Kantelu 2.12.2010
Kantelu kohdistuu Suomen Kuvalehdessä 26.11.2010 julkaistuihin juttuihin. Sekä painetun lehden että verkkojulkaisun jutuissa on esitetty Suojelupoliisin työilmapiiristä ja toiminnasta väitteitä, jotka ovat omiaan asettamaan Suojelupoliisin erittäin kielteiseen julkisuuteen. Artikkelit ovat kantelun mukaan perustuneet pääosiltaan yhden pian eläkkeelle jäävän virkamiehen näkemyksiin sekä aikaisemmin julkisuudessa esitettyihin väitteisiin toisen päällystöön kuuluvan virkamiehen kiusaamisesta ja mustamaalaamisesta.
Tämän erittäin kielteisen julkisuuden vuoksi kantelija katsoo, että sille olisi tullut varata tilaisuus samanaikaisesti esittää oma näkemyksensä näistä väitteistä julkaistujen artikkelien yhteydessä. Suomen Kuvalehti ei kuitenkaan ollut yhteydessä Supoon.
Suomen Kuvalehden vastaus 11.1.2011
Päätoimittaja Tapani Ruokanen vastaa, että Suomen Kuvalehti kertoi artikkeleissaan kahden yksittäistapauksen kautta Suojelupoliisin sisäisistä ongelmista. Artikkeli ”Nurkkaan ajetut” perustuu Suojelupoliisin pitkäaikaisen ylitarkastajan omista kiusaamiskokemuksistaan kertomaan. Artikkelista ilmenee, että kannanotot perustuvat haastatellun omiin kokemuksiin. Artikkelista ilmenee myös se, että hän on tehnyt vuonna 2006 työsyrjinnästä kantelun eduskunnan oikeusasiamiehelle, ja että vuonna 2008 eduskunnan apulaisoikeusasiamies ”tyrmäsi kaikki kantelussa mainitut kohdat” ja katsoi, että ”lainvastaista menettelyä tai velvollisuuden laiminlyöntiä ei ollut havaittavissa”.
Jutusta käy päätoimittajan vastauksen mukaan ilmi myös, että ylitarkastaja on vuonna 2009 tehnyt Suojelupoliisille epäasialliseksi kokemansa kohtelun perusteella tutkimuspyynnön, jonka osalta Poliisihallitus oli antamassaan lausunnossa todennut virkarikosten osalta syyteoikeuden vanhentuneen ja että työsyrjintää koskeva väite ei aiheuttanut Poliisihallituksessa toimenpiteitä.
Samanaikaisen kuulemisen tarkoitus on päätoimittaja Ruokasen mukaan kahtalainen: 1) julkaistavan artikkelin mahdolliset virheet voidaan välittömästi vahinkoa aiheuttamatta oikaista ja 2) erittäin kielteisen julkisuuden kohteelle annetaan mahdollisuus omalla näkemyksellään rajoittaa hänelle mahdollisesti aiheutuvaa vahinkoa. Ruokasen mielestä on itsestään selvää, että kynnys samanaikaiseen kuulemiseen asettuu aivan eri tasolle kaikissa niissä tapauksissa, joissa lehdistö toteuttaa tehtäväänsä kirjoittamalla viranomaisista, verrattuna siihen vaatimukseen, joka samanaikaisessa kuulemisessa koskee yksityistä henkilöä tai yksityisoikeudellista yhteisöä.
Arvioitaessa samanaikaisen kuulemisen velvoitetta nyt käsiteltävässä tapauksessa herää kysymys, mikä on se Suojelupoliisin kannalta välttämätön vahingonrajoittamis- tai muu intressi, jonka vuoksi Suojelupoliisin kommenttia olisi tullut artikkelia koskien kysyä. Sellaista intressiä päätoimittajan vastauksen mukaan ei ole olemassa.
Artikkeli ”Syrjään ja sairauslomalle” kertaa Ruokasen mukaan toisen virkamiehen julkisuudessa useaan otteeseen jo olleen tapauksen. Artikkelissa on suurelta osin uudistettu jo aikaisemmin julkisuudessa kerrotut tosiseikat, eikä siinä ole esitetty sellaista uutta Suojelupoliisille kielteistä asiaa, jonka vuoksi Suojelupoliisin samanaikainen kuuleminen olisi voinut olla perusteltua.
Vastineoikeuttaan Suojelupoliisi ei toimittajalle tekemänsä ilmoituksensa mukaan halunnut käyttää.
Ratkaisu
Journalistin on pyrittävä totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen (JO 8). Tavanomainen kulttuurikritiikki, poliittinen, taloudellinen tai yhteiskunnallinen arviointi sekä vastaavan muun mielipiteen esittäminen ei kuitenkaan synnytä oikeutta kannanottoon (JO 24).
Suomen Kuvalehti julkaisi kahden Suojelupoliisin virkamiehen haastattelut, joissa henkilöt kertoivat omista kokemuksistaan työuransa aikana Supossa. Jutuissa kerrottiin myös molempien virkamiesten tapausten tutkinnasta ja niiden tuloksista erilaisten kanteluiden ja valitusten seurauksena. Suojelupoliisin edustajien mielipidettä jutuissa ei ollut, eikä Supo ole pyytänyt oman kannanottonsa julkaisemista jälkeenpäinkään.
Historiallisen merkityksensä ja vahvan institutionaalisen asemansa vuoksi Suojelupoliisi on merkittävä yhteiskunnallinen vallankäyttäjä, jonka asemaa ja toimintaa tulee voida käsitellä avoimesti. Tämän vuoksi Supon on kestettävä ankaraakin arvostelua. Suomen Kuvalehden haastatteluissa kerrottiin kahden Supon virkamiehen henkilökohtaisista kokemuksista ja tuntemuksista työpaikallaan ja niistä kantelu- ja valitusprosesseista, joita he olivat Supoa vastaan käyneet. Jutuissa ei ole väitetty olevan asiavirheitä.
Julkisen sanan neuvosto katsoo, että jutut olivat Suojelupoliisin viranomaistoiminnan yhteiskunnallista arviointia eivätkä aiheuttaneet sille ehdotonta oikeutta samanaikaiseen kuulemiseen tai omaan kannanottoon. Lukijaa olisi tosin palvellut paremmin, jos Suojelupoliisia olisi kuultu jutuissa esitetyistä väitteistä. Neuvoston mielestä Supon olisi myös ollut luontevaa tarjota jälkeenpäin mielipidekirjoitusta Suomen Kuvalehdelle.
Julkisen sanan neuvosto katsoo, että Suomen Kuvalehti ei ole rikkonut hyvää journalistista tapaa.
Ratkaisun tekivät:
Risto Uimonen (pj), Ollijuhani Auvinen, Anssi Halmesvirta, Kalle Heiskanen, Timo Huovinen, Juha Keskinen, Johanna Korhonen, Riitta Ollila ja Riitta Pollari.