4228/SL/09

Vapauttava

Julkisen sanan neuvoston vapauttava päätös oikeita tietoja, samanaikaista kuulemista ja omaa kannanottoa eli vastinetta koskevassa asiassa. Lehti yritti kuulla kantelijaa samanaikaisesti, mutta haastattelun ehdoista ei syntynyt yksimielisyyttä. Lehti julkaisi kantelijan oman kannanoton eli vastineen.

Julkisen sanan neuvoston vapauttava päätös oikeita tietoja, samanaikaista kuulemista ja omaa kannanottoa eli vastinetta koskevassa asiassa. Lehti yritti kuulla kantelijaa samanaikaisesti, mutta haastattelun ehdoista ei syntynyt yksimielisyyttä. Lehti julkaisi kantelijan oman kannanoton eli vastineen.

Kantelu 17.11.2009

Kantelu kohdistuu Helsingin Sanomien Kuukausiliitteessä lokakuussa 2009 julkaistuun juttuun ”Runoilijan kuolema”, jonka aiheena oli Paavo Haavikon viimeinen vuosi. Kantelija on kirjailija Mauno Saari, jonka kirja, Haavikko-niminen mies, julkaistiin pian HS:n jutun jälkeen. Kantelu perustuu 1) jutun kirjoittaneen toimittajan toimintatapaan, 2) Haavikon viimeisistä elinkuukausista ja kantelijan toiminnasta sekä moraalista annettuun kokonaiskuvaan, 3) asiavirheisiin, 4) samanaikaisen kuulemisen laiminlyöntiin ja 5) oman kannanoton eli vastineen julkaisemiseen.

Kohdat 1 ja 4, toimintatapa ja samanaikainen kuuleminen: Toimittajalla oli valmiiksi ennakkoasenne, jonka mukaan kantelijan toiminta akateemikon sairausvaiheen aikana oli kyseenalaista ja moraalitonta. Asenne ilmeni esimerkiksi kysymyksistä, jotka sisälsivät varman ja virheellisen käsityksen tapahtumista. Kantelija piti vääränä myös menettelyä, jossa hän saisi vastata muutamaan kysymykseen tuntematta kokonaisuutta, mutta vastasi kuitenkin yrittäen oikaista virheellisiä väitteitä. Vastauksia ei otettu huomioon.

Kantelija sai toimittajalta ehdotuksen kommentikseen: ”Kirjailija Mauno Saari kertoi toimittaja Lindgrenille olevansa Heikki Haavikon kanssa eri mieltä omasta toiminnastaan ja suhteestaan Paavo Haavikkoon ja että hänen näkemyksensä löytyy lokakuussa ilmestyvästä kirjasta Paavo Haavikko -niminen mies.” Toimituksen kanssa käytyjen neuvottelujen jälkeen HS:n jutussa lukee: ”Toimittaja Mauno Saari ei halunnut vastata hänelle esitettyihin kysymyksiin, koska hän ei saanut lukea etukäteen Minna Lindgrenin kirjoitusta”. Kantelijan mielestä tämä on vastoin lehden lupausta ja valheellinen. Hän vastasi kysymyksiin ja täydensi vastauksiaan. Juttua kantelija ei saanut pyynnöstä huolimatta nähtäväkseen korjatakseen asiavirheet.

Kohta 2, kokonaiskuva kantelijan toiminnasta ja moraalista: Väärillä tiedoilla ja vääristävillä, vihamielisillä ja vihjailevilla lauseilla toimittaja on luonut mielikuvan kyynisestä ja moraaliltaan alhaisesta, häpeällisesti käyttäytyvästä kirjailijasta. Kirjoituksen antama kuva, että kantelija olisi pettänyt vuosikymmenien lojaalin ystävyyden Paavo Haavikon kuolinvuoteella, on loukkaava ja väärä.

Kantelija kiistää jutussa esitetyt väitteet käyttäytymisestään Haavikon viimeisen elinvuoden aikana.

Kohta 3, asiavirheet: Kantelussa on lueteltu 18 asiavirhettä, jotka Kuukausiliitteen jutussa on tehty. Ne liittyvät akateemikko Haavikon pojan, Heikki Haavikon, ja kantelijan erilaisiin käsityksiin mm. Haavikon asunnon avaimesta, kantelijan kirjan tarkastamista, akateemikon terveyteen, sairauteen ja niiden hoitoon sekä akateemikon ja kantelijan tapaamisiin liittyvistä seikoista.

Kohta 5, oma kannanotto eli vastine: Jutun ilmestyttyä kantelija lähetti vastineen. Lehti ei hyväksynyt ensimmäistä vastineversiota, mutta myönsi vastineoikeuden syntyneen. Kantelija muotoili vastineita ja päätyi lopulta omien sanojensa mukaan ”toimituksen torjuvan asenteen edessä turhautuneena lakoniseen ja mahdollisimman tarkasti toivomusten mukaiseen muotoon, jossa jutun virheitä ja vääristelyä ei mainittu”. Sen Kuukausiliite hyväksyi ja julkaisi.

Helsingin Sanomien vastaus 5.1.2010

Päätoimittaja Janne Virkkunen vastaa, että Helsingin Sanomien Kuukausiliite julkaisi 3. lokakuuta 2009 toimitusjohtaja Heikki Haavikon haastattelun. Sen aihe oli hänen isänsä, akateemikko Paavo Haavikon viimeinen elinvuosi. Toimittaja Mauno Saari oli julkaisemassa Paavo Haavikon elämäkerran, jossa käsiteltiin samaa asiaa. Saaren ja Heikki Haavikon käsitykset tapahtumista olivat hyvin erilaiset. Kiistaa oli käsitelty jo aiemmin lehtien palstoilla. Myös Helsingin käräjäoikeus oli tehnyt päätöksen, joka liittyi asiaan.

Kuukausiliitteessä tuotiin Virkkusen mielestä selvästi esiin, että kirjoituksessa kerrottiin nimenomaan Heikki Haavikon käsitys tapahtumista. Kantelija on kertonut omia käsityksiään paitsi kirjassaan ja lukuisissa lehti-, televisio- ja radiohaastatteluissa, myös Helsingin Sanomien julkaisemassa koko sivun haastattelussa, joka ilmestyi 27. syyskuuta eli viikkoa ennen Kuukausiliitettä. Kirjassaan ja antamissaan haastatteluissa Saari arvosteli Heikki Haavikon toimia isänsä omaishoitajana. Heikki Haavikko on kertonut omat käsityksensä lähinnä Kuukausiliitteen haastattelussa. Riidan ydin oli Paavo Haavikon hoito ja muu kohtelu tämän viimeisen vuoden aikana. Valta ja vastuu potilaan hoidosta kuuluvat potilaan lisäksi hoitavalle lääkärille ja potilaan omaiselle, joka oli Heikki Haavikko.

1) Minna Lindgrenin toimintatavasta ja 4) Mauno Saaren kannanoton julkaisemisesta:
Viikkoa ennen Kuukausiliitteen kirjoituksen painoon lähettämistä sen tekijä otti yhteyttä kantelijaan ja tarjosi mahdollisuutta samanaikaiseen kuulemiseen. Saari suhtautui Virkkusen vastauksen mukaan puhelinhaastatteluun hyvin torjuvasti. Useissa keskusteluissa sovittiin lopulta kuitenkin, että Lindgren esittäisi Saarelle sähköpostitse kysymyksiä. Tarkoitus oli, että Saaren vastausten pohjalta kirjoitettaisiin lyhyt haastattelu, jossa Saari toisi esiin omia kantojaan. Saari vastasi kysymyksiin. Kahdessa vastauksessaan hän viittasi tulevaan kirjaansa. Myöhemmin hän vielä täydensi vastauksiaan.

Saari piti Virkkusen vastauksen mukaan ehtonaan, että hänen vastauksensa ja täydennyksensä julkaistaisiin sellaisinaan. Hän halusi myös saada lukea Kuukausiliitteen kirjoituksen etukäteen. Tällaisiin haastateltavan vaatimuksiin ei voitu suostua, varsinkin kun kirjoitus oli toisen henkilön haastattelu. Toimitus laati Saaren vastauksista muotoilun, johon oli pyritty tiivistämään niiden olennainen sisältö. Saari ilmoitti, ettei sellaista saa julkaista. Näin Saaren kannanotot jätettiin julkaisematta.

Lehden ollessa jo painossa Saari lähetti toimitukselle seuraavan sähköpostiviestin: ”Lauri Malkavaara terve, Kiitos viestistä. Tarkennan vielä, että en halua asian vaiheet huomioiden mitään kommenttia, en siis myöskään “Ei kommentoi”-pränttiä, koska se antaisi mielikuvan että olen lukenut tekstin. Näin varmaan tarkoititkin.

Lehteen oli jo kirjoitettu seuraava virke, joka vastasi kuitenkin hänen toivettaan.
Toimittaja Mauno Saari ei halunnut vastata hänelle esitettyihin kysymyksiin, koska hän ei saanut lukea etukäteen Minna Lindgrenin kirjoitusta.

2) Kirjoituksen luomasta kokonaiskuvasta:
Kuukausiliitteen kirjoitus perustui Virkkusen mukaan toimitusjohtaja Heikki Haavikon haastatteluun ja hänen kokemuksiinsa Paavo Haavikon omaishoitajana. Tämä tuotiin selvästi esiin. Mauno Saari ja hänen puolisonsa esiteltiin lukijoille käytettävissä olevan tilan puitteissa mahdollisimman hyvin.

3) Asiavirheistä:
Kirjoituksessa oli Virkkusen mukaan yksi asiavirhe. Kantelijan puolisosta käytettiin hänen aiempaa nimeään. Virhe oikaistiin Kuukausiliitteen marraskuun numerossa. Heikki Haavikon kaikista väitteistä on olemassa dokumentit tai toinen todistaja. Mauno Saaren asiavirheiksi väittämät kohdat ovat joko Saaren väärinkäsityksiä kirjoituksen tekstistä ja tapahtumien järjestyksestä, hänen erilaisia tulkintojaan tapahtumista tai merkitykseltään vähäpätöisiä yksityiskohtia.

5) Menettelystä vastineen käsittelyssä:
Kirjoituksen ilmestyttyä toimittaja Mauno Saari ja psykiatri Pirkko Turpeinen-Saari lähettivät lehdelle vastineensa. Ne olivat kovin pitkiä ja seikkaperäisiä. Lyhentämisestä käytiin Virkkusen mukaan normaaleja neuvotteluja. Sekä Mauno Saaren että Pirkko Turpeinen-Saaren vastineet julkaistiin heidän hyväksymässään muodossa Kuukausiliitteen seuraavassa numerossa, joka ilmestyi 7. marraskuuta 2009.

Heikki Haavikon haastattelussa pyrittiin Virkkusen mukaan totuudenmukaisuuteen, tiedot tarkistettiin useista lähteistä siinä määrin kuin se oli mahdollista. Siinä otettiin huomioon asian kiistanalaisuus ja se, että lähteillä saattoi olla hyötymistarkoitus. Pitää muistaa, että Mauno Saari oli julkaisemassa aiheesta kirjan. Mauno Saarelle kerrottiin huolellisesti, millaisesta kirjoituksesta on kysymys, ja hän toki tunsi Heikki Haavikon ajatukset jo ennalta. Mauno Saarelle tarjottiin mahdollisuutta esittää näkemyksensä samassa yhteydessä. Hän kieltäytyi ensin puhelinhaastattelusta ja sitten hänen myös hänen omien näkemystensä julkaisusta.

Ratkaisu

Journalistin on pyrittävä totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen (JO 8). Tietolähteisiin on suhtauduttava kriittisesti. Erityisen tärkeää se on kiistanalaisissa asioissa, koska tietolähteellä voi olla hyötymis- tai vahingoittamistarkoitus (JO 12). Olennainen virhe on viipymättä korjattava (JO 20). Jos selvästi tunnistettavissa olevan henkilön tai tahon toiminnasta aiotaan esittää tietoja, jotka asettavat tämän erittäin kielteiseen julkisuuteen, kritiikin kohteelle tulee varata tilaisuus esittää oma näkemyksensä jo samassa yhteydessä (JO 21). Ellei kannanotto ole julkaisukelpoinen, sen korjaamisesta on syytä neuvotella laatijan kanssa. Vaikka yksimielisyyteen ei päästäisi, olennainen sisältö on suositeltavaa julkaista asiallisessa muodossa (JO 25).

Helsingin Sanomat julkaisi akateemikko Paavo Haavikon pojan, Heikki Haavikon, haastattelun isänsä viimeisestä elinvuodesta. Juttu ilmestyi vain hieman ennen kantelijan Paavo Haavikosta kirjoittamaa elämäkertaa, jonka sisältämien haastattelujen tekijänoikeudesta Heikki Haavikko ja kantelija olivat aiemmin syksyllä käräjöineet. Helsingin Sanomat julkaisi kantelijan oman kannanoton eli vastineen neuvottelujen jälkeen lyhennetyssä muodossa.

Julkisen sanan neuvoston mielestä on ymmärrettävää, että käytäessä läpi merkittävien persoonien elämänvaiheita, ristiriitoja ei voi välttää. Lukijoilla on kuitenkin oikeus saada mahdollisimman monipuolinen kuva kansallisesti huomattavasta kirjailijasta. Tämän vuoksi selvittelyssä mukana olevien on kestettävä poikkeuksellinenkin julkisuus.

Neuvoston saaman käsityksen mukaan lehti yritti vakiintuneen, hyvän journalistisen tavan mukaisesti kuulla kantelijaa samanaikaisesti, mutta osapuolet eivät päässeet haastattelun ehdoista yksimielisyyteen. Tämä käy selvästi ilmi kantelusta ja lehden vastauksesta. Jutussa kerrottiin, että kantelija ei halunnut vastata hänelle esitettyihin kysymyksiin. Neuvottelun jälkeen Helsingin Sanomat julkaisi kantelijan vastineen, jonka lyhentämisen kantelija oli hyväksynyt.

Jutussa mahdollisesti olleet asiavirheet eivät neuvoston mielestä ole olennaisia. Kyse on pikemminkin journalistisen päätösvallan puitteissa tehdyistä johtopäätöksistä ja erilaisista näkemyksistä.

Julkisen sanan neuvosto katsoo, että Helsingin Sanomat ei ole rikkonut hyvää journalistista tapaa.

Ratkaisun tekivät:
Risto Uimonen (pj), Merja Ahtiainen, Sari Autio, Jussi Eronen, Tuomo Lappalainen, Inkeri Pasanen, Susanna Reinboth ja Titta Sinisalo.