2888/SL/00

Vapauttava

Nimimerkkikirjoitus sisälsi pakolaisvastaisia mielipiteitä. Kirjoituksen sai julkaista, koska lehtien mielipidepalstoilla on voitava keskustella avoimesti ja kriittisesti myös pakolaisiin liittyvistä asioista. Lisäksi lehti julkaisi välittömästi nimimerkkiä arvostelleen ja pakolaisiin myönteisesti suhtautuneen mielipidekirjoituksen. Vapauttava.

KANTELUSatakunnan Kansa julkaisi 14.3.2000 yleisönosastokirjoituksen, jossa nimimerkki ’Suomalainen’ toi esille pakolaisvastaisia tuntojaan. Nimimerkin mielestä pahinta on, että suomalaisten on ”kohdeltava heitä (pakolaisia) arvokkaasti, vaikka he potkivat ja ryöstävät mummoja, vievät meiltä työpaikat tai sitten vain elävät meidän kustannuksellamme”. Nimimerkin mukaan ”heille olisi yksi hyvä työ: lumien lähdettyä lapioimaan koirankakkaa.” Kantelijan mukaan Satakunnan Kansan yleisönosastolla julkaistaan toistuvasti nimimerkkikirjoituksia, joissa kirjoitetaan loukkaavaan ja leimaavaan sävyyn Suomessa asuvista ulkomaalaisista ja erityisesti pakolaisista. Hänen mielestään tällaiset kirjoitukset eivät ole keskustelua vaan nimimerkillä tapahtuvaa mielipiteen purkausta.LEHDEN VASTAUSSatakunnan Kansan päätoimittaja Erkki Teikari toteaa, että kantelun aiheuttaneessa kirjoituksessa ei puhuta mistään erityisestä etnisestä ryhmästä, kansasta, rodusta tai ”neekereistä”. Tyyliltään kirjoitus on tuohtuneen kärkevä, mutta kyse on yleisönosastosta, joka edustaa kansalaisten mielipiteitä laidasta laitaan, ja jonka juttuja toimitus ei muuttele. ”Kirjoituksia” on vain yksi, eikä lehteä voi leimata miksikään yhden yleisönosastokirjoituksen sisältävän ”otoksen” perusteella. Päätoimittaja Teikarin mukaan kantelun kohteena olevan kirjoituksen tyyppiset yleisönosastokirjoitukset ovat yleisiä koko sanomalehdistössä. RATKAISUYleisönosastoissa julkaistaan usein lukijoiden henkilökohtaisia mielipiteitä. Tästä yleisönosastojen erityisluonteesta johtuu, että yleisönosastoissa on hyväksytty tavallista kärjekkäämpi ja hätkähdyttävämpi kielenkäyttö. Päätoimittajan vastuu ulottuu kuitenkin myös yleisönosastoihin, ja hänen tulee niidenkin osalta huolehtia siitä, ettei hyvää journalistista tapaa rikota.Tiedonvälityksessä on vältettävä stereotyyppisten ja yksipuolisten käsitysten levittämistä eri kansoista ja kansanryhmistä. Lehtien mielipidepalstoilla on kuitenkin voitava keskustella avoimesti ja kriittisesti myös pakolaisiin liittyvistä asioista. Kun lehti tässä tapauksessa lisäksi julkaisi välittömästi nimimerkkiä arvostelleen ja pakolaisiin myönteisesti suhtautuneen mielipidekirjoituksen, neuvosto katsoo, että Satakunnan Kansa ei ole rikkonut hyvää journalistista tapaa.