Kantelu 12.1.2013
Kantelu kohdistuu 15.10.2012 julkaistuun kirjoitukseen ”Sielun huudot ja dokumentoidut faktat”. Siinä arvioitiin Heikki Urmaksen teosta Voi maatamme!. Urmas ei itse tehnyt kantelua, mutta on antanut suostumuksensa kantelun käsittelylle.
Kantelija pitää kirja-arviota erittäin loukkaavana ja epäasiallisena. Hän ihmettelee, miksi lehti ei sallinut Urmaksen jatkaa keskustelua lehden palsoilla, vaikka artikkelissa keskusteluun haastaminen todettiin kirjan tärkeimmäksi anniksi. Kantelijan mielestä lehti loukkasi kirjailijan sananvapautta ja yleisön oikeutta saada tietää tärkeistä asioista.
Kantelija pitää kirja-arvion ytimenä väitettä, jonka mukaan Urmas ei ole esittänyt dokumentteja väitteittensä tueksi. Kantelijan mielestä kirjailija on kuitenkin kirjoittanut omista kokemuksistaan sekä yleisesti tunnetuista asioista esimerkiksi Karjalan palauttamiseen liittyen.
Kalevan vastaus 4.2.2012
Päätoimittaja Markku Mantila vastaa, ettei kelpuuttanut Urmaksen vastinetta sellaisenaan. Se sisälsi sellaisia väitteitä, että kirjailijalla olisi ollut syytä kääntyä poliisin puoleen. Mantilan mielestä väitteet olivat niin uskomattomia ja hataralla pohjalla, että vastineen julkaiseminen tarjotussa muodossaan olisi heittänyt varjon toimituksen arvostelukyvyn ylle. Hän kirjoittaa lehden mielipidesivun toimittaja ottaneen yhteyttä kirjan kustannustoimittajaan, joka oli lähettänyt toimitukselle Urmaksen vastineen. Kustannustoimittajalle esitettiin, minkälaisia muutoksia vastineeseen kaivattiin, mutta hän ei koskaan palannut asiaan.
Ratkaisu
Jos selvästi tunnistettavissa olevan henkilön tai tahon toiminnasta aiotaan esittää tietoja, jotka asettavat tämän erittäin kielteiseen julkisuuteen, kritiikin kohteelle tulee varata tilaisuus esittää oma näkemyksensä jo samassa yhteydessä (21). Ellei samanaikainen kuuleminen ole mahdollista, voi erittäin kielteisen julkisuuden kohteeksi joutunutta olla tarpeen kuulla jälkeen päin. Jos näin ei tehdä, hyvään tapaan kuuluu julkaista hänen oma kannanottonsa (22). Tavanomainen kulttuurikritiikki, poliittinen, taloudellinen tai yhteiskunnallinen arviointi sekä vastaavan muun mielipiteen esittäminen ei kuitenkaan synnytä oikeutta kannanottoon (24).
Venäjän ja Itä-Euroopan tutkimuksen yliopistolehtori arvioi pamfletin, jota kustantaja esittelee seuraavasti: ”Kauppatieteiden tohtori Heikki Urmas puuttuu uudessa kirjassaan rohkeasti suomalaisen yhteiskunnan epäkohtiin sivuten vielä kertaalleen myös menneiden vuosikymmenten poliittista vehkeilyä.” Arviossa otettiin kantaa muun muassa kirjailijan väitettyyn kokemukseen, jonka mukaan lehdistö ei ole vaivaantunut kirjoittamaan hänen aikaisemmista teoksistaan. Arvioijan mukaan syynä on niissä esitettyjen väitteiden perustelemattomuus. Toisaalta hän kehui Urmasta keskusteluun haastamisesta ja totesi, että kirjassa on ”aivan mielenkiintoisiakin yksityiskohtia”.
Arvio oli erittäin kriittinen. Neuvoston kuitenkin katsoo, että arvioija esitti perusteltuja näkemyksiä kirjailijan väitteistä, jotka poikkeavat olennaisesti vallitsevasta historian tulkinnasta. Arvioija otti niihin kantaa alan arvostettuna asiantuntijana. Kritiikki ei kohdistunut kirjailijaan henkilönä, vaan hänen teoksiinsa. Arvio rinnastui tavanomaiseen kulttuurikritiikkiin, eikä lehdelle syntynyt velvollisuutta julkaista kirjailijan omaa kannanottoa. Toimitus olisi siitä huolimatta ollut valmis jatkamaan asiallista keskustelua kirja-arviosta. Kirjailija ei käyttänyt tätä mahdollisuutta hyväkseen.
Julkisen sanan neuvosto katsoo, että Kaleva ei ole rikkonut hyvää journalistista tapaa.
Ratkaisun tekivät:
Risto Uimonen (pj), Ulla Ahlmén-Laiho, Ollijuhani Auvinen, Anssi Halmesvirta, Kalle Heiskanen, Hannu Helineva, Timo Huovinen, Juha Keskinen, Heli Kärkkäinen, Salla Nazarenko, Riitta Ollila ja Salla Vuorikoski.