4860/SL/12

Vapauttava

Julkisen sanan neuvoston vapauttava päätös piilomainontaa ja konserniyhteyttä koskevassa asiassa. Lehti kertoi erikoisjulkaisusta, joka ilmestyi sen liitteenä. Juttua ei voi pitää piilomainontana. Myös konserniyhteys tehtiin lukijoille selväksi.

Kantelu 5.4.2012

Kantelijan mielestä Iltalehden uutispalstalla 3.4.2012 julkaistu juttu Ilona & puutarha myyntipisteissä oli ”ällistyttävän estotonta ja röyhkeää tekstimainontaa, ja vielä lehden omassa asiassa”.

Iltalehden vastaus 4.5.2012

Päätoimittaja Kari Kivelä kertoo, että kerran viikossa ilmestyvä Ilona on Iltalehden julkaisema naistenlehti, jota voi ostaa ainoastaan irtonumerona yhdessä uutislehti Iltalehden kanssa. Ilona on ilmestynyt vuodesta 2006 lähtien, ja sen ilmestymisestä ja sisällöstä on aina julkaistu juttu uutislehti Iltalehdessä. Se tehdään toimituksen päätöksestä, eikä päätöksentekoa luovuteta ulkopuolisille. Kivelän mukaan lukijatutkimuksista selviää, että Ilonan lukijat pitävät näitä juttuja tärkeänä informaationa.

Ilonan viikkolehden lisäksi julkaistaan vuosittain muutamia Ilonan erikoisnumeroita. Kantelun kohteena oleva Ilona & Puutarha on juuri tällainen erikoisnumero.

Suomalaisilla tiedotusvälineillä on Kivelän mielestä laajalti tapana kertoa omista tuotteistaan tai tuoteuudistuksistaan osana toimitettua sisältöä. Sanomalehden pääjuttu voi kertoa sen omasta ulkoasu-uudistuksesta, tai televisiouutiset oman yhtiön verkkosivujen muutoksista. Päätoimittaja kirjoittaa, että tiedotusvälineillä pitää olla oikeus kertoa yleisöä varten tehdyistä uudistuksista tai heille tarkoitetuista uusista tuotteista. Toimittajilla pitää olla tällaisessa yhteydessä oikeus kuvailla uudistuksia tai tuotteita ja käyttää myös myönteisiä adjektiiveja. Kivelä arvioi, että yleisön näkökulmasta tällainen aineisto ei sekoitu mainontaan, vaan vastaanottajat ymmärtävät sen toimituksen tavaksi kertoa itsestään ja uudistuksistaan.

Ratkaisu

Käsitellessään omalle tiedotusvälineelle, konsernille tai sen omistajille merkittäviä asioita journalistin on hyvä tehdä asiayhteys lukijalle, kuulijalle ja katsojalle selväksi (JO 6). Ilmoitusten ja toimituksellisen aineiston raja on pidettävä selvänä. Piilomainonta on torjuttava (JO 16).

Uutisen ingressissä todettiin, että ”Ilonan supersuosittujen erikoislehtien perhe täydentyy”. Jutussa Ilona & puutarhaa kehuttiin ja kerrottiin, mitä lehti maksaa ja miten sen voi hankkia. ”Unelmajulkaisuksi” mainittua lehteä kuvailtiin esimerkiksi seuraavaan tapaan: täynnä inspiroivia ideoita, kiehtovia haastatteluja, rohkaisevia esimerkkejä, hyödyllisiä niksejä ja kiehtovia kuvia. Kuvituksena oli kyseisen erikoislehden kansikuva. Uutinen julkaistiin lehden normaalilla uutisaukeamalla. Iltalehden kannessa

Ilona & Puutarhaa mainostettiin kuvan kera. Lisäksi erikoislehdestä julkaistiin koko sivun ilmoitus.
Tiedotusvälineillä on tapana kertoa yleisölle omaan julkaisutoimintaansa liittyvistä uusista tuotteista uutisina. Ne katsovat, että tämä palvelee yleisöä. Vaikka tässä liikutaan lähellä piilomainonnan rajoja, neuvosto hyväksyy tällaisen käytännön, kunhan konserniyhteys tehdään aina yleisölle selväksi ja uutinen erottuu aidosti ilmoituksista.

Iltalehti julkaisi uudesta erikoislehdestään etusivullaan ilmoitukseksi tulkittavan mainoksen ja sisäsivullaan uutisen. Niistä kävi selväksi, että kysymys oli Iltalehden omasta tuotteesta. Uutinen oli kuitenkin kirjoitettu niin, että sen jotkut luonnehdinnat liikkuivat piilomainonnan riskirajoilla. Neuvosto kiinnittää Iltalehden huomiota siihen, että jos se ei valvo huolellisemmin omia tuotteitaan koskevien uutisten sisältöä, se vaarantaa uskottavuutensa lukijoiden silmissä.

Julkisen sanan neuvosto katsoo, että Iltalehti ei ole rikkonut hyvää journalistista tapaa.

 

Ratkaisun tekivät:
Risto Uimonen (pj), Ulla Ahlmén-Laiho, Jani Halme, Anssi Halmesvirta, Hannu Helineva, Timo Huovinen, Marja Irjala, Tuomo Lappalainen ja Jaakko Ujainen