6547/YLE/17

Langettava

Yle julkaisi verkkosivuillaan uutisen, jossa oli olennainen asiavirhe. Virheestä oli tehty kaksi oikaisupyyntöä, mutta Yle korjasi virheen vasta saatuaan tiedon kantelusta.

Kantelu 31.3.2017

Kantelu kohdistuu Yleisradion verkkosivuillaan 23.3. julkaisemaan juttuun 

”Trump puolusti Ruotsi-puheitaan seuraavan päivän tapahtumilla – ”Ennustan asioita”. Juttu käsittelee Trumpin antamia ristiriitaisia lausuntoja ja sen pääpaino on kohua herättäneissä Ruotsi-lausunnoissa.

Kantelijan mukaan uutisessa esitetään valheellinen väite, jota toimittaja ei ole korjannut

kantelijan erillisestä maininnasta huolimatta. Kantelija kertoo viestittäneensä asiasta toimittaja Kokkoselle itselleen, Atte Jääskeläiselle ja Ylen ohjelmapalautteeseen, mutta korjausta ei ole tehty viikon aikana.

Kantelijan mukaan toimittaja valheellisesti esittää presidentti Trumpin väittäneen, että Ted Cruzin isä olisi Lee Harvey Oswald. Tämä ei pidä paikkaansa. Kantelijan mukaan Trump on väittänyt – ilmeisesti epäluotettavaan lehtitietoon viitaten – että Cruzin isä olisi nähty Oswaldin seurassa. Toimittaja mainitsee käyttäneensä lähteenään Time Magazinea. Kyseisessä lähteessä asia on oikein esitetty ja täten toimittaja myös viittaa valheellisesti lähteeseensä.

Päätoimittajan vastaus 22.6.2017

Päätoimittaja Marit af Björkestenin mukaan kantelija on oikeassa väitteessään: Yle Uutisten jutussa oli virhe. Yle Uutisissa ei virhettä huomattu, sillä muuten se olisi korjattu heti huomautushetkellä. Uutisen virhe huomattiin vasta kantelun saavuttua Ylen Uutis- ja ajankohtaistoimintaan, ja se korjattiin merkinnöin juttuun heti sen todennuksen jälkeen.

                                                                           

Päätoimittajan mukaan kantelija lähetti palauteviestin jutusta sen ilmestymisen jälkeisenä yönä. Viesti ei aikanaan tavoittanut inhimillisen virheen takia jutun tehnyttä toimittajaa.

 

Päätoimittajan mukaan sama viesti oli jutun tehneen toimittajan lisäksi osoitettu myös tuolloin tehtävää hoitaneelle vastaavalle päätoimittajalle sekä Ylen ohjelmapalautteeseen. 

Päätoimittajan mukaan viesti ei ole tulkittavissa suoraksi korjauspyynnöksi uutiseen ja tämän vuoksi siihen ei reagoitu toimituksessa. Kantelijan viesti toimitukselle oli yksi monien viestien joukossa. Kevään aikana kantelija on lähettänyt kymmeniä sähköposteja useille Yle Uutisten ulkomaantoimittajille ja vastaavalle päätoimittajalle. Iso osa viesteistä on tulkittavissa hyvin epäkohteliaiksi, henkilöön meneviksi ja yleistä valitusta sisältäviksi.

 

Päätoimittajan mukaan Yleisesti Ylen Uutis- ja ajankohtaistoiminta korjaa toimintansa virheet heti, joko ne itse huomattuaan tai ulkopuolisen reklamaation perusteella. Myös toimitukseen tulleeseen asialliseen palautteeseen suhtaudutaan vakavasti riippumatta esimerkiksi palautteen asiasisällön näkökulmallisuudesta, täsmällisyydestä tai tarkkarajaisuudesta. Päätoimittajan mukaan kaikenlainen asiallinen palaute on tervetullutta.

 

Päätoimittajan mukaan tässä tapauksessa se, että jutun tehnyt toimittaja ja vastaava päätoimittaja eivät huomanneet jutun virhettä tai vastanneet palautteeseen, johtui yksittäisistä sattumista sekä kantelijan yleiseen toimintaan verrattuna poikkeuksellisesta toiminnasta. Tapahtumasarja ei osoita yleistä puutteellisuutta Ylen Uutis- ja ajankohtaistoiminnan virheiden korjaamisen organisoinnissa.  Päätoimittaja toteaa, että kuten virheen myöhäinen korjaaminen osoittaa, toimia voi aina paremmin ja tarkemmin. 

 

Päätoimittajan mukaan kyse ei ole uutisen eikä koko asiakokonaisuuden kannalta olennaisesta asiavirheestä. Juttu käsitteli yleisesti ja ensisijaisesti USA:n presidentti Donald Trumpin virheellisiksi todettuja tai virheellisiksi epäiltyjä lausuntoja. 

 

Päätoimittajan mukaan pääpaino jutussa oli Trumpin kohua herättäneillä Ruotsi-puheilla ja hänen väitteillään toiminnastaan vaiston varassa. Jutussa ollut virhe oli jutun yksi yksityiskohdista, ei olennainen osa jutun sisältöä. Siihen ei viitattu jutun otsikossa.   Alkuperäinen juttu, jonka perusteella Yle Uutisten juttu on tehty, on myös linkattu Yle Uutisten juttuun. Tätä kautta saattoi saada oikean tiedon asiasta, kuten kantelijakin on saanut.

 

Päätoimittajan mukaan käsiteltyä aihepiiriä on lisäksi tarkasteltava muutenkin avarampana kokonaisuutena kuin yksittäisinä tietoina. Tätä tarkastelukulmaa laajentaa USA:n presidentti Donald Trumpin lausuntojen totuudellisuuden perusteltu ja laaja kansainvälinen sekä kansallinen käsittely ennen kanneltua juttua sekä jutun jälkeen. 

 

Päätoimittajan mukaan maailman kärkijohtajana Trumpin on myös kestettävä normaalia laajempaa ja kovempaa arvostelua presidentin toimessaan. Tällaiseen laajamittaiseen käsittelyyn saattaa pujahtaa myös olennaista vähäisempiä virheitä. 

 

Päätoimittajan mukaan Yle Uutiset on korjannut virheen heti sen huomattuaan, kantelija ei kantelun perusteena olleessa viestissä pyytänyt virheen korjaamista, eikä sittemmin korjattu virhe ollut kokonaisuuden kannalta olennainen. Päätoimittaja katsoo näillä perusteilla, ettei Yle Uutiset ole rikkonut Journalistin ohjeita.

Ratkaisu

JO 20: Olennainen asiavirhe on korjattava viipymättä ja niin, että se tavoittaa mahdollisimman kattavasti virheellistä tietoa saaneen yleisön. Korjaus on julkaistava sekä tiedotusvälineen toimituksellisilla verkkosivuilla että julkaisussa tai kanavassa, jossa virhe on alun perin ollut. 

Korjauksen huomioarvo on suhteutettava virheen vakavuuteen. Jos jutussa on useita asiavirheitä tai jos virheestä voi aiheutua suurta vahinkoa, toimituksen tulee julkaista uusi juttu, jossa virheellinen tieto yksilöidään ja korjataan.

Verkossa olennaisen virheen korjaamiseksi ei riitä virheellisen tiedon tai jutun poistaminen, vaan yleisölle on kerrottava virheestä sekä miten ja milloin se on korjattu.

Tiedotusvälineen on suotavaa tehdä yleisölle selväksi ne käytännöt ja periaatteet, joiden mukaan se korjaa virheensä.

Yle julkaisi verkkosivuillaan jutun, joka käsitteli Donald Trumpin ristiriitaisia lausuntoja. Jutussa oli olennainen asiavirhe, kun siinä väitettiin Donald Trumpin sanoneen, että Ted Cruzin isä oli Lee Harvey Oswald. Jutun lähteenä olleen haastattelun mukaan Trump oli ainoastaan sanonut, että Ted Cruzin isä oli ollut Lee Harvey Oswaldin seurassa.

Virheestä oli ilmoitettu kahdesti Ylen toimittajalle, vastaavalle päätoimittajalle ja ohjelmapalautteeseen. Journalistin ohjeiden mukaan olennainen asiavirhe on korjattava viipymättä. Yle korjasi virheen vasta saatuaan tiedon kantelusta Julkisen sanan neuvostolle.

Julkisen sanan neuvosto katsoo, että Yle on rikkonut Journalistin ohjeiden kohtaa 20. 

 

Ratkaisun tekivät:

Elina Grundström (pj), Katariina Anttila, Pasi Kivioja, Antti Kokkonen, Riitta Korhonen, Niklas Vainio, Venla Mäntysalo, Ulla Virranniemi, Arja Lerssi- Lahdenvesi ja Juha Honkonen.

Oikaisu: Ratkaisua on korjattu 28.8.2017 kello 9:30. Ratkaisussa väitettiin alun perin, että jutun lähteenä olleen haastattelun mukaan Trump oli ainoastaan sanonut, että Ted Cruz olisi ollut Lee Harvey Oswaldin seurassa. Haastattelun mukaan Trump kuitenkin sanoi Ted Cruzin isän olleen Lee Harvey Oswaldin seurassa.