2333a/PL/96

Vapauttava

Yleisönosastokirjoituksessa arvosteltiin paikallisen musiikkioppilaitoksen rehtoria. Kirjoituksen sävy oli subjektiivinen, henkilöön menevä ja siinä esitetty arvostelu oli kärjekästä. Toisaalta kirjoitus liittyi paljon julkisuutta saaneeseen kiistaan oppilaitoksen sisäisestä tilanteesta ja toimintatavoista. Arvostelu kohdistui kantelijaan hänen työtehtävissään ja se julkaistiin kirjoittajan nimellä varustettuna. Lehti oli antanut palstatilaa myös kantelijan näkemyksille. Lehden ei katsottu rikkoneen hyvää journalistista tapaa.

KANTELUPietarsaaren Sanomat julkaisi 22.9.1995 yleisönosastokirjoituksen ”Rayn vallankäyttö perustuu manipulointiin”. Siinä käsiteltiin kantelijan toimintaa Pietarsaaren konservatorion rehtorina. Kirjoittaja oli konservatorion pianonsoiton lehtori, joka katsoi, että kantelijan pätevyys ei riitä rehtorin viran hoitamiseen. Kirjoituksen mukaan kantelija manipuloi tämän vuoksi opettajia ja savustaa ulos häntä vastustavat henkilöt. Kirjoittaja syytti kantelijaa konservatorion ilmapiirin tulehduttamisesta ”Isä aurinkoinen osoittautui jesuiitaksi”. Kantelijan mukaan kirjoitus loukkasi häntä syvästi ja haittaa hänen toimensa hoitamista. Kantelija huomauttaa, että hän ei voi esimiehenä lähteä väittelemään asiasta lehtien palstoille ja kirjoittelemaan alaisistaan.LEHDEN VASTAUSPietarsaaren Sanomien päätoimittaja Osmo Ojala kertoo, että hän ei ollut päätoimittajana silloin, kun kyseinen yleisönosastokirjoitus julkaistiin ja viittaa vastauksena edellisen päätoimittajan, Maija Mikkosen antamaan selvitykseen.Maija Mikkonen toteaa, että yleisönosastokirjoitus liittyi konservatorion ympärillä käytyyn keskusteluun. Koska kirjoittaja toimii konservatoriossa pianonsoiton lehtorina, oli kohtuullista lähteä siitä, että hän tuntee oppilaitoksen asiat. Kirjoitus sisälsi varsin suorasukaisen arvion konservatorion rehtorista eikä sen julkaiseminen ole varmaan ollut eduksi kirjoittajan toimen hoitamiselle. Tätä taustaa vasten kirjoituksen julkaisemiselle oli painavia syitä. Rehtori puolestaan osallistui samana päivänä tiedotustilaisuuteen, josta lehti uutisoi laajasti 24.9.1995. Rehtori ei kuitenkaan halunnut käyttää mahdollisuutta esittää oma näkemyksenä yleisönosastossa.Vastauksen liitteenä oli Pietarsaaren Sanomien 24.9.1995 julkaistu numero.RATKAISUNeuvosto toteaa, että yleisönosastokirjoituksissa on voitava esittää mielipiteitä erilaisista asioista mahdollisimman vapaasti ja myös arvostella julkisissa tehtävissä olevien henkilöiden toimintaa. Kirjoittelu ei kuitenkaan saa olla henkilökohtaisesti loukkaavaa.Pietarsaaren Sanomien julkaiseman yleisönosastokirjoituksen sävy oli subjektiivinen, henkilöön menevä ja siinä esitetty arvostelu oli kärjekästä. Toisaalta kirjoitus liittyi paljon julkisuutta saaneeseen kiistaan konservatorion sisäisestä tilanteesta ja toimintatavoista. Arvostelu kohdistui kantelijaan hänen työtehtävissään ja se julkaistiin kirjoittajan nimellä varustettuna. Lehti oli antanut palstatilaa myös kantelijan näkemyksille.Näiden seikkojen johdosta neuvosto katsoo, että lehti ei rikkonut hyvää journalistista tapaa yleisönosastokirjoituksen julkaistessaan.2333a/SL/96 2333b/SL/96KLAGOMÅLJakobstads Tidning publicerade 23.9.1995 en insändare i allmänhetens spalt med titeln ”Maktbruk, manipulation”. Däri behandlades den klagandes verksamhet som rektor för konservatoriet i Jakobstad. Skribenten var lektor i pianospel vid konservatoriet och hävdade att den klagandes kompetens ej är tillräcklig för skötande av rektorstjänsten. Enligt insändaren manipulerar den klagande av denna anledning lärarna och röker ut sådana personer som motsätter sig honom. Skribenten beskyllde den klagande för att inflammera atmosfären vid konservatoriet, ”Det goda samarbetet visade sig vara en chimär. Den ena fina läraren efter den andra var tvungen att ge sig av, och atmosfären blev allt sämre”.Enligt den klagande kränkte insädaren honom djupt och den är till förfång för honom i hans skötande av sin tjänst. Den klagande påpekar att han som förmån inte kan börja debattera saken i tidningars spalter och skriva om sina underlydande.TIDNINGENS SVARChefredaktör Lars Hedman påpekar, att insändaren i allmänhetens spalt var en del av en lång debatt som hade förts kring konservatoriet i Jakobstad. Även den klagande hade deltagit i debatten, varvid han hade använt också kraftiga ordalag.Konservatoriet är i regionen en betydande kulturell och samhällelig institution och tidningen har därför tillåtit att debatten även stundom förs i tillspetsad ton. Mot den klagande har i denna debatt riktats kritik, dock alltid i hans egenskap av rektor och ämbetsman. Den insändare i allmänhetens spalt det nu är fråga om förkortades. Den som skrev insändaren är anställd vid konservatoriet, av vilken orsak personens ställningstaganden var av allmänt intresse. Ehuru insändaren var kritisk, var den inte kränkande. En ämbetsman bör få kritiseras, ehuru det är till förfång för honom i hans skötsel av sin tjänst.Chefredaktören tillställde nämnden flera tidningar, i vilka situationen vid konservatoriet hade behandlats.AVGÖRANDENämnden finner att i insändaren till allmänhetens spalt bör man kunna framföra åsikter i olika frågor så fritt som möjligt och även kritisera sådana personers verksamhet som bekläder offentliga poster. Skrivelsen får emellertid inte vara personligen kränkande.Den insändare som Jakobstads Tidning publicerade i allmänhetens spalt var subjektiv till tonen, den gick delvis till och med till personligt angrepp och den kritik som framfördes däri var tillspetsad. Å andra sidan hörde insändaren samman med en dispyt om den interna situationen och verksamhetssätten vid konservatoriet som hade fått mycket offentlighet. Kritiken var riktad mot den klagande i hans arbetsuppgifter och den publicerades försedd med skribentens namn. Tidnigen hade gett spaltutrymme också åt den klagandes synpunkter.Med anledning av dessa omständigheter finner nämnden att tidningen inte bröt mot god journalistisk sed då den publicerade insändaren i allmänhetens spalt.