4410/SL/10

Vapauttava

Julkisen sanan neuvoston vapauttava päätös otsikkoa koskevassa asiassa. Jutun otsikko ei kerro täsmällisesti itse jutun sisältöä. Uutinen kertoo kuitenkin yhteiskunnallisesti merkittävistä asioista, jotka selviävät lukijalle.

Kantelu 19.10.2010

Kantelun mukaan Etelä-Suomen Sanomat kirjoittaa kirkosta eroamisesta otsikolla ”Näin huijaat Eroa kirkosta -palvelua”. Palvelun kautta voi tehdä virallisia ilmoituksia viranomaiselle. Kirjoituksen sävy on kantelijan mielestä yllyttämistä viranomaisen huijaamiseen. Kirjoituksessa käydään läpi useita tapoja yrittää huijata viranomaista.

Kantelun mukaan toimittaja kirjoittaa seuraavaa: ”Tilastoja voi kuitenkin yrittää kasvattaa täyttämällä erolomakkeen kahteen tai useampaan kertaa, kerran vaikkapa kotikoneella, kerran kännykän nettiselaimella, kaverin koneella ja vielä vaikkapa työpaikan koneella. Tämä on Orsilan (Eroa kirkosta -palvelun edustaja) mukaan mahdollista.” Mutta sitten Orsila sanoo: ”Huijata voi aina. Etenkin, jos siitä kerrotaan tällä tavalla jutuissa, Orsila paheksuu.”

Etelä-Suomen Sanomien vastaus 9.11.2010

Päätoimittaja Heikki Hakala vastaa, että toisin kuin kantelija väittää, jutussa ei kehoteta ihmisiä huijaamiseen. Siinä paljastetaan, että Eroa kirkosta -palvelun ylläpitäjät ovat oman palvelunsa osalta vakavalla tavalla laiminlyöneet mahdollisuuden siihen, että eroava henkilö ei voisi tehdä eroilmoitusta useampaan kertaan, mikä saattaa vääristää tietoa siitä, kuinka monta ihmistä tosiasiallisesti on kirkosta eronnut.

Jutun otsikko on voimakas, mutta jutun lukemisen myötä sen tarkoitus aukeaa. Sen pääasia on päätoimittaja Hakalan mukaan palvelun puutteiden esille tuominen, ei neuvoa, kuinka huijaus käytännössä tehdään. Puutteiden esille tuominen olisi mahdotonta, ellei jutussa kerrottaisi, kuinka se käytännössä voidaan tehdä. Sen sijaan yksityiskohtaisia neuvoja jutussa ei anneta. Eroa kirkosta -palvelun puutteet ovat niin vakavia, että asia on perusteltua tuoda yleiseen tietoisuuteen.

Juttu ei otsikosta huolimatta yllytä tietoliikenteen häirintään. Sivusto ei myöskään ole viranomaisen ylläpitämä, joten siinäkään suhteessa ei ole mahdollista, että jutun perusteella voitaisiin huijata viranomaisia. Kyse ei päätoimittajan mielestä myöskään voi olla rekisterimerkintärikokseen houkuttelemisesta, sillä viranomaisen rekisteriin tulee kaikissa tapauksissa vain yksi eroamismerkintä riippumatta siitä, kuinka monta ilmoitusta henkilö on tehnyt.

Ratkaisu

Journalistin on pyrittävä totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen (JO 8). Otsikoille, ingresseille, kansi- ja kuvateksteille, myyntijulisteille ja muille esittelyille on löydyttävä sisällöstä kate (JO 15).

Etelä-Suomen Sanomien juttu kertoo niistä epäkohdista, joita netissä olevassa eroamispalvelussa voi olla. Palvelun tilastot eivät välttämättä pidä paikkaansa, koska sivustolla voi täyttää eroilmoituksen useaan kertaan. Neuvoston mielestä uutisessa julkaistut tiedot ovat yhteiskunnallisesti merkittäviä ja koskevat isoa ihmisjoukkoa. Julkisen sanan neuvoston mielestä jutun otsikon ”Näin huijaat Eroakirkosta -palvelua” voi lukea myös niin, että se on ristiriidassa jutun sisällön kanssa. Lukijalle ei kuitenkaan voi syntyä väärää käsitystä, kun hän lukee itse jutun. Se on korrekti. Asia selviää siitä lukijalle.

Julkisen sanan neuvosto katsoo, että Etelä-Suomen Sanomat ei ole rikkonut hyvää journalistista tapaa.

Ratkaisun tekivät:
Risto Uimonen (pj), Merja Ahtiainen, Sari Autio, Jussi Eronen, Anssi Halmesvirta, Juha Kulmanen, Tuomo Lappalainen, Janne Laukkanen, Inkeri Pasanen ja Susanna Reinboth.