5406/SL/14

Langettava

STT:n tekemässä ja lehden julkaisemassa verkkouutisessa oli olennainen virhe, jota lehti ei pyynnöstä huolimatta korjannut. Lehti oikaisi uutisen vasta kun STT korjasi juttunsa.

Kantelu 10.1.2014

Kantelu kohdistuu Iltalehden verkkosivuilla olleeseen uutiseen mielenosoituksesta Ruotsissa. Uutisessa kerrottiin virheellisesti, että edellisellä viikolla toisen mielenosoituksen yhteydessä tapahtuneen puukotuksen tekijä oli uusnatsi.

Iltalehden vastaus 31.1.2014

Vastauksessaan Julkisen sanan neuvostolle päätoimittaja Kari Kivelä myöntää, että Iltalehden verkkosivuillaan julkaisemassa uutisessa oli virhe. Lehti ei kuitenkaan reagoinut kantelijan oikaisupyyntöön. Päätoimittajan mukaan kantelija oli oikaisuvaatimuksessaan nojannut verkkojulkaisuun, jota Iltalehti ei pidä luotettavana lähteenä. ”Lähdettä on kuvattu (Wikipedia) ruotsalaisissa tiedotusvälineissä äärioikeistolaiseksi rasistista vihapuhetta levittäväksi julkaisuksi.”

Lehti korjasi virheen, kun alkuperäisen uutisen tehnyt STT lähetti asiakkailleen oikaisun. Päätoimittaja pahoittelee sitä, että oikaisu julkaistiin vasta kuukauden kuluttua jutun ilmestymisestä. Hän pahoittelee myös sitä, että lehti ei vastannut kantelijan oikaisupyyntöön.

STT:n vastaus 20.1.2014

STT:n päätoimittaja Mika Pettersson toteaa, ettei uutistoimisto ole itse huomannut tekemäänsä virhettä, mutta korjasi sen heti 17.1.2014 saatuaan tietoonsa kantelun ja sen osoittaman virheen.

Ratkaisu

Olennainen asiavirhe on korjattava heti tiedotusvälineen verkkosivuilla ja lisäksi julkaisussa, jossa virhe on alun perin ollut (JO 20/2011). 

Päätös perustuu vuoden 2011 ohjeisiin. Uudet Journalistin ohjeet otettiin käyttöön vuoden 2014 alussa.

Iltalehti julkaisi verkkosivuillaan uutisen, jonka mukaan uusnatsit olisivat syyllistyneet puukotuksiin rasisminvastaisessa mielenosoituksessa Ruotsissa. Tosiasiassa puukottaja oli vasemmistolainen. Lehti ei reagoinut oikaisupyyntöön, eikä vastannut kantelijan kyselyyn pyynnön käsittelystä. Lehti oikaisi uutisen kuukausi alkuperäisen jutun ilmestymisen jälkeen ja kolme päivää sen jälkeen, kun uutisen välittänyt STT oikaisi oman uutisensa.

Julkisen sanan neuvoston mielestä lehden olisi pitänyt ottaa vakavasti kantelijan sille esittämä oikaisupyyntö eikä tyytyä arvioimaan julkaisemansa uutisen paikkansapitävyyttä yhden epäluotettavana pitämänsä lähteen perusteella. Toimitus olisi voinut helposti tarkistaa tiedon muista lähteistä. Lehti myös jätti vastaamatta kantelijan tiedusteluun oikaisun vastaanottamisesta ja käsittelystä.

Julkisen sanan neuvosto katsoo, että Iltalehti on rikkonut hyvää journalistista tapaa ja antaa lehdelle huomautuksen.

Ratkaisun tekivät:
Risto Uimonen (pj), Kalle Heiskanen, Jyrki Huotari, Timo Huovinen, Ulla Järvi, Anssi Järvinen, Eeva Ruotsalainen, Anssi Halmesvirta, Pasi Kivioja, Heli Kärkkäinen, Marja Irjala, Jaakko Ujainen, ja Salla Vuorikoski.