossa puhuttiin yhden tekoälyasiantuntijan hankintasopimuksen hinnasta, vaikka hinta sisälsi option useammankin asiantuntijan työpanokseen. Lehti korjasi virheen verkkojutussaan saatuaan korjauspyynnön, mutta ei kertonut korjauksesta lukijoille Journalistin ohjeiden edellyttämällä tavalla. Printtilehteen korjausta ei tehty lainkaan.
Julkisen sanan neuvosto katsoo, että Iltalehti on rikkonut Journalistin ohjeiden kohtaa 20, ja antaa sille huomautuksen.
Ratkaisun tekivät:
Eero Hyvönen (pj.), Mona Haapsaari, Minna McGill, Valpuri Mäkinen, Hanna Parhaniemi, Kari Pyrhönen, Harto Pönkä ja Henrik Rydenfelt.