KANTELUSilminnäkijä-ohjelmassa 15.2.1998 ”Lapseni urheilee – vaikka väkisin” käsiteltiin lasten urheiluharrastusta. Alkujuonnossa todettiin, että jotain on varmasti vialla, jos alle kymmenvuotiaan on kuljettava harjoituksissa, viisi, kahdeksan jopa kymmenen kertaa viikossa ja viitattiin valmentajien ja vanhempien vaatimusten luomaan stressiin. Tämän jälkeen näytettiin muutamia väläyksiä lapsista urheilutilanteissa, viimeisenä kaksi pikkupoikaa painitrikoissa vierekkäin itkua tuhertamassa. Toinen heistä oli kantelijan tuolloin kuusivuotias poika, joka oli omasta ideastaan aloittanut painin puolitoista vuotta aikaisemmin. Kantelija ei itse ollut lajista erityisen innostunut, ja oli mukana vain tilanteen syystä tai toisesta niin vaatiessa.Kantelija kertoo, että itkuinen kohtaus oli kuvattu ikäkausimestaruuspaineissa, joihin hänen poikansa osallistui. Kantelija oli huomannut juuri ennen kyseisen painiottelun alkua, että hänen pojallaan oli kuumetta, mutta tämä oli halunnut itsepäisesti osallistua kilpailuun. Tässä tahtojen taistossa äiti joutui luovuttamaan. Yhteisesti sovittiin, että poika lopettaa parkumisen ja lähtee painimatolle. Itku kuitenkin jatkui pitkin ottelua, eikä paini sujunut tavanomaiseen tapaan. Tästä huolimatta poika voitti ottelun. Tämän jälkeen parkuivat molemmat osallistujat. Kantelijan poika sen vuoksi, että oli jo päässyt parkumisen vauhtiin ja luuli hävinneensä ottelun, ja toinen sen vuoksi, että tiesi sen hävinneensä. Kantelijan poika näkyi myös toisessa kohdassa: tuomari julistaa voittajan, ja tämän jälkeen haastattelutilanne, josta oli poistettu nimet ja alkuperäisääni. Tilanne oli sama kuin edellisessä väläyksessä, poika hyvin tunnistettavissa, kyyneleiset silmät kohti kameraa. Seuraavassa puheosuudessa kerrottiin niistä fyysisistä ja psyykkisistä vaikeuksista, joita kovatehoinen ja yksipuolinen harjoittelu lapsille aiheuttaa. Ohjelman perusteella oli näin ollen pääteltävissä, että kantelijan poika painii pönkittääkseen vanhempiensa kunnianhimoa. Ohjelman loppuun oli vielä liitetty otteita kirjoista, joissa kerrottiin kuinka tehovalmennettavat lapset kärsivät viimeistään murrosiässä vakavasta depressiosta ja muista mielenterveysongelmista. Piiri, joka tuntee kantelijan pojan, luki nämä tekstit hänen kuvansa mielessään.Kantelijalta oli aikaan pyydetty lupaa pojan haastatteluun, ja hänelle oli kysyttäessä kerrottu, että jaksoa kuvattiin ULP-nimiseen urheiluohjelmaan. Missään vaiheessa kantelijalle ei selvitetty, että kuvia voitaisiin käyttää muihinkin tarkoituksiin, eikä hän myöskään antanut lupaa siihen. Kantelija haluaakin tietää, oliko otosten käyttö Silminnäkijän kyseisessä jaksossa luvallista. Hän on saanut kokea ohjelman johdosta asiattomia soittoja, pilkallisia kommentteja, harmia ja pahaa mieltä. Kantelija ei myöskään halua poikansa joutuvan kärsimään tällaisesta yhteydestä.YLEN VASTAUSSilminnäkijä-sarjan tuottaja Jyrki Richt toteaa, että ohjelman aiheena olivat lapsiurheilun kyseenalaiset piirteet, joista lukuisat tutkijat, valmentajat ja kasvattajat ovat esittäneet kritiikkiä. Uhkakuvat vielä suuremmista, kaupallisuuden tuomista paineista ovat olemassa, ja niiden välttäminen edellyttää avointa ja kriittistä keskustelua. Tämän kaltaisen ohjelman kuvittaminen on luonnollisesti ongelmallista. Todellisia ylilyöntejä harjoituksissa, kilpailuissa tai kodeissa ei saada kameran eteen. Toisaalla vaanii perusteettoman leimaamisen vaara. Ohjelman tekijät päättivät kuvata ja haastatella lapsia, vanhempia ja valmentajia normaaleissa harjoitus- ja kilpailutilanteissa. Kuvaa haluttiin käyttää neutraalisti ja tavanomaisesti, mahdollisimman monta lajia ja paljon harrastajia näyttäen. Vaikutelman monipuolistamiseksi kuvia haettiin myös Yleisradion tv-arkistosta ja näissä kuvissa oli mukana myös kantelijan poika.Otos kantelijan pojasta esiintyi ohjelmassa kahdesti, aihe-esittelyn yhteydessä ja myöhemmin eräänlaisena välikkeenä siirryttäessä teemasta toiseen, jolloin kuva ei liittynyt kumpaankaan teemoista. Sympaattinen ja hellyttävä kuva itkuisesta pikkupojasta kertoi siitä, että lapsiurheilussa tunteet ovat pinnalla. ”Miehistenkin” lajien harrastajat ovat ensisijaisesti lapsia, ja se tulisi vanhempienkin muistaa. Tämä ja vain tämä oli se mielikuva, jota näillä otoksilla haluttiin välittää. Kantelijan esittämille muille tulkinnoille ei löydy ohjelmasta perustetta. Painijakuvaa ei käytetty harhaanjohtavasti tai loukkaavasti. Muu näkemys johtaisi siihen, että jokaisen ohjelmassa esiintyneen lapsen tai vanhemman katsottaisiin liittyvän lapsiurheilun ylilyönteihin. Kuvan asiasisältö ei ollut myöskään muuttunut alkuperäisestä yhteydestä, johon kantelija aikanaan antoi luvan.Ohjelma sai paljon myönteistä palautetta, mutta myös kritiikkiä. Jotkut ohjelmassa esiintyneet vanhemmat katsoivat sen antaneen heistä ja heidän lapsistaan kielteisen kuvan. Varsinaista oikaisuvaatimusta ei esitetty, mutta ohjelman uusinnan yhteydessä luettiin täsmennys. Siinä korostettiin, ettei ohjelman tarkoituksena ollut väittää, että ohjelmassa esiintyneillä lapsilla tai heidän vanhemmillaan olisi mitään erityisiä ongelmia. Sama täsmennys esitettiin vielä Silminnäkijän normaalilla ohjelmapaikalla.Ohjelman tekijät eivät missään nimessä halunneet loukata tai leimata ohjelmassa esiintyneitä lapsia tai heidän vanhempiaan. Tuottaja Richt esittää myös henkilökohtaisen pahoittelunsa kantelijalle aiheutuneesta pahasta mielestä. Itse ohjelma ei kuitenkaan ollut siihen peruste, vaan joidenkin ihmisten kapeakatseisuus tai pahansuopuus.RATKAISU”Lapseni urheilee” -ohjelmassa tarkasteltiin kriittisesti lasten urheiluharrastusta. Huomiota kiinnitettiin niin urheiluseurojen ja valmentajien kuin vanhempienkin rooliin. Ohjelmassa tuotiin esille fyysisiä ja psyykkisiä ongelmia, joita jatkuva karsiminen ja yksipuolinen ja kovatehoinen harjoittelu voivat tuoda mukanaan. Toisaalta siinä esiteltiin myös myönteisiä kehityspiirteitä, ajatusta lasten ehdoilla tapahtuvasta urheiluharrastuksesta. Keskustelua käytiin pääosin yleisellä, teoreettisella tasolla. Kautta ohjelman näytettiin kuvituksena urheilevia ja voimistelevia lapsia, eri lajien harrastajia, taustana kommenteille. Kantelijan poika näkyi kahdessa välähdyksessä, painiottelun tiimellyksessä ja ottelun jälkeen haastateltavana. Nämä jaksot olivat peräisin arkistosta. Neuvosto toteaa, että arkistokuvan käyttäminen uudelleen, muissa yhteyksissä, on tavanomainen käytäntö televisioyhtiöissä. Lähtökohtana on, että kerran annettu kuvauslupa kattaa kuvatun aineiston arkistokäytön. Aineistoa uudelleen käytettäessä on luonnollisesti noudatettava hyvää journalistista tapaa niin, ettei kuvaa esitetä leimaavassa yhteydessä tai harhaanjohtavasti. Neuvoston mielestä ohjelmassa esitetty kuva-aineisto urheilevista lapsista oli luonteeltaan selkeästi kuvitusta. Kuvissa esiintyi kymmenittäin lapsia, niin voimistelemassa kuin jääkiekkokaukalossakin. Paini ei lajina tullut esille toimittajan kommenteissa tai asiantuntijoiden haastatteluissa. Välähdykset pienestä painijasta olivat itsessään hellyttäviä, eivätkä ne neuvoston mielestä leimanneet pikkupoikaa tai hänen vanhempiaan. Kun myöskään ohjelmassa esitetyt kriittiset kommentit eivät kohdistuneet siinä esiintyneisiin lapsiin tai heidän vanhempiinsa, ei Ylen katsottu rikkoneen hyvää journalistista tapaa.
Menu