2465/YLE/97

KANTELUTV1 esitti 4.2.1997 ohjelman ”Tosi tarina: Sari sinikettu”, jossa käsiteltiin turkiseläimiä ja turkistarhausta. Kantelijalle kerrottiin alunperin, että ohjelman tarkoituksena oli kertoa turkistarhauksen arkipäivästä ja kuvata siniketun elämää aina syntymästä nahkontaan. Kantelija, joka työskentelee tutkijana Kuopion yliopiston tutkimusasemalla, suostui ohjelman tekoon ilmoitetusta aiheesta ja häntä myös haastateltiin siinä. Kantelijan mukaan hänelle ei kuitenkaan kerrottu ohjelman todellisesta luonteesta ja siitä, että mukana oli myös toimittaja, joka on julkisesti ilmoittanut pyrkivänsä turkistarhauksen kieltämiseen. Kantelijalle ei myöskään kerrottu, että yhteistyötarjous, jonka Yle oli ensiksi tehnyt Suomen Turkiseläinten Kasvattajien Liitolle, oli kaatunut siihen, että liitto epäili kyseisen toimittajan puolueettomuutta ja vaati siksi kirjallista sopimusta ohjelman ehdoista.Pääaihetta, siniketun elämänkaarta, käsiteltiin ohjelmassa vajaan kahden minuutin verran. Tutkimustoiminnasta ei mainittu sanaakaan. Ohjelma pelasi visuaalisilla vaikutelmilla, selostusta oli äärimmäisen vähän. Tähänkin mahtui virheellistä tietoa ja vääristäviä painotuksia ja kuvia. Kantelija mainitsee esimerkkeinä muun ohessa seuraavat jaksot: Kuvanauhalla näytettiin rauhattomia kettuja, mutta jätettiin kertomatta, että rauhattomuus johtui ruokintakärryjen tulosta. Ohjelmassa näytettiin myös ahdistunutta kettuemoa riepottamassa pentuaan. Tässä kohdin emon käyttäytyminen johtui siitä, että toimittaja ja kaksi kuvaaja häiritsivät emoa oleilemalla sitkeästi noin metrin päässä häkistä. Ohjelmassa esiteltiin ainoaa tarhassa ollutta hopeakettuemoa, joka oli purrut pentujensa hännät, ikään kuin kyseessä olisi yleinen ilmiö. Tässä yhteydessä haastateltu ruotsalainen tutkija yhdisti ilmiön stressiin, vaikka väitteelle ei löydy pitäviä perusteita. Tämä tutkija väitti edelleen, että luonnossa ketut ovat liikkeellä melkein aina, vaikka esimerkiksi siniketun värimuoto, naali, lepää 70-90 prosenttia ajastaan. Ohjelman lopulla toimittajaa kuvattiin tarhan portilla, missä hän kertoi, että he eivät yllättäen pääsekään sisään kuvaamaan Sari-ketun lopettamista. Katsojille annettiin vaikutelma, että yliopisto salaisi jotain. Tosiasiassa syynä kuvauskieltoon oli se, että viikkoa aikaisemmin Sveitsin TV oli esittänyt ohjelmanpätkän, jossa oli käytetty tutkimusasemalla kuvattua aineistoa. Kuvauskiellon peruste kerrottiin toimittajalle, joka myös nauhoitti vastauksen. Kuvauskiellon antoi sitä paitsi tutkija, ei yliopisto.Kantelija toteaa lopuksi, että filmin tiedollinen anti oli mitätön. Varsinaisia törkeitä asiavirheitä oli vähän, mutta se johtui siitä, että filmin anti perustui visuaalisiin vaikutelmiin ja tahallaan avoimeksi jätettyihin kysymyksiin.YLEN VASTAUSTuottaja Leo Hursti toteaa vastauksessaan, että ohjelma tehtiin vakiintuneen journalistisen käytännön mukaisesti. Kantelija näki ohjelman ennen sen lähettämistä, ja mainitsi tuolloin ainoastaan yhdestä kuvatusta jaksosta, joka saattaisi antaa joillekin katsojille harhaanjohtavan kuvan. Kantelija ei toivonut saati vaatinut mitään muutoksia ohjelmaan. Kantelijalla tai yliopistolla ei ole myöskään sanomista siihen, mitä Yle tekee kuvausmateriaalilla. Materiaalin vaihto on normaalia tv-yhteistyötä.Kaikille mukana olleille kerrottiin alusta asti avoimesti ohjelman tavoitteet ja tekijät. Käsikirjoitus, joka esitettiin kantelijalle ennen kuvauksia, vastasi olennaisilta osin lopullista toteutusta. Ohjelmasta välittyi koko ajan tietoa kettutarhauksesta, sinikettu oli mainittu vain esimerkkinä. Tuottaja Hursti toteaa vielä, että väittely yksittäisten toimittajien osuudesta on sinänsä tarpeetonta, koska ohjelma on Ylen tuotantoa ja sen valvonnassa ja vastuulla. Kantelukirjelmässä esitetyt väitteet kuvaustilanteesta eivät vastaa läsnäolijoiden kertomaa. Kuvausryhmä pyrki kaikin keinoin välttämään häiriöitä. Ohjelma ei myöskään synnyttänyt vääriä mielikuvia. Ohjelmassa haastatellut ulkomaiset tutkijat ovat arvostettuja. Kuvaukset olivat jatkuneet yhteisymmärryksessä noin puoli vuotta, kunnes elinkeinon järjestö otti yhteyttä yliopistoon ja kuvaukset yllättäen keskeytettiin. Itse ohjelmassa tarhan vartija ilmoitti, että rehtori oli kieltänyt kuvaukset. KANTELIJAN LISÄVASTINEKantelija kertoo saaneensa katsoa kuvanauhan esityspäivää edeltävänä päivänä, jonka jälkeen ohjelman tuottaja oli soittanut hänelle. Kantelija oli tuolloin todennut, että ohjelma ei ollut aivan niin onneton kuin hän oli odottanut, mutta siinä oli lukuisia asiavirheitä ja vääriä vaikutelmia, joista hän oli esittänyt yhden esimerkin. Olisi kohtuutonta vaatia, että kantelija olisi yhden katselukerran perusteella pystynyt muodostamaan selkeän kuvan ohjelmasta. Lisäksi hän ei tiennyt, oliko hänellä mahdollisuutta estää ohjelman lähettäminen tai vaatia siihen muutoksia. Kantelija korostaa, että hän sai tietää vasta Ylen kolmannen yhteydenoton aikaan, ketkä olivat mukana ohjelman teossa, ja että turkistarhaajat olivat kieltäytyneet yhteistyöstä. Jos nämä seikat olisi alunalkaen kerrottu, ei kantelija olisi lainkaan lähtenyt yhteistyöhön. Mitään sopimusta ohjelmasta ei saatu, kantelijan useista pyynnöistä huolimatta. Vasta kun kantelija kieltäytyi jatkosta, Yle tarjosi sopimusta, joka olisi kieltänyt tarhalla kuvatun materiaalin jälkikäytön.Kantelija katsoo edelleen, että kuvausryhmä provosoi kettuja omalla käytöksellään. Kantelija huomauttaa muun ohessa, että valtaosa eläinkuvista oli hopeaketuista, siniketusta, joita suurin osa tarhattavista ketuista on. Siniketusta olisi ollutkin vaikea saada näyttäviä otoksia, koska se on vähemmän reaktioherkkä eläin.YLEN LISÄVASTINEOhjelman toimittaja Jaana Kanninen kertoo, että aivan ensimmäisissä yhteydenotoissa toisen toimittajan osuus ei tullut esille. Toisaalta juuri tämän toimittajan mukanaolo johti siihen, että turkistuottajat vetäytyivät ohjelmasta, ja Kuopion tutkimuslaitoksen rooli kasvoi. Siten kantelija oli aikaisessa vaiheessa ehdottomasti tietoinen kaikista mukana olevista henkilöistä. Toimittaja Kanninen huomauttaa lisäksi, että riippumaton tiedonvälitys vaarantuu, jos etujärjestöjen sallitaan valita niiden asioita käsittelevät toimittajat.RATKAISUHyvä journalistinen tapa edellyttää pyrkimystä totuudenmukaiseen, olennaiseen ja monipuoliseen tiedonvälitykseen. Myös kuvaa ja ääntä on käytettävä totuudenmukaisesti. Samalla neuvosto kuitenkin tähdentää, että tiedotusväline voi valita näkökulmansa ja painotuksensa. Myös esitystapa voi olla kriittinen, kuten nytkin oli laita. Kantelijan virheinä mainitsemat seikat koskivat pitkälti kuvallisia valintoja ja niiden mukanaan tuomaa mahdollisuutta virheellisten mielikuvien syntyyn. Kantelija ei myöskään ollut täsmentänyt asiavirheiksi katsomiaan seikkoja ohjelman ennakkokatselun jälkeen. Neuvoston mielestä ohjelmassa käytetyt keinot mahtuivat journalististen valintojen piiriin. Kyse oli pitkälti painotuksista, ei varsinaisista asiavirheistä. Ohjelmassa kuultiin näkökantoja puolesta ja vastaan. Kantelija vastasi omassa osuudessaan sekä turkiseläinten hyvinvointia että turkistarhauksen toimintaedellytyksiä koskeviin väitteisiin. Samalla ohjelmasta ilmeni, että myös tutkijoiden piirissä vallitsee erilaisia näkemyksiä turkistarhauksesta ja heillä on erilaisia lähestymistapoja. Neuvosto ei pitänyt ohjelmaa kantelijaa tai Kuopion tutkimusasemaa leimaavana. Näiden seikkojen johdosta neuvosto ei ryhdy tältä osin enempiin toimiin.Kantelukirjelmässä pyydettiin neuvostolta vielä kannanottoa siihen, että Yle luovutti Kuopion tutkimuslaitoksella kuvattua aineistoa toiselle televisioyhtiölle. Hyvä journalistinen tapa edellyttääkin, että haastateltavalle kerrotaan, missä yhteydessä hänen haastattelunsa tullaan julkaisemaan. Kuvamateriaalin osalta vastaavaa periaatetta ei noudateta. Tämä perustuu aineistojen erilaiseen luonteeseen. Kuva-aineisto on lähtökohtaisesti luonteeltaan neutraalimpi kuin henkilöhaastattelu. Kuvatun materiaalin käyttäminen myöhemmin, muussa yhteydessä, on tavanomainen käytäntö televisioyhtiöissä. Kuvamateriaalia luovutetaan uutis- ja ohjelmavaihdon yhteydessä, jonka lisäksi aineistoa voidaan käyttää uudelleen yhtiön omissa ohjelmissa. Lähtökohtana on, että kerran annettu kuvauslupa kattaa kuvatun aineiston arkistokäytön. Kuva-aineistoa uudelleen käytettäessä on luonnollisesti noudatettava hyvää journalistista tapaa. Vastuussa tästä on kuitenkin aina kuvamateriaalia käyttävä tiedotusväline, eikä sitä luovuttanut taho. Neuvosto toteaa näin ollen, että Yle menetteli alan vakiintuneen käytännön mukaisesti kuva-aineistoa luovuttaessaan eikä luovuttaminen rikkonut hyvää journalistista tapaa. Neuvoston mielestä olisi ollut asianmukaista, että ohjelmassa olisi kerrottu, että kantelija oli perustellut kuvausluvan peruuttamisen viitaten juuri tähän kuva-aineiston luovuttamiseen. Neuvosto ei kuitenkaan, ohjelmaa kokonaisuutena arvioituaan, ryhdy tältäkään osin enempiin toimiin.