Uusia jäseniä neuvostoon

Uusia jäseniä neuvostoon

Neuvosto päätti kokouksessaan 19.12.2012 valita yleisön edustajaksi kaudelle 2013-2015 maatilan emäntä, KTM Heli Kärkkäisen Pielavedeltä. Hänen henkilökohtaiseksi varajäsenekseen valittiin verkkoviestinnän suunnittelija, FM Veera Ristikartano Helsingistä.

Yleisön edustajan paikkaa haki 37 henkilöä, joista kuusi kutsuttiin haastatteluun. Hakemuksia tuli ympäri maata, ja niiden taso oli jälleen ilahduttavan korkea.

Neuvoston kannatusyhdistys on valinnut Sanomalehtien liiton esityksestä neuvoston jäseneksi Pohjalaisen päätoimittaja Kalle Heiskasen. Hän on toiminut aikaisemmin neuvoston varajäsenenä. Heiskasen henkilökohtaisena varajäsenenä toimii toimituspäällikkö Veikko Valtonen Turun Sanomista. Valinnan jälkeen Sanomalehtien liittoa edustaa neuvostossa kaksi varsinaista ja kaksi varajäsentä.

Politiikan toimittaja Heikki Vento Turun Sanomien Helsingin toimituksesta valittiin jo aikaisemmin syksyllä Journalistiliiton edustajaksi neuvostoon. Hänen henkilökohtainen varajäsenensä on Salla Vuorikoski MTV3:sta.

Kaikkien edellä mainittujen varsinaisten ja varaedustajien kausi alkaa tammikuussa 2013 ja kestää kolme vuotta.

Muutoksia on tullut myös kahden jo kautensa aloittaneen edustajan varajäsenyyksiin. Iltalehden toimittaja Juha Keskisen henkilökohtainen varajäsen vuoden 2013 ajan  on toimittaja Kari Heino Satakunnan Kansasta. Toimittaja Salla Nazarenkon henkilokohtainen varajäsen vuonna 2013 on toimittaja Riikka Kaihovaara Ylestä.  

Ensi vuoden alusta neuvostossa on 5 yleisön ja 8 median edustajaa. Edustajien määrän kasvattamisesta päätti marraskuussa neuvoston kannatusyhdistys: http://www.jsn.fi/uutiset/neuvoston-jasenmaara-kasvaa-kahdella/