6442/AL/16

Vapauttava

Autoilulehti teki nastarengastestejä yhden rengasvalmistajan omistamalla radalla. Yhteistyöstä olisi ollut hyvä kertoa lukijoille, mutta lehti osoitti huolellisuutta tietojen tarkistamisessa.

Kantelu 22.12.2016

Kantelu kohdistuu Tuulilasi-lehdessä 12/2016 julkaistuun pääkirjoitukseen ”Kaikista tärkein” sekä samassa lehdessä julkaistuun auton nastarenkaita vertailevaan juttuun ”Hittejä ja huteja”. Lehti on julkaistu 22.9.2016.

Kantelija taustoittaa kanteluaan toteamalla, että Tuulilasi-lehti on jo helmikuussa ennakoinut poikkeuksellisen voimakkaasti numerossa 12/2016 julkaistavan rengastestin tuloksia vain ja ainoastaan Vannetukun maahantuoman Triangle IceLink -renkaan osalta, vaikka tuolloin testit olivat vielä kesken.

Kantelijan mukaan Tuulilasi-lehden päätoimittaja korostaa numerossa 12/2016 julkaistussa pääkirjoituksessa Tuulilasi-lehden toiminnan ja rengastestien luotettavuutta. Kantelijan mukaan Journalistin ohjeiden kohdan 8 määrittelemä velvollisuus totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen on korostunut pääkirjoituksessa esitettyjen luotettavuusvakuutusten vuoksi.

Kantelijan mukaan kantelussa on erityisesti kysymys siitä, että Tuulilasin talvirengastestin artikkelissa on tahallaan jätetty kertomatta Tuulilasi-lehden rengastestin suorituspaikka, käytännön testauksen suorittajatahot ja testattujen renkaiden hankintamenettely. Mainittujen seikkojen ilmaiseminen olisi ollut Tuulilasi-lehden aiemman verkkoartikkelin sekä päätoimittaja Röngän pääkirjoituksessaan vakuuttaman erityisen luotettavuusvakuutuksen johdosta erityisen välttämätöntä, kantelija toteaa. 

Kantelijan käsityksen mukaan Tuulilasi on Hittejä ja huteja -jutussa rikkonut Journalistin ohjeiden kohtia 4, 8, 10, 12 ja 20. 

Kantelijan mukaan jutussa on jätetty tahallaan kertomatta, että talvirengastesti on suoritettu Nokian Renkaat Oyj:n toimi- ja testausympäristössä Nokian Renkaat Oyj:n palvelukseen kuuluvien henkilöiden toimiessa testauslaitteiden käyttäjänä, ja vieläpä niin, että Nokian Renkaat Oyj on hankkinut ainakin osan rengastestissä olleista kilpailevista merkeistä ja vastannut niiden säilytyksestä toimitiloissaan viikkokausia kestäneiden testien aikana.

Kantelijan mukaan aiempien vuosien rengastestiartikkeleissa Tuulilasi-lehti on erehdyttänyt kuluttajia kertomalla testauspaikaksi Tampereen kaupungin, vaikka testit on suoritettu Nokian Renkaat Oyj:n testausympäristössä Nokialla. Kantelijan mukaan Tampereella ei ole mitään sellaista testausympäristöä, missä testit olisi voitu suorittaa.

Kantelija toteaa, että Tuulilasi-lehti on väittänyt ja vakuuttanut rengastestiensä perustuvan erityiseen luotettavuuteen, vaikka käytännössä koko rengastestin toteuttaminen on ulkoistettu Nokian Renkaat Oyj:n tehtäväksi. Menettelyn seurauksena julkaistu artikkeli talvirengastestistä ei täytä totuudenmukaisen tiedonvälityksen vaatimusta, koska artikkeli perustuu testiin, jonka on tehnyt yksi testiin osallistuneiden renkaiden valmistajista.

Kantelijan mukaan erityisen moitittavan menettelystä tekee se, että Tuulilasissa kohdistetaan erityinen kritiikki halventavalla tavalla Vannetukun maahantuoman renkaan laatuun ja ominaisuuksiin, vaikka päätoimittaja Rönkä on tiennyt, että Nokian Renkaat Oyj:n ja Vannetukun välillä on ollut oikeudellinen kiista, jonka Nokian Renkaat Oyj on markkinaoikeudessa hävinnyt. Kantelijan mukaan tämän vuoksi on perusteltu syy epäillä, että Tuulilasi-lehti on rikkonut myös Journalistin ohjeiden 4. kohtaa.

Vannetukku on pyytänyt Tuulilasilta oikaisua ja korjausta artikkeliin, mutta kantelijan mukaan Tuulilasi ei ole reagoinut vaatimukseen mitenkään.

Tuulilasin vastaus 14.3.2017

Päätoimittaja Jukka Röngän mukaan kantelussa esitetyt väitteet koskien Tuulilasin nastarengastestin tekemistä ovat virheellisiä. Tuulilasi on suorittanut testin itsenäisesti ja ammattimaisesti sekä raportoinut testin tuloksista totuudenmukaisesti. Kantelija ei ole yksilöinyt kantelussaan mitään virheitä testissä tai siitä tehdystä uutisoinnissa.

Päätoimittajan mukaan Tuulilasin omat renkaiden testaamiseen erikoistuneet ja vakinaisessa työsuhteessa olevat toimittajat ovat suorittaneet nastarengastestin tekemiseen liittyvät testiajot ja muut testitoimenpiteet täysin itsenäisesti.

Päätoimittaja sanoo, että Tuulilasi ostaa testeissä käytettävät renkaat valitsemastaan rengaskaupasta. Ainoan poikkeukset muodostavat sellaiset uutuusrenkaat, jotka eivät ole vielä myynnissä testejä tehtäessä.

Päätoimittajan mukaan Nokian Renkaat Oyj:llä ei ole ollut mitään tekemistä testiajojen ja testien tekemisessä. Nokian Renkaat ei ole myöskään osallistunut testissä käytettyjen renkaiden hankkimiseen. Ainoa Nokian Renkaiden osuus mainittuun testiin ollut se, että testit on tehty Nokian Renkaiden omistamalla testiradalla, jonne Nokian Renkaat on päästänyt Tuulilasin toimittajat tekemään testit. 

Testien suorittamispaikan tai sen omistajan maininnalla uutisoinnin yhteydessä ei ole ollut uutisoinnin ja sen totuudenmukaisuuden arvioinnin kannalta merkitystä, päätoimittaja toteaa.

Päätoimittajan mukaan autolehdillä ja rengasvalmistajilla – niin Suomessa kuin muuallakin Euroopassa – on ollut yleinen käytäntö, että rengastehtaat antavat testiratansa veloituksetta automedioille käyttöön. Esimerkiksi Tuulilasi on tehnyt viimeisen vuoden aikana testejä Suomen lisäksi Etelä-Afrikassa ja Saksassa. Näistä vain Suomen testit on tehty Nokian Renkaiden testiradalla. Jako on mennyt pääsääntöisesti siten, että kesärengastestit on tehty ulkomaisilla radoilla ja talvirengastestit Suomessa, päätoimittaja sanoo.

Päätoimittajan mukaan rengasvalmistajat eivät puutu millään tavoin siihen, mitä niiden renkaista kirjoitetaan. He vain luovuttavat radan ja fasiliteetit medioiden käyttöön. Rengastestaamisen haaste on testausolosuhteille asetettu korkea vaatimus. Suomessa on esimerkiksi vain kolme rengastestaamiselle asetetut standardit täyttävää testirataa – kaksi Nokian Renkailla ja yksi Test Worldilla.

Päätoimittajan mukaan kaikkien testissä mukana olleiden rengasvalmistajien renkaat on testattu täysin samanlaisilla testauskriteereillä eri osa-aluetesteissä. Tulokset on varmistettu vähintään kahteen kertaan.

Päätoimittaja kirjoittaa, että Tuulilasin testituloksia voi verrata – niin kantelun kohteena olevan testin kuin muidenkin testien osalta – riippumattoman testauslaitoksen Test Worldin tekemiin testituloksiin. Tulokset ovat yhtenevät. Pienet heitot ovat luonnollisia, koska testiolosuhteet kuten tuuli, pakkanen ja ilmankosteus vaikuttavat aina mittaustuloksiin.

Päätoimittajan mukaan Tuulilasin uutisointi on ollut kaikilta osin paikkansapitävää, eikä uutisointi ole sisältänyt sellaisia asiavirheitä, joiden oikaisu olisi ollut perusteltua. Testaus ja uutisointi on ollut myös täysin itsenäistä ja Nokian Renkaista sekä muista rengasvalmistajista riippumatonta.

Tuulilasi ei siten ole rikkonut hyvää journalistista tapaa.

Ratkaisu

JO 8: Journalistin velvollisuus on pyrkiä totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen. 

JO 10: Tiedot on tarkistettava mahdollisimman hyvin – myös silloin kun ne on aikaisemmin julkaistu.

JO 12: Tietolähteisiin on suhtauduttava kriittisesti. Erityisen tärkeää se on kiistanalaisissa asioissa, koska tietolähteellä voi olla hyötymis- tai vahingoittamistarkoitus.

JO 16: Ilmoitusten ja toimituksellisen aineiston raja on pidettävä selvänä. Piilomainonta on torjuttava.

Autolehti Tuulilasi teki nastarengastestin, jossa vertailtiin kahdeksaa eri nastarengasta. Lehden pääkirjoituksessa perusteltiin, miksi testistä oli julkaistu ennakkouutisia.

Testi oli tehty Nokian Renkaiden omistamalla radalla, jonne lehti oli päässyt tekemään testin ilmaiseksi. Nokian Renkaiden rengas voitti testin. Testin huonoimmaksi osoittautui rengas, jota oli laajasti kehuttu julkisuudessa.

Lehti ei kertonut lukijoilleen, missä testi oli tehty. Tuulilasin mukaan testin kuitenkin tekivät lehden, eivätkä Nokian Renkaiden, työntekijät, toisin kuin kantelija epäilee. 

Tuulilasi perustelee rengasvalmistajan omistaman testauspaikan käyttämistä sillä, että Suomessa on vain kolme nastarengastesteihin soveltuvaa testauspaikkaa. Neuvosto pitää tätä perusteltuna syynä käyttää yhden rengasvalmistajan testirataa, vaikkakin testauspaikasta ja -järjestelyistä olisi ollut hyvä kertoa lukijoille tarkemmin. Tuulilasi oli myös tarkistanut testinsä tuloksia teettämällä tarkistustestauksia toisen testausyrityksen radalla.

Lehti myös kertoo hankkivansa testaamansa renkaat itse aina, kun se on mahdollista, toisin kuin kantelija epäilee. 

Neuvoston mukaan mikään ei viittaa siihen, että testauspaikka olisi vaikuttanut Tuulilasin nastarengastestin tulokseen tai että Nokian Renkaat olisi saanut hyötyä testauspaikasta.

Neuvoston mukaan uusien nastarenkaiden testaaminen ja niistä esitettyjen väitteiden tarkasteleminen on autolehden tärkeä tehtävä. Lehti perusteli pääkirjoituksessaan huolella, miksi se oli jo ennen varsinaisten testitulosten julkaisemista kertonut, että mediassa positiiviseen sävyyn esitetty uutuusrengas oli menestynyt sen testeissä huonosti.  

Tuulilasin rengastestijutussa ja pääkirjoituksessa esitetyillä tiedoilla oli suuri merkitys lehden lukijakunnalle, ja aiheen kriittinen käsitteleminen oli perusteltua ja lisäksi lehden tehtävän mukaista. Tuulilasi myös tarkisti tietonsa huolella.

Julkisen sanan neuvosto katsoo, että Tuulilasi ei ole rikkonut hyvää journalistista tapaa.

Ratkaisun tekivät:

Elina Grundström (pj), Pirjo Auvinen, Lauri Haapanen, Hannu Helineva, Jyrki Huotari, Riikka Kaihovaara, Antti Kokkonen, Robert Sundman, Niklas Vainio, Tapio Nykänen, Paula Paloranta, Maria Swanljung ja Johanna Vehkoo.