2666B/AL/98

Vapauttava

KANTELUKantelu kohdistuu Iltalehden 24.8.1998 julkaisemaan uutiseen, jossa kerrottiin kantelijan häistä. Jutun otsikko oli ”Vieraiden tekemä sateenvarjokavalkadi peitti avioparin/Petelius ja Siikander salasivat häänsä loppuun saakka”. Lehden etusivulla kirjoitukseen viitattiin otsikolla ”Sarin ja Pirkka-Pekan häät: Suuri piiloleikki”.Kantelun mukaan kirjoitus ei liity mitenkään asianomaisten julkisuudessa tekemään työhön, koska he ovat nimenomaisesti tahtoneet pitää yksityiselämänsä ja häävalmistelunsa julkisuuden ulkopuolella. Etusivun otsikko ja itse juttu loukkaavat asianomaisille tärkeää ja intiimiä asiaa nimittelemällä sitä piiloleikiksi ja tragikoomiseksi sekä esittelemällä tapahtumaa salamyhkäisenä ja kornina. LEHDEN VASTAUSIltalehden päätoimittaja Pekka Karhuvaara kiistää kantelun kaikilta osin. Hänen mukaansa kyse oli normaalista seurapiiri- ja viihdeuutisesta, joka kuvasi kahden tunnetun tv-kasvon häätapahtumaa julkisella kirkon pihalla. Toimittajan kuvaus tapahtumasta ”piiloleikkinä” oli objektiivisesti katsoen totta eikä siihen liittynyt kielteistä arvovarausta. Vieraat suojasivat hääparia muiden katseilta sateenvarjoilla ja auton ikkunat peitettiin sisältä muovilla näköyhteyden estämiseksi. Toimittaja ei myöskään leimannut häitä tragikoomisiksi vaan totesi niiden turvajärjestelyjen saaneen miltei tragikoomisia piirteitä. Kyseessä oli lukuisia vastaavia seurapiiritapahtumia työkseen seuranneen toimittajan tilannearvio lukijoilleen. Juttu oli sävyltään ja sisällöltään asiallinen ja totuudenmukainen kuvaus kahden televisiotähden hieman epätavallisista häämanöövereista eikä siinä millään tavalla yritetty esittää hääparin mennettelyä moitittavana.RATKAISUJournalistin ohjeiden mukaan yksityiselämään kuuluvia, asianosaiselle tai hänen lähiomaisilleen haitallisia seikkoja ei pidä julkaista, ellei niillä ole yleistä merkitystä.Iltalehti julkaisi 24.8.98 uutisen, jossa kerrottiin, millaisin järjestelyin kantelija oli pyrkinyt estämään häidensä kuvaamisen. Uutisen kuvat esittivät häävieraita, joita jutussa myös haastateltiin.Neuvosto toteaa, että viihdemaailmassa tunnettujen henkilöiden yksityiselämän suoja kaventuu heidän julkisen asemansa vuoksi. Yleisö on kiinnostunut heidän ammatillisen roolinsa ohella myös heidän elämänvaiheistaan ja ihmissuhteistaan. Lehdistöllä on oikeus kertoa niistä hyvän journalistisen tavan puitteissa.Neuvosto katsoo, että Iltalehden uutinen ja sen kuvat eivät sisältäneet sellaisia seikkoja, jotka kantelijan tai hänen lähiomaistensa kannalta olisivat haitallisia. Selostus ja kuvat perustuivat tapahtumiin julkisella paikalla. Turvajärjestelyjen luonnehdinnassa käytetyt ilmaisut olivat osin värikkäitä, mutta niitäkään neuvosto ei pidä kantelijaa loukkaavina.Näillä perusteilla Julkisen sanan neuvosto katsoo, ettei Iltalehti ole tässä asiassa rikkonut hyvää journalistista tapaa.