2996/SL/01

Langettava

KANTELUIltalehti julkaisi 1.3.2001 lööpin, jossa oli kaksi valokuvaa: ylempänä kuva hiihtäjä Harri Kirvesniemestä ja alempana hiihtäjä Mika Myllylästä. Kuvien ympärillä oli musta surureunus ja niiden päällä musta risti. Kantelijalle lööppi toi heti mieleen kuoleman ja kuolemantuomion. Hänen mielestään tällaiset lööpit aiheuttavat surua ja ahdistusta paitsi asianomaisille ja heidän perheilleen, myös muille herkille ihmisille kuten lapsille. LEHDEN VASTAUSIltalehden vastaava päätoimittaja Pekka Karhuvaara kertoo iltapäivälehden lööpin olevan ensi sijassa lehden markkinointijuliste. Se kuvastaa kuitenkin usein myös lehden kantaa urheiluasioissa. Nyt lööpillä haluttiin paitsi kuvata sitä erittäin dramaattista tunnelmaa, joka doping-käryjen juuri paljastuttua vallitsi, myös kertoa yleisölle, mitä mieltä Iltalehti oli hiihtomaajoukkueen joukkovilpin paljastumisen seurauksista hiihtourheilulle. Kuten lööpin tekstistä ”Suomen hiihto 28.2.2001” ilmenee, se oli julisteenomainen ja kuvajournalismin keinoin toteutettu ilmaus Suomen hiihtourheilun kuolemisesta. Lööpissä ei ollut vain kaksi valokuvaa, kuten kantelija toteaa, vaan esillä olivat kaikki kärähtäneet hiihtäjät sekä päävalmentaja ja liiton puheenjohtaja. RATKAISUNeuvoston mielestä lööppi ei sisältänyt hyvän journalistisen tavan vastaista aineistoa. Asiayhteydestä selvisi neuvoston mielestä heti, että kyse oli symbolikuvasta. Näillä perusteilla, ja kun hiihtäjien kuvien julkaisemista lehden valitsemalla tavalla voidaan pitää lähinnä hyvää makua koskevana kysymyksenä, Julkisen sanan neuvosto katsoo, että Iltalehti ei ole rikkonut hyvää journalistista tapaa.