KANTELUHelsingin Sanomissa julkaistiin 4.5.196 arvio kantelijan yhdessä kahden muun henkilön kanssa kirjoittamasta kirjasta ”Venäjä – jättiläinen tuuliajolla”. Kantelija katsoo, että kyseinen arvio ei edustanut tavanmukaista kulttuurikritiikkiä, vaan sisälsi epätavallisen jyrkkiä, jopa juridista merkitystä omaavia väitteitä. Arvio oli nostettu esille jo lehden pääuutissivulla. Siinä todettiin kyseiseen kirjaan viitaten, että itänaapuri inspiroisi kirjoittajia nyt mitä mielikuvituksellisimpaan parjaukseen. Lehti ei perustellut tätä vakavaa ja perätöntä syytöstään.Varsinaisessa kirja-arvostelussa todettiin, että kantelijan osuus ei sisällä omaehtoista tutkivaa journalismia, vaan kiinnostavimpien venäläisten journalististen raporttien huolellista ja kritiikitöntä lainailua ilman lähdeviitteitä. Arvio julkaistiin kategorisessa muodossa, ja vieläpä kirjoittajansa kautta Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen arvovallalla vahvistettuna. Kirja-arvostelussa väitettiin lisäksi, että kantelija olisi siteerannut myös lehtijuttuja, joiden julkaisemisen olisi rahoittanut Venäjän järjestäytynyt rikollisuus. Lisäksi arvostelussa kyseenalaistettiin kantelijan Venäjän kielen taito. Lehti julkaisi kantelijan vastineen ”Keskustelua” -otsikon alla. Lehti ei toisaalta julkaissut yhtään niistä ulkopuolisten lähettämistä kirjoituksista, joissa puollettiin ko. kirjaa. Kantelija toteaa, että lehden julkaisemat väitteet olivat loukkaavia ja vaaransivat hänen ammatillisia mahdollisuuksiaan. Koska lehti ei ole esittänyt näyttöä julkaisemiensa, vakavien väitteidensä tueksi, olisi sen pitänyt oikaista virheelliset tiedot. Vastineen julkaiseminen ei riitä vapauttamaan sitä vastuusta.Lisäkirjelmässään kantelija kertoo, että kirja-arvostelun laatija onkin oppiarvoltaan vasta valtiotieteen ylioppilas, vaikka lehti esitteli hänet väitöskirjaa valmistelevana sosiologina.LEHDEN VASTAUSHelsingin Sanomien päätoimittaja Janne Virkkunen huomauttaa, että arvosteluissa sallitaan normaalia kovempi sanominen. Hyvän arvostelun sisältö on henkilökohtainen ja mielipiteellinen. Koska arvostelu on laatijansa tulkinta ja näkemys, ei lehdellä ole tapana puuttua siinä esitettyihin mielipiteisiin. ”Venäjä – jättiläinen tuuliajolla” -kirjan saama kritiikki edusti tavanomaista kirjallisuuskritiikkiä, joskin se oli laadittu poikkeuksellisen kärjekkäästi ja keskusteluun haastavasti. Se sisälsi kärkeviä tulkintoja kantelijan osuudesta. Niitä ei voinut kirja-arvostelun rajallisissa puitteissa tietenkään yksityiskohtaisesti todentaa. Epäily kirjan tekijöiden kielitaidosta esitettiin puolestaan yhteydessä, jossa arvostelija moitti translitteroinnin epäsystemaattisuutta.Arvosteluun liittyneessä toimituksellisessa osuudessa viitattiin kulttuurisivuilta löytyvään kokonaisuuteen, jossa arvioitiin kolmea teosta. Tekstissä yritettiin kertoa, että Venäjää koskeva puhetapa ja tulkintahorisontti ovat muuttuneet – suorastaan äärimmäisyydestä toiseen. Kyse oli kuvauksesta, ei lehden kannanotosta.Vakiintuneen tavan mukaan vastaukset arvosteluun julkaistiin lehden Keskustelua-palstalla. Vastausmahdollisuutta käyttivät hyväkseen kantelija itse ja toinen kirjan kirjoittajista sekä kirjan kustantaja. Tekijäosapuolten näkemykset tulivat näin riittävästi esille. Lehti julkaisi myös muita aihepiiriin liittyneitä kirjoituksia, joissa ei niinkään otettu kantaa itse kirjaan, vaan Venäjän tutkimukseen.RATKAISUNeuvosto toteaa, että Helsingin Sanomien uutisetusivulla julkaistun vinkkijutun tarkoituksena oli lukijan huomion herättäminen. Jutussa käytetty Ilmaisu oli kärjistetty, mutta kuvasi kirja-arvosteluissa esitettyjä näkemyksiä. ”Venäjä – jättiläinen tuuliajolla”- kirjaa koskeva arvostelu oli kautta linjan sanavalinnoiltaan kärjekäs ja poleeminen, niin myös kohdat, joihin kantelija on kiinnittänyt neuvoston huomiota. Voimakas ja subjektiivinen kritiikki on kuitenkin kirja-arvosteluissa hyväksyttävää, koska kirja-arvostelut ja muu kulttuurikritiikki edustavat laatijansa henkilökohtaista näkemystä arvioitavana olevasta teoksesta. Tämä lähtökohta on myös lukijoiden tiedossa. Tavanmukainen kirja-arvostelu ei sellaisenaan yleensä myöskään oikeuta vastineeseen. Neuvoston mielestä kohdat, jotka kantelija otti arvostelusta esille, kytkeytyivät lähinnä arvostelijan näkemykseen kantelijan tekstin tasosta. Samalla on todettava, että kun arvostelu kohdistuu tietopohjaiseen teokseen, tieteelliseen työhön tai vastaavaan, voi raja arvostelijan näkemysten ja varsinaisten asia-argumentin välillä olla liukuva. Väitteet muiden tekstien lainailusta, niiden lähdettä kertomatta, ja rikollisten rahoittamien lehtijuttujen siteeraamisesta olivatkin neuvoston mielestä luonteeltaan myös asia-argumentteja. Neuvoston mielestä vastine oli tässä tilanteessa luontevin ja suositeltava keino vastata arvosteluun ja korjata virheelliseksi katsottuja tietoja. Lehti julkaisikin kantelijan vastineen asianmukaisesti. Edellä esitetyillä perusteilla neuvosto katsoo, että Helsingin Sanomat ei ole rikkonut hyvää journalistista tapaa.
Menu