5238/SL/13

Vapauttava

Lehti kertoi Suomen lipun käytöstä ja julkaisi jutun yhteydessä omakotitalon pihakuvan, jossa näkyivät muun muassa lippu ja lipputanko. Kuvassa ei ollut ihmisiä tai muita yksityiskohtia, joiden paljastaminen olisi loukannut yksityisyyden suojaa.

Kantelu 6.8.2013

Kantelun mukaan Hämeenlinnan kaupunkiuutiset julkaisi 3.8.2013 Kulmilla-palstallaan asiallisen kirjoituksen liputtamisesta ja siitä, miten lippua ei lain mukaan ole soveliasta pitää salossa jatkuvasti. Jutussa mainitaan kaikkien hämeenlinnalaisten tuntema asuinalue.

Jutun mukaan asuinalueella ”ihmetellään, kun yksi omakotitaloasuja on pitänyt Suomen lippua tangossa yhtäjaksoisesti juhannuksesta alkaen”. Tekstiin oli liitetty kantelijan siniristilipusta otettu kuva, jossa kantelijan talo ja tietynvärinen auto näkyvät selvästi. Koko alueella on vain 37 omakotitaloa, joista neljä on samanlaisia, jossa kantelija asuu. Vain yhden niistä pihassa on mainitun värinen auto. Kaupunkiuutisten julkaiseman jutun johdosta kantelijan portille on jääty seisoskelemaan, osoittelemaan sormella autoa ja ihmettelemään lipputankoa, vaikka lippu ei tietenkään liehu siinä enää.

Kantelija vetoaa Journalistin ohjeiden kohtiin 27 ja 30, joiden mukaan yksityiselämän suoja on otettava huomioon myös kuvia käytettäessä ja julkistakin aineistoa julkaistaessa pitää ottaa huomioon yksityiselämän suoja. Koska julkaistu kuva kertoi kantelijan talon sijainnin ja antoi selvän kuvan siitä, mikä talo alueelta oli kyseessä, kantelija katsoo, että hänen yksityisyyttään on törkeästi loukattu.

Kantelija ei ole ollut yhteydessä toimitukseen.

Hämeenlinnan Kaupunkiuutisten vastaus 3.9.2013

Päätoimittaja Kari Karppinen vastaa, että Hämeenlinnan Kaupunkiuutiset julkaisi 3.8.2013 Kulmilta-palstalla valokuvan ja siihen liittyvän tekstin liputuksesta. Kulmilta-palsta on vuosikymmenien aikana profiloitunut lukijoiden keskuudessa lehden osioksi, jossa käsitellään seutukunnan asioita tavanomaista kärjekkäämmin ”juorupalstojen hengessä”.

Liputusta koskeva aihe toteutettiin Karppisen vastauksen mukaan useiden lukijayhteydenottojen seurauksena. Alueen asukkaat olivat puhuneet asiasta naapuruston kesken ja ihmetelleet, miksi liputussääntöjä ei tunneta. Lukijapalaute oli, että aiheesta tehtäisiin juttu yleisellä tasolla.
Kaupunkiuutiset tarttui pieneen, mutta periaatteellisesti varsin merkitykselliseen asiaan, ja kirjoitti aiheesta opastavan uutisen. Jutun yhteyteen liitetty valokuva on tarkoituksellisesti rajattu niin, ettei siitä pysty tunnistamaan kohteena olevaa omakotitaloa.
 
Punaisia henkilöautoja voi olla minkä tahansa suomalaisen talon pihamaalla. Kyseisen valokuvan perusteella henkilöautoa ja osoitetta on päätoimittajan mukaan käytännössä mahdotonta kytkeä toisiinsa. Myöskään omakotitalon paikallistaminen lehden julkaiseman valokuvan perusteella on erittäin hankalaa, käytännössä mahdotonta.

Kantelun tekijät eivät missään vaiheessa ole olleet yhteydessä suoraan lehden toimitukseen.

Ratkaisu

Yksityiselämään kuuluvia erityisen arkaluonteisia seikkoja voi julkaista vain asianomaisen suostumuksella tai jos niillä on poikkeuksellista yhteiskunnallista merkitystä. Yksityiselämän suoja on otettava huomioon myös kuvia käytettäessä (JO 27). Julkisella paikalla tapahtuvaa toimintaa on yleensä lupa selostaa ja kuvata ilman asianosaisten suostumusta (JO 29). Julkistakin aineistoa julkaistaessa pitää ottaa huomioon yksityiselämän suoja. Kaikki julkinen ei välttämättä ole julkaistavissa. Erityistä varovaisuutta on noudatettava, kun käsitellään alaikäisiä koskevia asioita (JO 30).

Hämeenlinnan Kaupunkiuutiset julkaisi kuvan ja jutun Suomen lipun käytöstä. Jutussa muun muassa kerrottiin naapuruston kummastelleen useita viikkoja kestänyttä yhtäjaksoista liputusta. Tekstissä käytiin läpi oikeita liputuskäytäntöjä. Kuva oli otettu hämeenlinnalaiselta omakotialueelta. Kuvassa näkyivät lipun ja lipputangon lisäksi auton katto ja talon seinää sekä taustalla ollutta metsää.

Julkisen sanan neuvoston mielestä saman asuinalueen ihmiset voivat yhdistää Hämeenlinnan Kaupunkiuutisten julkaiseman kuvan kantelijan pihapiiriin. Se ei kuitenkaan laajentanut niiden lukijoiden joukkoa, joka muutenkin oli nähnyt lipun liehuvan salossa kauan.

Kuvassa ei ole ihmisiä eikä muita sellaisia yksityiskohtia, joiden esittäminen julkisuudessa olisi loukannut asujien yksityisyyttä. Kuva on dokumentti aidosta tilanteesta, ja sen yhteyteen liitetty teksti on neuvoston mielestä asiallinen.

Julkisen sanan neuvosto katsoo, että Hämeenlinnan Kaupunkiuutiset ei ole rikkonut hyvää journalistista tapaa.

Ratkaisun tekivät:
Risto Uimonen (pj.), Jukka Ahlberg, Ulla Ahlmén-Laiho, Anssi Halmesvirta, Kalle Heiskanen, Timo Huovinen, Juha Keskinen, Salla Nazarenko, Riitta Ollila, Veera Ristikartano, Jaakko Ujainen ja Heikki Vento.