5549/SL/14

Vapauttava

STT välitti asiakkailleen uutisen, jossa lainattiin virheellistä sanomalehtiuutista. Uutistoimisto julkaisi oikaisun, kun se oli saanut riittävän varmuuden korjausta vaatineista tiedoista.

Kantelu 23.6.2014

Kantelu kohdistuu Suomen Tietotoimiston 22.5.2014 välittämään uutiseen ”ESS: Luontaistuotekaupat myyvät valmisteita laittomasti”. Kantelijoiden mielestä STT:n olisi pitänyt tarkistaa Etelä-Suomen Sanomien uutisessa esiintyneitä väitteitä. Tietotoimiston olisi pitänyt ymmärtää uutisoinnin negatiiviset vaikutukset ja suhtautua tarkistukseen tällä vakavuudella. Kohu-uutisointi vaikutti negatiivisesti kauppojen myyntiin ja asiakasmääriin. Kantelijoiden mukaan myös kuluttajat olivat epätietoisia ja jopa peloissaan. STT toisti ESS:n virheelliset tiedot tarkistamatta oleellisia tietoja.

Kantelun mukaan STT ei seurannut uutisoimaansa aihetta loppuun saakka eikä oma-aloitteisesti ryhtynyt oikaisemaan paljastuneita asiavirheitä, vaikka Etelä-Suomen Sanomat teki asiasta jatkojutun ja julkaisi oikaisun. STT ryhtyi selvittämään uutisoimaansa virhettä vasta kantelijoiden useiden yhteydenottojen jälkeen.

Kantelijat tiedustelivat 5.6.2014 kolmannen kerran STT:ltä oikaisua, kun olivat saaneet yli kahdellekymmenelle lehdelle lähettämiinsä oikaisupyyntöihin vastauksen, jonka mukaan lehdet kieltäytyivät oikaisemasta virheellistä uutista ilman STT:n lähettämää omaa oikaisua. STT:n päätoimittaja ilmoittikin 5.6.2014, että toimisto on tehnyt oikaisun ja lähettänyt sen asiakaslehdille. Kantelijoiden mielestä STT kuitenkin laiminlöi uutistapahtumien seurannan ja myös hidasteli oikaisua, joka julkaistiin 15 päivää alkuperäisen uutisen jälkeen. Kantelijoiden mukaan tämä aiheutti luontaistuotekaupalle vakavia vahinkoja.

Suomen Tietotoimiston vastaus 21.8.2014

Päätoimittaja Mika Petterssonin vastauksen mukaan STT siteerasi uutisen ravintolisien myynnin ongelmista Etelä-Suomen Sanomista 22.5.2014. STT:n uutisen mukaan ”Luontaistuotekaupat myyvät laittomasti lääkeaineiksi luokiteltuja valmisteita – – luontaistuotekauppojen hyllyiltä voi löytyä valmisteita, jotka on rinnastettu reseptilääkkeisiin. Niiden hankkiminen ilman reseptiä on laitonta.”

Toimituksessa arvioitiin Petterssonin mukaan heti samana päivänä, että siteeraus vaatii laittomuusväitteen vuoksi STT:tä kuulemaan myös tuotetta myyvää tahoa, ja siihen päätettiin olla omatoimisesti yhteydessä. Tuotteen edustaja ehti tuolloin kuitenkin itse tiedottaa asiasta, ja juttuun lisättiin sen kommentit: ”Ainetta Suomessa myyvä Solgar Nordic kummeksuu Fimean päätöstä ja katsoo, että 5-hydroksitryptofaanivalmiste on laillisesti markkinoilla. Yhtiön mukaan Fimea ei ole pyytänyt lisäselvitystä tuotteesta vuoden 2011 jälkeen, jolloin yhtiö toimitti selvityksen Fimealle edellisen kerran.”

Luontaistuoteala kiisti viranomaisen tulkinnan ja halusi juttuun korjausta. Asian selvittämiseksi STT:n uutispäällikkö oli vielä samana iltana yhteydessä Fimeaan, joka valvontaviranomaisena arvioitiin luotettavaksi lähteeksi asiassa. Uutispäällikkö keskusteli asiasta Fimean viestintäpäällikön kanssa ja jäi siihen käsitykseen, että asia on kunnossa, koska Fimea katsoo lisänneensä ao. valmisteen lääkeainelistalle ohjeiden mukaisesti. Se ei Petterssonin mukaan käynyt ilmi, että jutun muotoilussa silti olisi oikaistavaa, eikä STT siksi tässä vaiheessa oikaissut siteeraustaan.

Asia tuli uudelleen esiin, kun ESS julkaisi 2.6.2014 oikaisun alkuperäiseen juttuunsa. Tämä oikaisu huomattiin päätoimittajan vastauksen mukaan 3. kesäkuuta. Saman päivän iltana STT otti uudelleen yhteyttä Fimeaan ja keskustelun perusteella päätettiin oikaista uutinen. Seuraavana päivänä 4.6.2014 STT sai lisäksi suoraan Terveystuotekauppiaiden liitolta oikaisupyynnön asiassa. Asian monimutkaisuuden takia sen kunnollinen selvittely ei onnistunut vielä 4. kesäkuuta. Tavoitteena oli, että oikaisu olisi sekä oikeellinen että lukijalle ymmärrettävä. Se julkaistiin seuraavassa muodossa 5. kesäkuuta:

”Oikaisu siteeraukseen ravintolisistä
Oikaisu STT:n torstaina 22.5. julkaistuun Etelä-Suomen Sanomien siteeraukseen otsikolla ”ESS: Luontaistuotekaupat myyvät valmisteita laittomasti”.
Jutussa kerrottiin virheellisesti, että luontaistuotekaupoissa myydään reseptilääkkeiksi rinnastettavia valmisteita, joiden hankinta ilman reseptiä on laitonta. Esimerkkinä mainittiin 5-hydroksitryptofaani.
Valmisteet ovat laillisesti markkinoilla. Vaikka niiden sisältämä aine on luokiteltu lääkkeeksi, itse valmisteiden luokittelu on Fimeassa kesken. Lääkeaineet ja lääkevalmisteet luokitellaan erikseen. Lääkkeeksi luokiteltua ainetta sisältävää valmistetta ei automaattisesti katsota lääkkeeksi.
Fimea on odottanut, että valmisteluokittelun valmistumista odotettaessa yritykset poistaisivat 5-hydroksitryptofaania sisältävät valmisteet myynnistä vapaaehtoisesti.
ESS oikaisi omaa juttuaan maanantaina 2.6.”

STT:ssä arvioitiin alusta lähtien, että siteerauksessa on kyse kiistanalaisesta asiasta, joka vaatii uutisen kohteen omaa kuulemista. Näin uutisoinnissa myös toimittiin. Koska viranomaisen ja maahantuojan näkemykset poikkesivat jyrkästi toisistaan, asiaa pidettiin myös tarpeellisena selvittää itse suoraan valvontaviranomaisen eli Fimean kanssa. Aihe osoittautui kuitenkin niin mutkalliseksi, ettei uutisen varsinainen ongelma eli viranomaistulkinnan lainvoimaisuus vielä tälläkään selvinnyt. Sitä alettiin uudelleen selvittää Etelä-Suomen Sanomien oikaisun perusteella heti, kun oikaisu oli STT:ssä havaittu.

Päätoimittajan Petterssonin mukaan STT korjaa tai oikaisee kaikki uutisoinnissaan havaitsemansa virheet. Myös muista medioista siteeratut uutiset arvioidaan itsenäisesti ja kiistanalaisissa aiheissa ollaan yhteydessä uutisen kohteeseen tai toiseen osapuoleen. Aina sekään ei riitä selvittämään, mistä lopulta on kyse, jos osapuolten näkemykset ovat hyvin kaukana toisistaan.

Tärkeänä periaatteena pidetään päätoimittajan mukaan sitä, ettei korjausta tai oikaisua koskaan julkaista vain sen perusteella, että jokin taho on uutiseen tyytymätön. Siksi epäselvien asioiden selvittelyyn varataan aikaan ja joskus uutistilanteesta johtuen monimutkaisten asioiden selvittäminen ja oikaiseminen voi kestää jopa useita päiviä.

Ratkaisu

JO 10: Tiedot on tarkistettava mahdollisimman hyvin – myös silloin kun ne on aikaisemmin julkaistu.

JO 13: Uutisen voi julkaista rajallistenkin tietojen perusteella. Raportointia asioista ja tapahtumista on syytä täydentää, kun uutta tietoa on saatavissa. Uutistapahtumia on pyrittävä seuraamaan loppuun saakka.

JO 20: Olennainen asiavirhe on korjattava viipymättä ja niin, että se tavoittaa mahdollisimman kattavasti virheellistä tietoa saaneen yleisön. Korjaus on julkaistava sekä tiedotusvälineen toimituksellisilla verkkosivuilla että julkaisussa tai kanavassa, jossa virhe on alun perin ollut. – –

Suomen Tietotoimisto teki ja välitti asiakkailleen uutisen, jossa siteerattiin Etelä-Suomen Sanomien juttua. Uutisissa oli olennaisia asiavirheitä. STT lisäsi juttuunsa samana päivänä tuotteen myyjän kommentin, jossa tämä kiisti laittomuusepäilyt. Uutistoimisto välitti asiakkailleen erillisen oikaisun 5.6.2014 eli kaksi viikkoa alkuperäisen jutun julkaisusta. Fimea oli julkaissut oman lääkeluokittelua selventävän tiedotteensa asiasta 4.6.2014.

STT:n välittämään uutiseen oli jäänyt olennaisia asiavirheitä, koska se ei ollut tarkistanut juttua, kuten Journalistin ohjeet edellyttävät. STT kuitenkin korjasi virheet Journalistin ohjeiden kohdan 20 mukaisesti.

JSN:n ratkaisussa 5551/SL/14 on käsitelty samaa virheen korjausta ja todettu, että ”kyseessä on monimutkainen asiakokonaisuus, jota Fimean johtajakin luonnehti – – kummalliseksi ja sekavaksi”. Neuvosto katsoo, että tietojen tarkistaminen on vienyt aikaa myös tietotoimistolta poikkeuksellisen kauan. Lieventävänä asiana neuvosto ottaa huomioon sen, että STT lisäsi tuotteen myyjän kommentin jatkojuttuun alkuperäisen uutisen julkaisupäivänä. Tämä sai siinä kiistää laittomuusväitteet.

Julkisen sanan neuvosto katsoo, että Suomen Tietotoimisto ei ole rikkonut hyvää journalistista tapaa.

Ratkaisun tekivät:
Risto Uimonen (pj), Kalle Heiskanen, Jyrki Huotari, Timo Huovinen, Ulla Järvi, Riitta Kalliokoski, Pasi Kivioja, Heli Kärkkäinen, Riitta Ollila, Jaakko Ujainen, Heikki Valkama ja Salla Vuorikoski.