Helsingin Sanomien kuukausiliite julkaisi lokakuussa 2002 haastatteluun ja muihin lähteisiin perustuneen henkilökuvan Taideteollisen korkeakoulun elokuvataiteen osaston johtajasta, professori Lauri Törhösestä. Kirjoituksen otsikkona oli ”Älä käännä sivua, vaikka tässä onkin Lauri Törhönen”. KANTELUKirjoituksesta kannellut professori Lauri Törhönen kertoo suostuneensa haastatteluun vain omilla ehdoillaan. Hän edellytti, että tapaamisia on yhden sijasta kaksi, minkä lisäksi hän halusi tarkistaa jutun ennen kuin se menee painoon. Näin hänen mukaansa sovittiin. Ensimmäisen tapaamisen jälkeen toimittaja lähetti litteroinnin kantelijan puheista. Toisen haastattelukerran jälkeen hän ei lähettänyt mitään. Kun professori soitti ja kysyi juttua tarkistettavaksi, toimittaja kertoi sen menneen jo painoon. Tarkistamatta jättämisen vuoksi jutussa oli kantelun mukaan useita asiavirheitä. Toimittaja puhui koko ajan elokuvataiteen ”laitoksesta”, jonka professori Törhönen korjasi joka kerta ”osastoksi”. Tästä huolimatta toimittaja kirjoitti juttuun virheellisesti nimen elokuvataiteen laitos. Myös dokumenttielokuvan professuurin täyttömenettely kirjattiin juttuun virheellisesti. Kirjoituksessa väitetään kuulopuheisiin viitaten, että kantelija oli täyttänyt professuurin omalla suosikillaan ja ”yksi hakijoista oli kuullut valinnan tuloksesta projektorinkäyttäjältä”. Tosiasiassa virkaan ei ole nimitetty vielä ketään. Haastattelujen aikana professori Törhönen oli kertomansa mukaan sanonut monessa yhteydessä, että asian saa laittaa lehteen vain jos häntä siteerataan sanasta sanaan. Osan tiedoista hän oli antanut vain taustaksi. Näitäkään ehtoja toimittaja ei professorin mukaan noudattanut. Näin juttuun oli jäänyt virheellisiä tai puutteellisia lainauksia kuten kohta, jossa kantelijan kerrotaan ”voimansa tunnossa” uhonneen, että ”me takaamme sen, että kenestä tahansa täällä tulee elokuvaohjaaja”. Tällaisen lausunnon professori kiistää. Hän kertoo sanoneensa, että heillä on parhaat edellytykset Suomessa antaa elokuvan tekemisen työkalut sellaisille nuorille, joilla on lahjakkuus omasta takaa. Jutussa professori Törhönen sanoo kritiikistä, että ”huonot arvostelut haavoittavat”. Professorin mukaan toimittaja oli poiminut sitaatin silloin, kun hän kertoi toimittajalle jutun siitä, miten loukkaavaa on kun tuntematon ihminen haukkuu hänen työnsä huonoksi ja paljastuukin ettei hän ole nähnyt koko elokuvaa. Kantelija ihmettelee, miksi toimittaja käytti hänen lausunnostaan vain toisen puolen ja jätti toisen pois. Kirjoituksessa tuotiin esille, että professori Törhönen on saanut potkut Journalistiliitosta. Professorin mukaan häntä ei erotettu moraalisista syistä, vaan siksi, että joku järjestösihteeri oli lukenut kantelijan elokuvan ensi-illasta ja ilmoittanut hänelle ”huomanneensa että olet vaihtanut alaa”. Lisäksi toimittaja viittasi kirjoituksessaan eräässä kaupunginosalehdessä olleeseen juttuun mainitsematta, että molemmat kirjoitukset olivat hänen itsensä tekemiä. Professori Törhönen paheksuu myös tapaa, jolla juttuun liittyvä valokuva otettiin. Se tapahtui hänen mukaansa niin, että samalla kun valokuvaaja ilmoitti vaihtavansa filmin, tämä kertoi Törhösen mielestä varsin oksettavan jutun, johon hän reagoi. Valokuvaajalla olikin vielä ruutu varastossa ja hän otti sillä kuvan, jonka lehti laittoi pääkuvaksi. LEHDEN VASTAUSHelsingin Sanomien vastaava päätoimittaja Janne Virkkunen kertoo toimittajan sopineen kantelijan kanssa, että tämä saa luettavakseen ja täydennettäväkseen puretun haastattelunauhan. Haastattelun jälkeen toimittaja lähetti puretun nauhan kantelijalle. Kun toimittaja tapasi kantelijan uudelleen, tämä ilmoitti että ei ollut jaksanut perehtyä haastatteluliuskoihin. Kolmannen tapaamisen yhteydessä kantelija kertoi olevansa huolestunut kuukausiliitteen jutusta, mutta ei ollut vieläkään jaksanut perehtyä antamiinsa lausuntoihin. Toimitus päätteli, että kantelija ei ollut halukas tarkistamaan lausuntojaan ja näin kirjoitus meni painoon. Päätoimittaja Virkkunen toteaa, että journalistisen käytännön mukaan haastateltavalla on oikeus nähdä suorat ja epäsuorat lainaukset. Sen sijaan kirjoituksen kokonaisuudesta vastaa lehti. Muunkinlaisesta käytännöstä voidaan sopia, mutta siitä ei tässä tapauksessa ollut kysymys. RATKAISUKirjoitusta varten tehtyjen haastattelujen aikana kantelija oli kertomansa mukaan sanonut monessa yhteydessä, että asian saa laittaa lehteen vain, jos häntä siteerataan sanasta sanaan. Neuvosto toteaa haastateltavan oikeutena olevan, että häntä siteerataan oikein ja että hänen lausumansa pystytään selkeästi erottamaan toimittajan omista tulkinnoista. Lehtien ei kuitenkaan tarvitse toistaa sanatarkasti haastateltavan repliikkejä suorissakaan lainauksissa. Nyt siteeraukset eivät olleet neuvoston mielestä virheellisiä eivätkä kantelijan mainitsemat poisjätetyt kohdat sellaisia, että lausuntojen asiasisältö olisi muuttunut merkittävästi editoinnin vuoksi.Osan tiedoista kantelija kertoo antaneensa vain taustaksi. Kirjelmässään hän ei kuitenkaan mainitse esimerkkejä tällaisista vain taustaksi annetuista tiedoista. Näin ollen neuvosto ei ole ottanut kantaa tähän väitteeseen. Journalistin ohjeiden 16. kohdan mukaan haastateltavan pyyntöön tarkistaa lausumansa ennen julkaisemista on syytä suostua asiatietojen varmistamiseksi. Tarkistamisella ei kuitenkaan saa luovuttaa journalistista päätösvaltaa toimituksen ulkopuolelle. Lehdellä ei ole myöskään mitään erityistä velvollisuutta antaa koko juttua etukäteen haastateltavan tarkistettavaksi, ellei siitä ole erikseen sovittu ennen haastattelua. Kirjelmässään kantelija kertoo sopineensa toimittajan kanssa, että hän saa tarkistaa jutun ennen kuin se menee painoon. Tämän Helsingin Sanomat kiistää. Osapuolten kertomusten ristiriitaisuuden vuoksi neuvosto ei ole ottanut myöskään tähän asiaan kantaa. Kantelija oli saanut kommentoitavakseen nauhalta puretut haastatteluliuskat. Niihin hän ei kanteluasiakirjojen mukaan kuitenkaan halunnut perehtyä. Jos kantelija olisi syventynyt hänelle lähetettyihin haastatteluliuskoihin, hän olisi voinut pyytää tarkentamaan lausumiaan ja korjaamaan niihin sisältyviä virheitä. Silloin elokuvataiteen osaston nimeen sisältynyt virhekin olisi saattanut tulla oikaistuksi. Neuvosto otti lisäksi huomioon, että mainittu nimivirhe tuli korjatuksi Taideteollisen korkeakoulun rehtorin vastineessa, jonka Helsingin Sanomat julkaisi 8.10.2002. Samassa yhteydessä tuli oikaistuksi virheellinen tieto dokumenttielokuvan professuurin virantäytöstä. Jutussa kerrottiin kantelijan saaneen potkut Journalistiliitosta. Kertomatta jätettiin erottamisen syy, joka oli siirtyminen toiselle alalle. Kohdasta, jossa selostettiin elokuvataiteen osaston nimityskäytäntöä, lukija saattoi saada sen kuvan, että kantelija olisi täyttänyt professuurin omalla suosikillaan hakijoiden ansioista riippumatta. Neuvoston mielestä kantelija olisi voinut korjata kummankin kohdan vastineella. Se, että Kuukausiliitteen kirjoitus ja siinä selostettu kaupunginosalehden juttu olivat saman toimittajan tekemiä, ei puolestaan ollut sellainen Kuukausiliitteen kirjoituksen kannalta olennainen tieto, joka olisi pitänyt erikseen mainita kantelijasta tehdyn henkilökuvan yhteydessä. Helsingin Sanomien kuukausiliitteen kirjoitus professori Lauri Törhösestä oli särmikäs henkilökuva, jossa toimittaja toi esille oman näkökulmansa kiisteltyyn henkilöön, elokuvataiteen osaston johtajaan. Neuvosto muistuttaa, että julkisissa viroissa toimivien on varauduttava siihen, että heistä voidaan kirjoittaa myös kriittisiä arvioita ja että heidän julkista toimintaansa voidaan arvostella kärkevästikin. Nyt juttu ei ollut yksiselitteisen kielteinen, vaan se sisälsi myös myönteisiä luonnehdintoja kantelijasta. Kirjoitukseen liittynyt valokuva oli lievästi hätkähdyttävä mutta valitun tyylilajin mukainen, eikä se neuvoston mielestä loukannut kantelijaa.Näillä perusteilla Julkisen sanan neuvosto katsoo, että Helsingin Sanomat ei ole rikkonut hyvää journalistista tapaa.
Menu